Ei IHME, että näitä perhe- ja koulusurmia tapahtuu, koska

mutta niistä oloista ei myöskään pääse ylös ongelmitta. Imu alaspäin on tosi kova, eikä muu suku katso hyvällä suvun jäsentä, joka haluaa enemmän.

kertoa lähipiirilleni taloudellisista ongelmista tai työttömyydestäni, niin kymmenestä yksi kannustaa ja lohduttaa. 5 vaikenee kokonaan ja kääntää selkänsä, eivät jaksa/halua edes kuunnella ja loput haukkuvat sättivät minua elämän vääristä valinnoista. Saan potea syyllisyyttä 10-vuotta vanhoista asioista ja siitä, etten osannut olla kauaskatsoinen ja enemmän ennustuskýkyinen.



Ihmiset nykyään pelkäävät..

Olis aika siis kaikkien kovettaa nahkansa niin, että kestää arvostelua ilman romahdusta.

ajattele miten moni joutuu menettämään elämänsä sen takia, että jollekin kulissit merkitsevät niin paljon..



Lapsesta asti tulisi vain haukkua, karaistaa ja moittia siinäkö se hyvä lopputulos olisi?

Lapsia lyödään ja haukutaan surutta.



Länsimaat on vasta keksineet lastenoikeudet.

eivät ole ne maailman tärkein asia vaan tärkeämpiä asioita ovat läheiset ihmiset, heidän terveytensä yms aidot asiat. Lasten mielenterveyden kannalta saattaisi olla parempi elää vaatimattomammin kuin mihin rahat antavat myöten.

Ehkä tämänkin miehen vanhemmat olivat ns. rikkaita ja menestyneitä ja poika "vain" opettaja. Yritti nyt sitten rakentaa edes kunnon talon päteäkseen ja täyttääkseen vanhempiensa häneen lataamat odotukset.

Ja tämä on siis spekulaatiota, mutta uskon, että jos lapsuuden kodissa on "kaikki herkut", lapsi pitää sellaista elämäntyyliä minimitasona, johon hänen täytyy itsekin pyrkiä, muuten on epäonnistunut.

ajattele miten moni joutuu menettämään elämänsä sen takia, että jollekin kulissit merkitsevät niin paljon..

Lapsesta asti tulisi vain haukkua, karaistaa ja moittia siinäkö se hyvä lopputulos olisi?

tässä yhteiskunnassa, mitä arvoja tulisi vaalia, mitä valintoja tehdä ja opettaja itse epäonnistuu siinä, mitä toisille opettaa, voisiko se olla se maailmanloppu omassa elämässä?

jos elettäis enemmän suurperheyksiköinä. Että sukua olis enemmän samassa yhteisössä. Nykyään perheet yrittää yksin, lähinnä lapsia hoidatetaan sukulaisilla ja muuten ylläpidetään hyvän elämän vaikutelmaa. Hädän tullen voi olla vaikeata hakea apua yhteiskunnan taholta, niitä on vaikea nähdä välittävinä ja inhimillisinä.



Muistan miten vaikeeta oli puhua omasta masentumisesta äidilleni, samoin talon paljastuneista vioista jotka masensi lisää... mutta kun sen sain tehtyä, kyllä helpotti ja sain käytännöllistä apuakin.

Mitenkäs tuota korostat lapselle joka on kroonisesti sairas. Eikö tärkeämpää ole puhua elämänlaadusta, sairaskin voi elää hyvää elämää ja sairastuminen ei tarkoita elämän loppumista.

Tiedän kokemuksesta, että rahaa miettii sitä enemmän mitä vähemmän sitä on. Tavallaan köyhien perheiden vanhemmilta vaaditaan parempaa vanhemmuutta kuin muilta - sen lisäksi, että heillä on rahahuolia - aika surullista! Köyhät vanhemmat joutuvat jatkuvasti kohtaamaan oman ja ainakin isompien lasten harmin ja stressin rahojen riittämättömyydestä. Rahattomuus rassaa myös parisuhdetta.



Täällä pk-seudulla on muuten ihan tavallista, että opettaja asuu vuokralla. Mulle ei tulisi mieleenkään edes pohtia opettajan omaa asumista sen kummemmin. Luulen, että suurin osa vanhemmista ei tiedä missä tai miten opettaja asuu eikä ole siitä edes juurikaan kiinnostunut.

Kyllä te parempi tuloisia ihan samallatavalla mollaatte. Mitä te opetatte omille lapsille? Että noi on vaan koppavia hienolla autolla ajelevia öykkäreitä, asuvat liian isossa talossa ja varmasti ovat onnettomia ja kulissielämään elävät? Tuskin heillä on edes rahaa? velkaa niillä on varmaan hirveesti? Tälläistä täällä ainakin saa lukea, sitäkö te toitotattte omille lapsille myös?



Me ostetaan ja käydään myös tarjoustalossa, se nyt oli vaan esimerkki, että kyllä lapsille voi ostaa parempaakin jos he sitä tarvitsevat ja onneksi joillain on siihen varaa. Ihme johtopäätöksiä te vedätte, pikkaisen sais sitä omaa järkeä käyttää? Missä vaiheessa mä olen puhunut rytkyistä?

Oman puolen sukuni on nähnyt rankkojakin kausia, ja heidän puoleltaan olen aina saanut hyväksymistä ja kannustusta vastamäkiinkin. He ovat ymmärtäneet, jos olen jättänyt hyväpalkkaisen työn etsiessäni jotain parempaa (raha kun ei ole se tärkein juttu). Myös jäädessäni työttämäksi asiasta puhuttiin avoimesti, samoin rahapulasta jne.



Miehen puolella sukua taas arvomaailma on ihan toinen. Siellä arvostetaan pelkästään rahaa ja taloudellista onnistumista. Kaikista vaikeuksista pitää olla hiljaa. Heidän kanssaan seurustelukin on vaivautunutta, maailmamme eivät kohtaa ollenkaan. Minun on helppo ymmärtää noita tragedioita, kun ajattelen näitä sukulaisiamme.

Raha on kaiken pahan alku ja juuri. Ilman rahaa ei nyky-yhteiskunnassa tule toimeen. Meidän suomalainen yhteiskunta arvostaai vain ja ainoastaan rahaa ja menestymistä ja jos joku sen ympärillä epäonnistuu on luuseri. Jatkuvasti pitää elää pelossa, että voi epäonnistua, koko elämä muuttuu ja muiden esim. lähipiirin suhtauminen tähän epäonnistujaan on kylmää ja kun ajatellaan että on helpompi tehdä lopullinen ratkaisu niin, se on helpompi ratkaisu, kun joutua siihen ulosotto/ käräjäoikeus/ pakkohuutokauppa yms helvettiin. Toisten haukuttavaksi..ja lopullisen suurennuslasin alle, sillä ainahan on niitä ketkä pärjäävät paremmin.



Miksi meidän suomalainen yhteiskunta ei siedä yksilön tai yhteisön (perheen) epäonnistumista, ihmiset eivät kestä tilannetta ja ajautuvat sietämättämiin tekoihin. Meidän yhteiskunta on tehnyt lähes mahdottomaksi epäonnistuneen päästä takaisin jaloilleen...onko niin, että epäonnistuja laitetaan vielä ahtaammalle: ei voi enää omistaa mitään, ei voi tehdä työtä, ei voi yrittää. Tukien hakeminen tehdään perustein ja eri kriteereiden vaikeaksi. Saatetaan henkisesti syyllistää siitä, että joutuu toimeentulotuen piiriin ym. Maine ja kunnia menee, luottotiedot eivät salli edes asunnonsaantia, työtä, lainaa..Ihminen on todella hädissään ja ahdistunut, keneltä hän voi pyytää apua?



Todella kamalaa jos, viattomat (elämässään väärän valinnan) ihmiset ajautuvat raakoihin tekoihin ainoastaan rahan ja omaisuuden menettämisen häpeän takia.



Meidän tulisi ymmärtää, että myöskin epäonnistumisen kulttuuri ja ihmisten tukeminen, erehdysten salliminen näiden ikävien asioiden jälkeen eikä vain hakkaaminen entistä syvempiin syövereihin suoraan helvetin pohjalle.

keskiluokka vaan jää ILMAN neuvolan kotipalvelua, pä'iväoitmaksualennksia, asumis- ym. tukia, halpoja opintolaina ei enää olekaan saati aravalainoja...

parisuhdeneuvontaan ja mielentervetoimistoiin ja lakimiespalveluun pitkät jonot...



eikä avioeroakaan kaikki keskiluokkaiset sentään halua



keskiluokka maksaa kovimman hinnan arjesta

Mä luen aivan suu auki näitä teidän juttujanne, että millaisten ihmisten keskellä toiset elää. Ja toisaalta, jos ympoärillänne on tuollaista, millaisia itse olette? Osaatteko itse auttaa hädässä olevaa lähimmäistä, vai onko teillä itsellänne liian kiire kun pitää luoda uraa ja kuskata lapsia harrastuksiin -eli luoda juuri sitä sellaista keskiluokkaista elämää, jonka romahtaminen on sitten suuren tuskan paikka.



Mä olen elämässäni kokenut ylä ja alamäkiä viime lama vei talot, työt ja hajotti lapsuudenperheeni (olin silloin teini-ikäinen), ja siksi mua lähinnä raivostuttaa tällaiset otsikot, että joku ääliö listii perheensä niin turhaan. Elämä ei lopu taloudelliseen konkurssiinkaan, varsinkaan täällä suomessa.



Ehkä jokaisen olisi syytä vähän katsoa peiliin ja miettiä omia arvojaan ja tekojaan arjessa, ehkä kannattaisi nojata vähän muihin hyvinvoinnin ja välittämisen tapoihin, kuin siihen, että lapsia kuskataan huvipuistoihin ja ostetaan se kallein reimatecci. Ja siis noissakaan ei ole mitään pahaa, kunhan ne eivät ole itseisarvoja. Liian usein täältäkin vaan saa lukea, että noita asioita käytetään lapseen kohdistuvan rakkauden mittareina, mitä niiden ei pitäisi koskaan olla.

kun täällä palstalla ja ehdotuksia, jotka itse on jo läpikäynyt.

jo päättäjätkin kuuluttavat yhteisöllisyyttä ja toisista huolehtimisesta, mutta päätöksissä ja käytännössä tämä ei mitenkään toteudu!

Tärkeitä ovat vain menestyvien asiat.



Muistakaa tämä, kun valikoitte ehdokkaita kunnallisvaaleissa!

sekä henkisen että materialistisen.

Kukapa ei haluaisi pukea lapsia siisteihin vaatteisiin, käydä joskus teattereissa, elokuvissa, puuhamaissa... Ja jos onkin erilainen, että lapset kulkevat ihan kirpputoreilta ostamassa toppapuvussa, niin kyllä täälläkin kanalauma kotkottaa miten resuisissa vaatteissa kulkee...

Tämänkin perheen lapset harrastivat soittamista, kuka heidän harrastuksensa olis enää maksanut, jos korviaan myöten veloissa olivat.

Ja mitä ajattelisit, jos oman lapsesi opettaja olis velkasaneerauksessa, luottotiedot menneet, asuisivat kunnan pahamaineisessa kerrostalossa... Haluaisitteko sellaisen opettamaan lapsillenne???

Mitä seuraa lapsista, jotka tottuvat siihen että "kaikki" asuvat omakotitaloissa hyvällä alueella, omistavat vain merkkivaatteita, on pelit ja vehkeet jokaisella perheenjäsenellä ja lomat vietetään ilmastonmuutoksesta välittämättä jossain ulkomailla? Tähän kun lisätään vanhemmat, joilla ei ole aikaa eikä mielenkiintoa pysähtyä edes kuuntelemaan lastaan ja ennakkoluulot luokkaa "mitä ajattelisit, jos oman lapsesi opettaja olis velkasaneerauksessa, luottotiedot menneet, asuisivat kunnan pahamaineisessa kerrostalossa... Haluaisitteko sellaisen opettamaan lapsillenne??" (kyllä, ylempänä olevasta kirjoituksesta!)...



Minä olen keskivertoa "paremmasta" perheestä, selvisimme lamasta kunnialla ja kuljin aina uusissa vaatteissa. Avioero tuli, äidin kanssa muutimme kaupungin vuokra-asuntoon. Arvatkaa mitä? Elämisen laatu ei minulla kärsinyt. Kuljin sen jälkeen kirppisvaatteissa eikä ruoaksi ollut pihvejä joka päivä, mutta en kouluiässä ymmärtänyt merkittävää eroa okt- ja kerrostaloasumisen välillä. Äitiparkani stressasi mielettömästi että "mitä muut nyt ajattelevat"!!



Kun muutin omilleni, sain ekan asuntoni todella kamalasta slummista, jossa alle kouluikäiset huusivat vittua ja humalaiset sammuivat keskelle pihatietä. En viihtynyt paikassa, pelkäsin jne. mutta minulla ei ollut vaihtoehtoa; olin muuttanut opiskeluiden perässä eikä missään ollut vapaita asuntoja sopivaan hintaan! Niin että kannattaisiko vähän miettiä, kuinka suhtautuu "pahamaineisessa" talossa asuvaan? Aina ei käy niin hyvin että voisi muuttaa suoraan jonnekin Eiran kulmille, vaikka nykyään jopa ylioppilaat elävät siinä uskossa että pappa betalar arvoasunnon. Niin, olisihan se kauheaa elää "rahvaan" keskellä! ;)

kun isäni kuoli. Äidillä ei ollut otetta elämässä ollenkaan - ja silloin ja näin jälkikäteen ajatellen olisi kyllä tehnyt ihan fiksusti, jos olisi posauttanut aivonsa pellolle. Olisi saatu uusi perhe ja säästytty vuosikausien kärsimyksiltä.



Köyhyys ei jalosta, päinvastoin.