Oulun tapauksesta. Kenelle perheen velkataakka siirtyy
tällaisessa tapauksessa? Lainan takaajilleko? Tuskin henkivakuutuskaan korvaa itsemurhasta johtuvaa kuolemaa. Hirvittää vain ajatella miten julma ja itsekäs teko tuo oli ja miten monen ihmisen elämään vaikuttaa.
Kommentit (52)
niin sitähän ei tarvitse ottaa vastaan. Jättää suoraan konkkaan.
Ei ketään pakoteta ottamaan perintöä tai perintönä tulevaa velkaa
eikä siis tämä velkominen takaajilta ole alkanut ennen velallisen kuolemaa, niin mikä kuolinpesästä jää velkojilta saamatta niin se jää. Se ei ole enää takaajan asia. Takaaja on siis takaamassa ihmisen maksukykyä, eikä pelkkää velkaa. Eikä siis myöskään perikuntaa, joka on jo ihan oma oikeudellinen yksikkönsä
niin sitähän ei tarvitse ottaa vastaan. Jättää suoraan konkkaan.
Ei ketään pakoteta ottamaan perintöä tai perintönä tulevaa velkaa
Ja mahdolliset takaajat maksavat.
Eli kannattaa miettiä kahdesti ennen kuin takaa lainoja kenellekään. Lisäksi olisi syytä muistaa, että takaaja voi rajata takaamansa summan eli hän voi sanoa, että takaan 20 000,- ja heti kun lainasta on maksettu 20 000,- haluan, että takaukseni vapautetaan. Tuo sopimus pitää vain tehdä kirjallisena pankissa samalla kun takaus tehdään.
Ei voi valkata kermaa päältä ja jättää loppuja muiden kontolle.
Käytännössä tietysti irtaimistoo voi "hävitä" ennen realisointia...
Ei ole ollut tekemisissä vanhempiensa kanssa esim. ja sitten ryöpsähtäisi kamalat velat niskaan. Onko se oikein?
Ettekö te hyvät ihmiset tiedä ja tunne takaajan vastuita? Pelottavaa!
vaikka olisi tehnyt itsemurhan, kunhan vakuutus on ollut määräajan voimassa. Toki se on aina yhtiökohtaista millaiset ehdot on, mutta sellaisia yhtiöitä on jotka maksaa ja tämä on ihan fakta tieto.
tää on dorkaa spekulaatiota, kun ei ole mitään käsitystä, miten tuo perhe oli raha-asiansa järjestänyt. Oliko heidän omistusoikeutensa 50/50, oliko heillä millaisia keskinäisiä ehtoja tai varallisuuseroja, oliko heillä takaajia laisinkaan vai kenties useita takaajia eri summille.
Anyway, jos ei ole ottaa mistään, pankki kirjaa velan luottotappioksi, ja sillä selvä.
Velat ei periydy, mutta takausvastuu ei pääty velallisen kuolemaan.
Ellei pankki ole tarpeeksi hyvä tarkastanut vakuuksia yms (en osaa alan termistöä) ja löysäkätisesti myöntänyt velkaa ihmiselle, niin kyllä se olisi pankin asia sitten kantaa mahdolliset seuraamuksetkin, ei perillisten.
tää on dorkaa spekulaatiota, kun ei ole mitään käsitystä, miten tuo perhe oli raha-asiansa järjestänyt. Oliko heidän omistusoikeutensa 50/50, oliko heillä millaisia keskinäisiä ehtoja tai varallisuuseroja, oliko heillä takaajia laisinkaan vai kenties useita takaajia eri summille.
Anyway, jos ei ole ottaa mistään, pankki kirjaa velan luottotappioksi, ja sillä selvä.
Pankki ei todellakaan kirjaa luottotappioksi. Tämä on fakta!
tää on dorkaa spekulaatiota, kun ei ole mitään käsitystä, miten tuo perhe oli raha-asiansa järjestänyt. Oliko heidän omistusoikeutensa 50/50, oliko heillä millaisia keskinäisiä ehtoja tai varallisuuseroja, oliko heillä takaajia laisinkaan vai kenties useita takaajia eri summille.
Anyway, jos ei ole ottaa mistään, pankki kirjaa velan luottotappioksi, ja sillä selvä.
Pankki ei todellakaan kirjaa luottotappioksi. Tämä on fakta!
vaikka olisi tehnyt itsemurhan, kunhan vakuutus on ollut määräajan voimassa. Toki se on aina yhtiökohtaista millaiset ehdot on, mutta sellaisia yhtiöitä on jotka maksaa ja tämä on ihan fakta tieto.
missään tapauksessa ei saa mennä sekaantumaan edes hautajaisjärjestelyihin ja järjestelemään mitään pesän asioita. Muuten joutuu maksumieheksi. Eli sossuun vaan ilmoitus että pitäkää maan pinnalla jos teillä ei ole varaa hautajaisiin.
tää on dorkaa spekulaatiota, kun ei ole mitään käsitystä, miten tuo perhe oli raha-asiansa järjestänyt. Oliko heidän omistusoikeutensa 50/50, oliko heillä millaisia keskinäisiä ehtoja tai varallisuuseroja, oliko heillä takaajia laisinkaan vai kenties useita takaajia eri summille.
Anyway, jos ei ole ottaa mistään, pankki kirjaa velan luottotappioksi, ja sillä selvä.
Pankki ei todellakaan kirjaa luottotappioksi. Tämä on fakta!
olisi henkilötakaajia. Luulisi omaisuutta kertyneen jo se verran että riittävät velan vakuudeksi. Olen aina ajatellut että henkilötakaajat on nuorten ensiasunnonostajien juttu.
Ja velat periytyy vain jos on tyhmä. Ensin pitää selvittää ovatko kuolinpesän velat suuremmat kuin varat. Jos ovat ei kuolinpesään pidä ryhtyä (eli ei saa jakaa mitään kenellekään) vaan se pitää luovuttaa virallisselvitykseen. Silloin pesästä maksetaan mitä maksettavissa on ja loput jää velkojien vahingoksi.
ja velka on myönnetty kiinteistöä vastaan? ja jengi kuolee? Eikä kuolinpesällä ole omaisuutta. Mitäs teidän pankki sitten tekee? Ja mikähän pankki olikaan kyseessä???
Jos ei haeta konkkaan, niin velat periytyvät ja perijät maksavat. Näin sanoo muuten laki. Ei siis ole pankista riippuvaista.
ja velka on myönnetty kiinteistöä vastaan? ja jengi kuolee? Eikä kuolinpesällä ole omaisuutta. Mitäs teidän pankki sitten tekee? Ja mikähän pankki olikaan kyseessä???
siinähän on löysässä hirressä jatkuvasti??
Järkee vähän peliin niin talot saa rakennettua niin ettei siihen tarvita ulkopuolisia takaajia.
Annatko pankille myös irtaimiston, jos kerran velka on heidän murheensa? Valitettavasti itse ei voi päättää, mitä huolii perinnöksi vaan kaikki tulee, niin että kolisee.