Lue keskustelun säännöt.
Minua surettaa uutiset sijaiskotien puutteesta
21.10.2008 |
Tuntuu aivan kamalalta, että on paljon pieniä vauvoja ja lapsia, jotka joudutaan ottamaan huostaan kun omat vanhemmat ovat syystä tai toisesta kyvyttömiä huolehtimaan lapsistaan. Tietenkin huostaan otto on parempi vaihtoehto kuin eläminen ympäristössä, jossa lapsesta ei huolehdita, mutta pahalta se silti tuntuu kun miettii avuttomia vauvoja.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Vauvojen+sijaiskodeista+jatkuva+pul…
Kommentit (71)
haluan sanoa pari faktaa:
1. Kaikki vanhemmat eivät yksinkertaisesti rakasta lapsiaan ja ovat sitä täysin kykenemättömiä ikinä opettelemaankaan. Kaikkia ei voi auttaa, varsinkaan, jos eivät sitä itse halua.
2. Huostaanottoja tehdään aivan liian vähän ja aivan liian myöhään, jolloin lapsen elämä on usein peruuttamattomasti tuhottu.
Turha tulla jeesustelemaan vanhempien oikeuksista, jos ette karuista tosielämän faktoista tiedä mitään. Niin monta oksettavaa tarinaa kuulleena ja nähneenä uskallan väittää jotain tietäväni siitä, mitä kaikkea kamalaa lapsi on voinut kokea vanhempiensa taholta ja näitä tarinoita on paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niissä sijoituksissa, jossa perheet tietävät roolinsa on monesti onnistuttu biologisten perheiden kanssa luomaan toimivat suhteet ja yhteyttä on pidetty sijoituksen päätyttyäkin tiiviisti.
eikä oikeutta pitää lasta.
Mutta kuitenkin siitä maksetaan vaan kulukorvausta... eli tarttis sitten kuitenkin tehdä sitä työtä sydämellään. Koska on jäätävä pois työelämästä.
Jos lasta ja hänen perhettä olisi autettu ajoissa, ei tilannetta edes syntyisi.
Kuka teki virheen?
Miksi nuorisopsykiatria ei kykene hoitamaan lapsia niin, ettei heitä tarvitsisi ottaa huostaan, jos kerran ongelmat tunnetaan ja huostaanotot tehdään liian myöhään?
haluan sanoa pari faktaa:
1. Kaikki vanhemmat eivät yksinkertaisesti rakasta lapsiaan ja ovat sitä täysin kykenemättömiä ikinä opettelemaankaan. Kaikkia ei voi auttaa, varsinkaan, jos eivät sitä itse halua.
2. Huostaanottoja tehdään aivan liian vähän ja aivan liian myöhään, jolloin lapsen elämä on usein peruuttamattomasti tuhottu.Turha tulla jeesustelemaan vanhempien oikeuksista, jos ette karuista tosielämän faktoista tiedä mitään. Niin monta oksettavaa tarinaa kuulleena ja nähneenä uskallan väittää jotain tietäväni siitä, mitä kaikkea kamalaa lapsi on voinut kokea vanhempiensa taholta ja näitä tarinoita on paljon.
Pieni vauva voidaan joutua ottamaan huostaan vaikkapa äidin sairauden takia ja olisihan se kauheaa jos lapsi äidin parantessa itseään otettaisiin häneltä kokonaan pois. Ei minustakaan varmaan olisi ottamaan vauvaa, josta en tietäisi milloin hän katoaa kokonaan elämästäni. Otin pienen vauvan kotiini kun tiesin, että lapsi tulee pysymään jollakin tapaa kuvioissa, vaikka siirtyisikiin takaisin omaan kotiinsa. Pienen vauvan on tietenkin parempi kasvaa perheessä kuin laitoksessa. Vauvoista kasvaa isoja lapsia ja murrosikäisiä ja he voivat vielä silloinkin asua samassa perheessä. Sijoitettujen lasten kohdalla kaikki on mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sehän on kutsumustyö eikä mikään harrastus tai tapa lisääntyä
eikä oikeutta pitää lasta.
Mutta kuitenkin siitä maksetaan vaan kulukorvausta... eli tarttis sitten kuitenkin tehdä sitä työtä sydämellään. Koska on jäätävä pois työelämästä.
Pieni vauva voidaan joutua ottamaan huostaan vaikkapa äidin sairauden takia ja olisihan se kauheaa jos lapsi äidin parantessa itseään otettaisiin häneltä kokonaan pois.
Ei kai kukaan minkään parannettavan sairauden takia lasta pois äidiltä ota. Edes psyykkisen sairauden. Mutta jos vanhempi on itse vaikkapa todella häiriintynyt ollut koko ikänsä, pitkäaikaisia, vaikeita mielenterveysongelmia ja sitten lapsen tilanne on tuo kuin esimerkissä, niin silloin on lapsen kidutusta antaa tilanteen jatkua yhtään. On väärin se että lapsi on huostaanottotilanteessa luuta ja nahkaa, kalpea kuin kalkkilaiva, ikäisiään kaikesta jäljessä. Aikuisillekaan ei sellaista kohtelua sallittaisi (nälässä pitämistä esim.), täysin puolustuskyvyttömän pitäisi sitä kestää vuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoidan huostaanotettuja lapsia laitoksessa ja saan 2100e/ kk. Niitä ihan samoja lapsia, jotka sijoitettaisiin mielummin perheisiin.
Pieni vauva voidaan joutua ottamaan huostaan vaikkapa äidin sairauden takia ja olisihan se kauheaa jos lapsi äidin parantessa itseään otettaisiin häneltä kokonaan pois.
Ei kai kukaan minkään parannettavan sairauden takia lasta pois äidiltä ota. Edes psyykkisen sairauden. Mutta jos vanhempi on itse vaikkapa todella häiriintynyt ollut koko ikänsä, pitkäaikaisia, vaikeita mielenterveysongelmia ja sitten lapsen tilanne on tuo kuin esimerkissä, niin silloin on lapsen kidutusta antaa tilanteen jatkua yhtään. On väärin se että lapsi on huostaanottotilanteessa luuta ja nahkaa, kalpea kuin kalkkilaiva, ikäisiään kaikesta jäljessä. Aikuisillekaan ei sellaista kohtelua sallittaisi (nälässä pitämistä esim.), täysin puolustuskyvyttömän pitäisi sitä kestää vuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oli myös taloudelliset kysymykset jotka jarruttivat haaveitamme. Itse ajattelen, että sijoitus on aina kriisi lapselle ja silloin toisen vanhemmasta on kyettävä olemaan kotona. Voi mennä vuosiakin ennen kuin luottamus ja turvallisuuden tunne lapsen kanssa saavutettu (jos koskaan) ja vasta sitten on mielestäni aika koko päiväiselle tarhapäivälle tai sille ettei kotona olisi joku kun lapsi tulee koulusta. Yhteiskunnan tuki sijaisvanhemmille ei kumminkaan kata kuin lapsesta jo itsestään tulevat kulut. Taloudellisesti toisen vanhemman poissa olo töistä olisi ollut mellä "hyvä" tuloisinakin mahdotonta. Kun perheeseen syntyy oma vauva, saa äiti kumminkin tulosidonnaisesti äitiyspäivärahaa. Vähintään tämä sama aika pitäisi kotiin jäävän sijaisvanhemmankin saada mielestäni tukea tulon menetyksestään.
Sijoitukseen liittyy tietenkin monta muutakin pohtimisen arvoista asiaa. Eihän raha kaikkea ratkaise, mutta pakko on perheen syödä ja lainansa maksaa.
Itse monesti mietin olisinko riittävän hyvä "äiti" tuolle tulijalle, joka on jo jäänyt paljosta paitsi. Osaisinko rakastaa ehjäksi samalla aidosti toivoen, että joku päivä lapsi pystyisi palaamaan oman perheen luo. Ja jos tämä ei koskaan toteutuisi, olisiko minusta tukemaan lapsen oikeita vanhempia heidän erillaisessa vanhemmuudessaan aidosti ketään tuomitsematta.
hae perhekotioikeudet ja ota kotiisi pari kolme lasta, määräät itse hoitovuorokausihinnan ja sillä siisti.
Teet muuten tosi pienellä palkalla, oletko kaupungilla vai yksityisellä töissä?
Hoidan huostaanotettuja lapsia laitoksessa ja saan 2100e/ kk. Niitä ihan samoja lapsia, jotka sijoitettaisiin mielummin perheisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteen perheeseen sijoitetaan korkeintaan kaksi vauvaa (= 1200e ja toisen vanhemmista oletetaan jäävän kotiin).
Perhepäivähoitajana (yksityisenä) saan 500/ lapsi eli neljällä lapsella 2000e/kk ja vaikka päivät on pitkiä, niin silti on viikonloput ja illat vapaina.
Lastenkodissa töissä saan tuon 2100e/kk ja saan vielä lomat vapaaksi iltojen ja viikonloppujen lisäksi.
Eli kyllä palkkaus perustuu tuohon kutsumukseen, ei ammattilaisuuteen.
kahdesta lapsesta 150+150 euroa päivässä eli noin 9 000 kuussa
Yhteen perheeseen sijoitetaan korkeintaan kaksi vauvaa (= 1200e ja toisen vanhemmista oletetaan jäävän kotiin).
Perhepäivähoitajana (yksityisenä) saan 500/ lapsi eli neljällä lapsella 2000e/kk ja vaikka päivät on pitkiä, niin silti on viikonloput ja illat vapaina.
Lastenkodissa töissä saan tuon 2100e/kk ja saan vielä lomat vapaaksi iltojen ja viikonloppujen lisäksi.
Eli kyllä palkkaus perustuu tuohon kutsumukseen, ei ammattilaisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka moni on valmis ottamaan kotiinsa vieraan vauvan, jonka joutuu hetken päästä antamaan pois.
Saat yöllä heräillä ja olla rätti väsynyt, mutta vauvaa saat pitää hetken lainassa.
kuinka moni on valmis tähän?
Meiltä löytyis koti, mutta en kyllä pois suostuis enään antamaan.
Siksi onkin toivottavaa että perhe miettii omat valmiutensa ja resurssina tarkkaan ja tiedostaa jaksamisensa rajat.
Itsellämme on ollut jo lapsettomana parina lyhytaikaisessa perhehoidossa lapsia. Vauvoja nimenomaan. Perhehoito on kestänyt muutamasta päivästä muutamiin kuukausiin. Onhan se luopuminen aina jollain tavalla tuskallista etenkin silloin kun syli jäi aina jälleen tyhjäksi, mutta tiesimme että perhe on saanut avun. Olemme pitäneet yhteyttä kaikkien viiden perheen kanssa ja pidämme yhä. Meillä on käynyt onni sillä meillä olleet lapset ovat saaneet pysyvän, turvallisen kodin biologisten vanhempiensa luona kun vanhempia on autettu heidän ongelmissaan.
Biologisia lapsiakin meille on tullut ja nyt olemme sijaisperheenä pienokaiselle. Tällä kertaa ennuste on pitkäaikainen sijoitus eli aivan heti lasta ei olla mihinkään viemässä. Mutta mikäli vanhemmat saavat asiansa sille mallille niin toki huostaanoton purkua harkitsevat sosiaalityöntekijät ym. asiantuntijat.
Meille lohtuna "menetyksessä" on ollut se että tiedämme lasten meillä ollessaan saaneen rakkautta ja hoivaa ympäri vuorokauden ja turvalliset, selvät ihmiset ympärilleen. Kun paluu biologiseen perheeseen on tapahtunut se on aina ollut tarkkaan harkittu ja suunniteltu eikä tukitoimia ole lopetettu heti vaan perhettä on autettu jaksamaan. Tukena on voinut olla esim. 3kk:n jakso ensi- ja turvakodilla.
Aina biologisilla vanhemmilla ei ole halua jatkaa yhteydenpitoa, mutta meillä on käynyt suuri onni tässä asiassa sillä tiedämme mitä lapsille kuuluu ja miten he voivat. Me olemme osaltamme auttaneet näitä perheitä ja se on todella antoisaa ja palkitsevaa!
Ihan kunnollisistakin perheistä ne tulevat.
Syynä voi olla esim. äidin synytyksen jälkeinen masennus, jokin onnettuomuus jossa epäillään väkivaltaa, ongelmia väkivaltaisen puolison kanssa jne. Tai ongelmia hoidossa, kuten esim äiti meni jonnekkin ja hoitaja päättikin että ei tule paikalle.
Jopa taloudellinen tilanne, liian pieni koti jne.
Ja sijoituksen tarkoitus on yhdistää perhe.
Adoptio on sitä varten että tarjotaan koti kun sellaista ei ole, ei jo olemassa olevan kodin riistäminen.
silloin lapsi pitää tietysti viedä kiireesti jonnekin missä hänestä pidetään huolta. On väärin käyttää lasta jonkun kyvyttömän harjoituskappaleena jos se pilaa lapsen elämän.
Miksi he eivät voi saada hoitoa samassa paikassa? Mikä etu lapselle tästä syntyy?
Meidän joka ikisen lapset ovat kyvyttömien ihmisten harjoituskappaleita. Se, pilaako se lapsen elämän on monista muuttujista kiinni.
Eli on esim. äitejä ja isiä jotka eivät näe omassa toiminassaan mitään vikaa/parannettavaa/muutettavaa. Lapset nääntyvät nälkään kun äiti tai isä ei osaa/jaksa/viitsi laittaa ruokaa.
Sos.toimi tarjoaa apua ja tukea monessa eri muodossa. Perhekuntoutusta perhekuntoutusyksikössä, jaksoa ensi- ja turvakodilla, säännöllistä kotiapua ruokaa laittamaan ja siivoamaan jne.
Vanhemmat eivät halua ottaa apua vastaan. Kieltäytyväs systemaattisesti kaikesta tarjotusta avusta. Silloin lapsen paikka ei ole tuossa perheessä. Silloin lapsi otetaan huostaan ja vanhemmat voivat jatkaa samaan tahtiin kuin ennenkin. Apua ja tukea tarjotaan edelleen, mutta kun ei kelpaa niin ei kelpaa ja sillä hyvä. Usein huostaanotto toki pahentaa vain vanhempien tilannetta: masennutaan, juodaan enemmän, ei välitetä mistään. Mutta mikä avuksi? Pakkohoitoko?
Onko ehdotuksia?
lapsi voidaan sijoittaa ja vanhemmat prosessoida ongelmiaan, lapsi tapaa vanhempiaan joko valvotusti tai ilman, mutta säännöllisesti. Kun hoito päästään aloittamaan ja se alkaa tehoamaan lapsi voi vierailla kotonaan pidempiä ajanjaksoja. Sitä kautta voidaan huostaan otto purkaa.
Jos näin ei käy, lapsi kasvaa täysi-ikäiseksi sijoituksessa ja saa jälkihuollon kautta resurssit oman elämän aloittamiseen.
Aina ei ole onnellista loppua, mutta sitä on mahdoton ennustaa, kenen kohdalla toteutuu onnistunut ja kenen kohdalla epäonnistunut perheenyhdistäminen.
biovanhemmille että joskus liioittelette omaa korvaamattomuuttanne. Jos minulta kysyttäisiin nyt aikuisena, että haluaisinko aloittaa elämäni alusta terveessä perheessä, vastaisin kyllä kyllä kyllä! Ainoa epäilys tulisi siitä että joku muu viaton ihmisparka joutuisi sijaiskärsijäkseni omaan bioperheeseeni.
Ja luulen kyllä, että jos olisin mennyt sijaiskotiin ja varttunut siellä, minulle olisi takuulla tullut normaaleja kasvukriisejä ja olisin silloin märehtinyt miten sijoitus on vaikuttanut elämääni sitä ja tätä ja kamalat traumat blaa blaa. Kun tosiasiassa elämäni olisi silti sujunut oikeasti paljon paremmin kuin bioperhevaihtoehdossa. Vaikka muuta ehkä kuvittelisin.
vaan siihen voidaan ryhtyä yhteistyössä vanhempien kanssa ja jopa vanhempin omasta pyynnöstä. Ja kyllä äidin sairauden takia voidaan tällainen päätös tehdä. Kaikkien sijoitettujen lasten vanhemmat eivät ole alkoholisteja tai narkkareita.
Kyllä siihen tilanteeseen joutumista pitäisi todellakin estää!