Lue keskustelun säännöt.
Varoitus: älä koskaan tee lapsia miehen kanssa, joka on lapsena saanut remmiä!
06.08.2007 |
Tää perhe-elämä on yhtä helvettiä, kun mies käy lasten kautta läpi omia lapsuuden traumojaan. Vielä on pystynyt olemaan lyömättä, mutta uhkailua ja henkistä väkivaltaa harrastaa sitäkin enemmän.
Naurettavinta on, että pitää isäänsä ihan hyvänä tyyppinä ja syyttää äitiään saamistaan selkäsaunoista, vaikka isä oli se, joka löi. Äiti mukamas valituksellaan sai isän hermostumaan. Mieheni ei pysty myöntämään, että hänen isänsä oli hullu paskiainen ja sen takia meinaa nyt itse seota päästään.
Älkää ikinä lyökö lastanne!!! Siitä jää elinikäinen trauma. Isien pahat teot siirtyvät sukupolvelta toiselle...
Kommentit (21)
Niin, lapsi rakastaa vanhempiaan, vaikka nämä olisivat hirviöitä. Koko oma olemassaolo on uhattuna, jos myöntää, että vanhemmat eivät rakastaneetkaan, vaan suorastaan vihasivat lastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se pakosta siirry. Niin moni nyky mies on saanut remmiä että pitääkö lopettaa kaikkien kanssa lasten teko? Entä me äidit jotka olemme saaneet remmiä, olemmeko mekin autonmaattisesti lasten piiskaajia?
eikä minun olisi saanut antaa tehdä lapsia ennen kuin " paranin" .
Minä olen saanut remmiä, mutta mies ei. Koskeeko tämä ap:n ohje nyt sitten vain remmiä saaneita miehiä?
Entäs kun minä oon saanu remmiä mutta lasten isä ei oo saanut.
Enkö minä olisi saanut tehdä sitten lapsia ollenkaan??
Ja mistään aiheesta en todellakaan oo remmiä saanut, vaan biologinen isä hakkas aina kun hänestä siltä tuntui mua ja pikkusiskoa.
Et taitaa ap todellakin olla miehelläsi vika sielä korvien välissä.
Koska ei me äiditkään jotka on pienenä remmiä saanut niin hakata lapsiamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miestäni ei juurikaan ole lapsena fyysisesti kuritettu. Minua sen sijaan on. (Lähinnä juuri isäni toimesta, äitini hyväksynnällä.) Olen mm. saanut juuri remmistä yms.
Olen joutunut tekemään paljon töitä itseni kanssa, etten turvautuisi väkivaltaan kasvatuskeinona. Mutta kun se on ainut kasvatuskeino, jonka olen oppinut, on siitä ollut todella vaikea pyristellä irti. Vaikka kirjoista kuinka lukee kasvatusneuvoja, se ei ole lainkaan sama asia, kuin se mitä on itse lapsena nähnyt ja kokenut.
En ole itse lyönyt lapsiani, hakannut risuilla, remmillä tms. enkä antanut tukkapöllyä, mutta olen mm. ottanut heistä kiinni hyvin kovakouraisesti (otteella, jonka tiedän sattuvan). Yritän päästä tavoistani eroon.
Olen oman vanhemmuuteni kautta alkanut miettiä ja kyseenalaistaa myös vanhempieni kasvatusmenetelmiä. Olen saanut kuulla, että isäni isän kasvatusmenetelmiin kuuluivat esim. haulikolla uhkailu ja kirveen kanssa lumihankeen häätö (fyysisen kurituksen lisäksi.) Tätä minun ei sentään ole koskaan tarvinnut kokea.
Isäni on siis tehnyt jo jotakin tämän kierteen katkaisemiseksi ja nyt on minun vuoroni tehdä oma osani. Olen antanut isälleni anteeksi. Toivottavasti myös minun lapseni antavat minulle anteeksi, eikä heidän tarvitsisi omien lastensa kanssa enää lainkaan yrittää kurinpitoa väkivallan avulla (ei se nimittäin toimi.)
Mielestäni kuitenkin remmin antaminen toisinaan ajaa asiaansa.
Uhkailu, sortaminen tai henkinen väkivalta ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen saanut vain tukkapöllyä. Emme kyllä ole millään muotoa väkivaltaisia kumpikaan, emme ole koskaan kurittaneet lapsia fyysisesti. Emme koe, että omasta lapsuudesta olisi ihmeempiä traumojakaan jäänyt. Ennen tavat olivat erilaiset, ja vanhempamme toimivat sen mukaan, mikä oli yleisesti hyväksyttyä silloin. En syytä tai puolusta ketään sen enempää, mutta olen tietenkin iloinen, että tavat ja laki ovat muuttuneet parempaan suuntaan!
Eikös juuri silloin, jos itse on saanut turpaansa/remmistä vanhemmiltaan pienenä pitäisi kaikista parhaiten tajuta, ettei sellaista missään nimessä pitäisi toiselle, siis omalle lapselleen, tehdä??
Kai normaalijärkinen ihminen tajuaa, ettei lapsia lyödä?? Tarkoitan vain, että mikäli ei tajua, kuten ap:n mies, niin vikaa todellakin on siellä korvien välissä eikä välttämättä sillä ole asian kanssa tekemistä onko itseä pienenä kuritettu. Kyseinen tapaus todennäköisesti hakkaisi lapsiaan joka tapauksessa, kun kerran niin sekaisin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun mies kerran ei vielä ole lyönyt, niin olette varmaan puhuneet asiasta ja pyrkineet välttämään tulevan lyömisen? Entäpä ammattiapu? Miten olet ottanut tuon henkisen väkivallan puheeksi ja pyrit sen estämään? Henkinen väkivaltahan voi olla yhtä pahaa kuin fyysinenkin.
Tarkoitan vain, että jos mies on jollain lailla selväjärkinen, niin hän saattaa ottaa vaarin sinun asiaan puuttumisesta. Voi olla tietenkin, että saat itse turpaasi, mutta sitten kannattaa laitella eropaperia vetämään. Muista, että sinun tehtäväsi on suojella lapsiasi miehesi väkivallalta. Ja kyllä, tiedän ettei se osa ole helppo, mutta se vain on hoidettava.
remmiä sekä isältä, että äidiltä. Omaa lasta ei vielä ole tarvinnut ruumilliisesti kurittaa. Poika on jo 16. Viallinen se nyt kumminkin jotenkin on, kun sen kumpaakin vanhempaa on kuritettu ruumiillisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vituttaa kun aina anopin kanssa oikein kehuvat, että oli se hyvä että äiti piti lapsena pojan kurissa, jos ei olisi tukkapöllyä jne. saanut niin ties miten rappiolla olisi nykyään. Ja mielellään jakelisi lapsillemme luunappeja ja tukkapöllyä ja tästä on kyllä monet keskustelut käyty meidän perheessä.
Niin ja itse en tuollaistan lasten kurittamista todellakaan hyväksy. Enkä ole itse lapsena sitä myöskään saanut.
ettei ikinä tekis samaa omille lapsilleen. Hän ei anna luunappiakaan edes, ja se on minusta hyvä. Näin mun mielestä asian pitäs mennä jos itse on joutunu kärsimään, ei halua sitä enään omille lapsilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...suhtaudutte nykyään omiin vanhempiinne?
Oletteko antaneet anteeksi? Katkaisseet välit?
Mieheni ongelma on se, ettei hän ole käsitellyt kurjaa lapsuuttaan. Viha ja raivo, jota hän kantaa sisällään, purkautuu väärään kohteeseen eli omaan vaimoon ja lapsiin. Hän kyllä pystyy hillitsemään itsensä sen verran, ettei lyö, mutta onhan sellaista pikkuasioista napsahtelevaa raivohullua pelottava katsella.
ap
Silloin sitä omaa itsetuntoa pitää pönkittää heikompiensa pitämisellä ruodussa. Voisin lyödä vetoa, että miestäsi on kiusattu koulussa ja on siellä saanut turpaansa. Nyt sitten kostaa lapsilleen. Säälittäviä tuollaiset rääpäleet.
Jokainen tosi mies tajuaa kaksi asiaa: lapsia ja naisia puolustetaan, heitä ei lyödä.
Hyvä, jos sitä olet perheenne tosi mies ja pidät miehesi kurissa.
Vierailija:
Vituttaa kun aina anopin kanssa oikein kehuvat, että oli se hyvä että äiti piti lapsena pojan kurissa, jos ei olisi tukkapöllyä jne. saanut niin ties miten rappiolla olisi nykyään. Ja mielellään jakelisi lapsillemme luunappeja ja tukkapöllyä ja tästä on kyllä monet keskustelut käyty meidän perheessä.Niin ja itse en tuollaistan lasten kurittamista todellakaan hyväksy. Enkä ole itse lapsena sitä myöskään saanut.
En tunne vihaa, enkä toisaalta puolustelekaan äitiäni. Kuten sanoin, hän toimi mielestäni _niin kuin ennen oli hyväksyttävästi tapana_. Ajat muuttuvat, ja onneksi tässä asiassa on menty parempaan suuntaan. Remmiä saanut mieheni ajattelee isästään samalla lailla.
Ehkä tässä on kuitenkin eroa väkivallalla ja väkivallalla. Tukkapöllyistä huolimatta en muista koskaan pelänneeni äitiäni tai erityisesti kärsineeni pöllyistä. Vaikka nykyään halutaan luunappi ja henkihieveriin hakkaaminen niputtaa samaan kasaan, niin eiväthän ne samassa sarjassa paini alkuunkaan. En koe olevani väkivallan uhri, jolla olisi asian suhteen työstettävää. Kyllä näihin asioihin vaikuttaa aivan varmasti kodin ilmapiiri yleisemminkin. Henkinen laiminlyönti on vähintään yhtä vakava asia kuin fyysinen käsiksi käyminen.
Kritisoin kuitenkin entisiä tapoja ja tältä osin myös äitini tapaa toimia. Olen iloinen, että asiat ovat muuttuneet. Haluan itse tehdä toisin kuin ennen, koska en usko fyysisen kurituksen (edes lievän) saavan aikaan mitään hyvää. Voimakasta väkivaltaa en hyväksy missään tilanteessa koskaan.
10
Se on hassua miten nelivuotiaan mieleen jää kuva isästä joka tulee nyrkkipystyssä päin. Tai mattopiiska kourassa virnuilee oven suussa jos pikkusiskon kanssa leikittiin vähä kova äänisemmin. Sillon aina napsahti.
Sanoin että en halua olla hänen kanssaa enään missään tekemisissä, parempi kun ei pidä mitään yhteyttä, ei edes muista meitä. Oltiin siis pikkusiskon kanssa sillon hänelle puhumassa.
Anteeksi ollaan annettu, tavallaan. Mutta me emme tahdo nähdä miestä enää.
Koska nämä asiat eivät ole ainoita mitä se on elämässään tehnyt.
Asiat pitää vaan käsitellä, sillä lailla elämäkin sutviutuu parhaiten.
Lapsuuteni opetti minulle ainakin sen, että en tahdo samanlaista elämää ikinä omilleni. Lapset ovat jotain, mitä meille on suotu, me emme saisi rikkoa heidän luottamustaan meihin vanhempiin. Ei he saa pelätä meitä, mehän ollaan niiden tuki ja turva.
Koitas ap puhua sen miehes kans, tai sitten lähdet menemään.
Luulisi, että mielummin suojelet lapsiasi mieheltä joka lyö heitä, kuin se että katsot vaan vierestä.
Meidän äiti meidän lapsuudessa koitti auttaa meitä parhaansa mukaan.
Mutta aina äitikin sai nyrkistä tai potkun päähänsä kun kumartui meitä auttamaan. Kaks kertaa poliisit haki miehen meiltä pois ( en tahdo puhua hänestä isänäni), kolmannella kerralla lopullisesti. Odottivat niin kauan oven pielessä että mies kerää tavarat mukaansa ja katoaa.
Silti elettiin muutama vuosi pelossa, aina turvalukko ovessa kii.
T. 7
mutta ei ole silti tullut mieleenkään omaa lastani kurittaa fyysisesti. Että ei ne vanhempian tavat automaattisesti omaan perhe-elämään periydy.
Ap, en ole katkonut välejä ja yritän antaa anteeksi.
Kyllä se jollain tasolla vaikuttaa väleihin että olen selkääni saanut kovakouraisestikin. Ja siihen että lasten kanssa en käytä fyysistä kuritusta. Äiti ainakin tuntuu tiedostavan sen että lapsuus oli mitä oli.
Eikö mieheni olisi saanut tehdä lapsia kanssani?
Taitaa vika olle enemmänkin miehesi korvien välissä......