Mielipiteitä: PITÄÄKÖ mun tehdä jotain itsenäistä? Käydä töissä? Luoda uraa? Mitä?

Eli tilanne seuraava: Olen 29-vuotias yhden ekaluokkalaisen äti. Olen opiskellut lapseni leikki-ikä vuosina filosofian kandiksi ja nyt olen jatkamassa maisteriksi (tarkoitus olisi valmistua vielä vuoden sisään). Tämän jälkeen minulla on sekä FM-tutkinto että pedagoginen pätevyys (+ 35 ov aineenopettajan koulutuslinjalta maisterin tutkinnon päälle). Olen kasvattanut lapseni lähemmäs 4. ikävuoteen asti täysin yksin (lapsen bioisä ei koskaan halunnut olla tekemisissä meidän kanssamme). Olen myös tehnyt osa-aikaisia töitä läpi koko opiskeluiden, joten työkokemusta alaani sivuten löytyy. Olen siis täysin omavaraiseksi oppinut, niin henkisesti, taloudellisesti kuin käytännössäkin. Ja voisin aivan hyvin luoda hyvänkin uran.



Nyt on kuitenkin niin, että olen viimeiset reilun kolme vuotta seurustellut ihanan miehen kanssa (suhteemme on romanttinen, eroottinen, ihana, tasa-arvoinen, avoin, luottamuksellinen ja kaikkea muutakin mahdollista!) Uusi mieheni on aika vakaavarainen! Ts. hän on RIKAS. Olemme menossa naimisiin kesällä 08, eikä hän halua kuulla puhuttavankaan avioehdosta. Taloudellinen tilanteeni on siis turvattu tulevaisuudessa, kävi ihmissuhteessa miten kävi (ja tietysti uskon ja toivon, että olemme yhdessä ikuisesti). Lisäksi oma äitini (isäni on kuollut jo aiemmin) on varakas, ja huonossa fyysisessä kunnossa. Olen ainoa perillinen, ja vaikka tietysti toivon äitini elävän vielä vuosikausia, realistisesti ajatellen tiedän periväni hänetkin lähivuosina.



Nyt kysynkin: Onko ihmisen meidän kulttuurissamme PAKKO tehdä töitä? Onko pakko olla ura tai ammatti, jos käytännössä rahallisesti pärjäisi lopun elämäänsä? En halua tehdä paljon lapsia ja olla kotiäitinä, joten kyse on vain minusta itsestäni. En vain ole niin intohimoisesti kiinnostunut mistään, että haluaisin työskennellä millään saralla, jos ei ole pakko!



Ja kysehän ei ole siitä, että jäisin kotiin kasvattamaan persettä sohvalle. Keksin MILJOONA inspiroivaa asiaa, joita voisin todella nautinnolla ja antaumuksella tehdä kokonaisen työpäivän joka päivä, ainoa vaan, että ne eivät ole palkkatyötä. Kävisin ihan missä vaan vapaaehtoistyössä, mihin minut hyväksyttäisiin; lukisin hesaria vanhuksille vanhainkodissa, leikkisin lasten kanssa lastensairaalassa. Järjestäisin tapahtumia alueeni pienille koululaisille. Organisoisin hyväntekeväisyys-tempauksia (minulla on vaikka kuinka monta ihan toteutettavissa olevaa ideaa). Ja sitten vielä toteuttaisin intohimojani: maalaisin ja kirjoittaisin.



Mutta mitä ihmiset sanovat, jos sanon vain olevani kotona. Kirjoittavani, syöttäväni mummoja vapaaehtoisena ja osallistuvani vanhempainyhdistyksen toimintaan. Minusta jotenkin tuntuu, että meidän maassa se ei ihan käy.



Kävisittekö te töissä, jos ei taloudellisesti olisi pakko? Vai mitä tekisitte? Ja nyt siis kyse ei ole hoitovapaalla olemisesta/kotiÄITIYDESTÄ. Oletetaan, että lapsi/lapset ovat jo isompia...