Minua surettaa uutiset sijaiskotien puutteesta
Tuntuu aivan kamalalta, että on paljon pieniä vauvoja ja lapsia, jotka joudutaan ottamaan huostaan kun omat vanhemmat ovat syystä tai toisesta kyvyttömiä huolehtimaan lapsistaan. Tietenkin huostaan otto on parempi vaihtoehto kuin eläminen ympäristössä, jossa lapsesta ei huolehdita, mutta pahalta se silti tuntuu kun miettii avuttomia vauvoja.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Vauvojen+sijaiskodeista+jatkuva+pul…
Kommentit (71)
Saat laiminlyödyn vauvan, hoidat sitä hetken, annat takaisin alkoholisteille/narkkareille/mielenterveysongelmaisille vanhemmille. Ihan hirveää. Taatusti sydän särkyisi joka kerta sellaisessa tilanteessa.
Ne vähäisetkin sijaiskodit ottavat vain noita pieniä lapsia, kukaan ei tahdo kipuilevaa murrosikäistä tai tuon kynnyksellä olevaa.
on se raskasta lapsellekin että juuri kun hän on ehtinyt kiintyä tähän uuteen perheeseen niin taas nykäistään irti. Tähän täytyisi varmaan puuttua ja adoptiomahdollisuutta helpottaa vaikka pakkoadoptoida kelvottomien vanhempien lapset.
Jos tietyt laiminlyönnin kriteerit täyttyy. Siinä on sentään kyse ihmisen koko loppuelämästä.
joka olisi halukas antamaan kodin vauvalle tai lapselle tai nuorelle, mutta ei ole halukas antamaan lasta takaisin huonoihin oloihin, eikä myöskään halua joutua alkoholisti- tai huumeperheiden kanssa vääntämään.
Kannatan siis myöskin adoptioden lisäämistä ja helpottamista!
Jos tietyt laiminlyönnin kriteerit täyttyy. Siinä on sentään kyse ihmisen koko loppuelämästä.
onneksi suomi ei ole tommoinen natsimaa
Lapselleen pitää olla oikeus tehdä korjaaamantonta vahinkoa vuosi toisensa jälkeen.
että otetaan kaikki oikeudet lapsilta ja vanhemmilta pois. Sijoitetulla lapsella kun on oikeus tavata vanhempiaan, toisin kuin adoptoiduilla.
Se on aikuisten ongelma, että kriisitilanteita ei osata purkaa ja auttaa ihmisiä kuntoutumaan. Helppo ratkaisu olisi sanoa, ettei sinun tarvitsekaan muuttua tai kuntoutua, pysy tollasena vaan, niin me voidaan hyvällä omalla tunnolla pitää sun lapsi.
Kyllä te olette sokeita itsenne kanssa. Puhutte lapsen edusta, mutta oikeasti puhutte omasta edustanne.
Luin tuota juttua Hesarista ja ajattelin että minä voisin kyllä ottaa niitä vauvoja sijaishoitoon. Valitettavasti oma elämäntilanne ei anna juuri nyt myöden, kun on oma vauva 2 kk ja 6 muuta lasta. Mutta kunhan saan nämä isommiksi, voisin vakavasti harkita asiaa.
Kuinka moni on valmis ottamaan kotiinsa vieraan vauvan, jonka joutuu hetken päästä antamaan pois.
Saat yöllä heräillä ja olla rätti väsynyt, mutta vauvaa saat pitää hetken lainassa.
kuinka moni on valmis tähän?
Meiltä löytyis koti, mutta en kyllä pois suostuis enään antamaan.
ei se että lapsi otetaan pois sitä estä. Fakta nyt vaan on se, että jos vauva haetaan pois huumeluolasta, jossa se makaa oman kakkansa ja kusensa keskellä, nälkäisenä ja täydellisen laiminlyötynä, mikään määrä vanhemman kuntoutusta ei enää ehdi auttamaan sitä vauvaa. Vaikka vanhemmat saatais katkolla irti huumeista (ihme sekin), niin he olisivat mitä todennäköisemmin äärimmäisen rikkinäisiä ihmisiä, joita ei millään pienillä tukitoimilla korjata. Se on vuosien prosessi. Ja sitten kun on taas valoa tunnelin päässä ja ollaan tosissaan kuivilla ja opittu elämään itsensa kanssa, sitten on vasta aika harkita lapsiasiaa uudestaan.
ei sellaista ehyttä ihmistä löydykään, joka ei olisi jollain tapaa oman elämänsä vammauttama. Ja sinunkin lapset kärsivät sinun vammoistasi. Kyse on siitä, miten valmis on tämän itsessään myöntämään.
Sen jälkeen kykenee näkemään senkin, ettei muiltakaan pidä vaatia täydellistä vanhemmuutta, vaan riittävän hyvää vanhemmutta, jossa saa elää rikkinäisenäkin.
Tuollaisia olosuhteita on onneksi hyvin harvalla niistäkään sijoitetuista lapsista, joille kotia etsitään. Tarinoita on monenlaisia, on raskauspsykoosiin sairastuneita yksin synnyttäneitä, äkillisesti todella vakavasti sairastuneita yksinhuoltajia, mielenterveyspotilaita joille kellään ei ole ollut aikaa opettaa vauvan hoitoa, heikkolahjaisia vanhempia joille arjesta selviytyminen on vaikeaa ilman apua jne. Sitten osa on näitä pajon puhuttuja narkomaaniäitejä, mutta he ovat sinänsä jo raskausaikana paremmassa seurannassa kuin muut, ja siksi tilanteet heidän kohdallaan harvoin kärjistyvät kiirellisiin sijoituksiin.
Nyt sinä tarjoat vaihtoehdoksi sitä, että lapsen tekoa mietitään vasta sen jälkeen kun lapsia on jo tehty. Ei se ainakaan lasten etu ole. Näiden vanhempien olisi saatava apua ja tukea selvitäkseen siitä tilanteesta missä he lapsineen jo nyt ovat.
Kun mielenterveysongelmaiselta ottaa lapsen huostaan auttamatta äitiä, hän kas vain, on tehnyt uuden lapsen alulle muutaman kuukauden sisällä. Näitä sitten voidaan sijoitella yksi toisensa jälkeen perheisiin, jotka haluaisivat pitää vauvoja ominaan.
Sairas kuvio kaikkien kannalta.
ei se että lapsi otetaan pois sitä estä. Fakta nyt vaan on se, että jos vauva haetaan pois huumeluolasta, jossa se makaa oman kakkansa ja kusensa keskellä, nälkäisenä ja täydellisen laiminlyötynä, mikään määrä vanhemman kuntoutusta ei enää ehdi auttamaan sitä vauvaa. Vaikka vanhemmat saatais katkolla irti huumeista (ihme sekin), niin he olisivat mitä todennäköisemmin äärimmäisen rikkinäisiä ihmisiä, joita ei millään pienillä tukitoimilla korjata. Se on vuosien prosessi. Ja sitten kun on taas valoa tunnelin päässä ja ollaan tosissaan kuivilla ja opittu elämään itsensa kanssa, sitten on vasta aika harkita lapsiasiaa uudestaan.
Kyllä näissä tapauksissa pitäisi aina miettiä ensisijaisesti sitä, mikä on lapsen kannalta paras ratkaisu. Aika harvoin se on heittely kodista toiseen.
sosiaalityötä eikä mitään perheenlisäystä. Sen tähden varmasti perheitä löytyykin niin vähän, kun jokainen haluaisi vain pitää ne lapset, ikään kuin varastaa ne. Sellaisia perheitä, jotka haluavat lasten palaavan koteihinsa voi olla todella vaikeaa löytää ja juuri heitähän näillä ilmoituksilla etsitään.
eikä lapsia pitäisi sijoittaa minnekään, vaan koko perhe.
Miten voi joku opetella vanhemmuutta ilman sitä lasta? Miten lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta voidaan ohjata ja korjata, jos lapsi ja vanhempi eivät kohtaa toisiaan?
on sijoitettuna? 14
silloin lapsi pitää tietysti viedä kiireesti jonnekin missä hänestä pidetään huolta. On väärin käyttää lasta jonkun kyvyttömän harjoituskappaleena jos se pilaa lapsen elämän.
silloin lapsi pitää tietysti viedä kiireesti jonnekin missä hänestä pidetään huolta. On väärin käyttää lasta jonkun kyvyttömän harjoituskappaleena jos se pilaa lapsen elämän.
Miksi he eivät voi saada hoitoa samassa paikassa? Mikä etu lapselle tästä syntyy?
Meidän joka ikisen lapset ovat kyvyttömien ihmisten harjoituskappaleita. Se, pilaako se lapsen elämän on monista muuttujista kiinni.
iten voi joku opetella vanhemmuutta ilman sitä lasta? Miten lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta voidaan ohjata ja korjata, jos lapsi ja vanhempi eivät kohtaa toisiaan?
on väärin, että lapsi joutuu olemaan harjoituskappale tilanteessa, jossa tarpeeksi hyvästä vanhemmuudesta ollaan ihan liian kaukana. Seurasin kerran sydän kylmänä yhtä paranoidia joka taisteli lastaan takaisin sijoituksesta ja sai. Hän tilitti asioitaan ja kokemiaan "vääryyksiä" yhdellä keskustelupalstalla. Hirvitti katsella miten hän istutti omaa sairauttaan lapseen ja se näkyi selvästi lapsen puheista. Joita äiti sitten voitonriemuisesti hehkutti että katsokaa miten huonosti sosiaaliviranomaiset ovat saaneet lapseni voimaan!! Kun oikeasti terve ihminen näki miten äidin toiminta vanhingoitti lasta ja äiti oli TÄYSIN kyvytön näkemään mitään ongelmaa itsessään.
Lapsi oli alunperin huostaanotettu alkoholismin takia ja kun se ongelma oli poissa, äiti oli ihan raivona että miksi sossu vitkastelee lapsen palautuksessa. Kai hekin tukitoimia saivat, mutta kun se äiti oli niin kaukana siitä että häntä olisi voinut auttaa. Sitä tyyppiä joka näkee viat sataprosenttisesti muissa ihmisissä. Erittäin vaikeasti autettavia!
jos sijoitettavana on pieni vauva, niin silloin jommankumman vanhemman on jättäydyttävä/oltava pois työelämästä? Eli se olisi kuin ammatinvaihto, ei osa perhe-elämää? Itselläni lapset jo leikki/kouluikäisiä, joten olen työssä. Ja ei kai kriisisjoitettua lasta koskaan laiteta päiväkotiin sijoitusperheessä? Varmaan lasten taustat ovat sen verran rankkoja että lähiaikuisen jatkuva läsnäolo on tarpeen.
Mielestäni tilapäinen sijoitus voi olla hyvä keino auttaa lasta, mutta en tiedä auttaako se vanhempia (auttamaan lastaan). Tietysti lapsen akuuttiin hätään on puututtava, mutta lapsen näkökulmasta ei varmaan ole kotiolojen voittanutta vaikka ne aikuisen vinkkelistä olisivatkin surkeat. Lapsi kun ei arvostele vanhempiaan samoin kriteerein kuin lastensuojelulaitos. Lapsen etu olisi se että omat vanhemmat huolehtisivat hänestä hyvin, parhaan kykynsä mukaan, ei lapsi vanhempien pieniin virheisiin hajoa, eikä kaiken täydy olla mallikkaasti, jotta lapsesta voisi kasvaa tasapainoinen ihminen (vrt. suurten ikäluokkien vain yhdet saappaat perheessä tarinoihin).
Kyllä kriisiavussa ihan ydinajatuksena on että lapsi on palaamassa takaisin omaan kotiinsa, ei tämä kait adoptiokysymykseen edes liity. Perheillä on niin monenlaisia tilanteita joissa kyky huolehtia lapsesta tilapäisesti on liian alhainen, mutta korjaantuu ajan/avun myötä.
Kuinka moni on valmis ottamaan kotiinsa vieraan vauvan, jonka joutuu hetken päästä antamaan pois.
Saat yöllä heräillä ja olla rätti väsynyt, mutta vauvaa saat pitää hetken lainassa.
kuinka moni on valmis tähän?
Meiltä löytyis koti, mutta en kyllä pois suostuis enään antamaan.