Kuinka paljon synnyttäminen sattuu? Rehellisesti? Pelottaa

minä en kyllä rehellisesti sanoen ole kokenut mitään niin kivuliasta koskaan aiemmin kuin synnytys, tai lähinnä siinä se avautumisvaihe. Synnytys jouduttiin käynnistämään, ja supistukset alkoivat ihan yhtäkkiä, ja olivat melkein heti tosi kivuliaita. (Synnytyksessa tapahtui kyllä muutakin inhottavaa kuin tuo käynnistysjuttu, mutta en nyt niitä kerro tässä). Tipan ja käyränottamisen takia en päässyt liikkumaan juuri yhtään ja tunsin olevani täysin " kivun vanki" . Synnytyksen jälkeen en pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin synnytystä, en siis todellakaan unohtanut kokemaani kipua heti vauvan synnyttyä.



Vieläkin kammottaa, mutta olen silti ajatellut, että pystyn menemään uudestaankin. Tai pakkohan se vaan on, jos haluaa lisää lapsia.

Minulla ei ollut auennut YHTÄÄN ja supistukset sattuivat siksi todella.

koska synnytyskipuhan on positiivista, jokainen hetki vie lähemmäksi päämäärää.

Kaikkihan me koemme kivun eri tavalla, itse sanoisin yhden epiduraali ja yhden luomusynnytyksen kokeneena että kivuliastahan se on, mutta rentoutumalla ja luottavaisella suhtautumisella täysin keskettävissä. Hetkittäin siitä kivusta voi jopa nauttia, jos ymmärrät mitä tarkoitan.

lähemmäksi ja lähemmäksi, sitten en enää pelännytkään. Ajattelin, että kestän mitä vaan kunhan lapsi voi hyvin. Eikä se sitten niin paha juttu ollutkaan, vaikka ainoa kivunlievitys mulla oli ilokaasu eikä niin paljon sitäkään.

Se kuuluisa suomalainen sisu tepsii pitkälle tässäkin.

Oksitosiini-hormoni, jota naisella luontaisesti erittyy, toimii myös kivunlievittäjänä, ja saa myös unohtamaan mahdolliset synnytyskivut aika nopeasti. Ja varmasti se palkinto myös, eli vauva!

Eka synnytys ei ollut niin kamala, kesti 12h ja kivut sellasia ihan siedettäviä, sain epiduraalin.



Toka synnytys olikin sitten suoraan sanottuna kamala. Synnytys kesti vain 2h ja oli sen vuoksi TODELLA kivulias, supistukset siis erittäin voimakkaat (enkä kerennyt saada kivunlievitystä). En tiedä uskallanko tämän synnytyksen jälkeen enää haaveilla kolmannesta lapsesta, jäi sen verran pahat traumat :(

se kipu ollut kauhein. Kokonaisuudessaan synnyttäminen ei vain ole valkoisen miehen hommaa.

Kipu olisi kouluasteikolla 2 ja 10 siis vastaisi vaikka hermokipua.

Neljän tunnin jälkeen sanoin, että no otan, jos olisi joku hyvä ja kokenut pistäja. Kuuden tunnin päästä sanoin, että otan ja ihan kuka vaan saa tulla pistämään, kun vaan laitetaan. Että niin paljon se sattui.



Meni sitten kiireelliseksi sektioksi, jotan ponnistusvaiheesta en tiedä.

Minuun sattui, kun en osannut noudattaa kätilön neuvoja ja siitä " hyvästä" repesin III:lle asteelle, eipä ollut kivaa.

Oikeasti olin siellä synnytyspöydällä melkein kuolla kipuun, tai ainakin tuntui siltä. Varmaan siltä tuntuu, jos oikein kiduttaen tapetaan.

Kivulla on kuitenkin päämäärä, se kannattaa pitää mielessä kun ulvot suppareita tai ponnistelet ja pinnistelet synnytyssalissa. Se on aivan erilaista kuin esim. sairaus tai vamma onnettomuudesta, joilla ei ole mitään perustetta tai oikeutta elämässä!

Kaksi kertaa olen yrittänyt ottaa ilokaasua. Ei ole ollut hyötyä tai en ole osannut hengittää sitä oikein. Muuta lievitystä en ole tarvinnut. Sattui paljon mutta hammassärky voi olla pahempi. Synnytykset ovat kestäneet max. 2h. Jos olisivat kestäneet kauemmin (monta tuntia) niin luultavastiolisin pyytänyt jotain.

olenko minä taas täällä. Miten tämä on mahdollista. Olenko minä hullu.



(Hänen kolmas synnytyksensä olikin sitten helpompi.)

Ensimmäinen synnytykseni käynnistettiin ja synnytys oli jo täysin vauhdissa, kun kätilö oli vielä sitä mieltä, ettei se nyt ole käynnistynyt. Kivut olivat sen verran kovat, että sanoin miehelleni, etten tule pystymään synnyttämään, jos nämä kerran ovat ennakoivia supistuksia. Kolmen vartin päästä kätilö totesi minun olevan 5 senttiä auki. Eli ne olikin ihan oikeita supistuksia.



Siinä vaiheessa tajusin, että kyllähän minä tähän pystyn ;-)



Tosiaan kuten jotkut sanoivatkin, kipuun kasvaa mukana. Ja onhan ne kivunlievitykset keksitty. Itse en ottanut epiduraalia, mutta kylläkin kohdunkaulapuudutteen. Toinen synnytys eteni niin vauhdilla, etten ehtinyt kivunlievityksiä saadakaan, mutta se on ihan toinen tarina.



Niin, itsekin olen erittäin kipuherkkä, ainakin äitini mielestä. Siltikään minulla ei ollut mitään ongelmia synnyttää lapsiani. Kipu on positiivista kipua, kuten joku muukin sanoi. Sattuu ja kiroiluttaa, mutta lapsen synnyttyä sen unohtaa.



Ja minäkin haluan tähdentää, ettei välttämättä lapseen rakastu heti ensi silmäyksellä. Toisille käy niin, mutta itse ainakin olin niin väsynyt ja hämmentynyt, että minulla meni pari päivää, ennen kuin älysin, että tuo nyytti ihan oikeasti on minun ja minusta tullut. Rakkaus lapseen puolestaan syvenee päivä päivältä, kunhan se ensin syttyy.

Äidillänikin synnytys kesti melkein vuorokauden ja lääkäri kävi siinä muutaman kerran seinään nojailemassa. Ei ollut mitään kivunlievityksiä. (Turun yliopistollinen keskussairaala 1960-luvulla.)

melkein nautinnollista silti ja jälkitunelma oli uskomaton. Olen vanha maratoonari ja luulin, että maratonin jälkeinen high on jotain, mutta ei ole, ei. Synnytyksen jälkeen leijuu :)



Omani oli pitkä (17 tuntia), raju, kivulias ja lähes luomu, vain aqua-rakkuloita sain lopussa. Silti avautumiskipu oli jollain oudolla tavalla siedettävää vaikka välillä luulin repeäväni. Itse ponnistus sujui loistavasti, 4 minuuttia ja lapsi oli ulkona. TUnsin, miten vauva kääntyi kanavassa ja tli ulos, mahtavaa!



Ja hyvin menneestä (ei pahoja repeämiä tms.) synnytyksestä toipuminen lienee ns. kuntokysymys -- hyväkuntoinen ja normaalipainoinen esikoisen äiti oli kolmen vuorokauden valvomisesta huolimatta heti tolpillaan ja käveli kotiin parin kilometrin matkan parin päivän päästä. mies tosin työnsi rattaat :) En oikeastaan edes huomannut mitään väsymystä tai toipilasaikaa -- imetys vei kipeine rinnanpäinen huomion pariksi viikoksi ja kun se alkoi sujua (vauva oppi imuotteen) olin mielestäni elämäni kunnossa ja onnellinen kuin mikä.



Oma kokemukseni siis etukäteispeloista huolimatta pelkkää plussaa -- synnytys oli HIENO kokemus ja siitä toipui nopeasti. Kipu oli ihmeellistä -- hirveää, mutta upeaa. Ja upeaa oli myös,miten se on kestettävissä...

Synnyttäessäni esikoistani avautuminen ja ponnistusvaihe kestivät todella kauan 20h+1h15min. En saanut kivunlievitystä koska en vaatinut sitä ajoissa (muista sinä vaatia) ja kun olisin halunnut sen niin anestesialääkäri oli varattu, eli synnytin tahtomattani " luomuna" .



Sitä on vaikea selittää. Se sattuu, kyllä, mutta jotenkin siihen kipuun suhtautuu erilailla, kuin esim hammassärkyyn tai katkenneeseen jalkaan. Koko ajan minulla oli mielessä lapsen turvallisuus. Vaikka ponnistaminen sattui halusin silti ponnistaa vain lisää, koska sieltä oli tulossa minun oma lapseni. Ajattelin että vaikkahan henkeni menisi tähän ponnistamiseen on minun saatava lapseni nopeasti pois ahtaasta synnytyskanavasta ettei hän saa hapenpuutetta tms.



Kun kivun huippu herpaantuu siihen että kätilö ja lääkärit hääräävät yhtäkkiä pienen limaisen rääpäleen ympärillä ja sinulle asetellaan pieni avuton elämä rintasi päälle voin sanoa, että mikään ei maailmassa tunnu paremmalta.



Voimia sinulle ap, olet kokemassa jotain suurta.

Riippuu kipukynnyksestä, synnytyksen kestosta, vauvan koosta, ja siitä, mitä kivunlievitystä voi käyttää.



Minulla itse synnytys ei sattunut kovin paljon. Jouduin nimittäin hätäsektioon nukutuskessa. Lapsi saatiin onnellisesti maailmaan terveenä. Jälkeenpäin olin sänkyyn, katetriin ja rullatuoliin sidottu viikon, ja leikkaushaavan parantuminen vei kuukauden. Sattuihan se, mutta enemmän hämmästelin, miten en pystynyt kävelemään kuin tooosi hitaasti ja vähän aluksi. No, kyllä se siitä sitten.



Ei kannattaisi pelätä etukäteen:)

Ihan oikeasti. Mutta ei siihen voi valmistautua mitenkään. Muuta kun odottamalla pahinta ja toivomalla parasta, ettei se satukaan omalla kohdalla niin paljon.

Siitä tuskat.

Tipalla vauhditettu synnytys, kesti virallisesti 6,5h. Kyllä se sattui niin perkeleesti, aivan käsittämätön se kipu kun tuntuu, että koko keskivartalo on tulessa, eikä hellitä yhtään. Tajuttomuuden rajamailla, oksennus lensi (siis kivusta) ja vauvan ulostulokin sattui kamalasti, MUTTA kun vauva oli tullut ulos, kaikki kivut hävisivät!!!



Olin varautunut siihen, että kipu on sellainen, että hyvä jos hengissä selvitään ja sitten kun sekä vauva että minä oltiin kunnossa synnytyksen jälkeen niin millään muulla ei ollut merkitystä.



Olen sen jälkeen saanut toisen lapsen suunnitellulla keisarinleikkauksella (yliaikainen perätila) ja jos nyt saisin valita synnyttäisin ilman muuta alakautta.



Vaikka se kipu ON kamala niin se kuitenkin loppuu ja toipuminen on normaalisynnytyksen jälkeen nopeaa.