Mikä siinä voi olla, kun yhden lapsen vanhemmat valittavat väsymystään ja ajanpuutettaan.

vaativuus iskee aina jossain määrin yllätyksenä.

jatkuvaan toisesta huolehtimiseen on valtava. Uuden oppiminen eli äitinä oleminen vie paljon voimia. Kun sulla on neljäs lapsi, niin sunhan ei tarvii opetella mitään muuta; äidintaidot on ja arjen rutiinit luotu- ne arjen rutiinienkin luominen on raskasta. Sitten ihminen tottuu asioihin- eka lapsen kanssa on usein kauhea univelka monestakin syystä- 4:n lapsen äitinä elimistö on jo tottunut jne. Mun mieestä muutos on niin valtava että se vie voimat. Hötkyää asioista joita ei edes ajattele seuraavien kohdalla. Eikä se raskaus silloin ole mitään "olevinaan" vaan ihan todellista.

Lapsen tulo oli suuri mullistus elämäämme ja kaikki oli niin kovin uutta ja uutudessaan pelottavaa ja kuluttavaa.

Rutiini ja osaaminen tekee tästäkin asiasta uusilla kierroksilla helpompaa. Nauti nyt tästä ajastasi, älä ylennä itseäsi. Yhtä lailla kokisit varmaan kaiken raskaaksi, jos joutuisit uudelleen kaiken alusta aloittamaan.

ehdi edes miettiä, onko nyt helppoa vai rankkaa, sillä Elämä on. Mustakin muuten neljännen lapsen kanssa äitiyslomailu oli oikeasti kuin olisi lomalla ollut, sillä edelliset kaksi sattuivat syntymään samaan aikaan :-)

Mä olen itse ollut umpilaiska ja saamaton ennen lasten syntymää. Möllötin vaan vailla suuntaa tai kykyä tarttua asioihin.



Nyt lapsia on kolme ja olen tehopakkaus, ei väsytä.



Ja kieltämättä tuntuu niin hassulta kuunnella kun joku kaveri kertoo kuinka hän ei jaksa tehdä yhtään mitään työpäivän jälkeen, kun on oikein tunnin työmatkakin. Kun itse tekee töitä ja rakentaa taloa ja hoitaa ne kolme lastakin. Vaan siis ihan samanlainen olisin itsekin yhä vaan, jos ei niitä lapsia olisi. Sellaista se vaan on.

Omaa aikaakin saan riittävästi esim. jumpassa käymiseen.



Sen sijaan pari kaveriani, joilla molemmilla useampi lapsi, valittavat jatkuvasti kun on niin rankkaa ja ei ikinä itse pääse minnekään. Ihmettelen että miksi niitä lapsia pitää suoltaa tähän maailmaan jos kerran on niin rankkaa.

Luulisi että ne useammat tenavat leikkivät keskenään joten äidille jää aikaa hoitaa kotihommia jne.



Kyllä se on lähinnä kiinni vanhemmista miten ovat kykeneväisiä asiat hoitamaan oli sitten yksi tai useampi lapsi.



Mutta kiillottele sinä ap sitä kruunuasi, sitähän tänne tuli mainostamaankin.

Totuttelee uuteen ihmiseen elämässä, ekaa kertaa joutuu valvomaan tahtomattaan jne, mutta en ole kyllä huomannut loppuen lopuksi että useamman lapsen kanssa olis sen helpompaa. Se valittaminen on vaan loppunu, ja on oppinu elämään kiireen ja lasten tahtiin.

Ei meillä ainakaan viiden alle 8 vuotiaan kanssa mitään lomaa tää elämä ole. Kiirettä ja tekemistä riittää yötä päivää. Eli lomaa saa odottaa, mutta on tää kyllä sen arvosta vaikka julman raskasta onkin.

etta ekan kanssa on hankalaa. Elama muuttuu taysin ja kaikki on uutta.

Taytyyhan siina van miettia mitenkas elaman jarjestaa.



Seuraavan kanssa on jo vahan kokemusta eika kaikkea enaan ota niin vakavasti ja itseensa luottaa enemman... kolmannesta puhumattakaan.



Mulla ainakin meni nain. ja ymmarran ihan hyvin uusia aiteja jotka yrittaa totutella uuteen elamaan ja uskoo ettei kenellakaan muulla voi olla nain vaikeeta ;)

Voit koska tahansa tulla kokeilemaan sitä "helppoutta". Tulee kuule aika äkkiä ikävä niitä neljää lasta...

ja näistä yhden kanssa on ollut niin raskas vauvavaihe, että sitä on vaikea verrata muiden lasten vastaavaan vaiheeseen. Omaa aikaa ei oikeasti ollut, koska kaikki ylimääräinen aika piti käyttää nukkumiseen, jotta saisi edes vähän univelkoja pois. Ensimmäiset 1,5-vuotta hänen kanssaan olivat niin raskaat, että kaksi muuta eivät ole yhdessäkään vetäneet sille vertoja.



Mutta kyllä ainakin minulla tuo ensimmäinen lapsi oli niin suuri elämän muutos, ettei enää mikään tuntunut samalta kuin ennen. Ja se oli omalla tavallaan hyvin kuluttavaa ja raskasta. Myöhempien lasten kanssa (kakkosen vaikeasta vauva-ajasta huolimatta) on ollut helpompaa. Ja oman ajan saaminen esim. jumppaan ei yleensä ole itsestä kiinni, vaan myös muusta perhetilanteesta (esim. puolison työt, muu tukiverkosto, mahdollisuudet mielekkäisiin harrastuksiin matkojen tms.).

Siis sitä sanoinkin, miten meilläkin esikoisen kanssa oli tosi rankkaa ja kiirettä pukkasi niin, että siinä oli parisuhdekin koetuksella.



Nyt kun lapsia on ne neljä, ja vain yksi kotona, on kaikki niin helppoa.



Ei ollut kyse paremmuudesta, tai kruunun kiillottamisesta eikä edes kilpailusta siitä, kellä on hankalimmat lapset. Ei myöskään terveen ja vammaisen lapsen vastakkainasettelusta. Vaan kysyin vaan sitä mistä se johtuu, että ensimmäisen kanssa on vaikeampaa ja väsyttävämpää kuin koko loppukatraan kanssa yhteensä.



T. ap

Siis sitä sanoinkin, miten meilläkin esikoisen kanssa oli tosi rankkaa ja kiirettä pukkasi niin, että siinä oli parisuhdekin koetuksella.

Nyt kun lapsia on ne neljä, ja vain yksi kotona, on kaikki niin helppoa.

Ei ollut kyse paremuudesta, tai kruunun kiillottamisesta eikä edes kilpailusta siitä, kellä on hankalimmat lapset. Ei myöskään terveen ja vammaisen lapsen vastakkainasettelusta. Vaan kysyin vaan sitä mistä se johtuu, että ensimmäisen kanssa on vaikeampaa ja väsyttävämpää kuin koko loppukatraan kanssa yhteensä.

T. ap

niin uutta ja epävarmaa, kun ei ole mitään hajua siitä, mitä tuleman pitää, kun vauvan mukana ei tule mitään virallisia käyttöohjeita. Niiden muiden kohdalla on jo huomattavasti helpompaa.

Minäkin joskus muuten ihmettelen elämän leppoisuutta, harmoniaa ja hiljaisuutta silloin kun kotona on vain kaksi tai peräti vain yksi lapsi, kun muut ovat jossain muualla. t. Neljän äiti

ja esikoisen vaiheet kaikkineen ovat olleet satakertaa rankempia kuin muiden. Lapsi on erittäin haastava

Oli unelmanukkuja alusta asti, kehittyi mallikelpoisesti, ei tehnyt pahojaan eikä ollut uhkarohkea ja oli aina aurinkoinen. Imetys sujui heti ja sairaudetkin pysyi kaukana. Ei luettu mitään ohjekirjoja eikä pahemmin neuvolan lupiakaan kyselty vaan ihan maalaisjärjellä edettiin esim. ruoissa. Koti kiilsi ja karvan karvaa ei näkyny, vaikka oli 2 sisäkissaa ja koira. Tein muksun kaikki ruoat ite, eikä omistettu tiskikonetta, asuttiin hissittömässä talossa 4ssä kerroksessa. Käytiin vauvauinnissa, muskarissa, puistoiltiin, tavattiin kavereita ja pyörittiin ostarissa.

Nyt muksuja on 3 ja viimeisimmän kohdalla on "osannut" jo pelätä paljon juttuja mitä voi tapahtua ja on tullut oiken miettineeksi et missä vaiheessa sitä ruokaa taas saikaan alkaa antamaan =) Kyllä mun hötkyilyt ja turhat murehtimiset on ollut vasta myöhemmin kuin sen ekan kanssa!

Vituttaa nämä pällistelijät, jotka eivät tajua ettei ketään pakoteta tekemään kuutta lasta ja sitten kärsimään niiden kanssa.