" Lapsen koti on vanhempien suhde" - lässyn lässyn!

Jos vanhemmat suhtautuvat toisiinsa kylmästi tai riitelevät jatkuvasti ja kotona on alituiseen jännitettä, ei lapsellakaan voi kovin hyvä olo olla. Joskus luovuttaminen on rohkeampaa kuin suhteessa roikkuminen.

" Kun puhalletaan tulta tähän

sammuvaan hiileen,

se savullansa meitä tukehduttaa.

Ja jos vain muistellaan,

jäädään kiinni ikuisuuteen.

Eikä eletä ollenkaan,

kaikki tämä vähäkin vain tuhotaan,

rohkeempaa on luovuttaa."

Ja jos kerran ilmapiiri on kireä, mahdollisesti turvaton.... niin kyllä se on elämässä aina. Ei unohdu äkkiä, niin kuin itse ilmeisesti yrität tehdä. Että lässyn lässyn.

Parisuhteeseen ja elämään ylipäätään kuuluu aina kaikenlaisia vaiheita, nousuja ja laskuja.

Kyllä kodin huono ilmapiiri pilaa paljon lapsen psyyken kehityksestä. Myös meillä on aika riitaisaa ja kyllä haluaisin, että ei olisi. Mieheni vaan on semmoinen riidanhaluinen .

Eronneiden lapsilla voi mennä paremmin kuin vanhempiensa avioliiton aikoihin. Kun kotona ei kuulukaan enää tappelua, kun vanhemmat ovat vapaita siitä kauheasta jännitteestä. Kaikki palaa normaaliksi ja jos vielä aikuiset pystyvät lasten takia olemaan suhteellisen kunnollisia ja eivät käytä lasta pelinappulana erossa.



Meillä vauvalta katosi paha ihottuma kuin taikaiskusta, kun erosta tuli todellinen. En tiedä mitä kamalaa stressimaitoa hän oli minusta imenyt vai mitä. Ihan pienetkin vaistoavat kotona sen ikävän tilanteen.

on lapsille parempi kuin eronneet vanhemmat.



Eli ero aiheuttaa lapsille enemmän myöhemmällä iällä esiintyvää psyykkistä sairautta. Taisi olla lähinnä masennusta.

Ovat kyllä tainneet olla sitä lähes koko ikänsä jos tuo on ainut keino tehdä lapselle henkinen koti.

pääsääntöisesti hyvä se heijastuu lapseen niin paljon. Kyllä lapsi aistii asioita ja omasta lapsuudesta muistan omien vanhempien hyvän suhteen joka muuten heijastuu nyt omassa parisuhteessa myös. Olen mieheni kanssa siinä " onnellisessa" tilanteessa, että molempien vanhemmat olleet avioliitossa yli 30v ja edelleen molempien suhteessa näkyy se toisesta välittäminen ja rakkaus.

Oma parisuhteemme on 15v vanha, meillä lapset pieniä vielä ja rankka arki. Toisen kunnioitus, rakkaus ja välittäminen ei ole hävinnyt minnekkään vuosien saatossa, ne asiat ovat vain syventyneet. Vaikka lapsiperheenarki on oikeasti rankkaa ja toki meillä riidellään ja huudetaan aikuisten kesken niin voisin arvioida, että 90% elämme sopusoinnussa ja " rauhassa" . Kyllä lasten on hyvä nähdä sekin, että aikuiset riitelevät ja tulee erimielisyyksiä ja riitää, hyvä on kuitenkin nähdä myös sovinnontekoa ja asioiden ratkaisemista.

Toisaalta, kaikki eivät valitettavasti löydä elämäänsä sellaista kumppania joiden kanssa nämä asiat sujuisivat kuin vettä vain. Vaikeutensa on kullakin parisuhteella, niin meilläkin.

Mutta sen tiedän, että lapsilllamme on hyvät eväät omaan elämään kun ovat saaneet kasvaa perheessä joissa vanhempien suhde on hyvä ja rakastava.

Olen itse erolapsi. Mieluummin näen vanhempani onnellisina erillään kuin onnettomina yhdessä.

Olen sitä mieltä, että lapset kestävät jonkin verran epämukavuuttakin, kunhan se ei ole jatkuvaa, eivätkä välttämättä huomaa mitään, jos vanhemmat pitävät tarkasti huolen, ettei lasten edessä kinata tai toista arvostella.



On totta, että JATKUVA ikävä ilmapiiri ei jää huomaamatta keltään, mutta vanhemmat voivat luoda hyvän kodin ja ilmapiirin perheeseen, vaikka inhoaisivatkin toisiaan.

enää sovelias lapsille.

(joku viisas psykologi)



nimim. iloinen yh

kärsivät erosta enemmän kuin riitelystä. Sehän on aivan selvää. Ainoa poikkeus on tietysti alkoholismi tai väkivaltaisuus.

Loppui se ikävä tunnelma siellä kotona.

Nämä ihmiset eivät hyväksy väistämättömiä muutoksia parisuhteessa lasten tullessa perheeseen, vaan haluavat pitää sen samanlaisena kuin silloin kun olivat vielä kaksin. Oikeastaan lapsi pidetään silloin sen parisuhteen ulkopuolella kun hänet täytyy säännöllisesti tyrkätä muualle hoitoon. Herää kysymys kuinka ehyt perhe onkaan, kun lapsi tulee arvojärjestyksessä vasta parisuhteen jälkeen. Turha vedota siihen että parisuhde jatkuu senkin jälkeen kun lapset ovat lähteneet pesästä, siinähän on ensin parinkymmenen vuoden vaihe, jolloin lapset ovat tiiviisti läsnä. Kyllä ihminen pystyy muuttamaan rooliaan myös suhteessa, ensin ollaan lähinnä pienten lasten isä ja äiti, ja hiljalleen voidaan taas liukua siihen kahdenkeskiseen suhteeseen, kun lapset kasvavat ja itsenäistyvät.

Lasten takia kannattaa pysytellä yhdessä ja pitää mölyt mahassaan! Ehjä perhe kasvualustana on ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin ero tilantessa, jossa kyse ei ole ylitsepääsemättömistä ongelmista.

sen jälkeen jatketaan yksin lasten kanssa, joko yksinhuoltajana tai yhteishuoltajana (joka on vielä parempi, koska tällöin voi välillä viettää puhdasta sinkkuelämää).



Valitettavan harvassa tuntuvat nykyään olevan ne parisuhteet, joissa on jo valmiiksi varustauduttu myös huonompiin hetkiin ja ollaan valmiita sinnittelemään vaikeampienkin jaksojen yli. Elämä on täynnä kompromisseja, niin myös parisuhde!

" hyväksyä" sitä että kun perheeseen tulee lapsi niin parisuhde luonnollisesti muuttuu ja lapsi vie suuren osan ajasta suhteesta. Ei ole aikaa leperrellä kumppanin kanssa kun huomion vie se lapsi.

Tämä vaihe on ohimenevää ja kun ihmiset tämän asian tajuaisivat niin varmasti moni parisuhde jatkaisi onnellisena lasten kasvettua. Moni sanoo, että olemme vaan " kämppiksiä" , ei ole rakkautta enää tai emme puhu toisillemme enää tms. Toki suhdetta on hoidettava lasten ollessa pieniä eikä mitään kannata pitää itsestäänselvyytenä.

Parisuhde on kuin joku kasvi, kun sitä ruokkii ja antaa ravintoa se kasvaa ja kukoistaa.

Se on lapsille parempi!

Tämä on ihan tutkimuksissa havaittu asia. Silti myös tilanne, jossa perhedynamiikka on häiriintynyt, on lapsen kehitykselle haitallista, etenkin jos se jatkuu pitkään. Tietenkin perheen vuorovaikutuksen häiriöitä ja epäsopua on monen asteista - on aivan eri asia, riiteleekö vanhemmat ajoittain ja tavalla, joka ei tunnu lapsesta ylenmäärin pelottavalta vai onko tunnelta alinomaa varautunut ja räjähdysaltis. VÄkivalta tai sen uhka (vaikka " vain" äitiä/isää kohtaan) on varmasti

lapselle haitallisempaa kuin ero.



Kaikki ihmiset riitelevät välillä ja se kuuluukin elämään - se ei vahingoita lasta, jos riita pysyy kohtuuden rajoissa eikä ole liian uhkaavaa. Ainakin näin luulen.