Miten laitan jauhot suuhun tolla naapurin kaikkitietävälle yhden lapsen äidille?

Olin ja olen niin ylpea hanesta, mutta kakkonen onkin sitten taysi vastakohta! Mulla meni pasmat sekaisin ja oon ihan hiljaa nykyaan. En kylla muita ole ikina ennenkaan neuvonut. Ei se valttamatta mistaan kasvatuksesta ole kiinni, vaan temperamentista.

että av:lla kasvatuksen ammattilaisilla on aina jotenkin viallisia lapsia... Ehkä teidän kannattaisi vain keskittyä niiden omien lasten kasvattamiseen. Itse olin rauhallinen lapsi, ja hyvin pärjännyt elämässä. Ne riehujat taas... noh, eiväthän ne oikein muuhun kyenneet kuin riehumiseen. Ei käynyt hyvin elämässä.

Kun kerran teidän "tulta ja tappuraa sun muuta olevia lapsianne ei saa arvostella, mikä antaa teille oikeuden arvostella rauhallisia lapsia?



Ette ole itse yhtään parempia, jos rauhallisilla lapsilla on "jotain vikaa kasvatuksessa, niistä tulee kynnysmattoja isona jne jne."



Mulla on kolme poikaa, ja kaikki ovat jo syntymästään asti olleet rauhallisia tempperamentiltaan. Ovat olleet elämänsä ensimmäiset vuodet esim. hiekkalaatikolla aina altavastaajina... kunnes siinä n. 4-vuoden tienoilla ovat järjestäen reipastuneet todella, ja sen jälkeen ovat osanneet myös pitää puolensa - tosin hakkaamatta toisia lapioilla tai muuten satuttamatta. Kaikkialta saavat todella positiivista palautetta olemisestaan, ovat pidettyjä kavereita sekä lasten että aikuisten kesken.



Että jos se kerran se vilkkaampi luonne tulee vaan sieltä geeneistä, niin miksi sitä on vaikea hyväksyä, että niin tulee se rauhallisempikin? Miksi sellainen lapsi on muka heti alistettu jne.

Miksi et voi sanoa, että "koen tuon sanomasi niin, että arvostelet kasvatustapaani - olenko ymmärtänyt oikein?" Teillä voisi viritä ihan ASIALLINEN keskustelu aiheesta..

Anna hänen loistaa omassa erinomaisuudessaan=) Kyllä vielä kolahtaa.

Tietenkin voisit kysyä käytännön neuvoja omiin lapsiisi. Anna hänen käytännössä näyttää lapsillasi kuinka opit toimii=) Voi olla yllätys



t. äiti jolla kaksi täystuhoa, yksi normi lapsi sekä unelma käyttäytyjä

Jos lapsilukuni olisi jäänyt kolmeen, niin olisin pitänyt itseäni hyvänä kasvattajana niin helppo kolmonen oli=) onneksi tuli vielä toinen täystuho=)

ei oo päässy kusi nousee

tiedä lasten temperamenttieroista mitään? Tai siitä, että lapset kehittyvät eri tahtiin? Aika erikoista. Ei myöskään ole kovin ammattimaista piikitellä toista vanhempaa. Onko naapurisi kovinkin nuori?

ja enemmän siihen, mitkä sun kasvatusperiaatteet ovat.



Eli puuttumatta siihen, millainen tää hiljainen lapsi mielestäsi on, voit keskustella itse siitä, millaiset tavoitteet sulla on lasten kasvatuksen suhteen. Niissä periaatteissahan saa olla eroja, sillä vanhemmat arvostavat eri asioita. Voit puhua siitä, kuinka terveitä ja iloisia lapsesi ovat, kun he jaksavat juosta ja heilua. Voit puhua siitä, että sulla raja menee siinä, ettei toista saa satuttaa, eikä itseään saa saattaa vaaraan. Mutta muuten saavat tehdä kaikenlaista, ja sinun rohkaisusi ansiosta myös uskaltavat kokeilla kaikenlaista. Voit puhua myös siitä, kuinka luovia sinun lapsesi ovat, kun et ole heidän mielikuvitustaan turhilla rajoituksilla pilannut.



No, oikeesti noikaan jutut ei oo kaikki kasvatuksesta kiinni. Mutta joka tapauksessa voit tuoda esiin niitä juttuja, joita sinun lapsssasi on (ja joiden oot hänen lapsestaan huomannut puuttuvan). En kuitenkaan puhuisi hänen lastensa puutteista, sillä ei ole fiksua hankkia tuollaisen takia vihamiestä. Mutta voit puhua keskittyen sinun lapsiisi, yrittämättä vihjailla hänelle mitään. Tai voit puhua yleisellä tasolla, kun hän alkaa puhumaan rajojen tärkeydestä, että liiat rajatkaan eivät ole hyvästä.

Jollei 4-vuotiaaseen lapseen saa yhteyttä ja hän tekee väärin kerta toisensa jälkeen sittenkin kun vanhemmat ovat kaikkensa tehneet. Älä ap heitä pyyhettä kehään vielä. Lapsi saa olla vilkaskin ja riehua, mutta nyt on pysähtymisen paikka. Lapsesi ei kuvailusi mukaan pysty ainakaan aina säätelemään omaa käytöstään tilanteeseen sopivaksi iäkauden mukaisesti. Oletko ajatellut ottaa esimerkiksi neuvolaan yhteyttä saadaksesi apua ja vinkkejä? Onko lapsesi päivähoidossa? Mitä he ovat mieltä lapsesi käytöksestä? Olet itsekin jo huolissasi, joten ota yhteyttä neuvolaan joka ohjaa eteenpäin.



Älä välitä naapuristasi, jätä hänet omaan arvoonsa.



T. Ammattikasvattaja ja 4 erilaisen tempperamentin omaavan lapsen äiti

Minä käsitin, että on joku muu kuin ap. Vai onko sittenkin ap, vaikkei näissä olekaan allekirjoittanut viestiä.

Olen itsekin vastaavissa tilanteissa paljon vaisumpi, kuin oman perheen kesken, joten aika hankala kasvattaa lapsesta rasavilliä esimerkkiä näyttämällä.

Joskus villejä lapsia täytyy rauhoitella ja rauhallisia lapsia rohkaista. Miksi kumpaakaan pitäisi haukkua?

Jokainen tottuu omiin lapsiinsa ja toisten lapset voi vaikuttaa kummallisilta. Ollaanko me aikuiset kaikki samanlaisia? Miksi lasten pitäisi olla?

temperamentiltaan erilaisia lapsia olmeiksi, autisteiksi ja ties miksi. Teidän riehujia pitää ymmärtää maailmanloppuun asti, mutta itse ette suostu ymmärtämään rauhallisia ihmisiä.

ja nousee takajaloilleen, niin kuin olisi omaa lasta solvattu. Eihän tässä ollut lainkaan kyse siitä, millaisia lasten pitäisi tai ei pitäisi olla. Vaan muistatteko vielä, että aloituksessa oltiin ärsyyntyneitä kaikkitietävästä äidistä ja sen piikittelevistä neuvoista.



Luultavasti sama äiti kommentoisi yhtä lailla, vaikka ap:n lapset olisivat ihan minkälaisia hyvänsä.

miksi lähes aina vilkkaan tai temperamenttisen lapsen vanhemmat häpeilevät lastaan ja ovat puolustuskannalla. Eikö ole toisaalta myös ihanaa, että lapsella on voimakas luonne ja oma tahto? Miksi se nähdään vain negatiivisena asiana? Ok, "istuu kuin mätäs" on varmasti helpompi tapaus vanhemmille, mutta toisaalta vilkkaassa lapsessa on enemmän haastetta. Kun kauhukakaran saa kuriin ja siivosti pois leikkipuistosta, on kyllä itsellä ihan voittajaolo! Voimakastahtoinen lapsi haastaa vanhempaa kasvattajana. Myös aran lapsen kasvattaminen tuo omia haasteitaan, esim. lasta pitää rohkaista liittymään muiden seuraan, etsiä hänelle kavereita tms. Ei sekään varmasti helppoa ole.

Mitään en tehnyt ellei erikseen pyydetty. Okei miellä kotona oli vähän semmoinen tunnelma, että lapset ei saa kauheasti näkyä eikä kuulua, mutta suurin syy tähän minun käytökseen oli minun temperamentti. Olen aina ollut todella ujo. Kyllä minä olen jo jossain vaiheessa lapsena/nuorena alkanut paiskomaan ovia ja tömistelemään jos ei homma mennyt niin kuin minä halusin.

Nykyään osaan jo karjua kun naarasleijona jos sitä tarvitaan välillä tuntuu, että karjun vaikka ei olis niin tarvettakaan.



Meidän esikoinen on samanlainen kun minä lapsena tosi sovitteleva ja rauhallinen. Kuopus taas on vauvasta asti ollut ovia paiskova ja tömistelevä tulivuori.



Eli uskon tuon mätäs homman johtuvan ujoudesta. Ja siitä herää kun huomaa jossain vaiheessa, että ei saa mitään jos istuu vaan hiljaa nurkassa.

Olen siis yhden lapsen yh-äiti. Poikani oli vauvana paksu ja hyväntuulinen, makaili vaan selällään ja naureskeli. Ei itkenyt ja nukkui yönsä hyvin, heräten kerran tai kaksi syömään. 6kk vanhana alkoi nukkumaan kokonaisia öitä.

Olin toisinaan jo huolissani, kun se vaan makaa selällään ja hymyilee, mutta sitten se vihdoin alkoi kääntymään, nousi istumaan ja sitten seisomaan ja samantien kävelemään, joten kun hän lopulta käveli, se tapahtuikin jo reilusti ennen vuoden ikää. Koskaan hän ei kontannut.

Taaperoiässä hän oli kömpelö, eikä mielellään kokeillut rajojaan. Mieluiten juuri istui jossain lapio kädessä ja hymyili. Puhumaan oppi hyvin nuorena.

Kunnes sitten joskus 3v täytettyään, alkoi leikkimään enemmän juoksemis-, hyppimis- ja kiipeilyleikkejä. Lakkasi varomasta kaikkea liikaa. Nyt 5-vuotiaana on jo ihan kuin kuka tahansa pieni poika, liikkuu paljon, leikkii muiden kanssa, hyppii, loikkii, tutkii, kiipeilee...paitsi että vieläkään hän ei itke juuri koskaan.

Onko lapseni siis vihannes? Johtuuko se siitä että olen yh?

Mutta tämä äitee ei hoida juuri milloinkaan lastaan itse. Aina on mummua ja pappaa kaverina, jotta äitee pääsee rentoutumaan! Hyvähän siinä on olla rauhallinen ja ihana, kun saa lepäillä eikä tarvi sitä lopullista vastuuta lapsestaan ja hänen käyttäytmisestään tai kasvatuksestaan ottaa.



Kasvatusalan ammattilainen on töissä toisella paikkakunnalla, asuu siellä viikot ja pieni lapsi seilaa isältä mummulaan ja mummulasta tätille ja mummulaan ja isälle jne. Äitee käy viikonloppuisin lapselle näyttäytymässä ja naapureille esittelemässä, kuin hän on kaunis ja ihana äiti. Aina jaksaa hymyillä ja maltti ei mene milloinkaan lapseensa.. niinä harvoina hetkinä kun lasta käydään leikkipaikoilla tai naapurissa esittelemässä viikonloppuna.



Mutta näkisittepä laps raukan viikolla, kun äitee ei ole paikalla.....



Sitä tahdoin tällä kertoa, että kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Siellä hymyn takana voi asua itse piru.



Ja tuolle ap:nkin tutulle kyllä iskee luu kurkkuun, kunhan lapsi määrä tuosta lisääntyy, isällä on ylitöitä ilta illan perään eikä mummukaan pääse autteleen... Siinä se elämän julma totuus valkenee ja alkaa löytään itsestään uusia piirteitä ja aikaisemmat kasvatusperiaatteet unohtuu. Usko vain! Toivotaan, että pian tulee raskaaksi! Sittenpähän näkee, että ei se äitiys aina niin lepposta ole.

Inhottaa se miten rasavillien äidit katsovat oikeudekseen haukkua

temperamentiltaan erilaisia lapsia olmeiksi, autisteiksi ja ties miksi. Teidän riehujia pitää ymmärtää maailmanloppuun asti, mutta itse ette suostu ymmärtämään rauhallisia ihmisiä.

Mun omat lapset ovat pikemminkin sieltä rasavillimmästä päästä, mutta itse olin lapsena rauhallinen, tykkäsin lukea ja miettiä juttuja. Sain aina kuulla siitä, en tosin omilta vanhemmiltani vaan muilta. Tuntui että ei kelpaa sellaisena kuin on...

Itsellä kaksi menevää alle 5- vuotiasta poikaa. Ja ihan hyvin homma toimii kun on säännönmukanen ja pitää tilanteen hallinnassa, huutamatta.



MIten sulle kukaan voi sanoa karjumisesta jos ei tiedä että karjut? Tai näe miten komennat lapsia. Johonkin sen puheen luulisi perustuvan.



Jokasella on oma tempperamenttinsa ja luonteenpiirteensä, mutta se on eri asia kuin se miten lapsia kasvatetaan/komennetaan ja miten lapset sitten käyttäytyy.

Tämä asia ei liity niinkään lapsen tempperamenttiin muuten kuin sillä että sinä joka sanot että lapset on villejä -et saa niitä kuriin. Ne ei tottele ennenkö karjaset.

Se on sitten sun voimista pois jos lapset uskoo vasta kun huudat. Eikö parempi olisi jos lapsi uskoo puhetta?



Omat pojat jokka omaa paljon tempperamenttia saadaan kuriin, huutamatta. Siinä komppaan sitä sun naapuria. Olet vaan hukassa, ja annat lapsien luonteen olla tekosyy osaamattomuudellesi.

Ei se ole itse kasvattanut lapsestaan hiljasta ja rauhallista, mutta aina voi tukea lapsen luonnetta. Itsekin olen ahkerasti opettanut että uskaltaa mennä! Siinä mielessä ympäristö vaikuttaa luonteeseen.

Lapsi tosin saattaa tuntea mustasukkasuutta kun tulee uusi lapsi, siihen taas tarvitaan vanhemmalta pelisilmää seurata tilannetta.



Minusta se että pahoitat mielesi ei tarkoita että sun pitää viiltää takasin.

Miksi et vaan sano että arvostelu tuntuu pahalta. Varsinkin jos lapsien kuullen arvostellaan..

Tilanteet menee ja tulee. Sille naapurin lapselle tulee uhmaa (jos on normaali ja uskaltaa luottaa vanhempiinsa) ja sinun lapsilta uhma loppuu.

Mutta kannattaa miettiä onko kaikki uhmaa vai huonoa käytöstä? Älä sulje silmiä vaan katso vähän eri kulmasta lapsiesi käytöstä -ja omaa.



Puolustus ei ole aina eteenpäin vievää vaan jumitat ja katkeroidut. Nollaa arvostelu mielessäsi ja mieti mimmonen äiti haluat lapsillesi olla.