Meidän lapsen tarharyhmää tulee mustia lapsia :(
Sain tänään kuulla kun hain lapsen tarhasta, kaksi uutta lasta tulee, ovat afrikkalaisia. No tässä on nyt sitten sulateltu tätä shokkia ja vieläkin järkyttää tämä asia. En halua että lapsemme kulttuuria mennään sotkemaan, haluan että hän oppii suomalaiset tavat ja arvot eikä mitään Afrikan meininkiä. Kaksi lasta on kuitenkin aika iso juttu 10 lapsen ryhmässä ja usein afrikkalaislapset ovat varsinaisia pomottajia ja isokokoisia ikäisekseen. Mitenköhän mahtaa meidän pieni poika pärjätä? Äitiä ainakin kauhistuttaa!
Kommentit (122)
Ei tarvi olla yltiösuvaitsevainen, ihan vaan suvaitsevainen.
Oletteko ajatelleet, että suvaitsevaisuus on paras ominaisuus minkä voitte siiirtää/opettaa lapsillenne. Kun heidän ympäristössään, esim tarhassa, on on monista kulttuureista lapsia, joku ihonväri, uskonto tms ei ' pistä silmään' .
Mun lasten tarhassa on aina ollut lapsia Afrikasta tai Kiinasta, mukavia lapsia ja omat lapseni eivät millään lailla kiinnitä huomiota ihmisten ihonväriin tai erilaisuuteen. Tällöin heidän ei tarvitse tuhlata aikaa murehtimalla turhanpäiväisia asioita ja voivat keskittyä ihan oikeisiin asioihin.
Kitketää suvaitsemattomuus itsestänne ja ennakkoluulot, teillä itselläne ainakin on mukavampaa silloin.
Tämähän kertoo juuri siitä sitten, että maahanmuutajien sopeuttaminen on huonosti toteutettu, eikö?
Vierailija:
hepatiittia tai hiviä.
se hiv tarttuukaan, oletko muistanut lukea? Se ei nimittäin tartu lasten leikkiessä keskenään :)
Enemmän pelkään Nico-Petterin levittämää pahaa räkätautia.
Meidän tytön tarhassa on maahanmuuttajalapsia. Leikit, laulut, lorut yms on kaikki suomeksi. Lapset puhuvat suomea, eikä henkilökuntakaan käytä mitään muuta kieltä. Muutamalle lisäopetusta tarvitsevalle mamulapselle on oma henkilökohtainen avustaja, joka käy heidän kanssaan läpi esim. helppotajuisia lastenkirjoja sillä aikaa kun muu ryhmä tekee jotain muuta. Eli yhdeltäkään suomalaislapselta ei ole mitään pois, jos ryhmässä on maahanmuuttajalapsia.
Vierailija:
Opettajat siis opettaisivat, eivät toiset lapset. Opettajien joukossa voisi olla jotain ylimääräisiä esim. työllistettyjä avustajia lisänä.Omituista, että suomalaislasten kielen yms. oppiminen hidastuu, kun joutuvat opettamaan tarhassa jotain ulkomaalaisia.
Kun ovat pienestä asti olleet päiväkodissa, oppivat kieltäkin suunnilleen samaan tahtiin kuin suomalaissyntyisetkin.
Mitä se " koko ajan" annettava erityishuomio muka on?
Juu, jotkut eivät uskonnollisista syistä voi syödä kaikkea ruokaa, mutta ruokarajoitteita on ihan suomalaislapsillakin ja tämän takia päiväkodissa on aina kaksi ruokavaihtoehtoa (toinen kasvisvaihtoehto), joista jompi kumpi käy useimmille. Muuta eriryishuomiotarvetta en keksi.
Vierailija:
Tutkimusten mukaan suomalaislasten kielenoppiminen kärsii. Ja kaikki muukin oppiminen tietysti, kun
ulkomaalaisille pitää antaa koko ajan erityishuomiota. .
Vieressä ulkomaalainen mongertaa surkeaa suomea. Niinpä se häiritsee suomalaislapsen oppimista suhteessa siihen, että vieressä suomalaislapsi tapailisi uuden laulun sanoja.
Tässä esimerkki.
Ja niitä voi hei olla ihan sillä Aino-Helenalla tai Mikko-Juhanillakin, jonka kanssa teidän lapset saa niin mielellään leikkiä, niillä kun on oikein Suomen Leijona-paidatkin päällä.
Todennäköisyys, että lapsi astuu huumeneulan päälle ulkona, on suurempi kuin se, että lapsen päiväkotiryhmään osuisi hepatiittia tai hiviä sairastava lapsi, joka pääsee verikontaktiin juuri sinun lapsesi kanssa (verta tai muita eritteitä täytyy tosiaan vaihtua näiden kahden välillä), ja lapsesi saisi tartunnan. Mahdollisuus on niin minimaalisen pieni, että on suorastaan idioottimaista pelätä. 99% mamulapsista on lisäksi Suomessa syntyneitä, joten heidän äideiltään on tutkittu hepatiitit ja hivit raskausaikana siinä missä meiltä suomalaisäideiltäkin, ja lapset on käyneet neuvolassa ja lääkärissä siinä missä meidänkin lapset.
Näinollen sinun lapsesi jää monttu auki tuijottamaan näitä " mongertajia" , eikä opi uutta laulua.
Oi voi, miten vaikeaa sinun lapsesi elämä onkaan.
PS: meidän tytön ryhmässä on 5 maahanmuuttajalasta, ja helkutin hyvin on laulut ja lorut silti opittu, mutta meidän lapsi ei olekaan mikään vajokki jolla menee pasmat sekaisin jos joku ei puhu täydellistä kirjakieltä.
Vierailija:
Vieressä ulkomaalainen mongertaa surkeaa suomea. Niinpä se häiritsee suomalaislapsen oppimista suhteessa siihen, että vieressä suomalaislapsi tapailisi uuden laulun sanoja.Tässä esimerkki.
Sitten pitäisi meillä suomalaisillakin olla, sillä olemmehan mekin ulkomaalaisia esimerkiksi brittien silmissä, ja näinollen vakava terveysriski.
sä kehtaat kirjoittaa tällaista?
Vierailija:
Vieressä ulkomaalainen mongertaa surkeaa suomea. Niinpä se häiritsee suomalaislapsen oppimista suhteessa siihen, että vieressä suomalaislapsi tapailisi uuden laulun sanoja.Tässä esimerkki.
Tuo sana passaa aika moneen tämän ketjun kirjoittajista!
Mamu-lapsista suurin osa on syntynyt Suomessa! Kävikö pienessä mielessäsikään?? Ja suurella osalla " eri värisistä" on suomalainen vanhempi. Suuri osa ei edes ole ulkomaalaisia, vaan ihan suomalaisia.
Et siis voi verrata esim. Hong Kongin hepatiittimääriä suomalaislasten, (joilla esim. on tuma tukka ja vinot silmät) hepatiittimääriin.
hepatiittitartuntaa, kun sitä oli joku hepatiitti B:n omaava purrut. Kirjoiteltiin, miten se käy testeissä ja pelkää.
Ajattelin, että noin se voisi tapahtua. Vai mitenköhän sitä voisi kuvata. Tutkittu juttu kumminkin.
Tästä johtuen opitaan harvemmin uusia lauluja, kun aika menee yhden laulun tankkaamiseen.
muakin tutkittiin hepatiitin vuoksi. Olin opiskeluaikana siwan kassana, ja joku törkynarkkari tuli lasin läpi sisään ja mullekin tuli haavoja. Oli kuule ihan suomalainen Nico-Petteri, tosin. vuosimallia 1971. Ja siis suurin osa suomen hepatiittihuolista liittyy suonensisäisten huumeiden käyttäjiin, jotka - hui kauhistus!! - on yleensä ihan vaaleaihoisia ja näyttää usein ihan tavallisilta!!
Vierailija:
hepatiittitartuntaa, kun sitä oli joku hepatiitti B:n omaava purrut. Kirjoiteltiin, miten se käy testeissä ja pelkää.
Totta hemmetissä siis mäkin pelkäisin, jos hepatiittimies purisi. Muttei sekään liity mitenkään ihonväriin.
Kerrohan kuka muu tätä on tutkinut kuin sinä ja sun naapurisi?
Vierailija:
Ajattelin, että noin se voisi tapahtua. Vai mitenköhän sitä voisi kuvata. Tutkittu juttu kumminkin.
Häiritseekö se sinun lapsesi oppimista?
P.S. Moni ryhmän maahanmuuttajataustainen lapsi ääntää paremmin kuin oma lapseni.
Vierailija:
Vieressä ulkomaalainen mongertaa surkeaa suomea. Niinpä se häiritsee suomalaislapsen oppimista suhteessa siihen, että vieressä suomalaislapsi tapailisi uuden laulun sanoja.Tässä esimerkki.
ulkomaalaisille pitää antaa koko ajan erityishuomiota.