pelot ja jännitys 8-vuotiaalla pojalla!!!??? Neuvoja.pliis!!
Heipsan!
Tässä hiukan historiaa...Olemme uusperhe ja poika on minun esikoinen ja meillä miehen kans yhteinen kaksivuotias.
Muutimme kesäkuun alussa toiseen kaupunkiin,naapurikunnassa tuli asuttua parisen vuotta.
Nyt edessä tietenkin pojalla koulunvaihto(toiselle luokalla),missä kylläkin vanhoja tuttuja päiväkotiajoilta.
Esikoiseni on herkkä mutta sosiaalinen poika.Nyt vaan on tullut ihan hermostumiseen asti pelkoja ja ahdistusta.Ensiksi oireena pissalla käyminen,uni ei tullut jne.
Nyt yleensäkin iltaa kohti tulee hengenahdistusta ,joka ensiksi menikin astman piikkiin kun kerta pujot ja heinät ärsyttävät. Käytiin pariin otteeseen päivystyksessäkin eikä mitään vinkumista kuulunut,mutta poika pakotti lähtemään. Ventoline yleensä auttaa mutta ei kyllä mitään astmakohtauksia ole.
Pelkoja on paljon,pelkää että sokeutuu,jalka menee poikki ja kuolemaa.jne.
Olemme joka ilta keskustelleet yhdessä asioista ja vakuuteltu että mitään hätää hänellä ei ole.Kaikki on kunnossa.Huomiota hän saa aivan varmasti samanverran kuin kuopuskin.Yhdessä tehdään ja pelataan ja syli on vieläkin turvallinen paikka.
Onko kellää kokemuksia vastaavasta?Onko yleistä että tässä iässä pelkoja tulee ja jännittääkö koulunalku jne?Kavereita hänellä on,mutta voiko tälläinen pitkä kesäloma vaan saada aikaan sen että miettii liikaa asioita.
Lööppejäkin pelkää,kolareita ja muuta tapahtuneita.(helkutin lööpit)
-kiitos jo etukäteen_ :)
Kommentit (7)
Siis teillä näyttää olevan aivan samanlaisia " ongelmia"
Meilläkin tuo vatsa on sattunut koko kesän,ja sitten huomasinkin vatsan olevan kovalla. Ja kun luin netistä siitä vatsakivuista,ne kuuluu juuri lapsille,joilla elämänmuutoksia tai muuten herkkiä.
Meillä tutkitaan kaikkia naarmuista luomiin,että mitäs nuo on jne...Välillä oikein ärsyttää kun itse rentoutuu ja yrittää katsoa vaikka jotakin sarjaa,toinen huutelee sängystään ettei saa unta,ja pelottaa,ja tuu sanomaan hyvää yötä....grrr. Välillä meinaa hermo mennä.
Meillä tietty aikaisot elämänmuutokset takana,kun olin pojan kanssa 5 vuotta yksin ja sitten tuli mies,miehen poika ja vielä yhteinen lapsi,ja muutto.
Poika on meillä sellainen pikku-einstein!! Lukee tietokirjoja ja kysymyksiin on välillä tosi vaikea vastata,kun ei itekkään tiedä. Mekin olemme yrittäneet kiinnittää huomiota puheisiimme,kuten kolarit ja luonnonkatastrofit ym. Mutta vaikeaahan se on kun media on se itse pirulainen näille lapsille ketkä kiinnotuu jo varhain kaikesta,ja osaavat lukea.
Eiköhän nämä tästä selviä!Kun koulut alkaa ja elämä on taas sitä arkea niinmoni asia varmasti tasoittuu.Ja jollei niin aina löytyy paikkoja missä voi käydä juttelemassa.
Kiitos vielä kerran,helpotti kuulla että toisillakin samaa...Koska ainahan sitä äiti miettii että mikä sitä omaa lasta vaivaa,ja onko sairas tai jotain.
Mukavaa syksyä sinulle ja tytöllesi :)
ihan vedet silmiin, kun luin nämä kirjoitukset. Ihan kuin olisin itse kirjoittanut!!
jaahas, uusperheen vauva itkee...palaan..
Meillä 10-vuotias poika joka kärsii iltaisin unettomuudesta, joka ilta marssii vanhempien makuuhuoneen ja oman huoneen väliä ja hokee että pelottaa ja ei saa unta. Pojan kanssa on keskusteltu kovasti, mutta eipä sekään tunnu auttavan. Hän on herkkä ja pohdiskeleva poika, joka miettii maailmankaikkeutta, kuolemaa yms nukkumaan mennessä, vaikka ollaan yritetty että hän vaikka lukisi jotain kirjaa, että ajatukset olisi muualla, mutta ei sekään tunnu auttavan. Haluaa kauheasti keskustella kaikista maailman asioista aikuisen kanssa ja siinä on saattanut aikuinen kertoa sellaisia asioita mitä hänen ikäisen ei tarvitsi tietää, kuten esim miten tulivuori toimii. Nyt kun koulun alkukin alkaa taas lähestymään, hän jännittää jo sitä ja pohtii miten hän taas selviää ensi vuodesta, kun koulussa on niin vaikeaa, vaikka on saanut kokeista 8 ja 9 joten ei se ylivoimaisen vaikealta tunnu, mutta on saanu tälläisen ajatuksen päälle. Olenkin miettinyt että pitäisikö tässä mennä jonnekkin psykologin juttusille, kun tätä on ollut jo ekasta luokasta lähtien. Mitään mullistavaa tai ylipäänsä erikoista ei meidän perheen elämässä ole sattunut, että sitä voisi syyttää. Taitaa vain olla liikaa asioita miettivä lapsi. Vanhemmille vain tosi rankkaa, kun mikään juttelukaan ei tunnut auttavan. Onko kellään vinkkejä asiaan?
Moikka,
Ensiksi ajattelin etten saa vastauksia mutta tosi mieltä lämmittävää että en ole yksin.
Nuo nukkumaan menot on yhtä hampaidenkiristystä!!
Meillä poika pitkittää ja pitkittää sänkyyn menemistä.
Ja nyt kun koulut on alkamassa olemme päättäneet että nyt on aika siirtyä pikkuhiljaa normaaliin rytmiin,eli klo 20.30 sänkyyn ja sitten voi lukea vielä hetken aikaa jotain omassa sängyssä.
Mutta eipä eilenkään toiminut :(
Meillä ei päiväsaikaan ilmene oikeastaan mitään poikkeavaa,mutta eilen pojalla oli koko päivän kaveri kylässä ja heti kun kaveri lähti,poika tuli sanomaan ettei saa henkeen.
Eli heti kun jää yksin,ja minäkin olin nukuttamassa kuopusta..
Välillä sitä itsekkin hermostuu,kun tulee ovelle jotain pölisemään ja yrittää toista lasta saada nukahtamaan.
Eihän he sitä kiusalla varmastikkaan tee,mutta siltä välillä todellakin tuntuu.
Ja sitten tulee huudettua illalla ja siitä vasta minulle ainakin tulee paha mieli :(
Välillä olenkin uhkaillut että hän menee jo seitsemältä sänkyyn jotta unta riittäisi enemmän.Mutta se on vaan uhkailua,mikä e iole vielä toteutunut....
Pitäisikö vaan ottaa kovemmat ohjat,sitä tässä mietin!!??
Erkku
eilen kirjoittamaan, mutta vauva oli eri mieltä:-)
Minulla on tosiaan myös tokalle luokalle menvä poika, joka on samalla tavalla oireillut elämänmuutoksia. Olen eronnut pojan isästä ja poika asuu n. parin viikon jaksoissa minun ja isänsä luona. Olemme ihan ok väleissä isänsä kanssa eli sen puoleen ei pulmaa. Suostuin aikoinaan siihen, että poika on isänsä luona kirjoilla, ettei koulu vaihdu. Itse en taloudellisista syistä voinut jäädä ent. asuntoon. No, isänsä on löytänyt uuden puolison ja muuttavat nyt sitten niin, että koulu vaihtuu..
Meille taasen syntyi uusperheeseen vauva kesäkuussa, joten muutoksia on ollut.
Poika alkoi oireilla joulukuussa siten, ettei saanut ruokaa enää nieltyä. Oli oikeastikin kipeä ja nielurisat ovat isot. Älysin kuitenkin homman jatkuessa, että kyse on psykosomaattisesta oireilusta. Poika " kurnutti" niellessään ja oli tukehtumassa ja sai välillä kauhukohtauksia, että kuolee siihen paikkaan. Kuolemanpelko on siis meilläkin ollut läsnä. Samoin kaikki taudit ja maailmanloppu. Ihan rasitukseen asti.
Luin jostain nettisivulta, että näitä oireita on lapsilla, jotka ovat epävarmoja asemastaan perheessä eli meillä varmaan piti paikkaansa. Nukkuminen on kuitenkin onnistunut ihan hyvin. Eron aikaan poika nukkui kyllä mun vieressä, mutta kun muutettiin uuteen kotiin uuden mieheni kanssa, niin poika siirtyi omaan huoneeseen ihan ok. Valot tietty piti olla yöllä päällä. Meillä mennään nukkumaan niin, että luen hänelle illalla. Joskus piti istua siinä vieressä, että uni on tullut, mutta ei enää. Aika on tehnyt tehtäväänsä.
Pitkää pinnaahan tämä vaatii, mutta ymmärrystä lisää se, että olen itse ollut lapsena samanlainen ja muistan yölliset kauhukohtaukset ym. alle pissaamiset ja unissakävelyt. Yritämme rauhassa keskustella kaikista asioista, mutta aina se ei auta. Yritän myös parhaani mukaan viettää aikaa kaksin pojan kanssa. Luulisin kuitenkin, että kovistelu ei auta, vaan aika. Ja jos ihan älyttömyyksiin meinaa elämä mennä, niin keskustelu psykologin kanssa ei varmaan ole pahasta. Näistähän voi periaatteessa kehittyä jotakin neuroosejakin. Meidän pojasta tulee varmaan sellanen käsien pesijä..
Helpottavaa kuitenkin, ettei ole ainoa näitten pulmien kanssa!!
Meillä on ollut vastaavanlaisia tilanteita 8-vuotiaan kanssa. Pelottaa nukkumaan menessä, erityisesti pelottaa se että äiti tai isä kuolee. Ja kovasti miettii myös sairauksia. Nukkumaan meno on meillä ollut helpompaa jos tyttö laitetaan ajoissa nukkumaan ja ovi on auki niin että hän näkee olohuoneen valon palavan ja kuulee telkkarin ääneen, joten tietää että aikuiset valvovat vielä. Monesti illalla tyttö saattaa huutaa huoneestaan, että " Koska te menette nukkumaan?" tai " Katsotteko vielä telkkaria?" . Jos satutaan menemään nukkumaan aikasemmin tai niin ettei tyttö ole ehtinyt nukahtaa niin sitten hän saattaa tulla makuuhuoneemme ovelle kolkuttelemaan.
Sellaisina iltoina kun on tehty pitkään jotakin yhdessä, vaikka käyty ulkona tai uimassa niin tyttö nukahtaa helpommin. Surettaa vaan kovasti kun toinen pelkää ja nukkumaan meno on hankalaa. Aamulla kuitenkin ihan kunnossa. Tyttö pärjää hyvin koulussa ja leikkii paljon kavereiden kanssa ja on iloinen.
Meillä ei katsota tv:stä kauhu/jännityselokuvia niin että lapset kuulevat tai näkevät. Ja 8-vuotias ei lue jännityskirjoja, koska sitten pelottaa vielä enemmän. Oletan tämän olevan ohimenevä vaihe. Toivottavasti.
Meillä 8-vuotias tyttö, jolla on koko kesäloman ajan ollut vähän samanlaista meininkiä. Teillä on hengenahdistusta ja meillä vatsakipua (kirjoittelinkin tuossa alempana vastausta kouluunmenijän vatsakipu -kohtaan) ja mitä tuossa olen tytön kavereiden vanhempien kanssa puhunut, niin ainakin yhdellä tytöllä on pää särkenyt koko loman ajan joka päivä. Eli kyllä tämä varmasti joltakin osin liittyy ikäänkin.
Meillä on " erikoisalueeksi" otettu kaikenmaailman taudit; kaikki alkoi siitä kun hoitopaikassa oli kesäkuussa vesirokko jota tyttö ei ollut vielä sairastanut. Siitä kehitettiin sitten oikein kunnon paniikki ja melkein yökaudet valvottiin ja kytättiin jokaista mahdollista nyppyä iholla. Kun kaikki olivat kuulemma sanoneet, että vesirokko on KAIKKEIN pahin tauti, mikä voi olla :)... En tiedä itkeäkö vaiko nauraa. No, vesirokko sitten tuli (luojalle kiitos!) ja ajattelin jo, että jospa se siitä, mutta ei - kyllä se tautifobia vieläkin aina välillä valtaa alaa. Minulta itseltään ei enää paljoa kysele, kun olen kieltäytynyt sen enempää pohtimasta asiaa. Sanon vaan, että hän on täysin terve tyttö (kuten mahan takia lääkärissäkäynnitkin todistavat) ja minä en tiedä mistään taudeista sen enempää kunnen kerran lääkäri ole.
Kyllähän meillä on nyt kesän aikana käyty kanssa lävitse kaikenmaailman Afrikan nälkäänäkevät, tulipalot, tulvat yms. ja sen takia olenkin nyt ollut todella tarkkana uutisten ja ihan omien puheidenikin kanssa.
Olemme perheneuvolassa käyneet psykologin juttusilla muutaman kerran ja siellä sanottiin, että nämä ovat usein sellaisten vähän " fiksumpien" lapsien ongelmia - heillä leikkaa vähän turhan hyvin kaikki jutut. Ja ainakin omassa tytössäni tunnistan tämän, kun vertaan muihin ikätovereihinsa. Lisäksi meillä on varmasti ongelmana ollut myös se, että kun olemme tytön kanssa kaksisteen eläneet jo monta vuotta, niin on itsekin tullut vähän turhan paljon ääneen mietittyä kaikenmaailman asioita ja ongelmia...
Olen nyt melko paljon nettiäkin selaillut asian tiimoilta ja aika paljonhan tällaista samantapaista oireilua ilmeisesti esiintyy tämän ikäisillä lapsilla. Sen kun vaan sitten tietäisi, että mikä on normaalia ikävaiheeseen liittyvää juttua ja milloin se alkaa sitten menemään yli ja muuttumaan epätavalliseksi. Meillä on kuitenkin tytön elämässä tapahtunut ikävuosiin nähden melko paljon (avioero, tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä yms.), että ajattelin, ettei tuosta psykologin tapaamisesta varmasti ainakaan mitään haittaa ole. Tosin tämä oireiden ilmaantumisen ajankohta oli kyllä vähän outo, kun nyt asiat ovat pysyneet mielestäni melko lailla ennallaan pidemmän aikaa. Ei ole tapahtunut mitään suurempia muutoksia.
Koitetaanhan pärjätä näiden meidän pikku " pohtijoiden" kanssa - vaikka välillä tuntuu, että tulee jo itsellekin ihan stressi koko asiasta!