Rohkaiskaa mua lähtemään reissuun miehen kans kaksin!
Meillä on 3v2kk ja 4v10kk ikäiset lapset. Molemmat ovat hirmu reippaita ja sosiaalisia, nauttivat kyläilystä jne.
Isompi on ollut kaksi kertaa yökylässä isovanhemmillaan, pienempi kerran. Päivisin ovat olleet muutaman tunnin pätkiä isovanhemmillaan joskus kokonaisen päivänkin. Jäävät mielellään hoitoon, ikinä ei ole ollut mitään ongelmia.
Nyt meille avautui miehen kanssa mahdollisuus lähteä reissuun, firma maksaisi matkan ulkomaille ja olisimme reissussa ma-aamusta ke-aamupäivään. Itseäni mietityttää kovasti. En koe olevani kamalan kiinni lapsissa, mutta jotenkin ulkomaille lähtö on eri juttu. Sieltä ei sitten niin vaan tullakaan kotiin jos jotain tapahtuu. Mutta toisaalta, tilaisuus olisi niiiin mahtava, ihana paikka ja olisi kiva viettää aikaa kahden miehen kanssa..
Lapset menisivät isovanhemmilleen, jotka ottavat lapset riemusta kiljuen. Lapsille kun kerroin, molemmat pomppi tasajalkaa, oli ihan innoissaan, että pääsee kahdeksi yöksi mummulaan.
Mietityttää vaan silti. Meneekö matka murehtiessa lapsista..
Kommentit (18)
Ja hyvaan hoitoonhan ne lapset jaa, eika edes pitkaksi aikaa.
Tuossa isässä lapset jo nauttivat pienistä muutoksista, miksi pidät niitä " vankina kodissassasi" kun he voisivat nauttia myös muitten vastuullisten ihmisten hoidosta sillon tällön, kuten vanhempiesi.
Liika on liikaa.
Me lähdemme miehen kanssa 2yön matkalle vaikka vauva on vasta 3kk. Toiset lapsemme ovat olleet 1v. lähtien n. 2-3kk välein vk-lopun isovanhemmillaan ja tykkäävät enemmän kun paljon olla siellä. Saavat vaihtelua arkeenkin!
kaikki järkisyyt puhuu reissun puolesta, mutta tunnepuoli tökkii vastaan. Hassu olen, tiedän. hmm..
ap
heillä on harrastuksia, he käyvät kavereillaan naapurissa, ovat olleet mummulassa hoidossa, lapsiparkeissa ymym. Kyllä heillä on elämässään paaaljon tärkeitä ihmisiä, enkä yritä omia heitä itselleni. Tuo ulkomaille lähtö vain mietityttää..
ap
Äitini on täydellisesti kasvattanut ja hoitanut minut joten kuka voisi olla parempi hoitaja lapsilleni kun oma äitini! Parisuhdettakin pitää hoitaa, lapset eivät rikki mene vaikka olisivat 2viikkoakkin hyvässä hoidossa, päinvastoin saisivat kokemuksia ja hieman vaihtelua. :)
Nyrkkisääntönä lapsi voi olla erossa vanhemmistaan niin monta vuorokautta kuin on ikävuosia. Eli 3 v = 3 vrk.
Ja tämä on ujoille lapsille.
Siitä vaan, kyllä ne lapset pärjää mummolassa. Tekee kaikille hyvää!
Meillä on kolmevuotias ja ollaan oltu hänen elinaikana miehen kanssa kolme kertaa Ruotsinristeilyllä ja kerran vähän kauempana neljä päivää. Ekan kerran lapsi oli yhden yön poissa kotoa viisikuisena. Maidot mukaan pulloon ja hyvin meni. Itse jouduin kotona silloin vähän pumppailemaan etteivät tissit räjähtäneet:-)
Lähdemme siis maanantai-aamuna viiden aikoihin, joten lapset jäävät nukkumaan ja kotona olemme ke-iltana kun lapset jo nukkumassa.
Toisinsanoen su-illasta to-aamuun lasten kannalta. Pitäkää hulluna vaan, mutta kyllä mua vähän jännittää. Mutta mukavaa lähteä silti :)
ap
Tee päätös, että et ajattele lapsia kuin silloin, kun iltaisin soitatte kotiin. Sitten vain ajattelet, et muuten.
Älyttömän mukavaa reissua teille, nauttikaa toisistanne!!!
Sanoin äsken esikoiselle (varmaan saan haukut tästäkin): Mitenhän me isin kanssa pärjätään niin monta päivää ilman teitä? Tyttö sanoi: Tottakai te pärjäätte kun mummu ja pappa hoitaa meitä niin hyvin! :)
Ja tottahan se on.
ap
Lapset olivat pärjänneet loistavasti, yhden kerran pienin oli itkenyt herätessään (ikäväänsä). Ja oli ihana viettää miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa kunnolla!
Lähtisin heti viikonlopuksi pois. Mutta koskaan ei tarjota apua, niin koitetaan kärsiä. Sinulle ap hyvää matkaa, nauti! Ja sille jolla on 3kk:n ikäinen vauva: itse en lähtisi kun vauva noin pieni. Alle 1-vuotiasa en jättäisi yöhoitoon. Mutta kukin tyylillään.
vai millaset välit teillä oikein on??
Kai sentään kerrotte lapsille, että tulette kyllä takaisin?
Matka tekee sinulle ja miehellesi hyvää ja jos kerran lapsenne ovat noin isoja, menossa mummolaan ja innoissaan siitä, niin heillekin matkanne on kiva juttu.
Hyvällä omallatunnolla vaan. Ja et takuulla murehdi liikoja, kun pääset reissuun. Soitat sitten mummolle ja tsekkaat, että kaikki on ok.