Mikä on elämäsi pelottavin tapahtuma?

Isä oli silloin ulkomailla töissä ja me siis äidin kanssa keskenään, kun tämä juoppohullu latasi haulikon ja aikoi ampua kaikki. Päästiin onneksi karkuun, kun äiti neuvoi hajaantumaan poppoon kahteen eri seurueeseen. Äiti ja vauva (nuorempi veli) ja minä sekä isosisko lähdimme eri suuntiin, niin tuo pönttö meni muutamiksi hetkiksi onneksi hämilleen, että saatiin etumatkaa. Oltiin sovittu tapaavamme kauempana tiellä, minne äiti oli jossain välissä ehtinyt soittamaan taksin. Asuimme tuolloin korvessa.. Se talo yököttää minua vieläkin.

Päälläni ei ollut vaatteita, koska hän oli tullut kotiin ja kiskonut minut hiuksista ylös sängystä. Mitään riitaa meillä ei ollut ja hän ei ollut humalassa. En muista miten pääsin pois tilanteesta, mutta yritin jossain vaiheessa juosta ulos ja huusin niin paljon, että naapurit varmasti kuulivat avunhuutoni. Kukaan ei tullut auttamaan.. Jotenkin olin saanut vauvan (3kk) otettua mukaani ja päässyt lopulta pois. Syytettä en uskaltanut nostaa.

Riita päättyi siihen, että isä heilui aseen kanssa ja äiti karkasi naapuriin soittamaan poliisit.

Lapsuudessa, kun murtovaras yritti tulla sisään tietämättä että olin kotona, yksin. Kun ranteensa auki vetänyt huumehörhö yritti tulla ovestani läpi ja verta oli joka paikassa.



Viimeksi mainitut erittäin hyvämaineisella asuinalueella asuessani.

Olin yksin kotona. Pelotti ihan sairaasti. Olimme ainoa naapuri, joten jos olisin soittanut poliisin, olisi tasan tiennyt,mistä puhelu tulee. Pelotti, ahdisti. Kun tuli hiljaista, kaivoin naisen numeron numerotiedustelusta ja soitin.. hengissä oli. :(



Onneksi ei enää asuta siellä ja onneksi nuo kaksi erosi!!!

Mulla on ollut aina sellainen varma perusluottamus siihen, että asiat järjestyy aina parhain päin.

- kun tuntu et omassa kodissa ei ollu turvassa- se oli kamalaa-

Onneks ei ollu muksuja sillon- en tiä oisko sitä ollu vahvempi vai heikompi...

Kaikenlaisia hulluja tää maa päällään kantaa- siis oikeesti- ihan sairaita ihmisiä ihan irrallaan...





Onneks aikaa jo vuosia tästä mut heti tuli mielee ku moista kysyttiin...

ja etsittiin lähitienoota ihan hullun lailla paniikki kurkussa ja itku silmässä. Se oli todella kamala ja pelottava tunne, mutta löytyi sitten lähimetsästä jonne oli mennyt leikkimään.

äitini sairastuminen vakavasti.

Selvis aika pian että mikä hänellä on. Vietiin lastenklinikan teholle hengityskoneisiin. Lääkäritkään ei aluks uskaltanut luvata että pysyykö hengissä.. Ja sit kun tuli reilun viikon päästä syntymästä leikkaus niin silloin kyllä pelotti että kestääkö sen leikkauksen.. Mutta onneksi kesti.. Nyt kaikki hyvin =)

voi kun ystäväni saisi voimaa lähteä.

ja uhattiin tappaa ja muutamia lyöntejä tuli. Yli viikon sairasloma kun ei voinut jälkien takia mennä. Talvipakkasella tpaita ja pikkuhousut jalassa karkuun pääsin!

Näitä pelottavia tilanteita on ollut useita.

selviäminen suurperheen yksinhuoltajana vailla mitään tukiverkostoa oli aikamoisen pelottava juttu.

multa ja mun kavereilta puukolla uhaten.. Ei auttanut muuta kun luovuttaa se auto..

Olin yöllä soittanut poliisit ja exä vietiin putkaan rauhoittumaan. Aamulla heräsin nukuttuani nelisen tuntia tunteeseen että on pakko nousta. koitin soittaa exän puhelimeen. Tämä vastasi, muttei sanonut sanaakaan. Ymmärsin että se on jo päässyt pois.

Herätin lapset, pakkasin kasseihin vähän vaatteita ja leluja ja sitten mentiin. Menimme ex-anoppilaan turvaan. Siellä oli vain exän sisko joka päästi meidät sisään, mutta lähti sitten töihin. Jonkun ajan päästä exä tuli kavereineen meitä etsimään. Ei onneksi päässyt sisälle.

Silloin pelotti aivan oikeasti, en koskaan ole pelännyt niin paljon, en ennen enkä jälkeen. Oltiin lasten kanssa takaovella valmiina juoksemaan naapuriin pakoon jos mies särkee etuoven lasin ja pääsee sisään. Kaverinsa sai sen sitten kumminkin lähtemään pois. Onneksi.

elvytys, teholle joutuminen, päiväkausien epätietoisuus

kun odotin paloautoja tulevaksi ja oman kodin yläkerta oli tulessa.

Yöllä heräsin siihen, että jotain valui solkenaan, luulin että lapsivedet tulee ja ehdin olla innoissani että synnytys on käynnistynyt. Laitoin valot päälle ja näin että se olikin verta, sänky oli sitä ihan punaisenaan. Kutsuin kätilön paikalle, joka soitti heti lääkärin paikalle ja alkoi hakemaan sydänääniä. Hän haki ja haki, eikä niitä kuulunut. Silloin tuntui että kaikki voima pakeni minusta ja putosin mustaan aukoon , kauhun tunne siitä että lapseni on kuollut. Sydänäänet kuitenkin löytyivät lopulta.

Lapsi syntyi 4 pv lasketun ajan jälkeen, terve ja ihana tyttö, joka on nyt suloinen ekaluokkalainen. Koskaan ei selvinnyt syytä tuolle verenvuodolle. Onneksi olin sairaalassa!!!

(en olisi mennyt lääkäriin, mutta kun on diabetes, oli vähän pakko - jos en olisi mennyt, olisin kuollut....)