ymmärtääkö täällä kukaan muu itsemurhantehneitä?

Kaksoiskäsky kuuluu, että rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi. Tämän voi kääntää myös toisinpäin: rakasta itseäsi kuten lähimmäistäsi. Pidä huolta itsestäsi! Ulkoile, syö hyvin, nautiskele niin hyvin kuin pystyt (ei alkoholia!), juttele ihmisten kanssa. Älä jää neljän seinän sisälle, vaan lähde ulos vaikka kävelylle. Pakota itsesi hymyilemään, silloin on vaikeampi ajatella synkkiä asioita. Vedä itseäsi väkisin ylös kuilusta. Mitä syvemmälle päästät itsesi vajoamaan, sitä vaikeampaa sieltä on päästä pois. Olen kokenut masennuksen useiden vuosien ajan, mutta nyt olen onnellisempi kuin koskaan. Tosiasia on, että itse sitä on onnensa seppä. Masentuneen on vain tehtävä rutkasti enemmän töitä onnensa eteen, koska masennus tekee onnen etsimisestä työläämpää. Voimia sinulle! Luota siihen, että jonain päivänä olet niin vahva, että sinua ei mitkään tuulet kaada!

Mutta sitä en ymmärrä, miksei siinä tilanteessa hae itselleen apua. Tai mikseivät omaiset pistä pakolla hoitoon. Masennus on hoidettavissa oleva tauti.



Tosin aika usein kai itsemurha tehdään nuoruuden tunnekuohuissa jopa naurettavilta tuntuvista syistä. Niin tai näin, tappamalla itsensä siirtää vain tuskansa omaistensa kannettaviksi. Itsemurha on maailman itsekkäin teko.

kaveritkin kaikkoo kun ei jaksa aina hymyillä, ei kavereitakaan kiinosta..ap

Been there, done that. Tried it, anyway.



Runsas vuosi sitten. Suossa tarpomista on, mutta tänne asti olen tullut. Lääkkeitä, laitoshoitoa, terapiaa. Tämä suo ei todennäköisesti lopu kosaan, mutta parempiakin aikakausia on. Jos sinne asti pääsee.

Siinä vaiheessa kun itsemurha on mielessä siinä ei todellakaan ole kyse itsekkyydestä.

halusin kuolla 4 vuotta sitten. Olin jopa hommannut lapsille hoitajan ja olin hiljaiseen aikaan metroasemalla, valmiina hyppäämään. Maailma vaikutti tylsältä, pahalta, merkityksettömältä ja ihan mustalta. En uskonut mihinkään, en uskonut, että mikään voisi enää auttaa.



Kännykkäni sattui kuitenkin olemaan vielä päällä ja minulle soitettiin. En muista enää kuka soitti ja mitä asiaa oli, mutta se jotenkin " rikkoi" valmistumiseni ja lähdin pois. Jatkoin pari viikkoa ihan näennäisen normaalia elämääni, sitten oli ihan rutiini neuvolakäynti ja se täti kysyi, että mitä mulle kuuluu. Romahdin siihen paikkaan sinne neuvolatädin vastaanotolle. Olin siellä varmaan pari tuntia itkemässä ja puhumassa.



Minut laitettiin heti psykologin juttusille ja sain lääkkeet, sekä tehostettua valvontaa omalääkärin sekä neuvolantädin taholta ja vielä kodinhoitajan meille käymään kerran pari viikossa. Psykologi sitten vielä ohjasi minut terapiaan, jossa kävin pari kolme kertaa viikossa. Vuodessa olin ihan uusi ihminen ja aloitin koulutuksen, josta sitten valmistuinkin ja menin töihin, sain uusia ystäviä ja pikku hiljaa elämä alkoi tuntua ihan tyydyttävältä, jopa mukavalta.



Ei yhdessä yössä, mutta olen todella onnellinen, etten vienyt tekoani loppuun.

Mikä kukaan meistä on tuomitsemaan toisen ratkaisuja?

Elämä on omamme, ei kenenkään muun.

En halua vähätellä oireitasi. Mutta toteamuksesi, että kukaan ei välitä on jokseenkin tosi. Sinun on nyt vain tajuttava, että sinun on itse välitettävä itsestäsi. Sinun on ryhdyttävä elämään omaa elämääsi. Otettava vastuu omasta elämästäsi. Kun katsot peiliin, näet siellä lapsen, josta voit kasvattaa juuri sellaisen kuin itse haluat. Aikuista ihmistä ei voi viedä hoitoon pakolla. Sinun on itse sitä haluttava, ja otettava se suurelta tuntuva askel kohti hoitoa. Sukulaiset eivät voi sinua juuri auttaa, vieras ihminen näkee asiat paremmin ulkopuolisen silmin. Lakkaa syyttämästä muita tai edes odottamasta apua muilta. " Etsi itsestäsi ihminen, sillä itsessäsi sinussa on rakennusainekset aivan kaikkeen." tv. masennuksen kokenut ja siitä selvinnyt

En osaa auttaa häntä. En voi kuin toivoa ja pelätä. Jos hän tekisi itselleen jotain miten voisin ikinä enää elää omaa elämääni eteenpäin? Rakkaat masentuneet ihmiset! Ottakaa kaikki hoito ja apu vastaan. Älkää tehkö itsellenne mitään pahaa. Osaatteko sanoa minkälaista apua te haluaisitte läheisiltänne? Tekisin mitä vaan oman siskoni puolesta.

Ei sanoin pelkästään, vaan teoin. Mutta olenko minä sitten sellainen ihminen, että niskaani voi kaataa mitä vaan.

Se on yksi maailman itsekkäimmistä teoista, varsinkin jos on läheisiä jotka jäävät miettimään että miksi??



Tiesittekö että itsemurhan yrittäminen periytyy? Ts. se tapa ratkaisukeinona.

Oikeasti en osaa sanoa edes sanoin siskolleni miten välitän hänestä. Meidät on kasvatettu niin umpimielisiksi, että ääneen minkään tunneasian sanominen on niin älyttömän vaikeaa.



Sisko

mitä haluaa. Jos tuntuu, ettei enää jaksa niin lähtö on silloin helpotus.

Miksi rämpiä vielä vuosikymmeniä jos ei jaksa.

Sen tunteen ymmärtää vain se, joka sen on käynyt läpi. Ja sen ymmärtää vain sellainen, jonka läheinen on tehnyt itsarin.

En ole koskaan ollut siinä suhteessa itsekäs, että syyttäisin itsarin tehnyttä. Se on hänen päätös ja jos me muut emme sitä ymmärrä niin ei voi mitään.

Ihmiset on itsekkäitä ja haluaa muiden elävän masennuksessa vain siksi, ettei heidän tarvitsisi kohdata näitä mustia asioita.

Silti heistä ei ole auttamaan, mutta haluavat kuitenkin masentuneiden elävän.

Rauha jokaiselle tutulleni, joka on päätynyt siihen ratkaisuun. ymmärrän sen varsin hyvin.

Minäkin tarkoitan sitä, että itseään varten täällä eletään. Jokainen ihan itse kärsii omat surunsa ja murheensa (kuten myös nauttii ilonsa). Miksi ihmeessä täällä pitäisi kärvistellä muiden takia?

Apua ei aina saa ja aina se ei riitäkään.

On hölmöä syytellä itsemurhan tehnyttä itsekkyydestä. Miksei muka saisi itse päättää omasta elämästään?

Toisten on niin helvetin helppoa sanoa että " sun täytyy" , " hae apua" , " piristy!" , " ajattele lähimmäisiäsi" jne. Plaaplaaplaa.