Sosiaalityöntekijän palkat?
Teen sosiaalipuolella vuorotyötä ja tienaan bruttona n. 2500-2700 e/kk. Mietin tässä, että lähtisinkö lukemaan sosiaalityötä yliopistoon, palkka varmaankaan ei ainakaan nousisi? Lisäksi mietityttää, kun viihdyn työssäni todella hyvin tällä hetkellä. Sossun homma olisi aste kuitenkin byrokraattisempaan suuntaan, vaikka onhan tuota nykyisessäkin työssä. Toisaalta olen aina ajatellut, että lukisin yliopistotutkinnon. Itsevarmana uskon, että minusta hyvinkin olisi siihen. ;)
Kommentit (3)
Nykyisessä työssä todellakin viihdyn, mutta olisihan sitä niin paljon muutakin. Tähän asti esteenä yliopisto-opinnoille on ollut lähinnä se, etten ole halunnut lähteä kotipaikkakunnaltani. Nyt täällä näyttää aukeavan mahdollisuus suorittaa osa opinnoista avoimessa yliopistossa, joten osan tutkinnosta voisi suorittaa täällä. Täytyy pohtia tarkkaan. Kiitos vastauksestasi, 2!
Sosiaali- ja terveysala tarvitsee muutosta
" Hallitus on valmis tukemaan korotetulla valtionosuudella sellaista kuntasektorille syntyvää palkkaratkaisua, joka edistää naisvaltaisten alojen palkkojen kilpailukykyä. Korotetun valtionavun suuruus riippuu siitä, kuinka selkeästi kuntasektorilla tehtävää palkkaratkaisua onnistutaan kohdentamaan koulutetuille, naisvaltaisille aloille, joiden palkkaus ei vastaa työn vaativuutta." Näin on kirjattu hallitusohjelmaan. Lisäksi hallitusohjelmassa luvataan edistää sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön saatavuutta.
Hallitusohjelman kirjaus on selkeä, eikä siinä mainita hoitajia erikseen. Palkkatilastojen valossa pahimmassa palkkakuopassa koulutukseensa nähden eivät suinkaan ole sairaanhoitajat ja perushoitajat, vaan sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat. Sairaanhoitajan tehtäväkohtaisen palkan keskiarvo vuonna 2006 oli 1889 euroa/kk ja kokonaisansio kuukaudessa 2 486 euroa. Sosiaaliohjaajalla vastaavat luvut olivat 1898 ja 2 087 euroa. Koulutusvaatimus on molemmilla ammattiryhmillä sama eli ammattikorkeakoulututkinto. Ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävän sosiaalityöntekijän tehtäväkohtaisen palkan keskiarvo oli 2 192 ja kokonaiskuukausiansio 2 423 euroa. Palkkavertailun lisäksi työntekijäpula puhuu sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien palkkojen reilun korottamisen puolesta.
jos viihdyt nykyisessä työssäsi, miksi vaihtaa? Mitä haluat tehdä 10 vuoden päästä. Maistereilla ovat kaikki ovet auki, vaihtoehtoja riittää ohjaajia enemmän.