Eikö teistä kukaan anna arvoa sille varhaiskasvatukselle, jota päiväkodissa annetaan?

Eikö teistä kukaan anna arvoa sille varhaiskasvatukselle, jota päiväkodissa annetaan? Onko se teistä täysin yhdentekevää ja vanhempien panoksella milloin tahansa korvattavissa?

Minä arvostan teidän työtä! Ihan pienten on (yleensä) parempi olla kotona, mutta kyllä n. 2-vuotiaan tai sitä vanhemman on hyvä alkaa opetella miten ryhmässä ollaan.

esim. työssäkäynnin johdosta. Silloinkin vain kasvatustyö on mielestäni korvaavaa. Se ei muodosta lapsen perusturvaa, jossa ympärillä olevat henkilöt pysyvät aina samoina ja rakkaina. Vanhemmat muodostavat lapsen elämän kulmakiven ja heidän antama kasvatuksensa jättää suurimmat jäljet lapsen elämään.

riittävät vallan mainiosti ammatillisten varhaiskasvattajien pyörittämät parin tunnin kerhot! Mielestäni on tärkeämpää hoitaa omat lapsensa kotona, kuin pyörittää yhteiskuntaa menemällä töihin päiväkotiin ja laittamalla samaan aikaan omat lapsensa toiseen päiväkotiin hoitoon!



Arvotan koulutusta, mutta myös omien aivojen ja sydämen käyttämistä.

Meidän lapset ovat kokopäiväisesti ryhmiksessä eli 40h/vko. Ovat oppineet päivähoidossa ollessaan (2,5kk aikana) käytöstapoja, ryhmässä toimimista ja rohkeutta. Myös peruskehitys on mennyt eteenpäin selvästi nuoremmalla, puhe on parantunut ja liikunta on kehittynyt.



Kotioloissa lapselle ei voi opettaa monia taitoja joita päivähoidossa voi. Olen todella tyytyväinen lastemme saamaan varhaiskasvatukseen päivähoidossa, kiitos siitä! Pitääkin muistaa tämä sanoa naamatusten kun huomenna haen lapsia :)

mutta näen selvästi päiväkodin henkilöstön panoksen lapseni kasvuun ja kehitykseen. Näen, miten häntä on taitavasti ohjattu oppimaan uusia asioita, sekä tietoja, taitoja että yhteistoimintaa.



ap

maksetaan ylintä luokkaa. Ainakin meidän pk:ssa on ollut laadukasta hoitoa ja ollaan erittäin tyytyväisiä hoitoon.

Eli vanhemmat ei korvaa päiväkotia vaan päinvastoin, joten

vastaus kysymykseen,on kyllä on. JOs siis kyse on päiväkoti-ikäisistä lapsista, jos on ns. normaalit kotiolot, ja jos lapsella mahdollisuus vuorovaikutukseen ikätovereiden kanssa.

kai tämä asenne kielii siitä, ettei koko hommalla ole mitään arvoa

riittävän koulutettua hlökuntaa, eivätkä ryhmäkoot saa olla liian suuria. Missään ihmiskunnan historian vaiheessa ennen näitä päiviä ei ole ollut tilannetta, jossa vain koti (äiti ja isä) kasvattaisivat lapset yksin. Lapsen tulee kasvaa ryhmässä, johon kuuluu muita lapsia ja aikuisia. Minut on hoidettu 7-vuotiaaksi kotona syrjäseudulla ilman kavereita ja se on vaikuttanut persoonaani ja elämääni hyvin negetiivisesti. Siksi haluan antaa lapsilleni mahdollisuuden kaverisuhteisiin ja turvallisiin aikuiskontakteihin. (Mainittakoon, että eka lapseni meni pk:iin 2- ja toinen menee 3-vuotiaana.)

mutta meidän päiväkodissa hoitajat ovat niin elämäänsä kyllästyneitä, eivätkä viitsi järjestää lapsille mitään tekemistä. Katsovat päältä kun lapset riehuvat. Lähinnä tästä paikasta tulee mielen lasten säilytyspaikka. Vaikea on siis arvostaa niin epäammatillista työtä.

Onhan se ihan hyvää työtä, mutta kuten joku jo sanoikin, se ei ole pienelle (= alle esikouluikäiselle) välttämätöntä. Heille riittää viikossa pari parin tunnin kerhoa, laitostua joutaa kouluiässäkin.

(ja miksei sitä vanhemmankin) on parasta olla kotona, jos hän saa siellä riittävästi vanhempansa läsnäoloa ja huomiota. Sitä ei voi mikään päivähoito korvata, etenkään näissä isoissa lapsiryhmissä mitä lähes joka paikassa on.

Kerhot riittävät vallan mainiosti sosiaalistamaan lasta ryhmään - alle kolmivuotias ei sitä edes kehityksellisesti tarvitse.



Päiväkoti ei voi korvata hoivan määrässä ja yksilöllisyydessä eikä rakkadessa normaalia vanhempi-lapsi vuorovaikutussuhdetta. Aika usein vanhempien vaan tulee käydä töissä taloudellisista tms. syistä. Joissain erityistapauksissa lapsi varmaan voi tarvita varhaiskasvatusta edistämään kehitystään, jos kotona ei ole siihen resursseja.

Lapseni menevät ehdottomasti päiväkotiin viimeistään 3-vuotiaina.

Vielä olen purrut huultani kun äitini kehuskelee uhrautumisellaan (kotona lapsia hoitamassa lähes 10 vuotta), mutta jonain päivänä saatan kertoa kuinka huono ratkaisu se oli lastensa kannalta. Koti oli hyvä ja turvallinen mutta äiti ei voi korvata lapsikontakteja/vertaisryhmää.

Minut on hoidettu 7-vuotiaaksi kotona syrjäseudulla ilman kavereita ja se on vaikuttanut persoonaani ja elämääni hyvin negetiivisesti. Siksi haluan antaa lapsilleni mahdollisuuden kaverisuhteisiin ja turvallisiin aikuiskontakteihin. (Mainittakoon, että eka lapseni meni pk:iin 2- ja toinen menee 3-vuotiaana.)

musiikkihetkiä, liikuntahetkiä, ei kielellistä kehitystä edistäviä leikkejä, ei yhteisen leikin ohjausta, ei ohjattua askartelua + kuvataidetta jne jne?



Minusta ei ole laitostamista, jos antaa lapselle mahdollisuuden oppia uusia asioita kehitystasonsa ja kiinnostuksensa mukaan.

Mutta pieni lapsi ei tarvitse "varhaiskasvatusta", vaan ennen kaikkea hoivaa ja hoitoa - joita saa hiton paljon laadukkaammin omassa kodissa kuin 14 lapsen hälyisässä tarharyhmässä. Minusta siis ekat vuodet lapsi kasvaa parhaiten kotona.



Joka tapauksessa Urpilais-kritiikissä on monia ulottuvuuksia, ja on lapsellista litistää se siihen, että ehdotuksen arvostelijat eivät arvosta päiväkodin väen työtä!

Kerhot ovat huonoja siitä, että lapsilla ei juurikaan ole vapaata aikaa, jolloin oppia itse solmimaan kontakteja toisten kanssa. Monesti kerhossa tehdään lähes pelkästään ohjattuja juttuja esim. askarteluja yms. kukin yksinään, sosiaalistuminen ei onnistu yhtä hyvin kuin päiväkodissa.

Kerhot riittävät vallan mainiosti sosiaalistamaan lasta ryhmään - alle kolmivuotias ei sitä edes kehityksellisesti tarvitse.

musiikkihetkiä, liikuntahetkiä, ei kielellistä kehitystä edistäviä leikkejä, ei yhteisen leikin ohjausta, ei ohjattua askartelua + kuvataidetta jne jne?

Minusta ei ole laitostamista, jos antaa lapselle mahdollisuuden oppia uusia asioita kehitystasonsa ja kiinnostuksensa mukaan.

(kuvis, liikunta, musiikki yms. kasvatusta - mitä on muuten max 1h vrk)



jonottamista ja odottelua enemmän kuin tapeeksi, hälinää ja melua, aikuisia joilla ei ole aikaa riittävästi yksilölliseen hoivaan ja lapsen kuunteluun, lohduttamiseen, päiväunista ei tule mitään hälinän ja lasten itkun vuoksi jne.

Eli päivään kuuluu kaikkea tylsääkin.

on kaikkein arvokkainta, vasta sen jälkeen tulee kasvatus.

Ainakin pienillä, alle 4 v. lapsilla ja miksei sen jälkeenkin. Kotonakin toki lapsi oppii ja kehittyy, kunhan vaan aikuinen jaksaa olla läsnä ja tutustua lapsensa kanssa maailmaan, tehdä ja olla ja opastaa.



Sosiaalisia kontakteja saa kun vierailee leikkitoverien kotona kyläilemässä.

Kerhoissa voi käydä ohjatummassa toiminnassa.

Ainakin kaupungeissa on niin paljon mahdollisuuksia sosiaalisiin kontakteihin, että kyllä se lapsi oppii yhdessäolon sääntöjä ilman päiväkotiakin.



Liisa Keltikangas-Järvinen muuten toteaa, että nämä nykyiset suuret päiväkotiryhmät voivat stressata etenkin näitä pienempiä lapsia ja siten heikentää heidän stressivastettaan. Hyvä stressivaste taas vaikuttaa ihmisen eliniän ajan hänen terveyteensä.

koska tietävät millaista hoitoa siellä sitten saa. Tämä kertoo paljon varhaiskasvatuksen todellisesta merkityksestä. Ylo 3-vuotiaallekin päivähoito ei kannusta yksilölliseen intuitiiviseen oppimiseen vaan se mitä tehdään, koska ja miksi on aina muiden, päiväkodin työntekijöiden, päätettävänä. Lapsen oma minä siis ei saa sijaa kehittyä. Lapsen tehtävä on samaistua tällaiseen vertaisryhmään, jossa määritellään keskivertominää yläpuolelta käsin. Miten voi olla normaalia elämää sitä paitsi rajoittaa oman minänsä kuuluvaksi vain johonkin tiettyyn ikäryhmään? Onko se tosiaan viisasta? Etä isompia kuuluu arastella ja pienempiä vähätellä. Eikös parasta olisi lapsia integroida yhteiskuntaan ilman mitään ryhmäjakoja? Lapsi kuuluu kuitenkin aina ryhmään, omaan sukuunsa, ja suvun ystäväpiiri antaa tarpeeksi sosiaalistumistaitoja.