" Lapsen koti on vanhempien suhde" - lässyn lässyn!

uusi äiti muutti meille asumaan ja vanha lukittiin alakertaan..

Elämä on hyvin vaihtelevaa, niin myös parisuhde. Välillä voi olla paljonkin riitoja (riiteleväthän sisaruksetkin keskenään vähän väliä), mutta kun lapset näkevät ja oppivat, että riidat sovitaan (niin hekin tekevät keskenään), he oppivat jotain tästä elämästä oman tulevan elämänsä varalle... Ei meilläkään aina niin hyvin mene, välillä on varsinaisia jääkausia, välillä tulivuorenpurkaukia ja aina siinä välillä sellaista tasaista pilvipoutaa, mutta lapset näkevät ja kokevat, että silti vanhemmat ovat siinä, heihin voi luottaa ja he ovat pitämässä huolta. Ei lapsia itse asiassa kauheasti edes kiinnosta vanhempien parisuhteen kulloinenkin tilanne, kunhan heillä palvelu pelaa...

Vierailija:

Minun omat vanhempani ovat sopuisa pari ja lapsuuteni oli todella onnellinen. Haluan tarjota samanlaisen elämän lapsilleni jos vain pystyn. Sehän ei ole pelkästään minusta kiinni. Yksi parhaista keinoista saada suhde pysymään kunnossa on välttää alkoholia ja " vaarallisia" tilanteita.

.

Omat vanhempani eivät koskaan, eivät kertaakaan riidelleet ainakaan niin että me lapset olisimme nähneet sitä. Ja se kostautui sitten myöhemmin ensimmäisessä pitkässä parisuhteessani, jossa toisen osapuolen kotona olivat tunteet räiskyneet puoleen ja toiseen, jouduin nimittäin aivan paniikkiin ja pois tolaltani, kun ensimmäisen riita tuli eteen... Olisin ollut paljon kiitollisempi vanhemmilleni, jos olisin saanut kodistani mallin siitä, miten riidellään, miten sovitaan ja miten parisuhdetta voi jatkaa riidoista huolimattakin. No, opinhan sen taidon sitten itse myöhemmin kantapään kautta. Nyt yritän omille lapsilleni opettaa, että riidat ovat riitoja ja ne kuuluvat elämään, välillä tulee riitoja jonkun kanssa, mutta sitten riidat sovitaan (" " viisaampi väistää" ) ja eletään taas sovussa. Ei lapsia pidä kasvattaa pumpulissa.

Mun mielestä se vanhempien välinen suhde voi olla lapsen koti erosta huolimatta. Me ei exän kanssa riidellä, koska lapsi on meille kaikki kaikessa.

Lapsella on varmasti parempi olla kun vanhemmat voivat olla tekemisissä keskenään ja sopia asioista aikuisten lailla. Meillä ei puhuta pahaa, tai ainakaan minä en puhu, isästä (tai isän uudesta tyttöystävästä) lapselle tai jos joskus jotain huomautettavaa löytyy, niin ei ainakaan lapsen kuullen.

Lapset huomaa ja vaistoaa kyllä yllättävän paljon.



Lapsikin voi masentua...

Mutta mut on siis tuomittu helvettiin jo siinä vaiheessa kun tyttäreni sikisi?!

Miestä ei perhe-elämä kiinnostanut, aikani taoin päätäni seinään mutta ei niin ei ja kaksin siis olin vauvan kanssa.



Kunnes ennen 1v synttäreitä tapaisn viikonloppuiskän jolla on pojat eri äideille.



Lapset ovat ottaneet toisensa & minut käsittämättömän hienosti vastaan, ainoastaan toisen pojan äiti on koko kuviossa ainoa joka pientä kitkaa aiheuttaa.



Mutta tuon otsikon säännön mukaan meidän uusioperheessä lienee helevetin huonot oltavat sitten?! Pah, en niele en edes väkisin!!

Minun omat vanhempani ovat sopuisa pari ja lapsuuteni oli todella onnellinen. Haluan tarjota samanlaisen elämän lapsilleni jos vain pystyn. Sehän ei ole pelkästään minusta kiinni. Yksi parhaista keinoista saada suhde pysymään kunnossa on välttää alkoholia ja " vaarallisia" tilanteita.



Uskon silti, että yksinhuoltajakin voi tarjota lapsilleen hyvän elämän, varsinkin jos rakastava isäkin haluaa tavata säännöllisesti lapsiaan. En usko, että lapsille tekee hyvää elää riidan keskellä. Mieheni vanhemmat olivat väkisin yhdessä kymmenen vuotta muka lasten vuoksi ja mies on edelleen katkera siitä. Hän on sanonut äidilleenkin, että pahin virhe mitä olet tehnyt oli pitää se juoppo kotona kiusaamassa perhettä.

Tutkimuksissa on todennettu, että vanhempien välinen rakkaus, luottamus ja toimiva parisuhde tuovat paljon voimavaroja vanhemmuuteen. Onko sitä niin vaikea uskoa? Omassa tuoreessa väitöskirjassani olenkin todennut sanalleen tutkimusaineiston valossa, että " sanonta ' vanhempien hyvä parisuhde on lapsen paras koti' pitää siis tutkimusten mukaan paikkansa."

Kyse on siis ihmissuhteen laadusta ja siten jättää yksinhuoltajat ulkopuolelle. Lisäksi kaikki muutkin sosiaaliset suhteet ja niiden laatu vaikuttavat vanhemmuuteen voimavarojen osalta. Edelleen tutkimuksissa on todettu, että on tärkeää voimavarojen säilyttämseksi saada sekä emotionaalista että välineellistä tukea. Hyvässä parisuhteessa näitä useimmiten saadaan puolisolta, kun taas ykisnhuoltajilla usein on tiheämpi sosiaalinen verkosto, josta on mahdollista saada tukea.

Terv. 32

Ja kuten joku jo aiemmin mainitsi, siitähän tehtiin tutkimuskin, että pienet riidat ovat parempi kuin ero lapselle.

Tuo mantra on ihan lätinää. Kyllä lasten koti on aika monen asian summa. Vanhemmat tai vaikka vain yksikin vanhempi voi olla ihan riittävä turva lapselle, vaikka vanhemmat eivät tulisikaan toimeen erityisen hyvin.

Pari vuotta sitten tehdyn tutkimuksen mukaan riitaisa koti

on lapsille parempi kuin eronneet vanhemmat.



Eli ero aiheuttaa lapsille enemmän myöhemmällä iällä esiintyvää psyykkistä sairautta. Taisi olla lähinnä masennusta.

Mun lapsuudenkodissa ei varsinaisesti riidelty, mutta " mökötettiin" . Siis isä, joka ei puhunut usein vuosiin äidilleni suututtuaan jostain käsittämättömästä.



Tunneilmapiiri oli kammottava. Ahdistuin hiljaisuudesta niin, että provosoin ja provosoin säännöllisesti kunnes sain isältä turpiini. Väkivaltakin oli parempi kuin se, ettei tule mitään reaktiota mihinkään.



Viimeiset kymmenen vuotta lapsuudenkodissa jankutin äidilleni, että olisi aika erota. Äidillä oli aina joku syy, miksi ei ollut oikea aika.



Kun muutin kotoa, fyysiset oireeni (jokapäiväinen migreeni, hiustenlähtö, paha atooppinen ihottuma) katosivat/helpottuivat (ihottuma ei kadonnut kokonaan). Äidilleni kävi sama kun hän muutti pois kymmenen vuotta myöhemmin (verenpaine laski, lääkityksellä ei ollut laskenut).



Näillä kokemuksilla yhdyn tohon lässyn lässyyn - vanhempien suhde on lapsen koti. Kai se tarkoittaa, että jos vanhemmilla on hyvä olla - olivat sitten parisuhteessa tai yksinhuoltajia - niin lapsella on hyvä olla. Ja jos vanhemmilla on hirvittävää, niin niin on lapsillakin.



Kun aloitin omat kokeilut parisuhdemaailmassa olin pihalla kuin lumiukko. En ollut oppinut kotoa normaaleja vuorovaikutuskuvioita, olin epävarma, kokeilin kokoajan rakkauden rajoja, pistin paria koetukselle. ONNEKSI mulle sattui todellinen aarre mieheksi, joka on opastanut mut tähän normaali-ihmisten tunne-elämään. Tasapainoharjoitukset jatkuvat, mutta perhe-elämä on maistunut hyvältä jo kymmenen vuotta :-)

Pari vuotta sitten tehdyn tutkimuksen mukaan riitaisa koti

on lapsille parempi kuin eronneet vanhemmat.



Eli ero aiheuttaa lapsille enemmän myöhemmällä iällä esiintyvää psyykkistä sairautta. Taisi olla lähinnä masennusta.