Haluatko kysyä jotain yli kolmekymppiseltä vapaaehtoisesti lapsettomalta?

mutta välillä tunnen kateutta kavereita kohtaan kenellä ei ole lapsia ja saavat matkustella ja viettää iltaa kavereiden kanssa ja pääsevät juhlimaan koska vain. Minä kun taas olen kahden lapsen äitinä aina illat kotona... en voi lähteä tosta vaan juhlimaan tai iltaa viettämään. Onnellinen olen äitinä mutta välillä tuntuu että olisi ihanaa päästä menemään ihan koska itse vain haluaa.



Oletko ikinä tuntenut kateutta perheellisten ystäviesi elämää kohtaan?

Ehkä jonkinlaista haikeutta miettiessäni niitä hetkiä, joita minä en koskaan tule kokemaan. Mutta se olisi aivan liian itsekäs syy hankkia lapsia, joten nämä tunteet menevät ohi yhtä nopeasti kuin tulivatkin. :)



Kyllä se sinullekin vielä aika koittaa nauttia iltamenoista, jos sitten vielä kiinnostaa! :D



AP

T Kahden lapsen äiti, joka voi tehdä vaikka mitä, koska lapsilla on isäkin ja jonka mielestä jostain matkustelun tuomasta ilosta ei voi puhua samana päivänäkään lasten tuoman elämänsisällön kanssa.

Mieli ei muutu, ei minulla eikä miehelläni. Meillä on omat syymme olla tekemättä lapsia.



AP

jotka ovat lapsettomia. Jossain vaiheessa mieli kuitenkin muuttuu ja sitten niitä tehdään klinikalla.

nelikymppisinä. Olen iloinen puolestaan! t. itsekin yli kolmekymppiseksi vapaaehtoisesti lapseton.

mutta tekee niin inhottavia työvuoroja että silloin kun on vapaalla olemme mieluummin perheen kesken.



Ja no matkustelusta en niinkään haaveile tuli vaan mieleen kun kaverit lähtivät viime kuussa extempore matkalle niin tuli olo että voi kun itsekkin voisi tuosta vain lähteä.



elääkö ap parisuteessa? Jos elää niin eikä puoliso ole lapsia halunnut? Eli onko ihan yhteinen päätös?

12 vuotta ollaan yhtä pidetty. Tämä lapsiasia on puitu monelta kantilta puhki jo vuosia sitten ja olemme tulleet siihen tulokseen, että pysymme lapsettomina. JOS lapsi tulisi joskus ajankohtaiseksi, niin voisimme harkita adoptiota tai sijaisvanhemmuutta, mutta biolapsia emme yhteisestä päätöksestä aio hankkia.

Olitko nukeilla leikkijä, hoivastiko niitä jne... vai olitko kirjojen ystävä ja palapelien nysääjä? Entä koulu ja mitä harrastuksia sinulla lapsena oli? Onko sinulla sisaruksia? Olitko kotihoidossa ja oliko sinulla paljon kavereita?

Meillä oli miehen kanssa vähän sama tilanne aikoinaan. Päätimme että lapsia emme hanki, päätös oli yhteinen. Päätimme panostaa työelämään, joka oli todella antoisaa. Menimme naimisiin 33-vuotiaina, ja urat olivat jyrkässä nousussa sinne n. 38 ikävuoden kieppeille. Sen jälkeen elämä tasaantui, ja meille tuli valtavana shokkina yhtäkkiä se että ME, jotka emme todellakaan ikinä lapsia halunneet, aloimme olla kateellisia perheellisille ystävillemme joilla oli jo kouluikäisiä lapsia. Nyt, 43-vuotiaana, takana on 3 koeputkihedelmöitystä ja lasta ei näy eikä kuulu. Elämä on tällä hetkellä aika kaoottista, toivon että parisuhteemme kestää.



Ap, tiedän miten ärsyttävältä tuntuu kun kaikki olettavat että muutat mielesi myöhemmin, mutta halusin kertoa silti oman tarinani. Jos tästä kaikesta jotain opin, niin sen että kannattaa kuunnella omaa itseään koko ajan vaikka onkin tehnyt päätöksen että jää lapsettomaksi. Itse tukahdutin siinä 35-vuotiaana ne pienen pienet tunteet jotka nousivat pintaan ja joita kuvittelin vain epäröinniksi.



Toivotan kaikkea hyvää, ap.

Olitko nukeilla leikkijä, hoivastiko niitä jne... vai olitko kirjojen ystävä ja palapelien nysääjä? Entä koulu ja mitä harrastuksia sinulla lapsena oli? Onko sinulla sisaruksia? Olitko kotihoidossa ja oliko sinulla paljon kavereita?

Leikin nukeilla, mutta myös pikkuautoilla. Daisyt olivat tosi pop, samoin puissa kiipeily. Harrastukset olivat musiikillisia (eri instrumentteja ja kuoro) sekä kuvataiteellisia, hieman eri vaiheissa lapsuutta. Liikuntaa harrastin 4-vuotiaasta täysi-ikäisyyteen asti sekä joukkuelajeissa että yksilölajeissa.

Olin kotihoidossa, mutta äitini oli perhepäivähoitaja. Minulla on myös sisaruksia. Kavereita on ollut aina ihan kivasti ja muutamia koko elämän säilyneitä oikein hyviä ystäviä. Uusia hyviä ystäviä on toki tullut aikuisiälläkin.

No, kerropa nyt mikä näistä seikoista aiheuttaa sen, etten tahdo lapsia?

AP

joten hyvin vaikeaa olisi kuvitella että se iskisi uudestaan. Varsinkin kun silloin hylkäsimme ajatuksen biolapsesta ihan ideologisista syistä.

Toivon sydämeni pohjasta, että teillä tärppää noissa hoidoissa, sillä tunnutte todella sitä lasta haluavan.

AP

Meillä oli miehen kanssa vähän sama tilanne aikoinaan. Päätimme että lapsia emme hanki, päätös oli yhteinen. Päätimme panostaa työelämään, joka oli todella antoisaa. Menimme naimisiin 33-vuotiaina, ja urat olivat jyrkässä nousussa sinne n. 38 ikävuoden kieppeille. Sen jälkeen elämä tasaantui, ja meille tuli valtavana shokkina yhtäkkiä se että ME, jotka emme todellakaan ikinä lapsia halunneet, aloimme olla kateellisia perheellisille ystävillemme joilla oli jo kouluikäisiä lapsia. Nyt, 43-vuotiaana, takana on 3 koeputkihedelmöitystä ja lasta ei näy eikä kuulu. Elämä on tällä hetkellä aika kaoottista, toivon että parisuhteemme kestää.

Ap, tiedän miten ärsyttävältä tuntuu kun kaikki olettavat että muutat mielesi myöhemmin, mutta halusin kertoa silti oman tarinani. Jos tästä kaikesta jotain opin, niin sen että kannattaa kuunnella omaa itseään koko ajan vaikka onkin tehnyt päätöksen että jää lapsettomaksi. Itse tukahdutin siinä 35-vuotiaana ne pienen pienet tunteet jotka nousivat pintaan ja joita kuvittelin vain epäröinniksi.

Toivotan kaikkea hyvää, ap.

Itse olin aiemmin myös päättänyt, että en ikinä lapsia tee. Syitä minulla oli monia, laidasta laitaan. Esimerkiksi se että olin (ja olen) ihminen, joka tarvitsee rauhaa ja omaa aikaa, stressaannuin aina kun kävin lapsiperheissä kylässä. Suvussamme kulkee myös eräs sairaus (ei kovin vakava, sen kanssa voi elää mutta erittäin harmillinen kuitenkin) sekä ihan muitakin kuin itsekkäitä syitä, esim. maailman liikakansoitus huolestutti ja huolestuttaa se kyllä edelleenkin...



No, tulin kuitenkin vahingossa raskaaksi ja aborttia en ole ikinä oikein hyväksynyt (ei tästä nyt tämän enempää) joten pidin lapsen. Eikä se niin kamalaa ollutkaan. Ihmettelin kun löysin itsestäni niitä äidillisiä piirteitä, en olisi uskonut! Nyt meillä on toinenkin lapsi, ei vahinko :) (niin ja hyvää tuuria tai mitälie on kiittäminen, kummallakaan lapsistamme ei ole suvussa kulkevaa tautia)



Se, mitä haluaisin sinulta kysyä on, että pohditko elämääsi vanhana, tuleeko mieleen että voisit olla yksinäinen, jos lapsia (ja joskus lastenlapsia) ei olisi, jotka kävisivät sinua katsomassa?



Ja siis tiedänhän toki, että ei lapsia voi tai pidä tehdä pelkästään vanhuuden turvaksi, mistä sitä ikinä tietää olisiko lapsista mitään "turvaa" kuitenkaan.. ties vaikka pistävät joskus välit poikki ja muuttavat toiselle puolelle maapalloa... toivottavasti kuitenkaan ei :)



Mutta siis tätä kuitenkin haluaisin kysyä, nyt kun kerran saa. Ja ihan ystävällisesti.

Kyllä sinä haluat lapsia, mutta et vain tiedosta sitä vielä.



Et ole sanonut vielä absoluutista eitä.



Elämä tuppaa olemaan kääteikäs ja tuossa käänteessä sanot itsellesi "en olisi ikinä uskonut"

Mutta asun itsekin kovin kaukana vanhemmistani, vaikka meillä hyvät välit onkin, niin näemme silti vain kerran vuodessa. En siis tekisi lasta siinä toivossa, että hän olisi luonani kun olen vanha. Enhän edes tiedä näenkö eläkeikää koskaan! Taikka juuri sitä, mitä itsekin sanoit, että onko välit lapsiin hyvät siinä vaiheessa. Tietysti kaikki vanhemmat haluavat ajatella, että varmasti on, mutta sehän ei kuitenkaan ole vain niistä vanhemmista kiinni. Kovin paljon olen tavannut näitä surullisiakin vanhuksia, joiden lapset käyvät vain joulukukan tuomassa.. :(

Meillä ei ole suvussa sairauksia kummallakaan, mutta juurikin nuo liikakansoitusasiat, ympäristöasiat yms. vaivaa mieltä. Jos voisin olla varma, että lapseni saisi elää hyvän elämän puhtaalla maapallolla, niin saattaa olla, että olisimme tulleet toisenlaiseen päätökseen. Ajattelemme siis tätä lisääntymisasiaa puhtaasti tulevan jälkikasvun kannalta, kaikki itsekkäät ajatukset sivuunjättäen. Mikäli joskus kuitenkin jonkinlainen ylitsepääsemätön hoivavietti iskee, niin kyllä täällä on kodittomia ja apua tarvitsevia lapsia maapallo pullollaan.

Olemme myös kovin taitavia nauttimaan parisuhteesta sekä ns. vapaasta elämästä, joten vaikeaa tuo tässä asiassa itsekkyyden sivuuttaminen ei ole.

Itse olin aiemmin myös päättänyt, että en ikinä lapsia tee. Syitä minulla oli monia, laidasta laitaan. Esimerkiksi se että olin (ja olen) ihminen, joka tarvitsee rauhaa ja omaa aikaa, stressaannuin aina kun kävin lapsiperheissä kylässä. Suvussamme kulkee myös eräs sairaus (ei kovin vakava, sen kanssa voi elää mutta erittäin harmillinen kuitenkin) sekä ihan muitakin kuin itsekkäitä syitä, esim. maailman liikakansoitus huolestutti ja huolestuttaa se kyllä edelleenkin...

No, tulin kuitenkin vahingossa raskaaksi ja aborttia en ole ikinä oikein hyväksynyt (ei tästä nyt tämän enempää) joten pidin lapsen. Eikä se niin kamalaa ollutkaan. Ihmettelin kun löysin itsestäni niitä äidillisiä piirteitä, en olisi uskonut! Nyt meillä on toinenkin lapsi, ei vahinko :) (niin ja hyvää tuuria tai mitälie on kiittäminen, kummallakaan lapsistamme ei ole suvussa kulkevaa tautia)

Se, mitä haluaisin sinulta kysyä on, että pohditko elämääsi vanhana, tuleeko mieleen että voisit olla yksinäinen, jos lapsia (ja joskus lastenlapsia) ei olisi, jotka kävisivät sinua katsomassa?

Ja siis tiedänhän toki, että ei lapsia voi tai pidä tehdä pelkästään vanhuuden turvaksi, mistä sitä ikinä tietää olisiko lapsista mitään "turvaa" kuitenkaan.. ties vaikka pistävät joskus välit poikki ja muuttavat toiselle puolelle maapalloa... toivottavasti kuitenkaan ei :)

Mutta siis tätä kuitenkin haluaisin kysyä, nyt kun kerran saa. Ja ihan ystävällisesti.

Kyllä sinä haluat lapsia, mutta et vain tiedosta sitä vielä.

Et ole sanonut vielä absoluutista eitä.

Elämä tuppaa olemaan kääteikäs ja tuossa käänteessä sanot itsellesi "en olisi ikinä uskonut"

Mutta biolapsia ei tule. Adoptio tai sijaisvanhemmuus olisivat ainoat vaihtoehdot, mikäli yllättävä lapsenkaipuu iskisi.

AP :)

sitten jotain periytyviä sairauksia tai muuta mitä pelkäätte periytyvän omalle lapselle?

En vain ymmärrä sinua, toisaalta säälin sinua. Ajattelen, että kumma tyyppi, toivon, että et anna lapsellisille kasvatusneuvoja, koska et niistä mitään ymmärrä. Mun mielestä on omituista, että pitää olla joku ideologia, että ei halua lapsia. Tietysti sitä tavallaan pääsisi paljon vähemmällä, jos lapsia ei olisi. Olisi rahaa itseen kulutettavaksi, pärjäisi pienellä talolla, pienellä asuntolainalla. ei tarvitsisi bensajuoppoa autoa, että kaikki 4 lasta mahtuu kyytiin. Ei menisi aika siihen, että kuskaa lapsia harrastuksiin. ei tarvitsisi olla onnellinen siitä, että kiva kun on välipalan syöttöaika, kun sen syöttämiseen menee vain puoli tuntia... Mutta mitäpä sitten tekisin? Olisi se vaan surkeaa olla vapaaehtoisesti lapseton.

sitten jotain periytyviä sairauksia tai muuta mitä pelkäätte periytyvän omalle lapselle?

Syitä lapsettomuuteen voit lukea aiemmista viesteistäni tässä ketjussa.

AP

En vain ymmärrä sinua, toisaalta säälin sinua. Ajattelen, että kumma tyyppi, toivon, että et anna lapsellisille kasvatusneuvoja, koska et niistä mitään ymmärrä. Mun mielestä on omituista, että pitää olla joku ideologia, että ei halua lapsia. Tietysti sitä tavallaan pääsisi paljon vähemmällä, jos lapsia ei olisi. Olisi rahaa itseen kulutettavaksi, pärjäisi pienellä talolla, pienellä asuntolainalla. ei tarvitsisi bensajuoppoa autoa, että kaikki 4 lasta mahtuu kyytiin. Ei menisi aika siihen, että kuskaa lapsia harrastuksiin. ei tarvitsisi olla onnellinen siitä, että kiva kun on välipalan syöttöaika, kun sen syöttämiseen menee vain puoli tuntia... Mutta mitäpä sitten tekisin? Olisi se vaan surkeaa olla vapaaehtoisesti lapseton.

Mutta miksi sääliä vapaaehtoisesti lapsetonta? :)

En todellakaan anna kasvatusneuvoja lapsellisille, toisin kun sinä ilmeisesti kovasti haluat antaa minulle, lapsettomalle, neuvoja! ;)

Toki sitä lapsettomana pääsee monessa asiassa vähemmällä, paitsi sitten ehkä joidenkin äiti-ihmisten (anonyymit) hyökkäykset aiheuttaa päänvaivaa. :) No ei vaan.

Minä en ole päätöstäni mitenkään heppoisin perusteluin tehnyt. Ei tarvitse katsoa kuin päivän lehdet niin siellä on aika monta syytä miksi mielestäni en ole oikeutettu tähän maailmaan ketään tuomaan. Jos se tekee minusta kumman tyypin, että jo etukäteen pohdin mahdollisten lapsieni tulevaa elämänlaatua ja koko maapallon hyvinvointia, niin sitten voin kaikin mokomin olla kumma tyyppi. :)

Kysymykseesi että mitäpä sitten tekisi.. Niin, minun elämäni koostuu parisuhteesta, työstä, harrastuksista, ystävien ja sisarusten tapaamisesta, matkustelusta, ajattelusta jne. Teen myös hyväntekeväisyystyötä. Yhtään ylimääräistä aikaa ei ole! :)