Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voiko lapsella olla liian onnellinen lapsuus?
09.08.2007 |
Nimittäin olen itsestäni huomannut, että mitä ahdistuneempi olin ja mitä enemmän itsetunto riippui muiden hyväksynnästä, sitä parempi kansalainen olin. Tein töitä hulluna ja nielin mutisematta kaiken huippuosaaja-bullshitin. Nyt kun olen " parantunut" monenlaisesta ahdistuksesta ja mulla on jotain itsetuntoa ja suhteellisuudentajua muistuttavaa, en ole ollenkaan yhtä hyvää kauraa koneistolle kuin ennen.
Mietin, että minkähänalainen tuosta omasta lapsestani tulee... En tarkoita että me oltais mitään curling-vanhempia, päinvastoin. Mutta meidän lapsessa on jotain sellaista vaikeasti määriteltävää, mikä puuttuu monesta tukistetusta ja muuten nitistetystä lapsesta. Ollaan eletty huomattavasti lapsentahtisemmasti kuin juuri kukaan tuntemistani ihmisistä, lapsi ei joudu kestämään 9 h hoitopäiviä jne. Kyllähän tuo lapsi toki nyt saa kehuja neuvolassa ja päivähoidossa, mutta miten se mahtaa pärjätä sitten myöhemmin, kun on työelämässä pärjättävä näitten nitistettyjen kanssa. Ja onko sitten motivaatiota " piiskata itseään" . Enkä tietenkään odota että lapsesta tulee mikään menestyjä, mutta onko kontrasti lapsuus- ja nuoruusajan ja nykypäivän työelämän kovuuden välillä liian kova? Onko se 10 tunnin kärvistely päiväkodissa itse asiassa hyvää treenausta kurjan elämän sietämiseen?
Onko täällä ketään joka kokee että lapsuus oli todella onnellinen? Onko ollut vaikeuksia myöhemmin vai porskutatteko menemään iloisina ja tyytyväisinä?
Kommentit (47)
jos kaikki hommat on pakko perustella älyllisesti ja joka pikkulelliprinsessaa motivoivalla tavalla. Ehkä olisi parempi pikkusen koulia mussukoita jo ennen kouluunmenoa siihen, ettei koko elämä ole lapsentahtista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vuoksi ei nyt eikä aikuisena ole mitään tarvetta nujertaa lasta.
Onnellisuutta on ihan oikeasti tutkittu.
Ihmisen onnellisuuden koekminen on riippuvainen ns. oman paikan löytäminen, joka yleensä on kiinni hänen suhteistaan muihin ihmisiin.
Toki ns. henkisellä kilvoittelulla voi löytää onnen vaikka erakkona.
Mitä sitten tulee lasten onnellisuuteen, niin ohnan sillä nyt ihan itseisarvo, lapsuus ei ole pelkkä välivaihe jonka ainoa tarkoits on aikuisuus. Lasten onnellisuus ei kuitenkaan tarkoita, että lapset saavat kaiken mitä haluavat ei materissa eikä asioita. Materialla on hyvin vähän merkitystä onnellisuudelle sen jälkeen kun perustarpeet on tyydytetty ja muutenkaan varsinkaan pienet lapset eivät vielä oikeasti kauhean pysyvästi halua mitään, siksi aikuiset voivat hyvällä omallatunnolla päättää asioista heidän parhaakseen.
ottaa mittariksi onnellisesta tai menestyneestä aikuisuudesta.
Monilla " menestys" aloilla saa kerta kaikkiaan tappaa itsensä töihin, että työnantaja olisi tyytyväinen -> oma terveys ei kestä, parisuhteet ei kestä jne.
Vierailija:
Lapsuus ei ole voinut olla järin onnellinen, jos itsetunto janoaa muiden hyväksyntää. Jos itsetunnosta pidetään huoli, on ihan sama kenen kanssa aikuisena töitä paiskii.
Siis on ihan sama, onko pomo vai alainen, onko siivooja vai lääkäri. Huonommalla itsetunnolla haluaisi olla jotain " hienoa" ja " pärjätä" . Tästähän tässä on kyse.
Että lapsen jokaisen toiveen toteuttaminen ja vinkumiseen lapsentahtisesti vastaaminen ei välttämättä suo lapselle onnellista lapsuutta. En sano ettäkö ap olisi curlingmamma, mutta yleisesti ottaen suurinosa curlaajista varmaankin luulee tekevänsä lapsensa curlaamalla onnelliseksi, mutta totuus onkin toinen. Lapsi ei voi kokea olevansa turvassa ja hyvän huolenpidon kohde jos hänen päänsä mukaan pyöritään. Lapsi ei ole onnellinen silloin kun hän huomaa että vanhemmat ovat pelinappuloita joita hän joutuu pyörittämään. Pieni lapsi ei tule vastuusta onnelliseksi, vaan onnettomaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja se on todella sääli, että vanhemmat eivät tätä tajua. Rajat ovat rakkautta ja lapsi hakee niitä viimeiseen asti. Jos niitä ei kotoota heru, niin rajoja lähdetään hakemaan sitten vaarallisemmasta paikasta. Kyllä minä ainakin mielummin asetan omille lapsilleni rajat ja tuotan heille välillä pettymyksiä, kuin että menevät sitten teininä soittamaan suutaan poliiseille tuolla kadulla tai tappavat vaimonsa kun vaimo päättää erota. Nämä tapaukset ovat juuri niitä jotka eivät ole tottuneet siihen, että asiat eivät mene heidän pillinsä mukaan!
Alue: Aihe vapaa
Minä olen tukistanut lapsiani ja harva se päivä hermostunkin heille. Mutta helppo se on elää lapsentahtisesti yhden lapsen kanssa (kuten ap.), kun toisilla on uhmaikäiset, kovakorvaiset kaksoset.