Tiedän liikaa kehitysvammaisten lasten elämästä. Pikkulapsivaihe vielä ok, kun eroa ikätovereihin ei ole suunnattomasti. Kouluiässä ero kasvaa ja ongelmat kasaantuvat. Harvalla esim. on omia kavereita.

Puhumattakaan ajasta koulun jälkeen.

Tottakai rakastaisin lastani suunnattomasti! Kuten kaikkia muitakin lapsiani. Ja oppisin lapsen ja vamman kanssa elämään, mutta surullinen olisin kyllä.

Vastaa

Lainaa

Ilmoita asiattomaksi

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Keskustelun etusivu | Aihe vapaa

Edellinen ketju

Seuraava ketju

Aloita uusi keskustelu