Milloin lapsenne ovat lopettaneet nukkumasta päiväunia?
Meillä 2v5kk poika, joka nukkuu päiväunet enää aika harvoin. Silloinkin illalla nukkumaan meno venyy lähelle klo. 23. Jos ei nuku päiväunia, menee illalla kiltisti nukkumaan ennen yhdeksään.
Olen jotenkin aina ajatellut, että noin pienen tulisi vielä nukkua päiväunet, mutta täytyy myöntää, että pääsen iltatoimissa paljon helpommalla, jos niitä päiväunia ei nukuta.
Onko siitä jotain haittaa, jos ei nuku päiväunia? Päivän unimäärä pysyy samana nukkuu päiväunet tai ei.
Kommentit (5)
Tärkeämpää on se kokonaisunimäärä. Kun meidän tyttö alta 2v lopetti päikkäri niin nukkui yöllä sitten 13-14 tuntia. Eli eipä siinä enää riittänyt unta päivälle.
Neuvolassakin antoivat asiaan siunauksensa. Kotihoidossa kun oli niin tämä oli mahdollista.
Ei todellakaan päiväunet ole niin tärkeät kuin annetaan ymmärtää. Monet lapset pärjäävät ilman niitä, osa ei. Jos ei pärjää, niin sitten ne tietysti ovat tarpeen.
kovasti pari vuotiaana taistelivat nukkumista vastaan, mutta pidin päiväunia tärkeänä niin pienelle ja jatkoin lepuuttamista päivittäin.
autoon saattaa pienempi nukahtaa ja sitten herää aamulla aikaisemmin, jos on illalla laitettu ajoissa nukkumaan.
Hyvällä tuurilla joskus nukahtaa autoon tai rattaisiin. Mun mielestä tuon ikäiselle ehdottomasti kuuluisi päiväunet vielä, mutta kaikkea tuli kokeiltua, ei suostu nukahtamaan sänkyyn...