RV 34 enkä haluakaan pitää vauvaa. Mitä teen?

On ihan luonnollista, että esikoisen kanssa on ihmeissään ja miettii mihin ihmeeseen on päätään pistämässä. On ihan luonnollista, ettei tunne mitään hurmiota ajatellessaan lasta. Veikkaan, että kun ap saat lapsen syntymän jälkeen syliisi, sinusta tuntuu vain luonnolliselta, että ny se lapsi on siinä. Otat lapsen syliisi ja rupeat katsomaan minkä näköinen hän on ja rupeat hoitamaan häntä.



Lasten saamisesta on tehty elämysmatkailua, ihan samoin kuin koko elämästä. Aina pitää kokea suuria tunteita ja hehkuttaa, miten ihanaa ja hienoa ja upeeta on. Minä en ole koskaan ymmärtänyt mitä ihanaa raskaudessa on saatika synnytyksessä ja vauvanhoidossa. Kuitenkin olen synnyttänyt kolme lasta ja jokaisesta vauva-ajasta olen selvinnyt. Se nyt vain on ollut luonnollista naisen elämää ja hyvä tätä on ollut elää.



Et voi koskaan tuntea lastasi kohtaan rakastumista samoin kuin johonkin mieheen. Mutta silti rakastat lastasi. Juuri sitä pohdintasi osoittaa. Sinä mietit, mikä on lapsellesi parasta, eikä mikään ole suurempaa rakkautta lasta kohtaan kuin pyrkiä tarjoamaan hänelle parhaat eväät tulevaisuutta varten. Tämä on aikuisuutta, tämä on äitiyttä, tämä on rakkautta.

tuollaisia tunteita. Esikoisen sain 19-vuotiaana.



Vauva oli erittäin toivottu, ja minulla oli tukenani puoliso. Alkuraskaus meni epävarmuudessa, takana oli yksi keskenmeno. Sitten keskiraskaus oli kuin haahuilua, en pitänyt kiirettä lastentarvikehankintojen kohdalla. Vasta äitiyspakkauksen saatuani heräsin keräilemään kaikkea tarpeellista, noin rv 30.



Kun synnytys alkoi lähestyä, tajusin etten taida sittenkään haluta vauvaa. Ehdotin miehelle adoptiota ja netistä etsin eri vaihtoehtoja. Synnytys ei pelottanut mutta en tiennyt haluaisinko vauvaa. Neuvolassa sanottiin että on normaalia miettiä noita, hormonit pistävät pään sekaisin.



Ensimmäisen päivän laitoksella katselin tuhisevaa nyyttiä miettien mitä tehdä. Sitten seuraavan päivän aikana rakastuin siihen aivan täysin.