Mistahan se johtuu, etta sellaiset ihmiset, jotka helposti sanovat toisille kaikenlaisia tokasytyksia, eivat itse kesta vastaavaa laisinkaan?

Itse latelee suustaan kaikille vaikka mitä, mutta annas olla jos joku vähän takaisin päin antaa. Miten kukaan edes kehtaa hänelle noin sanoa ja plaa plaa...

Luulisi, että itsekin kestää sanomista, jos tapaa toisille asioista laukoa.



Mielenkiintoista..



ap

Vainoharhaisesti sitten tulkitsee viattomatkin sanomiset hänen vastaisikseen, huoh. Ja yksi kaveri on alkanut kans mennä samanlaiseksi, en kyllä jaksa sellaisessa seurassa.

Mutta en kyllä tykkää " totuuksia" itsekään kuula. Siis kyllä mulle saa sanoa että mulle on tullut painoa lisää, muttei tyyliin " onpas susta tullut läski" , ja varsinkaan vieraan suusta tuo kuullostaa pahalta.



Tätä taidetaan kutsua empatiaksi. Osaan eläytyä siihen miten pahalta toisesta tuntuu jos mene laukomaan törkeyksiä päin naamaa, oli ne kuinka tosia tahansa.

Vielä korostuneesti niin, että itse sanoo että " oletpa sinä tullut lihavaksi ja rumannäköiseksi, nyt on viimeiset ajat tehdä jotain että mahdut ovesta sisään" ja omasta mielestään on vaan hienotunteisesti huomauttanu painonnousun terveysriskeistä. Sitten joku sanoo sille että " ikävä kyllä olen asiasta vähän eri mieltä" , niin äidin mukaan hänelle on sanottu että " mielisairas valehtelija, yritit huijata minua mutta kyllä minä tuollaisen akan metkut tiedän" .

Muttei tuotakaan voi säännöksi sanoa. On myös ihmisiä, jotka laukovat herkästi " totuuksia" , mutta heillä silti on hyvä huumorintaju ja kestävät hyvinkin ronskia laukomista itsestään.