Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voiko lapsella olla liian onnellinen lapsuus?
09.08.2007 |
Nimittäin olen itsestäni huomannut, että mitä ahdistuneempi olin ja mitä enemmän itsetunto riippui muiden hyväksynnästä, sitä parempi kansalainen olin. Tein töitä hulluna ja nielin mutisematta kaiken huippuosaaja-bullshitin. Nyt kun olen " parantunut" monenlaisesta ahdistuksesta ja mulla on jotain itsetuntoa ja suhteellisuudentajua muistuttavaa, en ole ollenkaan yhtä hyvää kauraa koneistolle kuin ennen.
Mietin, että minkähänalainen tuosta omasta lapsestani tulee... En tarkoita että me oltais mitään curling-vanhempia, päinvastoin. Mutta meidän lapsessa on jotain sellaista vaikeasti määriteltävää, mikä puuttuu monesta tukistetusta ja muuten nitistetystä lapsesta. Ollaan eletty huomattavasti lapsentahtisemmasti kuin juuri kukaan tuntemistani ihmisistä, lapsi ei joudu kestämään 9 h hoitopäiviä jne. Kyllähän tuo lapsi toki nyt saa kehuja neuvolassa ja päivähoidossa, mutta miten se mahtaa pärjätä sitten myöhemmin, kun on työelämässä pärjättävä näitten nitistettyjen kanssa. Ja onko sitten motivaatiota " piiskata itseään" . Enkä tietenkään odota että lapsesta tulee mikään menestyjä, mutta onko kontrasti lapsuus- ja nuoruusajan ja nykypäivän työelämän kovuuden välillä liian kova? Onko se 10 tunnin kärvistely päiväkodissa itse asiassa hyvää treenausta kurjan elämän sietämiseen?
Onko täällä ketään joka kokee että lapsuus oli todella onnellinen? Onko ollut vaikeuksia myöhemmin vai porskutatteko menemään iloisina ja tyytyväisinä?
Kommentit (47)
Kun et muutakaan tulkintaa ehkä itsekään siitä löydä.
Sekavasta kirjoituksestasi se pitää kyllä arvata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tulee lähteä siitä että määritetään mikä on lapsuuden tarkoitus. Onko hyvä lapsuus itsetarkoitus? Vai onko lapsuuden tarkoitus että oppi elämäntaitoja aikuisuutta varten.
Uskon että koulussa opetetaan ja valmistetaan lapsia tyoelmään, muiden kanssa tyoskentelyä, erilaisuuden sietämistä, paineen sietokykyä, sopimuksista pitämistä, aikatauluissa pysymistä jne.
Enemmän kuitenkin tarvitaan näitä ns. rivimiehiä jotka tekevät kuin käsketään. Huomaan eron minun ja mieheni kasvatusmetodeissa, mieheni on amerikkalainen ja hän korostaa lasten osaamista ja kannustaa valtavasti. Kehoittaa tähtäämään korkealle ja sanoo että he voivat tehdä ihan mitä haluaat elämässään. Minä suomalaisena opetan lapsille enemmän vaatimattomuuta ja sitä ettei itseä korosteta niin paljoa. Jos odotukset ovat valtavat niin se pettymys on sitten isompi jos ei onnistukkaan. Ehkä elän itse liikaa varmanpäälle.
että kymmenessä rivissä ei voi tehdä yleistyksiä. Ihmisiä, onnellisuutta, vastoinkäymisiä jne. on mahdoton yksinkertaistaa!
Osa ihmisistä on positiivisia vaikka kasvaisivat lastenkodissa, ja osa ihmisistä on onnettomia kun ei olekaan aikuisena varaa Bemariin ja isoon rivariin, vaikka lapsuus olikin onnellinen. Paljon on kiinni ihmisen perusluonteesta!!!
Moni juoksee 8 vuotta terapiassa näiden asioiden kanssa ilman selvyyttä siitä, mikä ahdistaa.
Vierailija:
10, sinä olet rikollinen.
Ajoin myös ylinopeutta aamulla töihin tullessa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se on noi alle kolmekymppiset, joilla on mahdottomat vaatimukset ja kultalusikka tanakasti ahterissa.
Olen asiantuntija-alalla, jossa työtehtäviin vaaditaan vuosien uranluonti ja harjoittelu. Vähän väliä joku 5 vuotta alalla ollut käy narisemassa, että miksi ulkomailla uraa jo 15 vuotta luonut ja 5 vuotta suomessa mainetta luonut ihminen saa parempaa liksaa, parempia työaikoja ja parempia duuneja kuin hän.
Ei voi kuin ihmetellä, miksi nämä juniorit eivät ymmärrä miksi toinen on seniori, jonka asiakkaatkin aina haluavat.
Nöyryys on se mikä nykyajan nuorilta aikuisilta tuntuu puuttuvan.
Täydellinen piittaamattomuus muista, olivat nämä sitten vieraita tai sitten omia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin sanoa, että minulla on ollut loistava lapsuus ja kaipaan sitä välillä kovasti. Mitään syytä onnelliseen muistikuvaan ei ole... sillä olen saanut tukkapöllöyä, luunappeja, arestia, nurkkaa ym. JA kuri on todella ollut kova :) Mutta ehkäpä pääsyynä on vain rakkaus. Äitini ja isäni rakkaus minua kohtaan oli niin suurta (ja minun heitä), että lapsuuteni on ollut huippu onnellinen. Ollaan tehty yhdessä asioita, matkustettu, harrastettu, halailtu, tapeltu, itketty, naurettu! Siis eletty tunteella. Myös se, että minulla on ollut selkeät rajat on varmasti vahvistanut omaa perusturvallisuutta lapsuudessa. Ei ole tarttenut niitä rajoja sitten myöhemminkään etsiä.
Nyt aikuisena pärjään hienosti. Ei oikeastaan ole tilannetta missä en pärjäisi. Olen kokenut paljon rankkoja asioita aikuisiällä, läheisen kuolemaa, oman lapsen menetystä, mutta niistä kaikista olen kunnialla selvinnut. En usko, että olisin selvinnyt näin hienosti jos en olisi saanut lapsuudenkodisani kunnon eväitä elämään.
että heidän vanhempansa ovat päässeet suoraan junioreina suurille palkoille, hyviin virkoihin jne. Inflaatio maksoi asunnot jne.
Ns. suurta ikäluokkaa, joka survoi alleen sekä edeltävänsä että heitä seuranneet pienemmät ikäluokat. Se hävytön asenne sitten periytyy näille lapsosille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Täydellinen piittaamattomuus muista, olivat nämä sitten vieraita tai sitten omia lapsia.
Kyökkipsykologit taas muutenkin linjoilla.
Vierailija:
Voin sanoa, että minulla on ollut loistava lapsuus ja kaipaan sitä välillä kovasti. Mitään syytä onnelliseen muistikuvaan ei ole... sillä olen saanut tukkapöllöyä, luunappeja, arestia, nurkkaa ym. JA kuri on todella ollut kova :) Mutta ehkäpä pääsyynä on vain rakkaus. Äitini ja isäni rakkaus minua kohtaan oli niin suurta (ja minun heitä), että lapsuuteni on ollut huippu onnellinen. Ollaan tehty yhdessä asioita, matkustettu, harrastettu, halailtu, tapeltu, itketty, naurettu! Siis eletty tunteella. Myös se, että minulla on ollut selkeät rajat on varmasti vahvistanut omaa perusturvallisuutta lapsuudessa. Ei ole tarttenut niitä rajoja sitten myöhemminkään etsiä.Nyt aikuisena pärjään hienosti. Ei oikeastaan ole tilannetta missä en pärjäisi. Olen kokenut paljon rankkoja asioita aikuisiällä, läheisen kuolemaa, oman lapsen menetystä, mutta niistä kaikista olen kunnialla selvinnut. En usko, että olisin selvinnyt näin hienosti jos en olisi saanut lapsuudenkodisani kunnon eväitä elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1. Onnellinen lapsuus saattaa mielestäni aiheuttaa joissakin ihmisissä mukavuudenhalua ja laiskuuttakin. Minussa ja sisaruksissani on mielestäni sellainen piirre, että koska uskomme kelpaavamme maailmalle (työpelämälle, puolisolle, ystävillemme) ihan sellaisina kuin olemme, emme meinaa jaksaa ponnistella saadaksemme tutkinnot valmiiksi ja miellyttääksemme mahdottomia vaatimuksia esittävää pomoamme.
2. Onnellinen lapsuus antaa (laiskallekin) hyvän pohjan kestää ne vastoinkäymiset ja vaikeudet, joita aikuiset kohtaavat. Pahat ja vaikeat tilanteet eivät muserra vaan niistä selviytyy. Ja onnellisen lapsuuden elänyt on - toivottavasti - onnellinen ihan itsessään, ei aseman, kiitoksen ja omaisuuden tuoman tuen voimin.
Vierailija:
koska uskomme kelpaavamme maailmalle (työpelämälle, puolisolle, ystävillemme) ihan sellaisina kuin olemme, emme meinaa jaksaa ponnistella saadaksemme tutkinnot valmiiksi ja miellyttääksemme mahdottomia vaatimuksia esittävää pomoamme.
Silloin kun ihminen ohjautuu sisältäpäin, tulee mahdolliseksi tavallaan paremmin nähdä myös epäkohdat. Silloin kun itsellä oli elämän ohjenuorana kaikkien miellyttäminen, pomon kohteliaat vaatimukset ei suinkaan tuntuneet kohtuuttomilta, vaan omassa itsessä oli vika jollei meno miellyttänyt. Nykyään elämän epäkohtien kanssa on paljon vaikeampaa elää kuin ennen. Vääryydet ottavat aivoon ihan uudella tavalla.
Ja mitä tulee tuohon tukistamisasiaan johon pari täällä on tarttunut. Mietin sitäkin, että tukistaminen voi aivan hyvin tavallaan edistää sopeutumista yhteiskuntaan. Jos et tee niin kuin sanotaan, tulee turpiin ja mutinat pois. Jos se säännön oppii alusta asti, niin ehkä mielivaltaisia asioita on helpompi kestää kuin silloin, kun on lapsesta asti opittu käsittelemään asiat tavallaan loppuun asti, niin kuin teen oman muksuni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielivaltaisten käskyjen totteleminen tulee ajankohtaiseksi armeijaiässä, ja sekin taito on tavallaan tärkeä muussakin elämässä. Ei ihminen aina ymmärrä miksi tietyt asiat on tehtävä, mutta kyllä silti löytyy juttuja jotka on tehtävä siitä huolimatta.
en minä ainakaan tottele mielivaltaisia käskyjä, kyllä minut pitää järkevin perusteluin motivoida. myös lapsestani yritän parhaani mukaan kasvattaa omilla aivoillaan ajattelevan ihmisen, joka kyseenalaistaa asioita ja " auktoriteetteja" .
Hän pitää kaikkea hyvää itsestäänselvyytenä, on yltiöoptimisti, ja esim työttömänä ollessaan suunnilleen odotti että joku käy kotoa repimässä hänet töihin johonkin huippuvirkaan. Toisaalta taas ehdottoman luotettava, rakastettava ja hyvä isä :).
Olen akateemisesti koulutettu ja ihan " järkevässä" työssä, jossa silti pitää tehdä asioita, joissa ei ole mitään järkeä (byrokratiaa, " asiakas on aina oikeassa" -juttuja yms.). Kotioloissa on pakko joskus niellä se, että hommat tehdään muiden määräämällä tavalla, vaikka niissä ei olisi järjen häivää. Tietenkin jos haluaa joka asiasta tapella niin mikäs siinä, oma valinta.
Mielestäni tärkeää on opettaa lasta käsittelemään omia tunteitaan ja puhumaan niistä. Rakastaa lasta ja antaa rajoja. Ei antaa kaikkea kultatarjottimella mitä mieli tekee, vaan antaa lapsen vaalia myös unelmiaan ja pitää niitä sellaisina.
Jostain joskus luin, että vanhempien tärkein tehtävä on opettaa lapsiaan sietämään pettymyksiä.
Jos omat tunteensa tunnistaa, hyväksyy ja osaa käsitellä niitä, niin elämässä pärjää helpommin.
Ja työntekoa/elämään omalta osaltaan osallistumista on mielestäni hyvä opettaa sillä yksinkertaisella tavalla, että ottaa lapset pienestä pitäen mukaan arjen askareisiin, lapsen omien taitojen mukaan.
Ja tietenkin tärkeää on opettaa kunnioittamaan kaikkia ihmisiä arvoon ja asemaan katsomatta. Tässä toimii parhaiten vanhempien esimerkki ja oma suhtautuminen muihin ihmisiin. Sillä parhaiten täällä pärjää kun tulee toimeen toisten täällä elävien kanssa. Titteleillä ja numeroilla ei ole loppujen lopuksi kovinkaan paljon merkitystä siihen mitä tulee onnellisuuteen.
Sivarit ovat hemmetin huonoja alaisia, aina vinkumassa ja analysoimassa. Armeijankäyneet tiukan paikan tullen toimivat kuin rasvattu ja tilittävät vasta kun hommat on tehty. Silti ne tietävät, että kun tulee katastrofi ja tarvitaan jokaista miestä, silloin suoritetaan mitä tarvitaan.
Yksityishenkilönä olen pasifisti ja sivari. Pomona olen partiolainen ja odotan kykyä ottaa käskyjä vastaan!
Tällä luovalla kaaosalalla olisi ihanaa katsoa nuoria miehiä, jotka erottavat koska keskustellaan, perustellaan ja analysoidaan ja koska vaan tehdään töitä. Meillä on suorittavana portaana sivareita! Voi sitä kaaosta kun pitäisi tehdä jotain nopeasti.
Alue: Aihe vapaa
Mikä sinusta tuossa on muka väärin? Noin juuri se menee...