Siis selittäkää nyt, miten muka töissä pääsee helpommalla?!?

Ajoin ehkä takaa enemmänkin sitä, että vauva-aika kotona on voinut tuntua raskaammalta kuin työelämä sitten lapsen ollessa isompi (jolloin se ehkä jo nukkuukin paremmin). Mutta sinänsä olen ihan samaa mieltä kanssasi.

Vierailija:

Muuttuuko se huonosti nukkuva lapsi hyvin nukkuvaksi kun äiti menee töihin? Onko univelkaisena jotenkin mukavampaa työpaikalla kuin kotona?

Vierailija:

Ainoa helpotus, minkä saatan keksiä, on se, että yksi ruoka päivässä pitää laittaa vähemmän. Kaikki muu pitää tehdä edelleen, mutta paljon nopeammassa ajassa.

Lapsethan syövät hoidossa kolme ateriaa: aamupala, lounas ja välipala. Minusta siinä on jo kolme ruokaa. Ok, aamu- ja välipalassa ei ole paljon laittamista, mutta sotkua ja tiskiä niistäkin tulee. Itse sitä hotkaisee ennen lasten heräämistä jotain aamupalaa ja laittaa kahvikupin tiskikoneeseen, lasten aikaansaama sotku on jo ihan toista (leivänmurut, puurolautaset, kaatuneet maitolasit jne...)

Välillä mies oli hoitovapaalla, välillä lapset ovat olleet päiväkodissa ja molemmat töissä. Helpoimmalla pääsi, kun mies oli hoitovapaalla: sai palata töistä siistiin kotiin suoraan päivällispöytään, pyykit pesty ja kämppä siivottu. Mutta silloinkin kun molemmat käytiin töissä, oli kyllä helpompaa. Niin kuin joku jo kirjoittikin: kolme ateriaa vähemmän laitettavana, vähemmän tiskiä ja sotkua. Jos illalla jätti kämpän siistiksi, se odotti samanlaisena töistä palatessa. Ainoa kotityö mitä riitti yhtä paljon oli pyykinpesu.



Töissä sai istua rauhassa lounaalla, jotella työkavereiden kanssa, käydä vessassa yksin ja pitää lakisääteiset kahvitauot. Ei tarvinnut istua räntäsateessa hiekkalaatikon reunalla marraskuussa.

Mutta tässä omat perustelut, miksi eri tavalla jaksaisin:

1.) Kun lapset eivät ole kotona sotkemassa, kotityön määrä vähenee huomattavasti. Samoin loppuu lounaan valmistaminen sekä välipalat. Niistä tulevat tiskit eivät siis rasita. Leluja ei tarvitse kerätä päivän mittaan koko ajan, vasta illalla



2.) Joo, tuo aikaisemmin herääminen on raskasta ja ainakin meillä kun tuo tyttö valvottaa välillä, olisi varmasti tosi raskasta. Mutta töissä en kuuntelisi OMIEN lasteni kitinää, pitäisi olla ammatillinen ja hoitaa työtä vaikka kiirettä olisikin. Väsymystä ei siis tarvitsisi tartuttaa muihin... kotona nuo lapsiparat saavat siitä aina osansa.



3.) Jatkuva taloudellinen tilanne helpottais. Tässä kotona kun on ja näkee laskuvuoren, tulee aika masennus olo. Kotihoidon tuella ei todellakaan ruoki 4 ihmistä, kuten tähän asti olemme yrittäneet.



4.) Oma mieliala suuntautuu kodin sijasta työhön, joka tuo itsearvostusta sekä tärkeyden oloa itselle. Omien lasten kanssa joutuu jatkuvasti miettimään, onko nyt tarpeeksi hyvä äiti ja miksi hihat paloivat jne...



5.) Iltaisin kotona odottaa kyllä ruoanvalmistus, siivoaminen sekä tietysti lasten kanssa oleminen. Hoitopäivän jälkeen he kaipaavat syliä ja aikaa. Siinä kohdin voikin tehdä ne ratkaisevat valinnat: SYömme valmisruokaa joskus, siivoamme JOS jaksamme. Voimme olla yhdessä jokainen kun itse kukin olemme väsyneitä.

Mitä helppoa on tässä kuviossa väsyneellä äidillä?:



Heräät aamulla, toinen lapsista huonolla päällä. Yrität lohdutella, sitten jo alan itse väsyä..toinen aloittaa kun toinen lopettaa. Yrität siinä tehdä aamupalan, alkavat siinä tapella..kiljuvat, huutavat. Aamupala tehty, lapset syömään. Toinen ei syö .." PAhaa" ..pienempi kiipeilee ees taas tuoliltaan, lopulta putoaa..lohdutetaan pipiä. Oma kahvi jäähtyy..suorastaan JÄÄTYY. Houkutellaan puoli tuntia molempia aamiaiselle...

Leikkiä hetken, yrität NYT juoda sen aamukahvin..noh, jäähtynyt. Kaadetaan lisää, tehdään leipä. Kitinää " TAHTOO EIPÄÄÄ" ... äidin voileipä menee parempiin suihin. Tai sitten pitää kestää se etteivät lapsiparat saa äidin leipää. Sotku alkaa: Leluja, kirjoja... vaihdetaan leikkiä.



Jahas, naapuri onkin jo lasten kanssa ulkona. Pienempi tekee kakan, isompi perässä. SItten kiireellä etsitään vaatteet ulos. Isompi kiukkuaa että " ULOS" ..ei jaksa odottaa. Minä äkkiä isken päälleni jotain...



Jahas, kotiin..huutoa kun ei haluttais sisälle mutta lounaski olis tehtävä jotta ei mene liian myöhään. Siinä vaiheessa hermot menee... dvd...hetki katsotaan, saan tehtyä ruokaa: Osittain. Sotkua. Aamupala astiat..lounasastiat... kompuroin leluissa. Puhelin soi, en ehdi vastata...



tätä rataa. Tuota. Kyllä se niin on että sotkua TULEE kun on kotona lasten kanssa hieman eri tavalla kuin että ovat päivän hoidossa...

ja lounaskin saatetaan jo syödä klo 10 maissa koulussa aamulla.

ja iltaisin on mukavasti aikaa olla kotona. Koululaisten vanhemmilla ei tällaista ylellisyyttä enää ole.

Koululaisten äidin olisikin äärettömän helppoa olla kotona, kun lapset eivät enää ole jatkuvasti vahdittavia ja autettavia. Pihalle vain, niin kotihommatkin saa sutaista puolessa tunnissa.

t. 51, jolla lapsia päiväkodissa, ala-asteella, ylä-asteella ja lukiossa.

Vierailija:

Siinä kohdin voikin tehdä ne ratkaisevat valinnat: SYömme valmisruokaa joskus, siivoamme JOS jaksamme. Voimme olla yhdessä jokainen kun itse kukin olemme väsyneitä.

No voihan kotiäitikin tehdä nuo valinnat: siivota JOS jaksaa, syödä valmisruokaa silloin tällöin tai vaikka joka päivä. Tiedän useitakin tällaisia kotiäitejä jotka eivät todellakaan ole mitään kodin hengettäriä.

Joo, kotona lapset kitisee ja hermot menee, mutta voihan hermot mennä töissäkin? Ja joo, kotona joutuu laittamaan ruokaa. No, töissä joutuu tekemään niitä töitä.

Minun mielestäni on hyväkin, että kaikki eivät viihdy kotona vuosikausia lasten kanssa. On yhteiskunnan kannalta parempi, että hyvät työntekijät ( esimerkiksi erikoislääkärit, lastentarhanopettajat) palaavat nopeasti työelämään. Toisaalta taas on hyvä, etteivät kaikki äidit mene heti töihin ja täytä päiväkoteja.



t. ekonomisti

hän lapselle päivällinenkin laittaa vaikka et itse söisiVierailija:

Lapsi saa ruuan päivähoidossa, itse syön töissä.

Vierailija:

-joudut heräämään yhtä aikaisin tai usein aikaisemmin kuin kotona ollessa

-mahdollisuus päiväuniin yhtä aikaa lapsen/lasten kanssa jää pois

-kotityöt, kuten siivous, ruoanlaitto ja pyykkäys on yhä tehtävä, aikaa vaan hurjasti vähemmän

-omat harrastukset jää minimiin, sillä jos näet työpäivän jälkeen lasta hereillä n. kolme tuntia, kenen omatunto antaa myöten lohkaista tästä vielä tunti-pari omaan salitreeniin?i]

Töissä käydessäni

-herään samoihin aikoihin kuin kotona ollessa

-päiväunille ei ole tarvetta, koska lapseni nukkuvat hyvin

-kun käyn töissä, on itsestään selvää, että mies osallistuu kotitöihin. Kotona ollessani hoidin kaiken, nyt noin puolet. Lisäksi meillä käy siivooja.

-en kaipaa omia harrastuksia, lenkillä käydään miehen kanssa vuoropäivinä.

Niin kuin ekonomisti kirjoitti, on kokemus kotiäitiydestä hyvin subjektiivinen. Minulle riitti reilu vuosi kotona kummankin lapsen kanssa. Olen korkeasti koulutettu ja minulla oli jo ennen lapsia hyvä työura ja korkea palkka. Jos olisin ammatiltani lähihoitaja tai siivooja, niin ei varmaan olisi ollut niin kiire töihin. En tiedä, onko siinä kyse helppoudesta; työssäni joudun käyttämään aivojani ihan tosissaan ja työt tulevat monesti kotiinkin. Mutta hermolepoa se työssäkäynti kyllä on, kun lapset eivät ole jatkuvasti vinkumassa ja vaatimassa.

t. ihanaa, kun huomenna on taas työpäivä:)

hoidan lapsia 4pvä vkossa kotona ja olen töissä 3 päivää. Elämä on tällä hetkellä aika kivaa, vaikka tosi hektistä ja hommia joutuu tekemään kotonakin aika paljon. Mutta koen, että työssä käynti on sitä mun omaa juttua, jossa itse kehityn ja josta saan rahaa perheelleni.



TÖissä on helpompaa nimenomaan henkisesti, saan olla kaltaisteni aikuisten kanssa, asiat ovat ennakoitavissa, eikä koko ajan tarvitse lopettaa omia hommia, koska joku vaatii jotain tai jotain on lyöty palikalla otsaan.



Nämä kaiketi ovat mielipideasioita ja riippuvat työn laadustakin. Itse olen toimittaja, joten aivoja täytyy töissä käyttää koko ajan ja paljon. Kotona pääsee sillä saralla taas helpommalla.

Keskustella aikuisten kanssa, voi käydä shoppailemassa ruokatunnilla rauhassa.



Kotityöt jaetaan puoliksi, kun molemmat on töissä. Siinä muutamia.

Huomaa, että ette paljon arvosta hoitajan ammattia. Mutta kovasti olette laadukasta hoitoa ensimäisenä huutamassa.

Minä ainakin kaipasin lähihoitajan työtäni kotona ollessa. Mutta ehkä olen sitten alinta kastia näiden akateemisesti koulutettujen fiksujen naisten mielestä.

Se on eri asia, onko se työ hirveän antoisaa tai mukavaa. Hyvä jos jonkun mielestä on.

Noh, siinä taas näkyy arvostus ja mielikuvat vanhustenne hoidosta. Eli mummojenne ja pappojenne hoito, sekä omien vanhempienne on vastenmielistä. Eipä sitten ihme, ettei omaisia käy vanhainkodeissa katsomassa vanhuksia.

Mielestäni työni on todella mukavaa ja antoisaa. Mikä on antoisampaa kuin työskennellä ihmisten kanssa. Ne vanhat, ihanat tarinat, mistä te omaiset jäätte paitsi kun juoksette vain mammonan ja oman napanne perässä. Teiltä jää kuulematta kaikki isovanhempienne tarinat ja muistelot.

Mikä on antoisampaa kuin auttaa ihmistä, kenellä on pitkä elämänkokemus ja sen tuomaa viisautta. Onko paperinpyörittäminen antoisampaa? Ihmisen kohtaaminen ei ole mukavaa ja antoisaa?



Hävettäisi olla ihminen, joka ei arvosta vanhempien sukupolvien hoitamista.

Siis minä nimenomaan ARVOSTAN vanhustenhoitajia. Itse en vaan kykenisi sitä työtä tekemään, siksi juuri kumarran syvää niitä jotka pystyvät.