Miten päästä yli toivottomasta ihastuksesta?

Tämä on niin noloa, etten voi ystäville tunnustaa, joten olen aika yksin asian kanssa. Toivon, että kukaan ei vastaa väheksyen tai pilkaten. Itken salaa jo ihan tarpeeksi muutenkin. :(



ap

Ensinnäkin, kerro itsellesi että 80% tuosta sielunkumppanuudesta on ihan oman mielikuvituksesi tuotetta. Koska et tunne miestä kovin hyvin, voit helposti projisoida häneen omia toiveitasi ja unelmiasi. Jos oikeasti haluat päästä ihastumisestasi yli, kehottaisin sinua



a) ottamaan etäisyyttä tuohon mieheen, välttämään kaikenlaista kanssakäymistä hänen kanssaan



b) rakentamaan yhteyttä mieheesi. Olet hänet joskus lastesi isäksi valinnut, sinulla varmasti oli siihen hyviä syitä. Koeta löytää nämä syyt uudestaan.

[/quote]

Biologisen kellon takia perhe on pakko perustaa "jonkun" kanssa, jos lapsia välttämättä haluaa. Ja jotkuthan haluavat. Jokainen varmasti etsii vilpittömästi mahdollisimman sopivaa kumppania lastensa toiseksi vanhemmaksi, mutta joskus elämässä joutuu tyytymään vähempään. Voi käydä vaikka niin, että se suuri rakkaus päättää jättää, itse on jo kolmikymppinen, ja kohdalle osuu sinänsä hyvä puolisoehdokas, joka ei kuitenkaan ole suuren luokan sielunkumppani. En pidä mitenkään kummallisena, että monikin tekee tällaisen valinnan.

[/quote]

ja heräämällä ILLUUSIOSTA.

Muista että ihastunut ihminen katsoo asioita sormiensa läpi, ja näkee ihastuksessaan vain hyvät puolet. Noin voimakkaat tunteet toiseen viittaavat mielestäni seksuaaliseen tarpeeseen. Kiima tulee, ja kiima menee, jos lakkaat tapailemasta tätä toista miestä! Saat fantasioida niin paljon kuin haluat, mutta salaa tapailun jatkaminen ei voi tehdä sinulle hyvää. Pääset vähemmällä jos pistät nyt jotain tolkkua koko hommaan: lopetat tapaamiset ihastuksesi kanssa.

Maailmassa ei ole yhtä ainoaa oikeaa ihmistä kenellekään. "Uuden sielunkumppanin" löytymisessä on lähes aina kysymys omasta kriisistä - ei siitä, että se oma puoliso olisi jotenkin huonontunut ja se uusi ratkaisisi kaikki ongelmat. Ensin on yritettävä etsiä sitä korjattavaa ja parannettavaa omasta itsestä: mitä elämästäni puuttuu? Kuka haluan olla ja mitä haluan tehdä? Se sielunkumppani ei näitä ongelmia ratkaise kuin hetkellisesti. Omien lasten isälle/äidille ja ennen kaikkea omille lapsilleen on sen verran velkaa, että selvittää oman päänsä ja edes yrittää tutustua uudelleen omaan puolisoonsa ja ehkä rakastua häneen uudestaan. Jos näin ei käy, sitten ensin ero puolisoon ensiksi selville ja vasta sitten sitä sielunkumppania etsimään. Rakkaus ja rakastuminen ovat kaksi aivan eri asiaa. Rakastuminen on pelkkää lyhytkestoista kemiaa, jossa keskitytään vain siihen miltä minusta tuntuu ja mitä minä tästä saan. Rakkaus vaatii taas työtä, aikaa ja antamista itselleen, kumppanilleen ja perheelleen ja sen hyväksymistä, että elämä ja parisuhde on aaltoliikettä, vuorovettä, huonoja ja hyviä aikoja. Mutta loppupeleissä viivan alle jää enemmän.

Kyse on todellakin illuusiosta.



Sanot "Hänen seurassaan olen oma itseni, aidompi kuin missään muualla." Mutta hänestä on sinulle vain haittaa, sillä päähäsi on pinttynyt että hän voisi tehdä sinut onnellisemmaksi. Se on tällä hetkellä vain korviesi välissä, ja sinä päätät kuinka paljon merkitystä annat pelkille mielikuville.

syytä tukahduttaa tai vähätellä. Tunne ja elä Ap, olet onnellisempi. Älä välitä 25 kaltaisten elämäänsä kyllästyneiden kommenteista. Heidän maailmassaa ei ole rakkautta.

Ap, vaikka sekin olisi vaikeaa että keskittyisit omaan perheeseen, yrittäisit edes. Saatat löytää omasta miehestäsi jotain entistä parempaa, kun annat hänelle tilaisuuden näkyä uudessa valossa. Nyt tuhlaat voimiasi typeryyksiin. Tee järkimuutos, älä luovu perheestäsi pelkkien himojen takia! Voisit tuntea itsesi paremmaksi myös oman miehesi kanssa - jos vain itsekin panostaisit siihen?

Onhan se ollut päivänselvää maaiman sivu, että ihmiset ihastuvat monta kertaa pitkien avioliittojensa aikana. Joskus uuden ihastumisen kohteena saattaa olla oma puolisokin, mutta usein joku muu. Oleellisempaa on, mitä sitten tekee, miten ihastumisten antaa vaikuttaa oman elämänsä kulkuun, samoin puolison ja mahdollisten lastensa elämään.



Rakastan omaa miestäni, olen aina rakastanut. Hän on myös hyvä isä yhteisille lapsilleni. Hän ei ole ensimmäinen mies elämässäni, joten minulla on, mihin verrata. Hänessä on paljon hyviä ominaisuuksia, samoin huonoja, niinhän meissä kaikissa. Mutta hän ei todellakaan ole sielunkumppanini. Olemme monissa asioissa aivan eri taajuuksilla.



Sielunkumppanini on tuolla maailmalla jossain. Kohtaan hänet joskus, tai sitten en. Mielessä on käynyt, että tapasin hänet jo nuorena, mutta en silloin sitä tajunnut. Minulle on tullut (lähes) pakkomielteeksi tavata eräs nuoruuden poikaystävä. Haluaisin nähdä, onko hän sellainen kuin luulen vai onko kaikki vain päässäni muhinutta unelmaa. Yksi tapaaminen voisi tosiaan palauttaa minut karvaasti maan pinnalle ja pääsisin taas jatkamaan arkista elämääni ilman näitä fyysisiäkin tunteita ja pääni sekoittavia ajatuksia.



Näin internetin aikakaudella ei ole vaikeaa saada tietoja nuoruuden rakastetustaan. Oma ihastumiseni kohde on muuttanut maasta, joten välimatkaa on. Tein jo yhden typeryyden, lähetin hänelle synttärikortin ja yhdeydenottopyynnön, minä keski-ikäinen äiti-ihminen! Vastausta ei ole kuulunut, vaikka viestini oli vain reipas kuulumisten kysely.



Enpä olisi minäkään itsestäni aikaisemmin uskonut. Vielä vähemmän läheiseni, jos tietäisivät. Minä, aina niin järkevä ja kuulemma luottamusta herättävä nainen. Mutta minullakin on tunteet ja sielunkumppanin kaipuu.

Ei mikään muu. Mietit, oletko se nainen, joka aina halusit olla, onko tehdyt ratkaisut oikeita vai vääriä. Eli itsessäsi se kriisi on. Sen voi käsitellä monella tavalla, ehkä en itse olisi mitään synttärikortteja enää lähetellyt vaan katsoisin omaa elämääni eteenpäin.

Nykyisin ihmiset elävät ihmeellistä kaksinaismoralismin aikaa. Sinkkuaikana seksikumppaneita ja ihastuksia voi olla samanaikaisesti monia, mutta avioliiton aikana ei saisi ihastua puolison lisäksi keneenkään muuhun. Jos on pitkä avioliitto, on todennäköistä, että tapaa muitakin "sielunkumppaneita". Ihmisen itsensä valittavissa on, mitä "sielunkumppanin" kanssa tekee. Yleensä ei kannata hypätä heti sänkyyn ja hajottaa perhettä sielunkumppanin takia, vaan katsoa ajan kanssa asiaa. Panosta omaan parisuhteeseen ja ota etäisyyttä sielunkumppaniin.

iisistit nyt :)))))

Mahdolliset sielunkumppanit ovat löytäneet toisensa!! Sitä EI tapahdu kuin kerran elämässä!! Kannattaa nyt ainakin tutustua mieheen ja jakaa tämä kokemus! Ei se liitto kaadu välttämättä. Voithan saada arvokkainta mitä elämältä voi saada perheesi lisäksi. Ystävyyden, jota et ikinä menetä vaikka välillänne olisi mitä.

Ihastukset on sitte eri asia, niitä tulee ja menee. Mä taas en ymmärrä, että täällä joku hulluna vauhkoaa yltiövanhoilliseen tyyliin ihan kuin siinä pelossa että sattuis omalle kohdalle...

Ap:n tapaus on on joko ainutlaatuinen tai sitten vaan hän on ihastunut. Onneksi kyseessä on kuitenki ihan hetero suhde.....Muuten asia saattaisi olla mutkikkaampi.

Tämä on ihan silkkaa potaskaa! Itsekin olen romanttinen ja tunnen löytäneeni miehessäni sielunkumppanin, mutta on ihan pelleilyä väittää, että jonkinlaisen ihmemiehen tapaisi vain kerran elämässään. Itse olen seurustellut usean miehen kanssa ja voinut perustaa perheen jo aiemmin, mutta en vaan jostain syystä halunnut ennen kuin oma mieheni sattui kohdalle. En kuitenkaan ole sitä mieltä, etteikö joku toinenkin olisi voinut sopia lasteni isäksi.

En mielestäni ole vauhkonnut yltiövanhoilliseen tyyliin, vaan minusta ihmisiä ja eritoten omaa kumppania tulee arvostaa ja kunnioittaa, samoin omia päätöksiä omasta elämästä. Minä olen valinnut nykyisen kumppanini lasteni isäksi, koska se elämäni tässä vaiheessa on oikea päätös. Haluan pysyä uskollisena paitsi miehelleni, myös itselleni. Jos joskus kyseenalaistan päätökseni, tulee minun etsiä ratkaisua itsestäni, ei jostain älyttömästä sielunkumppani-potaskasta. Olen elämän aikana oppinut, että nämä sielunkumppani-jutut tosiaan ovat merkki jostain henkilökohtaisen muutoksen tai kasvun tarpeesta (ja tietysti mukana tosiaan on ainakin jonkinasteinen seksuaalinen lataus, se voi olla kovinkin voimakas). Lähes tuntemattomaan (tai tuttuunkin) sielunkumppaniin on kovin helppo projisoida omia tarpeita ja toiveita, mutta eteenpäin elämässä pääsee, vaikkei suhteelle antautuisikaan.

ei se tarkoita etteikö sellaisia muilla ihmisillä olisi. Sielunkumppanuudessa ei ole kyse lyhyessä ihastuksessa, se on jotakin muuta. Eikä ihmisen fyysinen puoli ole se tärkein. Tapasi nähdä asia on ymmärettävä lähtökohdastasi. Ehkä silmäsi avautuvat jokin päivä, toivon niin, muuten menetät paljon.

Kaikki tunteet ovat tärkeitä, niitä ei ole mitään syytä tukahduttaa tai vähätellä. Tunne ja elä Ap, olet onnellisempi. Älä välitä 25 kaltaisten elämäänsä kyllästyneiden kommenteista. Heidän maailmassaa ei ole rakkautta.

Ilman muuta tunteet ovat tärkeitä, ne ovat juuri niitä ajatuksia joita emme ole vielä muokanneet ja vääntäneet tietoisesti "järjeksi". Mutta kysymys kuuluukin, tunnistaako ap todelliset tunteensa - ne tarpeet, jotka ovat pakkomielteisen ihastumisen taustalla? Pystyykö hän kohtaamaan ja myöntämään perimmäiset tunteensa, vai onko sielunkumppanista höpöttäminen ja kärsiminen pelkkä oire jonkin perusasian puuttumisesta joka ei varsinaisesti liity itse ihastukseen? Ihastus lienee pelkkä kohde, johon toiveet nyt sattuvat projisoitumaan. Kyse ei ole ihastuksen kohteen ihanuudesta, vaan sitä että ap:ltä puuttuu jotain joka tapauksessa. Ihastuksen kohde ei kuitenkaan ole välttämättä se vastaus.

Mun kohdalleni juuri on sattunut se sielunkumppani, kuten sanoin - mieheni. Olen oikeasti nähnyt kaikenlaisia suhteita sekä omassa elämässäni että ympärilläni. Uskallan sanoa, että silmäni ovat harvinaisen auki näissä jutuissa.

37=34=12

Täällä siis 31. Olen samaa mieltä, minulla on keski-iän kriisi. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt elämääni, miten se on mennyt ja mitä vielä haluan. Olen todennut, että olen tehnyt vääriä ratkaisuja, onneksi oikeitakin. 90-luvulla hukkasin monia vuosia elämättömällä elämällä, ja nyt se harmittaa. On paljon asioita, joita vielä haluan, puolisoni vain ei halua kaikkia samoja.



Keski-iän kriisin tunnistin itsessäni jokin aika sitten. Mikään ei kuitenkaan ole muuttunut tai mennyt eteenpäin, vaikka olen sen myöntänyt itselleni ja yrittänyt pohtia, kuka olen ja minne olen menossa.



Teen varmasti rimanalituksen, jos lähetän vielä joulukortin, jossa vetoan huumorilla neljänkympin kriisiini, kun kyselin kuulumisia vanhalta poikaystävältä, ja toivotan hyvää jatkoa. Puhukaa minulle järkeä!

Tuskin kukaan fiksu ihminen kuvitteleekaan toisen ihmisen olevan mikään vastaus itselleen, onnellisuus löytyy ihmisestä itsestään. Joten minulle ainakin itsestäänselvyyksiä, Ap.sta en tiedä.



Kuukauden ihastumista en menisi vielä toteamaan pakkomielteeksi.



Tällä palstalla mammat teilaavat hanakasti kaiken tunteisiin, ihastukstiin ja rakkauteen liittyvät keskustelunaloitukset, koska takaraivossa nakuttaa "entä jos nyt onkin kyse minun miehestäni".

Tuskin kukaan fiksu ihminen kuvitteleekaan toisen ihmisen olevan mikään vastaus itselleen, onnellisuus löytyy ihmisestä itsestään. Joten minulle ainakin itsestäänselvyyksiä, Ap.sta en tiedä.

Kuukauden ihastumista en menisi vielä toteamaan pakkomielteeksi.

Tällä palstalla mammat teilaavat hanakasti kaiken tunteisiin, ihastukstiin ja rakkauteen liittyvät keskustelunaloitukset, koska takaraivossa nakuttaa "entä jos nyt onkin kyse minun miehestäni".

Tosi mielenkiintoista, että sinusta av-mammat täällä projisoivat omia pelkojaan ap:n lähettämään viestiin, mutta kuitenkin suljet ansiokkaasti silmäsi niiltä projisoinneilta, jotka kohdistuu näihin ns. sielunkumppaneihin. Et ehkä tullut huomanneeksi koko asiaa?