Minun mies ei naista taida tarvita!

ja jos ei suostu, niin on mielestäni aika vahva viittaus siihen, ettei todellakaan halua parantaa suhdettanne, jolloin sinun kannattaa vakavasti miettiä, missä olosuhteissa olisit onnellinen (vaikka siis lapsen kanssa kahdestaan).

En sano, että perheneuvola on joku ratkaisukori, josta poimitaan oikeat vaihtoehdot, mutta jos sinne mennään keskustelemaan, niin todennäköistä on, että vastaukseksi tulee mieheltäsikin muuta kuin ärähdyksiä. Sen lisäksi, että mahdollisesti saat mieheltäsi tilannetta selventäviä vastauksia, voitte myöskin saada neuvoja, miten alatte toimimaan. Niinhän se (ainakin useimmilla pareilla) on, ettei se parisuhde ihan itsestään kunnossa pysy, koska tilanteet muuttuu ja ihmisetkin niiden mukana.

Voisin yhtäkkiä kuvitella, että miehesi on mustasukkainen ajasta ja huomiosta, mitä joudut antamaan lapselle. Varsinkin kun lapsi tuli niin nopeasti ja parisuhteen " alkuhuuma" jäi ehkä vähän kesken, jolloin mies saattaa kokea kuvitellun hylkäämisen vielä voimakkaampana.

Pitää ehkä vielä ehdottaa että mentäisiin jonnekkin keskustelemaan, mutta olen lähes täysin varma että vastaus on taas tyyliin " v*tut minä lähe minnekkään paskaa jauhamaan" . Jossain vaiheessa ehdotin sitä ja mies sitten ensin sanoi että no yhden kerran voin korkeintaan käydä sinun mieliksi. Sitten se kuitenki sanoi että selvitetään asiat keskenämme, ja eihän siitä mitään tullut. Koska miehen mielestä ei ole mitään vikana, sanoo minulle aina että " eikö voitais vaan olla, eikä tarvihtis jutella mistään" . Ja tuo tarkoittaa sitä että kuuntelen vain hänen autojuttuja ja muuta yleistä.



Olen ehdottanut myös että jos joskus tehtäisiin jotain yhdessä kolmestaan tai sitten ihan kahdestaan. Meillä on aika helppo saada poika hoitoon muutamaksi tunniksi tai vaikka yöksi. Mutta sitäkään mies ei halua, muutaku jos haluaa juomaan lähteä. Ei halua olla kanssani kahdestaan.



Sitten taas jos viihteellä ollaan, ni mies on itse niin huomion kipeä. Minun pitää antaa hänelle pusuja julkisilla paikoilla tai alkaa heti epäillä jotain että petän. Silloin hänen huono itsetuntonsa tulee esiin, vaikka selvinpäin on niin olevinaan huoleton ja niskanpäällä joka asiassa. Olen vain yrittänyt miettiä eikö tässä olisi muuta mahdollisuutta kuin ero, kun en halua luovuttaa helpolla. Vaikka en jaksa yksinkään enää tätä suhdetta yrittää korjata.

No eihän sitä tietenkään väkisin voi keskustella, jos ei toinen halua. Oletko ihan suoraan kysynyt mieheltä, että kokeeko hän menettäneensä sinut lapselle tai pelkääkö menettävänsä jollekin muulle vai miksi kokee tarvetta rakentaa muurin välillenne?

Jos saat jonkinlaisen ymmärrettävän vastauksen, niin hyvä. Jos vastaukseksi tulee jotain " äijämäistä" ärinää, niin voit kokeilla, niin työläältä kuin se ehkä tuntuukin, vakuutella hänelle, ettet sinä ole häntä hylkäämässä, vaan edelleen välität ja haluat, ettei teidän suhteenne kaadu (siis näin vain jos todella tarkoitat sitä).

Nimimerkki: huono itsetunto itselläni ja olen suoraan mieheltäni pyytänyt vakuutteluja :)

Empä ole mieheltä kysynyt asiaa.. Hänet tuntien epäilisin suuresti että vastaus on jotain että " mitähän sinä nyt tarkotat, en tajua nuita sinun kysymyksiä" . Mutta voikait sitä yrittää.



Tuosta itsetunto asiasta sitten, että olen miehelle sanonut juuri sitä miten tärkeä hän on minulle ja haluaisin korjata asioita ja että meillä toimisi hyvin tämä suhde. Ja siltä on alkanut tuntua, että juuri siksi hän pitääkin minua niin varmana kun huomaa että minä vaan rakastan ja yritän tämmöisestäkin toiminnasta huolimatta mitä hän pitää. Jos minä kehun häntä niin hän vaan ottaa sen että asiathan on hyvin, eikä ajattele että ehkä minäkin haluaisin joskus jotakin. Minulla tässä alkaa olla huono itsetunto, kun tuntuu etten kelpaa lähelle enkä ansaitse mukavia sanoja tai tekoja.



Olen tässä miettinyt, että mitenkähän miehen sitten saisin jotenkin " heräämään" siihen, että minut voi myös menettää ja tajuaisi että tunteita pitää jotenkin näyttääkkin jos niitä on. Vai onko se sitten mahdollista ollenkaan.

kun olen tullut isäksi suurinpiirtein samanlaisesti. Tottakai olen ottanut isyyden tosissani ja ollut iloinen siitä, mutta en ole laittanut seksiä taka-alalle, päinvastoin seksin määrä on lisääntynyt.



Kyllä toiset miehet ihan oikeesti voivat ottaa isyyden niin tosissaan ja olla siitä niin haltioissaan, että seksi saattaa hei ihan oikeesti mennä taka-alalle joksikin aikaa.

[/quote]

Sano hänelle hyvin selvin sanoin, että jos hän ei tule kanssasi neuvolaan, niin harkitset eroa/otat eron! Ei ne tajua muuta kuin suoraa puhetta... :) Itse puhuin exälleni kolme vuotta siitä, etten jaksa häntä enää ja otan eron. Silti asia tuli yllätyksenä, kun kiikutin avioeropaperit hänen nenänsä eteen! Vasta siinä vaiheessa mies halusi mennä terapiaan jne., mutta silloin oli jo myöhäistä...

että tässä ei voi olla kyse miehen " haltioitumisesta isyyteen" . Mies ei vauva-aikana hoitanut poikaamme juuri ollenkaan. Ja sitten vielä jätti meidät kaverien kanssa rilluttelun takia. Halusi tietysti takaisin kun oli saanut muutaman päivän olla teillä tietämättömillä, mutta en silloin ottanut vaan pakkasin tavarat ja muutin pois lapsen kanssa. Eikä mies tuntunut hyvin lastansa ikävöivän, kävi silloin katsomassa kun ei ollut muita menoja.



Sitten nyt viime kevään myötä hän vähän laittoi järkeä nuihin hommiinsa niin annoin vielä mahdollisuuden yrittää. On nyt lapsesta kiinnostunut ja oma-aloitteisesti tekee jotain hänen kanssaan. Ja ollaan sovittu yhteiset pelisäännöt menojen suhteen. Mutta ehkä se sitten oli kuitenkin virhe ottaa häntä takaisin. Kaiken paskan jälkeen mitä hän on aiheuttanut, hänen pitäisi ikäänkuin tajuta korjailla välejämme ja näyttää että rakastaa mutta ei. Minä saan olla kaikkea vailla ja uskoa parempaan.



Koitan vaan viimeiseen asti keksiä muun ratkaisun kuin ero, mutta onkohan niin ettei muuta ole. :/ Miestä ei varmaan saa enää tajuamaan mitään.

Lupaat suihinoton krapulassa jokaista perheneuvolakäyntiä vastaan. Parisuhde on kompromissien tekemistä.

No tuohon mies sanoo että " saanhan minä ne suihinotot ilmankin" . Ja niinhän se on, en ole ruennut siinä asiassa pihtaamaan vielä. En minä kehtaa kiristämään rueta että et saa mitään jos et lähde terapiaan, sillon hän ei sinne omasta tahdostaan lähtisi.



Minä olen miestä vastaan tullut ja ja mieliksi ollut, että ei pitäisi olla valittamista. Entistä helpommaksi vaan kokee olotilansa, kun näkee että kaiken saa vaikkei mitään anna. :/ Aika neuvoton olo tässä alkaa olla, ei ole hyvin merkkiä paremmasta. Ainoastaan jos tyydyn vain tällaiseen ja pidän suuni kiinni niin meidän ei tarvitse tapella.