Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä yli toivottomasta ihastuksesta?
20.10.2008 |
Tunnen löytäneeni sielunkumppanin, kaikki on vaivatonta ja "tuttua" tämän miehen kanssa. Tunnen että myös hän välittää minusta kovasti. Ongelma on, että olemme molemmat perheellisiä. Mitään ei ole lausuttu ääneen, mutta silmät ovat kertoneet kaiken. Nyt pitäisi päästä tästä yli, sillä en aio hajottaa perhettäni, vaikka mieheni ja minun välillä ei juuri mitään enää pitkään aikaan ole ollutkaan. Haluaisin saada samanlaisen yhteyden omaan mieheeni, mutta en usko että se tulee koskaan onnistumaan, sillä senkaltaista ei välillämme ole ikinä ollut. En koskaan tiennyt tällaista henkistä yhteyttä olevankaan. Onko kellään samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (41)
Olen ollut miehen kanssa tekemisissä (ihan julkisesti, ei mitään salatapaamisia :) )kuukauden, mutta tietänyt hänet pari vuotta. Ihastus syttyi kuin salama kirkkaalta taivaalta yhdestä katseesta ja huomasin, että molemmat tajusivat sen. Sen jälkeen olen ollut ihan pihalla ja kaikki voimani menee siihen, etten paljastaisi tunteitani hänelle. Se olisi pahinta mitä nyt voisi tapahtua.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuule. Teepä jotain oikein fyysistä ja rasittavaa, esim. peset kaikki matot tai ilmoitat itsesi spinningiin tms. Saat vähän purettua noita välittäjäainemyrskyjä päästäsi, sen jälkeen uni maistuu ja järki kulkee selvemmin vähän aikaa ainakin....
haaveissasi.
Ystävällisyyttään sulle vain hymyilee. Alkaako ap, nimesi muuten O:lla..?
"Rakkaus on yksinkertaista, mutta ei helppoa" (Dalai Lama)
Sielunkumppanuuden tarkoituksena on uuden oppiminen. Jotkut kutsuvat tätä karmaksi. Tällaisessa suhteessa ei ole tarkoitus muuttaa kumppania, vaan kehittää omaa itseä. Koska sielunkumppanin edessä on kovin paljaana, vaatii suhde rohkeutta kohdata itsensä. Oma haavoittuvuus voi tuntua pelottavalta, mutta menneisyyden kohtaaminen sielunkumppanin kanssa parantaa vihdoin vanhat haavat.
Sielunkumppanit ottavat usein suuria riskejä suhteensa eteen, sillä yhdessäolo tuntuu luonnolliselta. Kumppanin kanssa on valmis jakamaan tulevaisuuden pitkästä välimatkasta tai yhteiskunnan paineista huolimatta. Fyysinen ikäero ei tunnu esteeltä, sillä sielunkumppaneiden sanotaan olevan aina sielultaan saman ikäisiä.
Yhteys sielunkumppaniin on ikuinen
Liitto sielunkumppanin tai kaksoisliekin kanssa voi kestää eliniän, mutta joskus tarkoituksena on viettää yhdessä tietty aika, tiettyä elämänläksyä varten. Elämän-tilanne voi myös olla niin haastava, ettei se salli yhdessäoloa. Pari saattaa esimerkiksi tehdä päätöksen kunnioittaa aikaisemmin solmittuja sitoumuksia, eivätkä he päädy yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä on nyt jatkunut yli kuukauden ja koko sinä aikana en ole saanut nukuttua öisin, kun herään miettimään miestä. Tämä on niin raskasta, ihan fyysisestikin. 4-5 tunnin yöunet ei riitä millään. :/
niin vakavlta, ettei varmasti auta muu kuin kertoa miehelle tunteesi. Jos hän tuntee samoin, niin voitte yhdessä päättää, mitä haluatte tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enkä todellakaan kehottasi tekemään kuten edellinen neuvoi. Tuosta on vaan tullut sulle pakkomielle, josta täytyy päästä eroon.
paitsi että ihastukseni on vapaa. Meillä tilanne on mennyt siihen että kaikki osapuolet tietävät ihastuksestani. Ihastukseni ei halua rikkoa perhettäni. On kuitenkin myös ihastunut. Elin valheessa vuoden ja paha-olo kasvoi niin että oli pakko alkaa kertomaan osapuolille. Muutan osittain miehestäni eroon opiskelun takia. Katsotaan miten asia etenee...Ihastukseni kanssa emme tapaa kuin silloin tällöin ystävinä, mutta tunteet on lämpimät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarinasi kuulostaa hyvin tutulta. Minulla oli hyvinkin samanlainen tilanne, vaikka tosin myönsimme rakastavamme toisiamme, meille syntyi suhde ja suunnittellmme avioeroja ja yhteistä elämää. Sitten ihan tietoisesti teimme päätöksen, että katsomme omat avioliittomme "loppuun" ja jos ne ei toimi niin sitten mietitään yhteiseloa uudestaan. Nyt tässä ollaan sitten 1½ vuotta kärvistelty ja nyt alkaa näyttää siltä, että ollaan voiton puolella. Mä olen taas alkanut sitoutua omaan mieheeni. Huomaan hänessä monia hyviä puolia ja välillä on jopa onnen hetkiä. Kun suhde toiseen mieheen alkoi olin avioliitossani hyvin onneton. Toki mietin vielä tätä toista miestä... ajoittain paljonkin. Yhteyksissä olemme mesen kautta viikoittain. Joskus päivittäin. Taidamme edelleen rakastaa toisiamme, mutta tunne on muuttunut epätoivoisesta, raastavasta rakkauden tunteesta (johon liittyy hirveä kaipaus ja ikävä) rakkauteen, joka ei ahdista vaan joka saa hymyilemään kun häntä ajattelee. Olen onnellinen, että tiedän, että tuolla jossain (150km:n päässä) on se ihana mies, joka rakastaa ja ajattelee mua ja toivoo mulle kaikkea hyvää.
Luulen, että ratkaisusi on aika. Aika antaa oikeaa perspektiiviäkin. Mäkin tiedosta, että osa tuon toisen miehen viehätyksestä on luultavasti mielikuvitukseni tuotetta. Ehkä yhteiselämä ei toimisi ollenkaan... Sitä en saa koskaan tietää...
Ihmisiä, jotka tekevät lapsia ja sitten muutaman vuoden päästä valittavata, ettei puolison kanssa koskaan ole ollut "sitä jotakin". Jos niin ison päätöksen tekee, että vääntää lapset yhdn ihmisen kanssa, kyllä pitäisi pystyä sitoutumaan, tuli muita ihastuksia sitten tai ei. Ennen lasten tekoa on ihan kylliksi aikaa (jos järjestää asiansa) pohtia, löytyisikö jostain mahdollisesti joku vielä parempi tai sopivampi kumppaniehdokas. Kun lapset on maailmassa, aikuinen ottaa järjen käteen.
En ole superihminen, mutta tää on musta kyllä ihan elämän perusjuttuja, jotka tulisi hallita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin aina valmiina tuomitsemaan eroavan parin (parisuhteen eteen ei tehty tarpeeksi töitä tai erottiin liian helposti) ja pettäjät, jotka ovat kaikin puolin huonoja ihmisiä. Niin sitä elämä opetti minuakin ja osaan katsoa asioita useammilta kanteilta.
t: 11
Kun kahden ihmisen välillä kipinöi ja tunne tulee jostain todella syvältä ja vatsanpohja on täynnä perhosia, on mahdoton elää ajattelematta ja unohtamatta tätä ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä pettäjiä tuomitse enkä eroajia, mutta tuota mitä nin usein kuulee että yhtäkkiä useamman aviovuoden ja lastenteon jälkeen yhtäkkiä tapaakin jonkun, jonka kanssa on ihan ainutlaatuinen yhteys, paljon syvempi kuin oman puolison, vaikkei ihmistä edes tunne. Sitten aikuiset ihmiset kärvistelevät ja hmettelevät, mitä pitäisi tehdä. Kriisistä ei selviä, ellei kriisiä selvitä, eikä sitä tehdä toisen ihmisen kainalosta. Jos oma puoliso on joskus ollut tarpeeksi hyvä siittämään niitä lapsia, en ymmärrä miksei hän olisi tarpeeksi arvokas, että katkennut yhteys yritettäisiin saada takaisin.
En mä sano että eroajat ja toisiin ihastujat ovat huonoja ihmisiä, vähän tyhmiä vaan ainakin yhdessä suhteessa. Ja tässä on muakin kyllä elämä opettanut, niin että ihan turha alkaa täteillä ja opettaa ;)
12
iisistit nyt :)))))
Mahdolliset sielunkumppanit ovat löytäneet toisensa!! Sitä EI tapahdu kuin kerran elämässä!! Kannattaa nyt ainakin tutustua mieheen ja jakaa tämä kokemus! Ei se liitto kaadu välttämättä. Voithan saada arvokkainta mitä elämältä voi saada perheesi lisäksi. Ystävyyden, jota et ikinä menetä vaikka välillänne olisi mitä.
Ihastukset on sitte eri asia, niitä tulee ja menee. Mä taas en ymmärrä, että täällä joku hulluna vauhkoaa yltiövanhoilliseen tyyliin ihan kuin siinä pelossa että sattuis omalle kohdalle...
Ap:n tapaus on on joko ainutlaatuinen tai sitten vaan hän on ihastunut. Onneksi kyseessä on kuitenki ihan hetero suhde.....Muuten asia saattaisi olla mutkikkaampi.
Kunnes tutustuin mieheen paremmin. Siinä ropisi kaikki sielunkumppanuus. Mukava tyyppi siis edelleen, muttei todellakaan sielunkumppanini. Minulle kävi vain klassiset: oman miehen kanssa meni huonommin ja ihastuin vieraaseen. Ja olin ihastunut tähän syksyyn saakka, kunnes suostuin tapaamaan miehen kahden kesken. Elämäni paras päätös. Eipäs tarvi jossitella enää.
Mites kun tämä sielunkumppani sitten osoittautuukin suhteessa aivan toisenlaiseksi kuin luulit? Onko teillä siis ollut jotain muutakin kuin silmät kertovat kaiken?
Lisäksi olen yöunien lisäksi menettänyt ruokahaluni. Olen syksyn aikana laihtunut lähes 10 kg. :/ Eikä olisi ollut yhtään tarvis. Miehen kanssa olen käynyt pitkiä keskusteluja, mutta en tosin suhteestamme vaan ihan muista jutuista. Hänen ulkonäkönsä ei ole mitenkään erityisen komea, hän on itseäni yli 10 v. vanhempi, mutta en vain saa häntä ja katseitamme mielestäni. Hänen seurassaan olen oma itseni, aidompi kuin missään muualla. Nämä seikat tekevät tilanteesta erityisen raastavan. Vielä raastavammaksi tilanteen tekee se, että oma mieheni ei ole tehnyt mitään väärää, päinvastoin hän yrittää olla tukenani kaikissa asioissa. Tilanne olisikin helpompi, jos mieheni olisi jollain tapaa "huono". Nyt tunnen vain itseni huonoksi.
En mä pettäjiä tuomitse enkä eroajia, mutta tuota mitä nin usein kuulee että yhtäkkiä useamman aviovuoden ja lastenteon jälkeen yhtäkkiä tapaakin jonkun, jonka kanssa on ihan ainutlaatuinen yhteys, paljon syvempi kuin oman puolison, vaikkei ihmistä edes tunne. Sitten aikuiset ihmiset kärvistelevät ja hmettelevät, mitä pitäisi tehdä. Kriisistä ei selviä, ellei kriisiä selvitä, eikä sitä tehdä toisen ihmisen kainalosta. Jos oma puoliso on joskus ollut tarpeeksi hyvä siittämään niitä lapsia, en ymmärrä miksei hän olisi tarpeeksi arvokas, että katkennut yhteys yritettäisiin saada takaisin.
12
Biologisen kellon takia perhe on pakko perustaa "jonkun" kanssa, jos lapsia välttämättä haluaa. Ja jotkuthan haluavat. Jokainen varmasti etsii vilpittömästi mahdollisimman sopivaa kumppania lastensa toiseksi vanhemmaksi, mutta joskus elämässä joutuu tyytymään vähempään. Voi käydä vaikka niin, että se suuri rakkaus päättää jättää, itse on jo kolmikymppinen, ja kohdalle osuu sinänsä hyvä puolisoehdokas, joka ei kuitenkaan ole suuren luokan sielunkumppani. En pidä mitenkään kummallisena, että monikin tekee tällaisen valinnan.
että ap:tä on turha neuvoa TÄSSÄ VAIHEESSA keskittymään omaan mieheensä ja ihastuksen unohtamiseen. Minäkin yritin kovasti työntää ihastukseni pois mielestäni ja panostaa avioliittooni ja perhe-elämään, mutta kun se vaan ihastukseeni verrattuna tuntui niin väljähtyneeltä, niin eihän siitä mitään tullut. Päinvastoin, mies tuntui aina vaan tylsemmältä ja avioliitto enemmän ja enemmän pakkopullalta. Ihastukseni muuttui ajan myötä avioliiton ulkopuoliseksi suhteeksi ja vasta sen päätyttyä ja sydänsuruistani ja suhteen aiheuttamasta aviokriisistä toivuttuani alkoi se omaan mieheen keskittyminen ja avioliittoon panostaminen tuntua hyvältä ja oikealta ratkaisulta.