Naapurin kaikilla 3 lapsella on kehitysvamma, aika karseeta
Kommentit (72)
Voihan lapsen hoidosta luopua sitten kun ei jaksa. Ei se tietenkään mikään helppo päätös ole, mutta saapa nukkua yönsä rauhassa.
Voi olla esim. niin, että äiti on synnyttänyt kaikki lapsensa pikkukeskosina vaikkapa kohdunkaulan heikkouden tai muun syyn vuoksi. Esim. tiedän perheen, jossa kolme rv 23-25 syntynyttä lasta, kaikilla jonkinasteinen pysyvä vamma/vammoja.
Tiedän perheen, jolla kaksi jo aikuista vammaista lasta. Silti ovat yhtä hoidettavia kuin pikkulapset... Kyllä siinä tilanteessa apua pitää hakea ja ottaa sitä vastaan... Se ei ole väärin!
nostan hattua , itse uupuisin, naapuri sanoo etvaik jaksaisi lasten kanssa ei jaksa tapella kelan ja kunnan etuisuuksien kanssa
Ihan turha niputtaa kaikki vammoja ja vammaisuuksia yhteen! Osa vammaisista on todella omatoimisia, toisia ei voi jättää hetkeksikään yksin ja ovat täysin autettavia...
He voivat päivät käydä " koulussa" ja illat kotona. On olemassa myös tukiasuntoloita ym. Ei vammaisen lapsen tarvitse olla koko ikäänsä äidin tai isän hoidettava. Sama oikeus heillä on päästä kouluun ja hoitoon kuin muillakin lapsilla.
Totta vitsissä pitää hakea apua, kun ei jaksa. Ja pitää myös osata luopua lapsen hoidosta kun ei enää jaksa. Tai jos mikään tuki ei tunnu riittävän, niin silloin sossun on vedettävä peli poikki. On täällä maassa kehitysvammaisten hoitoon mm. laitoksia, perhekoteja ja ihan yksityisiä koteja, joissa hoidetaan mielellään vammaisia - eikä vammaista tarttis heitellä kuin perunasäkkiä pitkin kulmakuntia.
Edes niiden vanhempien ei tartte hoitaa lapsiaan ilmaiseksi, ne kuitenkin elää ihan hyvin niillä rahoilla mitä itse saavat ja mitä lapset saavat. Yhteiskunta auttaa ilmaiseksikin jonkun verran, esim. omaishoitajilla on oikeus kolmeen ilmaiseen vapaapäivään kuussa. Omaishoidontuen lisäksi aikuinen hoidettava saa eläkettä. Kelan minimihän se on, mutta saa ne silti.
Tiedätkö miten kolmen vapaapäivän toteutuminen onnistuu käytännössä? Monissa kunnissa ei mitenkään.
mutta itselläsi ei silti taida olla. t. 21
Vierailija:
Tiedätkö miten kolmen vapaapäivän toteutuminen onnistuu käytännössä? Monissa kunnissa ei mitenkään.
Mä oon kuvitellut että toimii jotenkiuten kun on lakisääteinen oikeus. Jos ei kunta pysty toteuttamaan, niin kai siitä joku kompensaatio pitää tulla, jotta voi itte osataa apua. Jos ei tule vielä, niin kohta siihenkin puututaan.
Kaksi oli ihan terveitä ja kahdella oli vaikea kehitysvamma. Siis sellainen, ettei yhtään voi antaa olla yksin, eivät osanneet puhua tai liikkua normaalisti, puhumattakaan muista tehtävistä.
Muistaakseni kaksi ekaa oli terveitä ja kolmas vammainen, tämän jälkeen olivat saaneet tietoon, että heillä on perinnöllistä, että on suurempi riski saada vaikeastivammainen lapsi, se prosentti taisi olla jopa 50 %. Olivat kuitenkin jo ennen ensmmäistä lasta unelmoineet neljästä lapsesta ja sitten neljännen saivatkin ja hänellä oli myös tämä vaikea kehitysvamma.
Kyllä sen ohjelman perusteella todella rankalta näytti lasten hoito, että suon kyllä kaiken tuen ja avun vammaisperheille.
Tiedän kehitysvammaisen, jonka äiti herää lukuisia kertoja yössä, koska lapsi saa epileptisiä kohtauksia. Vuosia ja vuosia aina niin kauan kunnes äiti luovuttaa lapsensa jonkun toisen hoidettavaksi tai jompi kumpi kuolee.