Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Helmikuiset torstaihin!!!

02.08.2007 |

Aloitan nyt uuden pinon ja olen samaa mieltä siitä, että päiväpinot olisivat kätevämpiä ja helppolukuisempia kuin viikkopinot! Joten, jos keskustelijoille sopii, niin tehtäisiin näitä päiväpinoja tästä lähtien!



Viimeinen työpäivä tällä viikolla käsillä ja sitten saa taas ryhtyä viikonlopun viettoon. Onhan se palkkapussi aika pieni puolella työajalla, mutta kun pärjäämme taloudellisesti näinkin, niin kyllä se vapaa-aika on ihanaa. Siis sekä minulle että esikoiselle.



Täällä oli keskustelua ensi kevään hoitokuvioista ja olen pohtinut samoja asioita. Mies oli sitä mieltä, että päiväkotipaikka pidetään (varmasti ajattelee minun hermojani), mutta itse en niin ajatellut. Tuntuisi vieraalta viedä poika aamuisin hoitoon ja itse jäädä vauvan kanssa kotiin. Olenkin aikonut vierailla avoimessa päiväkodissa, perhekahvilassa ja sitten etsin käsiini jonkun kerhon, johon poika voisi mennä. No nämä ovat vielä suunnitelmia vain ja katsotaan sitten minkälainen tulokas on, että väsyttääkö äitiä vai ei!! Mutta molemmat olemme sitä mieltä, että poika tarvitsee ulkopuolisia virikkeitä, sen verran virtaa ja uteliaisuutta löytyy!



Annlinn:lle voimia ja hermoja kestää odotusta ja epätietoisuutta. Se kalskahti vähän korvaan, kun sanoit ettet halua sairasta lasta. Olen oppinut, että maailma ja elämä on juuri niin " julma" , että kaikkeen ei todellakaan voi vaikuttaa. Mitkään testit eivät välttämättä näytä kaikkia mahdollisia sairauksia ja näin ollen kuka vaan voi saada sairaan lapsen sitä raskausaikana tietämättä. En arvostele sinua, mutta itse en oikein uskalla sanoa edes ääneen tuollaisia asioita, koska elämä tuntuu yllättävän. Minun asenteeni on, että otetaan vastaan mitä annetaan. Tietysti on hyvä saada tietoa ja selvittää asioita, siksihän seulontoja järjestetään. Joka tapauksessa voimia sinulle tulevaan ja niinkuin joku mainitsi, niin monesti hälytykset ovat vääriä! Toivottavasti näin sinunkin kohdalla.



No nyt pitäisi taas pistää nenä kiinni paperiin ja aloittaa luku-urakka. Tämä puoli työstäni on mukavaa, kun saa arvioida muiden tuotoksia, kertoa hyvät ja kehitettävät puolet.



lehvä 11+

Kommentit (28)

Vierailija
1/28 |
02.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

anteeksi sekoilu!

Vierailija
2/28 |
02.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä lehvä, päiväpinoissa pysyy tämäki adhd jotenki mukana... Noissa viikkopinoissa tahtoo käydä niin, ettei millää voi pysyä ajatus mukana puoleenkaan väliin saakka...

Jos siis edes pari pinoa viikolle, niin eivät aivan loputtomiksi veny...



Noh, anna_liisa. Mullakaan ei ole varaa sun päätösiäs arvostella tai arvottaa, mutta muista kuitenkin, et niskaturvotuksella on todettu olevan yhteys trisomiapoikkeavuuteen. Ei niin, et ne vauvat, joilla turvotusta on ovat automaattisesti trisomialapsia...

Ja niin, yleensä kai elämä menee niin arvaamattomia reittejä, et tulevaa on kaiken kaikkiaan aika mahdoton suunnitella etukäteen... Mutta voimia teidän perheelle, tää on varmasti raskasta aikaa ihan kaikille. Minä en voi tietää, kun en ole vastaavaa läpi käynyt.



(.) Mahaa turvottaa. Kiitän nykymuotia siitä, ettei tarvi halpahallin yöpaidoissa kulkea, vaan kokoa suurentamalla ihan joka kaupasta löytyy jotain päällepantavaa :)

Esikko on yhä räkäinen, mut onneksi hyväntuulinen. Virtaa riittää aamusta iltaan ja välillä kontataan yötkin läpeensä :)

Viikonlopuksi ollaan jäämässä pojan kanssa kaksin, ko isäntä lähtee polttareihin ja vie koiran kasvattajalle mennessään (miokä tarkoittaa mulle parin tunnin urakkaa tänään, ko pitää pestä ja karstata tuo koiruus...)

Ja koska olo nykyään on ihan jees, ni pullataikina odottaa keittiön pöydällä, et poika menee eka päikkäreille tunnin päästä...



Touhukasta torstaita!!!! (5 yötä np:hen)



Luuk@

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/28 |
02.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

alkuviikko, kun se painuu tuonne bittiavaruuteen...



http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?appid=102&m=10893940&p=1&tm…

Vierailija
4/28 |
02.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tänään on sitten tuo np-ultra. Ihanaa taas päästä kuikuilemaan sinne masuun. =) Ja tietenkin on kiva sitten kuulla että miten siellä voidaan. Toivottavasti ihan hyvin.



Kohta onkin jo viikonloppu. Ihan kiva.



Suan

12+1

Vierailija
5/28 |
02.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerronpas teillä ultrastamme.



Siellä oli siis 6,3 cm kokoinen pieni ihme. Niskaturvotusta oli 0,7 mm eli ei syytä huoleen sen puolesta.



Pikkuinen nukkui koko ultran ajan eikä liikkunut YHTÄÄN. Sitten kuitenkin ihan lopuksi ultraaja sanoi minulle että minun pitäisi nousta ylös pomppimaan joten siellä minä sitten hyppelin ultrahuoneessa ja kas kummaa, muutaman hypyn jälkeen alkoikin kunnon liikehdintä. =)



Oli ihanaa nähdä kuinka paljon tuo pienokaisemme oli kasvanut edellisestä ultrasta. Se oli kasvanut puolella. :D Kaikki oli hyvin. Se oli ihanaa kuulla. Tiistaina olisi sitten neuvola ja siellä varmaan kuulemme ensimmäisen kerran nuo pienen sydämen lyönnit.



Olisikohan tuo pikkuinen ollut niin väsynyt sen takia että olen ollut monta päivää jo flunssassa ja yskinyt todella paljon? Jos se on väsyttänyt toisen. En tiedä.



Suan

12+1

Vierailija
6/28 |
02.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meen lapsivesitutkimukseen 16.8 sittenpähän saan tietää et missä mennään.Nyt täytyy ottaa ihan rauhallisesti tämä aika ja elää normaalia elämää.Kuiteski se on niin pieni tuo riski saada down lapsi ja kätilö sanoi et 2.2mm on ihan normaali arvo.

Kiitti kuitenki teille kaikille jotka jaksatte mua kannustaa.

anna_liisa 13+1

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/28 |
02.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onhan tuo vielä alle sen rajan, joten eihän sitä tiedä. Ja niinkuin joku jo mainitsikin niin kuka tahansa voi tuon sairaan lapsen saada vaikka mitään ei kokeissa huomattaisikaan. Joten..



Onhan se silti ikävää kuulla tuollaisia uutisia vaikka tulokset ovatkin normaalirajoissa. Ei sitä kenellekään toivoisi. Voimia kuitenkin ja kohtahan sitten selviää enemmän.



suan

12+1

Vierailija
8/28 |
02.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jonttu: Mä muistan kanssa lukeneeni kelan sivuilta että äitiyspäivärahaa voi hakea työttömyyttä edeltävän työn tulojen perusteella. Mutta melko vähän siitä oli siellä kerrottu. Kannattaa varmaan käydä kyselemässä suoraan virkailijalta.



Eikös meidän äitiyspäiväraha muuten määräydy vuoden 2006 verotuksen perusteella kun la on 2008? Tällaisessa käsityksessä minä olen elänyt.



ON: Meillä odotellaan innolla että maha alkaisi pikkuhiljaa näkyä. Onhan se iltaisin pikkupallo, mutta aamulla se on aina hävinnyt =( Minä malttamattomana ihmisenä en jaksaisi millään enää odottaa että pääsen äitiysvaateostoksille. Ollaan lähdössä kahden viikon kuluttua Tukholmaan. Sieltä voisi löytää vaikka mitä kivaa kunhan vaan olisi maha. Ei kai tässä auta muu kuin odottaa.



Mammuliz 12+6

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/28 |
02.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset


[b]Mamuliz:[/b]Lainais kelan sivulta: " Verotuksessa todettuja työtuloja koskevat tiedot on annettava etuuden alkamisajankohdasta kaksi vuotta taaksepäin olevalta vuodelta. Esimerkiksi: Etuus on alkanut vuonna 2006, verotiedot annetaan vuodelta 2004." Eli mä ymmärsin, että se, minkä vuoden verotuksen mukaan lasketaan, on kiinni siitä koska äippärahakausi alkaa.

Jos joku on mua viisaampi, oikaiskoon, mä en koskaan oikein ole päässyt selvyyteen noista kelan kaikista kiemuroista.



[b] Suanille[/b] onnea hienoista ultrakuulumisista!



[b]Anna_liisalle [/b] kovasti voimia! Ikävää, että saitte huonoja uutisia. :(

On varmaankin todella rankkaa odotella tuota lapsivesitutkimusta(istukkabiopsiaa) ja sitten vielä tuloksiakin!



Pinoista: voidaan hyvin siirtyä takaisin päiväpinoihin jos tuntuu, että porukka on saanut sen verran energiaa takaisin, että jaksaa kirjoitella. Viikkopinoihinhan siirryttiin kun ei viestejä tahtonut kovinkaan montaa päivässä kertyä tuossa alussa.



mantelipulla

Vierailija
10/28 |
02.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

anna_liisa! mulla oli toista lasta odottaessa vauvalla 2,2 mm niskaturvotusta. Siin kävi niin, et mä sanoin sen ääneen siin ultras miehelleni ja sit hoitaja vahvisti, et joo kyllä tällä turvotusta on. Se oli mulle tosi kova shokki, varsinkin kun hoitaja vaan puhu siitä mitä se merkitsee, mut ei yhtään osannut olla empaattinen tai rauhoitella. Se oli tosi jäätävä tilanne. Sanoi, että voin saada asiasta tietoa perinnöllisyysklinikalta. Soitin sinne sit seuraavana aamuna ja siel sit käytiin läpi kaikki syndroomaat, mitkä mahdollisia. Mulle varattiin aika istukkatutkimukseen parin päivän päähän. Lääkäri oli mahtava ja oli ihanan tsemppaava ja tutki sikiön mittasuhteita ja etsi nenäluun ja sanoi, että kaikki näyttää hyvältä. Tutkimuksen tulos tuli jo kolmantena päivänä tutkimuksesta. Siin ei ollu mitään vikana. (Ystäväni kaupungissa tämä minun sikiöni niskatusvotus ei ollut yhtään järkky, vaan ylärajoilla 2003. Mikähän nyt toi rajatilanne on?) No, sit tutkittiin 18 ja 20 viikoilla sikiön sydäntä, onko siinä jotain vialla, koska turvotusta oli ollut. Saimme ihanan tyttövauvan, eikä synnytyssairaalassa sydämestä kuulunut mitään hälyttävää. Tyttömme ollessa pari vuotias sivuääni kuului sydämestä ja kävimme sydän ultrassa, mutta mitään selvää vikaa ei ole. Pieni vaaraton säije, joka pitää ääntä (myös miehelläni sellainen).

Pitkä kertomus, mutta mä ainakin stressasin asiaa ihan turhaan liikaa, en saanut alussa mitään tukea ja netti oli armoton tietolähde!



Itselläni kolmannen raskauteni kahdennentoista viikon ultra ensi viikolla, ja kyllähän mua jännittää. En oo muuten vielä listautunut.



Tsemppiä, ja uskon että sulla kaikki hyvin!!!















Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/28 |
03.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

..tähän. Viikon pinon katkaiseminen ainakin kahteen osaan passaa mulle, olen vähän laiska aloittamaan ketjua, jos sitä ei ole aamulla aloitettu, joten pino per päivä tuntuu ehkä liian nopealta tahdilta, mutta ihan mieten vaan.



Neuvolassa kävin vasta nyt, sydän kuului mukavasti, 160 sykkeellä :)

Se, että olin käynyt varhaisultrassa viikolla 9 tietenkin helpotti omaa odotusta, tiesi, että siellä kyllä on elämää, vaikkei sydän sitten kuuluisikaan. Maanantaina on np-ultra.



Anna-Liisalle tsemppiä ja lämpimiä ajatuksia!



Painoa oli tullut kolme kiloa (!) lisää. Olen aika pikkuinen kaikin tavoin, joten ihmettelin, kun paino nousi vaaálla 54 kiloon. Esikoisen kanssa paino oli hädin tuskin tässä vaiheessa noussut lainkaan ja nyt en ole edes pystynyt huonolta voinnilta kesällä mitenkään kunnolla syömään. Toisaalta, nyt olen aivan majesteettisen turvotuksen vallassa, vatsa on illalla kuin olisi jo 5-6 kuulla ja rinnat on kasvanut vähintään kolme kuppia isommaksi :) Saa nähdä turpoanko pitkin raskautta tähän malliin..:)



Väsymys vaivaa yhä, siihen ei ole tainnut kukaan keksiä vielä apukeinoa? Päiväunia töiden jälkeen en voi ottaa, sitten koko ilta menee huonossa olossa. Pitäisi varmaan kokeilla pysyykö kahvi sisällä..?



Mukavaa perjantaita, toivottavasti tämä pino olis vielä hengissä -- en ainakan perjantain erillispinoa löytänyt.



Voimia ja iloa,

Sandus 12+4

Vierailija
12/28 |
03.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

iitulii72:Kiitti kauheesti tuosta sun kertomuksesta.Kyllä kivi putosi sydämmeltä.Mulla vaan ei tehdä istukka tutkimusta ku viikkoja ehtii olla jo 15+1 eli multa otetaan lapsivesinäyte.Se kätilö joka soitti sanoi et mitään hätää ei ole että se 2.2mm on normaali arvo.Kysyin et mikä arvo se on sit korkea niin 3.5mm.Mulla se verikoe tulos oli normaali.Oliko sulla?Mutta mää haluan varmuuden vuoksi mennä kuiteskin siihen lapsivesipunktioon.Meidän edellisellä lapsella oli 1.7mm se paksuus.Eli eihan tuossa ole ku puolen sentin heitto.Lähdemme huomenna Norjaan reissuun lasten kans,saa ihan muuta ajateltavaa.Toivotan onnea sinulle kovasti tulevaan ultraan!

anna_liisa 13+2

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/28 |
03.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset


Sain keskenmenon tiistaina rv 10+2. Oikeastaan ultrassa todettiin että vauva oli jo pari viikkoa sitten kuollut. Elämäni kamalin kokemus oli kun tyksistä sain kohdun tyhjennys pillerit ja keskiviikkona sitten vain odottelin että rakas toivottu ja haluttu vauvamme valui pois. Tuntuu etten pääse tämän yli ikinä, mutta pakko se on vain jaksaa kun on neljä vanhempaa poikaa. Ei kyllä lohduta yhtään että on jo lapsia, koska tämä vitonen oli ihan eri juttu, oma yksilö, ehdin jo niin kiintyä häneen. Kohtaloa tämä on, korkeemman kädessä kaikki. Suren niin kauan kuin on tarvis ja elämä jatkuu, koska vaihtoehtoja ei ole.



Onnea kaikille odotukseen, nauttikaa siitä pienestä ihmeestä sisällänne. Ehkä minäkin vielä joskus olen niin onnekas, että saan vielä mahdollisuuden...



hupsis-rouva hiljenee...



Vierailija
14/28 |
03.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nuo ovat sellaisia uutisia jotka haluaisi kadottaa olemattomiin. Surullista kuulla että tällaista käy vaikka se onkin aika yleistä. Toivon sinulle nyt oikein paljon voimia jaksaa eteenpäin ja uskoa siihen että ehkä vielä joskus saat nauttia odotuksesta uudelleen.



Suan

12+2

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/28 |
03.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi sulla verikoetulokset oli normaalit, kyllä saat olla rauhallisin mielin. Jostain syystä se hoitaja ei edes ehdottanut mulle verikokeita, enkä itsekkään osannu pyytää. Nyt myöhemmin oon tajunnut, että 2.2mm ei todella ole korkea arvo. Mut sen hoitajan mielestä se oli ja sen takia mulla oli kyllä tosi ahdistava olo. Nyt kun mua jännittää ensi viikon ultra ja mulla on ensimmäinen neuvolakin vasta ensi keskiviikkona, joten en ole sydänääniä vielä kuullut. Kävin lukemas netistä niskaturvotuksista ja siel oli kyl hurjiakin lukemia. Ei kovin fiksua lueskella mitään ylimääräistä!!!!



Sulla kyllä toi yhdistelmä verikokeen kanssa vaikuttaa kyllä lupaavalta!

Mukavaa reissua !





Hupsis-rouvalle pahoittelut keskenmenon vuoksi.



iitulii72 11+1

Vierailija
16/28 |
03.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi Hupsis-rouva, oikein lämmin *halaus*. Voimia ja jaksamista teille. Älä anna kenenkään sanoa sinulle toisin, teillä on oikeus surra lastanne jota ette saa vaikka jo rakastitte.



---



Omia kuulumisia pikaiseen: Reilu viikko vielä ultraan. Jännittää, pelottaa.. Olo on jotenkin nyt liian hyvä.. *huokaus* Heti ajattelee että kaikki ei ole kunnossa. Ihmeellinen on ihmisen mieli.



Tänään sitten ystävä pariskunta arvasi. Mielenkiintoista kyllä, heille syntyy myös lapsi helmikuussa! Kertoivat siitä ja sitten ryhtyi kyselemään miten meidän seuraava lapsi, en sitten pystynyt pokkana valehtelemaan ja olin vain hiljaa niin tottahan tuo arvasi.. No, ei haittaa mitään, ymmärtävät kyllä että ei voi vielä kertoa eteenpäin ennenkuin on syke löytynyt.





Mrs.Marple rv 10+2

Vierailija
17/28 |
04.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä ne Kelassa laskevat meidän helmikuisten äitiyspäivärahan normaalitapauksessa vuoden 2006 mukaisista tuloista.

Vierailija
18/28 |
04.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

iitulii72:Kiitos loman toivotuksesta.Ensi yönä lähdemme huristelemaan Norjaa kohti.Minä olen kans lukenut netissä tuosta niskapoimu jutusta ja eihän sitä saisi mennä lukemaan.Mun serkku sanoikin tänään ku soitteli et ei saa etukäteen alkaa murehtiin et murehtii vasta sit jos siihen on tarvis.Näinhän se asia on mutta minkäs teet ku tulee murehdittua etukäteen.

Mekin olemme tätä vauvaa toivoneet jo pitkään ku nuorimmainen on nyt 5v.ja hänen syntymän jälkeen ei oo ehkäsyä käytetty ja nyt sitten tänä vuonna tärppäsi niin siksi sitä on peloissaan.Mutta eiköhän kaikki ole kunnossa.Jaa nyt täytyy lähtee kauppaan ja sit pakkaileen vehkeitä.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

anna_liisa 13+3

Vierailija
19/28 |
04.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset


Anna-liisalle jaksamista, kyllä se siitä!



Hupsis-rouvalle iso lohtuhali, ja voimia!



Mrs Marple: Koskas oot menossa np-ultraan? Kun kerroit siihen olevan reilun viikon. Mä oon menossa 13.3. Et sattumalta oo tulos samana päivänä?



ON: Eka neuvola on takana, tiistaina kävin. Ihan mukava käynti. Esikko kun on jo 5v, niin sitä ei oo kaikki asiat ihan niin tuoreessa muistissa. Seuraava käynti on sitten elokuun lopulla. Vointi on ihan kohtalainen, pahimmat etovat olot on takanapäin ja nyt ruoka maistuu. Väsy on se mikä eniten ehkä tällä hetkellä vaivaa. Ja se, että yöllä täytyy hypätä vessassa 1-2krt, ja sitten ei aina uni tule heti. Eli unettomuutta on ollut nyt noi 3 viikkoa. Toisaalta, viime yön nukuin tosi hyvin.



Mutta, eipä kait tänne muuta. Kuulumisiin!



-Auris- 10+4

Vierailija
20/28 |
04.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Torstaipinoon. Mitäpä tuo haitannee.



Juu, Auris, samana päivänä ollaan ultraan menossa! Meillä on iltapäivällä aika, joten jos silloin olet siellä niin saatetaanpa nähdäkin! Mennään koko perheen voimin, tai ainakin mies lupasi ottaa vapaata töistä loppupäiväksi että pääsee mukaan..





Tämä päivä on mennyt ralli-leskenä, isäntä on ollut Jyväskylässä koko päivän..



Eipä täällä muuta, kummempia..





Mrs.Marple rv 10+3