Kuinka paljon synnyttäminen sattuu? Rehellisesti? Pelottaa

Synnytyksiä on niin erilaisia. Minulla jäi joku tilapäinen hermovaurio jalkoihin ison vauvan synnytyksestä. Jalat olivat aivan sökönä kolme kuukautta, pystyin kävelemään vain muutaman metrin kerrallaan. Vielä vuosia sen jälkeenkin kipu vaivaa joskus.

semmoista " positiivista" kipua, jos vertaa esim. vaikka hammassärkyyn. Ekassa synnytyksessä otin epiduraalin, ja jos kouluasteikolla pitää sanoa, niin sattui ennen epiduraalia ehkä 9-, tokassa synnytyksessä en tarvinnut kuin vähän ilokaasua, kouluasteikolla varmaan 5. Joku migreeni paljon pahempaa.

Mutta niin ei käynyt mulla, sen jälkeen vasta olinkin kipuherkkä PIIIITKÄN aikaa. Synnytys kipuasteena lähellä 10, vaikka mulla on todella korkea kipukynnys. Mutta siltikin synnytän kun annan katkaista esim jalan eli se ero sillä kivulla on, se tuottaa jotakin.



Mutta samaa mieltä siitä synnytyksen jälkeisestä ajasta. SE ON KAMALAA!

Olen aina kritisoinut (jopa täällä saaden paskaa niskaan) että miksi neuvolakin (ja valmennukset) keskittyy vain sen vauvan ulostulemiseen.

Sen jälkeisestä ajasta ei kukaan puhu mitään.



Mutta toinen ja kolmas jo helpompia. Ja ehdottomasti sen arvoista.

niin kulultaan että kivultaan, kaikissa yhteistä se et kalvot puhkaistu, supistuksia autettu tipalla ja kaikissa epiduraali.



Eka synnytys kesti 12,5h ei mitään kipuja, paitsi ne 3 päivää supistuksineen ennen varsinaista synnytystä.



Toinen aivan järktyttävä, kesti 8,5 h ja täyttä helvettiä, ei auttanut puudutteet eikä mikään, voisin sanoa et kipuasteikolla 10+. Iso tyttö syntyi.



Kolmas nopea helppo ja kivuton synnytys, kesti about 6h.



Mutta onneksi kipu on vain hetkellinen, ei sitä oikeen seuraavana päivänä enää muista. Ja palkinto on mitä ihanin.

Eka synnytys oli pitkä (38 t) ja yksi synnytys käynnistettiin tipalla, mutta kivut ovat olleet ihan hallittavissa. Sattunut on kovastikin, mutta sellaista tuskaa ei ole ollut, että tuntisin kuolevani. Yhdessäkään synnytyksessä en edes saanut mitään puudutuksia, mutta silti jaksoin kipujen kanssa. Toista oli esim. munuaiskivikohtauksissa. Sen pahempaa kipua on vaikea kuvitella.

Sitten se laski johonkin mutta henkisistä traumoista pääsin vasta terapialla. Se synnytyksen jälkeinen oli pahempaa kuin itse synnytys. Kivut eivät loppuneet siihen synnytykseen. Repeämät. Jälkivuoto. Tikit.

Maidonnousu ja rikkoutuneet nännit. Kaikki se henkinen kuohunta.

Synnytys oli hetkellinen kipu, jonka kestää vaikka se olisi luokkaa 100, mutta se jälkeinen aika. Siihen ja senkin kivuliaisuuteen pitäis valmistautua ja valmistaa paremmin.

Minua ei synnytys pelota, ihmetyttää vain se että kuinka ihmeessä sen vauvan voi saada puskettua kanavasta läpi. Onnistuuhan se, mutta silti mietin mikä urakka se voikaan olla. Ei tässä montaa viikkoka synnytykseen ole aikaa ja alkaa päässä pyöriä nekin asiat.

Eka synnytys oli jo aivan hirveän kamalan tuskaisa kokemus. Toiseen synnytykseen olisin halunnut mennä valmistautumaan pelkopolille, terkkari ja lääkäri sai mut vakuuteltua, että toinen synnytys on AINA PALJON helpompi. Joo, ei todellakaan ollut. Se oli yhtä helvettiä koko kolme tuntia minkä kesti säännöllisten supistusten alkamisesta ipanan maailmaan tuloon.