Minua surettaa uutiset sijaiskotien puutteesta

Niillä saataisiin monta huostaanottoa estettyä ja niihin kulutetut rahat maksaisivat itsensä takaisin. Eikä se huostaanotto todellakaan ole ilmaista touhua...

hoitotakuu on retoriikkaa vain eikä kaksoisdiagnoosilla oleville ole mitään hoitoa tarjolla. Lastensuojelulaki velvoittaa työskentelemään sen eteen, että lapsi voi palata kotiin, mutta vanhemmille se ei takaa kuntoutusta siitä huolimatta.



On huono lääke sijoittaa lapsia sinne tänne siihen, että vanhemmat eivät saa hoitoa. Juuri sen vuoksi näitä kerta toisensa jälkeen tapahtuvia kotiutusyrityksiä tapahtuu.



Sitten vielä jos sijaisvanhemmat suhtautuvat asiaan niin, että lapset pitäisi jäädä heille pysyvästi ja ovat ikään kuin heidän omiaan jo niin perseelleen menee, sekä lapsen että vanhempien näkökulmasta.



Suomessa hoidetaan asiat huonosti, kun yritetään säästää rahaa. Tehokkaampia perhekuntoutusmalleja on olemassa, mutta kunnat eivät anna niihin maksusitoomuksia, vaan hoidattaa lapset sijaiskodeissa. Samaan aikaan julkinen retoriikka puhuu lisääntyneistä lastensuojelutarpeista siihen tyyliin, että uhrautukaa näiden pienten eteen ja vanhemmus on karannut ja muuta hevonkakkaa, joka on vain lumetta sille, ettei järkeviä päätöksiä ole kyetty tekemään kunnan hallinnossa ja ollaan kuin ei huomattaisikaan miten tähän tilanteeseen on ajauduttu.



Sitten täällä puhutaan jostain narkkiäideistä ja huumeluolista, jotka ovat juuri niin kaukana todellisuudesta kuin olla ja taitaa. Sijaisvanhemmuutta harkitseville se on oiva psykologinen tekijä, jolla he voivat torjua kaiken yhteistyön sijoitetun lapsen vanhempiin.



Ne ovat pahoja, minä olen hyvä. Minä pelastan tämän lapsen siltä pahuudelta.



Se on harhaa ja pahaa sellaista.

Ja todellakaan meidän jokaisen lapset eivät ole kyvyttömien ihmisten harjoituskappaleita. Läheskään kaikki ihmiset eivät tarvitse tukitoimia kyetäkseen huolehtimaan lapsistaan! Kyvyttömyys on eri asia kuin kokemattomuus.

j. Ja ei kai kriisisjoitettua lasta koskaan laiteta päiväkotiin sijoitusperheessä? .

Yleensä aina, jos lapsi on jo entuudestaan jossain päiväkodissa, mutta silloin on sitouduttava järjestämään niin, että lapsi kykenee jatkamaan samassa päiväkodissa. Se on lapsen etu, että hän saa säilyttää tutut ympäristönsä.

Minä olen vain ja ainoastaan sitä mieltä että näissä jutuissa pitäisi ajatella vain ja ainoastaan lapsen etua niissä sijoiutushommissa. Tottakai paras olisi että lapsi voisi olla kotonaan omien vanhempien kasvatettavana. Jos homma pystytään hoitamaan niin ettei sijoitusta tarvita niin hyvä. Siis jos lapsella oikeasti on kotonaan hyvät oltavat.

Mutta jos lapsi on jo sijoitettu niin sitten olisi oltava todella korkea kynnys siihen palauttamiseen, ihan sen vuoksi ettei voi olla lapsen etu olla jonain harjoituskappaleena.

Ja ongelmaiset ihmisethän eivät ole ihmisinä tietenkään sen pahempia kuin ne sijaisvanhemmat. Eikä sijaisvanhemmuus tee ihmisestä mitään pyhimystä.

hoitotakuu on retoriikkaa vain eikä kaksoisdiagnoosilla oleville ole mitään hoitoa tarjolla. Lastensuojelulaki velvoittaa työskentelemään sen eteen, että lapsi voi palata kotiin, mutta vanhemmille se ei takaa kuntoutusta siitä huolimatta.

On huono lääke sijoittaa lapsia sinne tänne siihen, että vanhemmat eivät saa hoitoa. Juuri sen vuoksi näitä kerta toisensa jälkeen tapahtuvia kotiutusyrityksiä tapahtuu.

Sitten vielä jos sijaisvanhemmat suhtautuvat asiaan niin, että lapset pitäisi jäädä heille pysyvästi ja ovat ikään kuin heidän omiaan jo niin perseelleen menee, sekä lapsen että vanhempien näkökulmasta.

Suomessa hoidetaan asiat huonosti, kun yritetään säästää rahaa. Tehokkaampia perhekuntoutusmalleja on olemassa, mutta kunnat eivät anna niihin maksusitoomuksia, vaan hoidattaa lapset sijaiskodeissa. Samaan aikaan julkinen retoriikka puhuu lisääntyneistä lastensuojelutarpeista siihen tyyliin, että uhrautukaa näiden pienten eteen ja vanhemmus on karannut ja muuta hevonkakkaa, joka on vain lumetta sille, ettei järkeviä päätöksiä ole kyetty tekemään kunnan hallinnossa ja ollaan kuin ei huomattaisikaan miten tähän tilanteeseen on ajauduttu.

Sitten täällä puhutaan jostain narkkiäideistä ja huumeluolista, jotka ovat juuri niin kaukana todellisuudesta kuin olla ja taitaa. Sijaisvanhemmuutta harkitseville se on oiva psykologinen tekijä, jolla he voivat torjua kaiken yhteistyön sijoitetun lapsen vanhempiin.

Ne ovat pahoja, minä olen hyvä. Minä pelastan tämän lapsen siltä pahuudelta.

Se on harhaa ja pahaa sellaista.

että sijaisperheistä on huutava pula, mutta yksin asuvaa naista ei huolita kuitenkaan sijaisperheeksi, ainakaan meillä täällä Lahdessa. Edes pride koulutukseen ei pääse, koska sijaislapsia ei yksinäisille sijoiteta.

kun katsoo tämänkin ketjun vouhkaajia, niin eipä monellekaan sitä lasta voisi sijoittaa. Hirveää olisi lapsen kannalta olla sijoitettuna johonkin perheeseen ja kun huostaanotto voitaisiin onnelisesti purkaa, alkaa huoltajuuskiista sijaisperheen ja biovanhempien kesken.

Jos oikein olen ymmärtänyt, niin sijaisperheen kanssa voidaan lähinnä keskustella käytännön asioista huostan purun suhteen. Mutta päätöksen huostan purusta ja sen toteutuksesta tekee kyllä joku ihan muu kuin sijaisperhe.

Eihän tämä yhteiskunta edes yritä auttaa ongelmaperheitä

Tuli mieleen tämä kirjoitus, kopsattu toisaalta:

"Apua annettiinkin, ei haluttu

Niinpä, mutta kun se ympäristö, koti jossa tämä lapsi oli ei ollut tavallinen turvallinen koti. Molemmat vanhemmat mielenterveysongelmaisia, jotka eivät suostuneet hoitoon. Kun siihen lisätään alkoholin suurkulutus ja vuorokausirytmin nurinkurisuus. Eli he valvoivat yöt ja nukkuivat päivät. Huone koetettiin pimentää mahdollisimman hyvin,että vauva olis vaan nukkunut.. Ja tosiaan heitä koetettiin mielestäni tukea ihan liian kauankin sinne kotiin, kun ajattelee, että lapsi oli yli vuoden niissä olosuhteissa, kun vanhemmilla ei ollut mitään halua ottaa oikeasti sitä apua vastaan ja tilanne ei yhtään korjaantunut. Perhetyöntekijät ovat olleet raskausajasta lähtien heidän apunaan, kun sekään ei sujunut normaalisti. Lapsen synnyttyä pyrkivät useita kertoja viikossa olemaan tunteja heillä kotona, näyttämässä kädestä pitäen vauvan hoitoa jne. Mutta aina palattiin samaan alkupisteeseen ja lopuksi he eivät ottaneet apua ollenkaan vastaan. Huostaanotto oli ihan viimeinen keino saada turvattua lapsen elämä, koska niin kehnossa kunnossa hän jo oli. Ja toisekseen oli tuetun vanhemmuuden jaksoja jne. mutta mikään näistä ei auttanut. Oletteko vielä sitä mieltä, että lapsi täytyisi jättää vaan sinne omille vanhemmille, tuttuun ympäristöön? Itse en edes uskalla ajatella, miten tässäkin olis käynyt..vanhemmat ovat edelleen siellä samassa jamassa, minimaalisella mielenkiinnolla lastaan kohtaan. "

Tuossakin lapsi pääsi todella huonoon kuntoon jo ennen huostaa. Todennäköisesti lapselle tuli jo vaurioita joita ei pystytä enää täysin korjaamaan. Liian kauan vetkutellaan ja yritetään auttaa.

mutta voivat tehdä kaiken estääkseen huostaanoton purkua, eli sama asia käytännössä, oman edun tavoittelu

Jos oikein olen ymmärtänyt, niin sijaisperheen kanssa voidaan lähinnä keskustella käytännön asioista huostan purun suhteen. Mutta päätöksen huostan purusta ja sen toteutuksesta tekee kyllä joku ihan muu kuin sijaisperhe.

täälläkin pyöri pilvin pimein tarjoamassa kotia Virossa hylätylle tytölle?

jos perheeseen sijoitetaan rahaa siinä muodossa, että sillä saadaan perhe motivoitumaan avusta se onnistuu. Tähän vaan ei sijoiteta pennin hyrrää.

Suomalainen sosiaalityö lähtee juuri tästä perusajatuksesta, että jos kerran kieltäydyt, sua on autettu ja se siitä sitten. Muualla euroopassa perheen rinnalla eletään ja apua tarjotaan kerta toisensa jälkeen, kunnes perhe itse havahtuu avun tarpeeseensa ja sitoutuu hoitoon.

suomi säästää tässäkin

Eihän tämä yhteiskunta edes yritä auttaa ongelmaperheitä

Tuli mieleen tämä kirjoitus, kopsattu toisaalta:

"Apua annettiinkin, ei haluttu

Niinpä, mutta kun se ympäristö, koti jossa tämä lapsi oli ei ollut tavallinen turvallinen koti. Molemmat vanhemmat mielenterveysongelmaisia, jotka eivät suostuneet hoitoon. Kun siihen lisätään alkoholin suurkulutus ja vuorokausirytmin nurinkurisuus. Eli he valvoivat yöt ja nukkuivat päivät. Huone koetettiin pimentää mahdollisimman hyvin,että vauva olis vaan nukkunut.. Ja tosiaan heitä koetettiin mielestäni tukea ihan liian kauankin sinne kotiin, kun ajattelee, että lapsi oli yli vuoden niissä olosuhteissa, kun vanhemmilla ei ollut mitään halua ottaa oikeasti sitä apua vastaan ja tilanne ei yhtään korjaantunut. Perhetyöntekijät ovat olleet raskausajasta lähtien heidän apunaan, kun sekään ei sujunut normaalisti. Lapsen synnyttyä pyrkivät useita kertoja viikossa olemaan tunteja heillä kotona, näyttämässä kädestä pitäen vauvan hoitoa jne. Mutta aina palattiin samaan alkupisteeseen ja lopuksi he eivät ottaneet apua ollenkaan vastaan. Huostaanotto oli ihan viimeinen keino saada turvattua lapsen elämä, koska niin kehnossa kunnossa hän jo oli. Ja toisekseen oli tuetun vanhemmuuden jaksoja jne. mutta mikään näistä ei auttanut. Oletteko vielä sitä mieltä, että lapsi täytyisi jättää vaan sinne omille vanhemmille, tuttuun ympäristöön? Itse en edes uskalla ajatella, miten tässäkin olis käynyt..vanhemmat ovat edelleen siellä samassa jamassa, minimaalisella mielenkiinnolla lastaan kohtaan. "

Tuossakin lapsi pääsi todella huonoon kuntoon jo ennen huostaa. Todennäköisesti lapselle tuli jo vaurioita joita ei pystytä enää täysin korjaamaan. Liian kauan vetkutellaan ja yritetään auttaa.

jos perheeseen sijoitetaan rahaa siinä muodossa, että sillä saadaan perhe motivoitumaan avusta se onnistuu. Tähän vaan ei sijoiteta pennin hyrrää.

Suomalainen sosiaalityö lähtee juuri tästä perusajatuksesta, että jos kerran kieltäydyt, sua on autettu ja se siitä sitten. Muualla euroopassa perheen rinnalla eletään ja apua tarjotaan kerta toisensa jälkeen, kunnes perhe itse havahtuu avun tarpeeseensa ja sitoutuu hoitoon.

suomi säästää tässäkin

Kerran kieltäydyt? Siis lastahan pidettiin tuossa esimerkkiperheessä yli vuosi ja kaikenlaista yritettiin. Ihan liian pitkään, lapsiPARKA. Olen itse mielenterveysongelmainen eikä tulisi mieleenkään olettaa että joku sosiaalityöntekijä laitetaan vastuuseen siitä että saa motivoitua PAHASTI mielenterveysongelmaisen perheen hoidettavaksi. Nämä asiat on oikeasti niin vaikeita, ettei sellaisia resursseja ja taikasauvaa olekaan että noin pahasti itse vaurioituneista vanhemmista olisi vanhemmuuteen tuosta vaan, edes massiivisilla satsauksilla. Lapsen kannalta ylivoimaisesti inhimillisin teko olisi ottaa lapsi HETI adoptioon, kun todetaan tilanne noin pahaksi.

varmasti olisi parempi lapselle, jos äiti ja lapsi voisivat yhdessä mennä esim. sos lapsikylään



lapselle adoptio on aina trauma

Mutta reaktiivinen kiintymyssuhteen häiriö on elämänmittainen tragedia.

Tätähän ei tutkimustieto tue. Vaikka äitimyytit tukeekin.

Onko heillä valmiuksia hoitaa esim. päihdeongelmaisia äitejä?

Tai psykoottisia äitejä?

Meillä oli sijoituksessa 3 v lapsi yli vuoden, jonka jälkeen päätettiin yhdistää sisarukset samaan sijoitukseen. Olisin ottanut meille tuon 5 v pojan myös, mutta se ei käynyt, koska kunnalla oli erityisen edullinen diili erään laitoksen kanssa, jolloin kummatkin lapset eri sijaisperheistä sijoitettin laitokseen, koska se tuli halvemmaksi.



Miten niin tuli halvemmaksi?



koska lasten asioita hoiti eri sosiaalityöntekijät ja näin saatiin he yhteen edulliseen laitokseen ja sosiaalitoimen henkilöstöresursseja säästyi.



Näin siis toimii käytännön lastensuojelu lasta kohtaan. Sen ei ole tarkoitus auttaa ketään, vaan täyttää lain kirjain. Kumpikin lapsi vastusti uudelleen sijoitus laitokseen, mutta he olivat niin pieniä, ettei heitä kuultu. Eikä kuultu yhtäkään sijaisvanhempaa.

muutamia sellaisia perhehoitopaikkoja on, mutta kunnat eivät anna niihin maksusitoomuksia. Niissä on erityistason osaaminen ja 24 h tuki

Onko heillä valmiuksia hoitaa esim. päihdeongelmaisia äitejä?

Tai psykoottisia äitejä?

Lisäksi oon sellainen kanaemo, että se olisi lapsellekkin vaikeata lähteä pois. Sijaisperheitä ei löydy, koska moni ei ole valmis siihen, että on vain lasta ja lapsen vanhempia auttamassa.

Minä hölmö kiintyisin siihen lapseen.

T. 2