Hankala parisuhde ja uusi ihastus
Olemme seurustelleet miesystäväni kanssa 5 vuotta. Muutaman vuoden olen yrittänyt hänelle sanoa, että mielestäni suhteemme pitäisi mennä johonkin - voitaisiin muuttaa yhteen ainakin ja sitten miettiä yhteistä tulevaisuutta " vakavamminkin" . Mies ei ole halunnut tuota, vaan on halunnut tämän 5 vuotta pitää suhteemme sellaisella tasolla että tavataan noin kerran viikossa. Minulle tämä on ollut hankalaa, koska olisin halunnut sitoutua ja kun olemme olleet yhdessä niin vähän /tavanneet " harvoin" niin en ole oikein saanut sitä mitä olisin halunnut. Olen kuitenkin kärsivällisesti odottanut, kunnes tapasin jokin aika sitten miehen, johon ihastuin. Kävin hänen kanssa kahvilla ja oli oikein mukavaa, ja muutenkin olemme yhteydessä ja tavanneet, mutta fyysisesti viattomasti. Kuitenkin tunnen tekeväni väärin koska kuitenkin seurustelen, mutta toisaalta kun mies ei halua mitään vakavampaa, niin kauanko jaksan tässä olotilassa odottaa..?
Parisuhteeseemme olen panostanut niin paljon kun olen ikinä pystynyt mutta missä vaiheessa täytyy luovuttaa? En kai voi ikuisesti odottaa mutta en mitään uhkavaatimuksia haluaisi miehelle esittää;=(
Kommentit (6)
Paitsi että sitten se tuntuisi kiristämiseltä..Onhan hänellä ollut aikaa..
Ja ei ole perhettä muualla, mutta viihtyy lähinnä töissä ja kaipaa yksin oloa aika lailla.
AP
En (anteeksi vain) voi ymmärtää, miten kukaan aikuinen nainen alistuu olemaan monta vuotta seukkailu-/treffiasteella odottamassa haluaako se äijä nyt olla yhdessä vai eikö se halua.
jos haluaisi olla sun kanssa, niin olisi jo sitoutunut - jos jäät roikkumaan, se yllättäin löytää uuden rakkaan, muuttaa sen kanssa viikossa yhteen ja sitten onkin jo vauva tulossa, se siitä sitoutumiskammosta
uutta tuulta purjeisiin vaan =)
Mutta 2 - jos sanon miehelle suoraan niin, ja hän sanoo, että sitoudutaan sitten, niin minusta tuntuisi siltä, että hän tekee sen vain koska minä vaadin eikä siksi että itse haluaa.
Tämä on vain niin vaikeaa kun olen niin monta vuotta odottanut, rakastanut, yrittänyt yms. Tuntuisi todella pahalta luovuttaa.
AP
Älä kanna murhetta edellisestä. Miehellä oli mahdollisuutensa, jonka hän hukkasi.
Et voi elää ikuisessa odotus tilassa. Muutenkin haiskahtaa jotenkin hämärälle tuo kuvia. Varmaan sillä on perhe jossain toisaalla :/
Anna palaa uuden ihastuksen kanssa, josko hän antaisi sinulle sitä mitä haluat