Oletteko lyöneet lasta pikaistuksissanne koskaan tai tukistaneet?
Kommentit (17)
ekan kerran. Se oli luunappi. Lapseni jo 7. Järkyttävää, mutta tilanne oli todella tukala.
itsensä soimaaminen siitä on terveellinen reaktio, varsinkin jos se johtaa sen pohtimiseen, miten väkivaltaan sortumisen voisi estää vastaisuudessa, ts mitä muita mahdollisuuksia on hoitaa vastaava tilanne tulevaisuudessa.
Itse olen tönäissyt tai riuhtaissut joskus lastani liian kovaa ja se kaduttaa.
mutta en pikaistuksissa,vaan ihan harkiten.Lapsi valvotettuaan koko yön ensin potki minua jatkuvasti selkään,vaikki yritin kaikin keinoin ensin saada lapsen lopettamaan.Nukutustilanteessa siis kävi tämä.Otsatöyhtöstä hellästi nappasin kiinni,en kovaa,mutta sen verran että lapsi ymmärsi että on tosi kyseessä.
Koin asiasta aivan järkyttävää syyllisyyden tunnetta,lapsi vasta 2-vuotias.Ehkä olisi ollut edes hiukan ymmärrettävämpää,jos lapsi olisi ollut vanhempi,mutta 2v. ei todennäköisesti edes tajunnut satuttavansa minua.
Toisen kerran oli hyvin lähellä tukkapölly,kun oli menossa tieten tahtoen tallomaan 2-viikkoisen pikkusisaruksensa päälle tämän ollessa sitterissä.Onneksi sentään sain hillittyä itseni.
En ole ylpeä teoistani, mutta joskus pelkkä sana ei auta. ja kiinnipitäminen vain lisää vastustusta. Meillä on 3 lasta 7,3,ja 2 vuotiaat ---- ja esikoisesta siis kyse.
Ja kyse siis tukistamisesta. ei tukkapällystä eikä lyömisestä..
En ole ylpeä teoistani, mutta joskus pelkkä sana ei auta. ja kiinnipitäminen vain lisää vastustusta. Meillä on 3 lasta 7,3,ja 2 vuotiaat ---- ja esikoisesta siis kyse.
Mitä eroa on tukkapöllyllä ja tukistamisella?
Itse olen tukistanut, kun poika käveli vauvan mahan päältä.
vaikka itse sain monesti selkääni risusta tai vyöstä. Välillä sain selkääni jopa varmuudenvuoksi etten vaan tee pahaa.
mutta mä käsitän tukistamisen sellaisena suunnilleen tukasta ilmaan nostamisena,ja tukkapöllyn hyvin lievänä nippauksena parista hiuskarvasta...en sitten tiedä kuin muut asian ajattelevat.
Paitsi tänään herra roikkui pitkässä tukassani kiinni, ja eikä lopettanut kuten sanoin, joten sanoin, että tuntuukos tämä kivalta, ja vetäisin tukasta vain näyttääkseni että se koskee. Sanoin myös että ketään ei saa ikinä repiä tukasta. En ole ikinä kurittanut lyömällä tai tukasta repimällä.
Ai mun mielestä tukistaminen olisi pienempi juttu kuin tukkapölly...
kun käänsi hellanlevyjä kielloista huolimatta päälle. MUTTA tajusin heti sen toisen lunapin jälkeen, että tein ison virheen :(
Nyt lapsia on kaksi ja molemmat ovat erittäin vilkkaita ja vaativia tempperamenteiltaan. Pinna palaa päivittäin, mutta ruumillinen kuritus ei ole enää tullut edes mieleenikään kasvatus keinona.
mutta ruumillinen kuritus ei ole enää tullut edes mieleenikään kasvatus keinona.
mutta rystysiäni kutittelee sen verran, että sinua voisin vetäistä turpaan ihan noin niin kuin opetusmielessä
Aikaa viime kerrasta on jo varmaan 5 vuotta, eli mikään "väkivalta ei ole pahentunut". Päin vastoin, pojistani on kasvanut oikein hienoja nuoria miehiä koska he tietävät että olen tosissani kun kasvatan heitä.
Pari kertaa olen antanut luunapin ja kerran hieman tukistanut. Ollut kyllä kamalat morkkikset sen jälkeen. Varsinkin kun 2,5v tyttäreni totesi suu mytryssä ja kyynel silmäkulmassa useaan kertaan, että äiti "napsautti" minua (olin siis antanut luunapin).
Huudettua kyllä tulee ihan liian usein. Ja joskus otettua käsivarresta kiinni liian kovakouraisesti ja laitettua tyttö esim. omaan huoneeseensa. Olen ihan viime aikoina miettinyt että pitäisikö ottaa yhteyttä johonkin ja hakea apua, kun usein hermojen totaalinen menetys on ollut todella lähellä...
Mulle tämä jatkuva kotiäitinä olo on ottanut aika koville ja hermot on välillä tosi tiukilla. Onneksi kohta palaan hoitovapaalta töihin. Olen huomannut että jaksan olla paljon iloisempi, rennompi ja parempi äiti kun käyn välillä töissä.
Sen ilme oli niin järkyttynyt, niin kertakaikkiaan elämän pahuudesta säikähtänyt, että kaduin siinä sekunnissa aivan valtavasti ja olen ihan varma etten koskaan enää tee sitä, en vaikka mitä tapahtuisi.
Lapsi nyt 3v.