Otin naapurin 1-v hoitoon päiväksi, ja nyt olen ihan maassa :(

En todellakaan kehtaisi alkaa pyytelemään tuollaisista rahaa, jos olisin niin helvetin taukki, etten osaisi siksi aikaa pois nostaa.

Lapsettomana on vielä kovin epävarma lasten kanssa ja toisten muksuista ottaa n. 10 kertaa enemmän huolta ja vastuuta kantaakseen kuin omista. Siis en tarkoita, ettei omia tarvitsisi tai pitäisi huolehtia, mutta se menee sillein luonnostaan! Ei sitä tarvitse stressata ollenkaan, äitiyteen ja huolehtimiseen kasvaa ihan jo siinä raskauden aikana, tai mulle ainakin kävi näin.

Kotikin muokkautuu lapsiperheen kodiksi jollion tietä ettei mitään särkyvää ole käsien ulottuvilla eikä mitään mihin pieni voisi itsensä satuttaa.

Oman lapsensa tuntee jolloin pystyy ennakoimaan asiota.

Ei kyllä tuon kokemuksen perusteella kannata vauvahaaveita haudata.

Kokemusta on molemmista, mäkin oon ihan poikki kun oon hoitanut muiden lapsia omien ohella. Vaikka ovat tuttuja jo vuosien ajalta niin sitä vaan jotenkin jännittää enemmän noiden vieraiden kanssa.

lasten tarpeita. perkele, kun itkettää. rikkimenneet esineet olivat yksi sohvatyyny, kengästä lähti koristehelmiä, yksi avain vääntyi ja yhdestä kaapista oli hävinnyt kahva eikä sitä löydy mistään. omaa tyhmyyttä. musta EI ole äidiksi.



ap

Eihän se sun vauva pullahda alapäästäsi ulos 1-vuotiaana :). Ihan varmasti opit äidiksi sinä vuoden aikana. Vastasyntyneellä on kuule hieman vähemmän aivotoimintaa heti synnyttään kuin yksivuotiaalla. Sitä se sitten lähtee oppimisprosessi molemmilla.

Ei toki kaikkien mielestä, mutta mun mielestä kyllä. Mitkään uhmaiät ei oo mitään sen rinnalla, kun tuollainen vielä mitään ymmärtämätön liikkuja on menossa taukoamatta, ja sen perässä pitää konttailla. Ehkä sinä olet samanlainen kuin minäkin, että juuri tuo ikä ei sovi sulle, mutta oot sitten parhaimmillasi lasten kanssa, jotka osaavat jo puhua ja puuhata jotain ihan järkevää (askarrella, kuunnella satuja, kehitellä leikkejä, rakentaa majan, jne.).



Tietenkin lasten hankintaa on syytä harkita huolella, sillä sitä lastahan ei sitten saa enää peruttua, kun se on kotiin tullut. Mutta selllaista lasta tai äitiä ei olekaan, joka olisi aina pelkkää sunnuntaita. Huonoja hetkiäkin on. Moni sitten vain punnitsee ne plussat paljon painavammiksi kuin miinukset, ja rohkenee ottaa lapsensa vastaan.

Sillä ei todellakaan kaikkien yksivuotiaiden käsissä väänny avaimet tai lähden kahvat irti. Lapsikin kuulostaa melkoiselta pyörremyrskyltä. Ei ihme, että vanhemmatkin halusivan hetkisen hengähtää ja jättää lapsensa hoitoon.

avasin viinipullon ja join hermostuksissani heti lasin viiniä. Tunnen itseni todella lapselliseksi, vastuuttomaksi, ihan naurettavan huonoksi, vaikka mulla on ikää 3 vuotta enemmän kuin naapurin miehellä ja 5 vuotta enemmän kuin rouvalla. :( ap

Siis yksin ennen omia lapsiani. En olisi uskaltanut ottaa hoitoon vierasta lasta, saati edes tiennyt, miten sellaista hoidetaan. Apua!



Sähän olet tehnyt oikean urotyön! Siis oikeasti!

oli sairaalassa. Molemmat lapset oli jotain 3 vee. SILTI olin ihan hajota kolmantena päivänä. Oikein nauratti lukea omia päiväkirjamerkintöjä myöhemmin. Tuntui ettei se päivä lopu KOSKAAN. Se vieras lapsi on kuitenkin vieras ihan eri lailla kuin oma lapsi. Omani kanssa viihdyn yleensä tosi hyvin. Joskus kieltämättä väsyy, mutta sen korjaantuu vapaaillalla.

Meillä on kolme lasta, ja olen samaa mieltä tuon iän rasittavuudesta. Se on kuitenkin aika lyhyt kausi.



Omat lapset on omia, ja teidän perhe ja talo muotoutuu kyllä juuri teidän lapselle sopivaksi. Sitä paitsi, jos naapurin lapsi on suht tuntematon niin eihän sulle ole mitään sellasta tunensidettä siihen, eli varmaan kaikki pikkujutut tuntuu paljon suuremmilta ja harmittavammilta kun omien lasten kanssa.

1-vuotiasta koko päiväksi kun omia lapsia ei ollut (hih, enkä kyllä vieläkään jaksaisi ottaa vierasta 1-vuotiasta...).

syyllisyyttä siitä, että jouduin kieltämään lasta niin paljon. Siltä tuli aina itku kun juoksin pelastamaan kukkaani tai televisiotamme, enkä kuitenkaan saanut sitä rauhoittumaan. Kerran yllätin itseni ihan vihastumasta, ja siitä tuli aivan käsittämätön itsesyytös, että miten minä aikuisena ihmisenä en hallitse tunteitani herranjumala 1 veen kanssa? Että voin vihastua vauvalle?



Ei, otan asian vakavasti puheeksi mieheni kanssa, ehkä tarvitsen vielä kasvuaikaa, kun ei tuntunut sujuvan tuo lastenhoito. Ei ollenkaan siinä määrin, kuin kuvittelin, helvetti.



ap

esineet on poistettava näköpiiristä aina ennen kun lapsia etenkin alle3v lapsia tulee kylään

ne huoneet joista ei voi poistaa esineistä niin lukitaan ja niihin ei saa mennä olleskaa

ruoka tehdään valmiiksi ja lämmitetään mikrossa jolloin ei tartte kääntää lapselle selkäänsä kuin hetkeksi

kaikkein villimät lapset otan syliin siksi aikaa etteivät pääse pahojaan tekeen

joo 1v on touhukas ja ei viel usko ja älyä varoa mitään eli ei ole helppo hoidettava

oma lapsi on oma ja ihan eri kun vieras, sä kasvat raskauden myötä jo kiinni lapsees ja vauvana kiinnyt lisää ja kasvat äitinä vauvaasi

ja lapsesi on kodissasi koko ajan eri asia kun vieras lapsi tulee uuteen paikkaan niin kaikki pitää tutkia ja penkoa ja repiä alas



niin ja todellakin kasvatuksellakin on merkitys ja lapsen luonteella kaikki ei oo yhtä päättömiä lapsia

eli älä masennu

ne omat rajat ennen kuin se vauva on hankittu. fiksua jos olet huomannut että voikin olla niin, ettei sun hermot juuri nyt ole vielä tarpeeksi pitkät lasten hankkimiselle. mieti nyt, olet yhden päivän jälkeen tuossa kunnossa. entäs sitten, kun niitä päiviä on satoja peräkkäin ja välissä ei riittävästi unta? ei koskaan omaa aikaa, aina vaan sitä perässä juoksemista? koska sitä se ON. toivoisin itsekin että olisin saanut kosketusta vähän enemmän lasten vaativuuteen ennen kuin omani hankin, itse lähdin lievästi sanottuna " soitellen sotaan" . ja lopputulos on sitten masennus, uupumus, riekaleina olevat hermot, ihmettely että tätäkö tää elämä nyt sitten on tästä hamaan tulevaisuuteen.. ja sitten kasvaminen äitiyteen, hermojen piteneminen, arvojen uudelleenjärjestyminen, tilanteen hyväksyminen, uusien voimien löytäminen. ja jaksaahan sitä sittenkin, miehen tuella siis. en tuu IKINÄ ymmärtämään miten yksinhuoltajat pärjäävät, hatunnosto heille.

VIelä nytkin, vaikka mulla on kuusi omaa, olisin aika poikki sen jälkeen kun olisin hoitanut toisen lasta koko päivän. Mutta oman lapsen kanssa oleminen on ihan eri asia.

Oikeasti tuon takia ei kannata repiä pelihousujaan. Vieraan 1-vuotiaan hoitaminen on NIIN eri asia kuin oma lapsi. Vai onko sulla epäilyksiä siitä haluatko lapsia tässä vaiheessa vielä muutenkaan? Minkä ikäinen olet?

liian ruusuiset kuvat lapsen kanssa olemisesta.



USein ihmiset ajattelee ennen lapsia, että on olemassa jotain täysin oikeita kasvatusmetodeja, joita käyttämällä lapsi tottelee asiassa kuin asiassa ja on aina iloinen. Niinhän asia ei tietysti ole, vaan lasten kanssa saa aina hakata päätään seinään, joidenkin kanssa enemmän, toisten kanssa vähemmän. Mutta kyllä sitä joutuu lukemattomat kerrat pahoittamaan oman mielensä sekä lapsen mielen. Vaika olisi kuinka mukava (se nyt on pahinta mitä voi yrittää tehdä), niin mielipahaa tulee.



Ja siis päivä 1-vuotiaan kanssa on oikeasti kova juttu. Elä yhtään ole pahoillasi. Usko näitä muita vastauksia, susta tulee varmasti ihan tarpeeksi hyvä äiti, kukaanhan ei ole täydellinen. Ja sitä on turha tavoitellakaan, tärkeintä on että perhe voi hyvin, MYÖS ÄITI.



PS. En usko että perhe-elämään ja lasten saantiin voi kypsyä odottelemalla, kyllä se vanhemmaksi kasvaminen alkaa silloin kun lapsi syntyy, ei aiemmin.

Katsos, oman lapsesi kanssa kasvat äidiksi. On täysin eri asia ottaa toisen ihmisen 1v kotiisi kun oma 1v:si jonka kanssa olet kasvanut sen vuoden. Ihan totta, lapsen mukana kasvaa. Kun on jo tottunut kaikkeen mitä lapsi tuo tullessaan 1v mennessä niin ei sen oman 1v:n kasvattaminen ole noin vaikeaa. Itse en tykkää ollenkaan vahtia muiden lapsia ja mulle tulee ihan samanlainen olo vaikka oma lapsi on jo 6 vuotias! Eli unohda koko juttu ja hanki se oma lapsi.