RV 34 enkä haluakaan pitää vauvaa. Mitä teen?

En ole puhunut tästä kenellekään. Kaikki olettaa, että olen onnesta soikeana. Tänään luin täältä jonkun adoptioaiheisen jutun ja rohkaisin mieleni. Hyvä, että asia menee vähän eteen päin, edes näin anonyymisti.

Nyt menen nukkumaan, mutta jos jollain tulee vielä ajatuksia mieleen niin luen ne varmasti huomenna.



ap.

huolehtii vauvastaan hyvin. MLL:ltä saa hoitajia, tai sos. toimesta voivat järjestääa apua, jos tarvitset eikä raha riitä hoitajan palkkaamiseeen. Korvikkeella kasvaa terveitä lapsia.

Onko sinulla turvaverkkoa? Ystäviä, sukulaisia lähellä? Onko yksikään ikäisesi ystävä jo äiti?

Vierailija:

Mietin vauvan hoitoa jonain työnä mikä pitää suorittaa. En millään tunteella tulevaa kohtaan. Ja sitten sitä kun saan laittaa vauvan hoitoon ja olla yksin! Imetyksestä tms. on varmaan ihan turha mainita mitään...

ap.

Katsoa miltä tuntuu kun lapsi on syntynyt. Siellä on osaavaa henkilökuntaa neuvomassa ja lapsen voi hetkeksi viedä hoitoonkin. Suosittelen todella tuota parin päivän tutustumista, mieli voi jo silloin muuttua. Jos ei MITÄÄN tunteita tule ja tuntuu edelleen ettet halua yrittää, voit antaa lapsen pois " hyvällä omallatunnolla" , olet edes yrittänyt. Kannattaa muistaa, ettei se että ottaisitkin lapsen laitokselta kotiin tarkoita sitä, ettet enään voisi antaa lasta adoptoitavaksi, onnistuu se huoltajuudesta luopuminen myöhemminkin.



Itse sain esikoisen yksin saman ikäisenä, toisen yksin 21vuotiaana. Siis erona se että halusin saada lapset, vaikka sitten yksin.

ja nämä kohta syntyviksi odottamamme lapsukaiset ovat kovin toivottuja. Voi kuitenkin olla, että kyse on siitä, että et todellakaan vielä ole valmis äidiksi ja adoptioon antaminen olisi se oikea ratkaisu.



Sinuna tekisin nyt niin, että kertoisin neuvolassa, että harkitset sitä mahdollisuuttakin, että annat vauvan adoptioon ja haluaisit siitä lisää tietoa. Kuten muut ovat jo kertoneet, saat sitten neuvontaa ja vauvan synnyttyä, jos vielä haluat hänet antaa adoptoitavaksi, sinulla on vielä harkinta-aikaa. Et siis sitoudu yhtään mihinkään, jos nyt otat selvää adoptio vaihtoehdosta, joten voit senkin vaihtoehdon kaikessa rauhassa selvittää. Samalla puhut tunteistasi vauvan suhteen ja varmasti pääset selvyyteen siitä, mikä on se paras ratkaisu sinulle.



Jos lapsen pidät, rakkaus varmasti tulee aikanaan, mutta adoptiokin voi olla se oikea ratkaisu, jos tuntuu vahvasti siltä, että et pysty tarjoamaan vauvalle hänen tarvitsemaansa hoivaa ja turvaa lapsuuden ajaksi tai jos yksinkertaisesti et vielä missään nimessä halua siirtyä äidin rooliin. Adoptio ei takuulla ole helppo ratkaisu, mutta joskus se voi olla huonoista vaihtoehdoista se paras.



Mitä ikinä sitten teetkin, pidä itsestäsi ja vauvastasi hyvää huolta nyt loppuraskauden ajan!

ennen kuin ainakaan menet lupaamaan sitä pois. Monilla rakkaus lapseen syntyy vasta kun saa hänet syliinsä. Yllättävän monella ei ole tunteita lasta kohtaan vielä raskausaikana. Ota rauhallisesti ja mieti asia tarkkaan, että ei tarvitse muutaman vuoden päästä katua sitä jos antaa oman lapsensa pois.

Että itsekin odotin alusta astin yksin tätä tokaa ja isä ei ole edelleenkään kuvioissa ei ole edes halunnut nähdä. Mutta ei se maata kaada.



Itse asiaan noina raskauskuukausina aika monesti kävi mielessä et mihinkä sitä on ryhtyny ja ei voi siis enään perääntyy ja on pakko jaksaa tai muuta vastaa miettelyy mutta silti jotenki ootti sitä lasta ja toisaalta ei. Mutta kun se oli sylissä ni silloin ne murheet unohtu.

lähes kaikki vastaukset asiallisia!



Mutta, itse odotan jo kakkosta, ja alkuraskaudessa olin hyvin innoissani asiasta, mutta mitä lähemmäs loppua mennään, en oikeastaan haluaisikaan koko kakkosta. Ensimmäistäkin kohtaan tunteet heräsivät vähitellen, ja nyt, kun se on jo 3-vuotias, en vaihtaisi päivääkään sen ajoista pois! Joillakin vain tunteet heräävät hitaasti, mutta ehkä ne ovatkin sitä kestävämpia! Ihmettelen hiukan tätä nykyistä olotilaani, kauan ei ole minullakaan enää laskettuun aikaan, mutta oletan, että tunteet heräävät taas vähitellen. Itse en mitään adoptiota voi edes ajatella, koska olenhan naimisissa, ja isä on sama kuin ykköselläkin. Jo ykkösenkään takia en vois tätä tokaa pois antaa, johan se ihmettelisi.

Mutta, harkitse sinä tosiaan adoptioon antoa, jos siltä tuntuu. Onneksi harkinta-aika on sen 8 viikkoa. Yhtä kaikki on tosi hienoa, että et päätynyt aborttiin, joku saa lapsesi hoitoonsa kuitenkin, ja sinä olet antanut hänelle elämän. Tätä päätöstäsi et katune koskaan! Voimia toivottelen sinulle joka tapauksessa, joko lapsesi hoitajana tai sitten niin, että hän elää toisaalla kuin sinä.

ehkä sun tuntemuksesi on osaksikin siitä syystä että sulla on jo yksi ja että ne vauva ajat tulee mieleen et taas alkaa ne ja mullakin tuli tommoisia ajatuksia raskauden aikana monesti mut jos tommosia ajatuksia tulee kaikille tai luultavasti tulee ni tulis adobtio lapsia sit tosi paljon jos tolla perusteella ruvetaan lapsia antamaan adoptioon! Ja varsinkin kun meistä ei ap todellista tilannetta tiedetä ni miksi hemm...ssä te menette heti puhumaan/neuvomaan adoptiosta?

Kukaan ei ole Ap:lle sanomassa, että hänen pitäisi antaa lapsi adoptioon, mutta jos hänen fiiliksensä tuossa vaiheessa ovat tuollaiset, on ihan varteenotettava vaihtoehto ottaa selvää adoptionkin mahdollisuudesta. Todennäköisesti hän ei lapsen synnyttyä halua vauvaa enää adoptioon antaa ja hyvä niin, mutta jos käykin niin, että silloinkin adoptio edelleen tuntuu parhaalta vaihtoehdolta, eikä mielipide harkinta-ajan kuluessa muutu, niin silloin adoptio varmaankin on paras vaihtoehto. Sen mahdollisuuden esiin ottamisessa ja sen miettimisessä ei mitään häviä, eikä mihinkään sitoudu.

Ja ikävä kyllä Suomessakin on paljon lapsia, joiden kohdalla olisi ollut parempi, jos vanhemmat olisivat tunnistaneet voimavaransa ja tilanteensa jo ennen lapsen syntymää ja antaneet hänet adoptioon. Adoptio ei todellakaan ole ikävin kohtalo, joka lasta voi kohdata.

Vierailija:

ehkä sun tuntemuksesi on osaksikin siitä syystä että sulla on jo yksi ja että ne vauva ajat tulee mieleen et taas alkaa ne ja mullakin tuli tommoisia ajatuksia raskauden aikana monesti mut jos tommosia ajatuksia tulee kaikille tai luultavasti tulee ni tulis adobtio lapsia sit tosi paljon jos tolla perusteella ruvetaan lapsia antamaan adoptioon! Ja varsinkin kun meistä ei ap todellista tilannetta tiedetä ni miksi hemm...ssä te menette heti puhumaan/neuvomaan adoptiosta?

Kaikki ei sovellu vanhemmiksi ja silloin adoptio on hyvä ratkaisu. Esim. tuo ketju siitä Kuopion huostaanotto -tapauksesta (känninen äiti vauvan kaa festareilla)

Kyl täs ketjus on aika moni tohon adoptioon päätyny ehdotuksissaan! Mutta nyt on herkässä mielen tilas oleva ihminen joka apua kaipaa ni mun mielestä kaipaa kyl jotain muuta ku vaktoja adoptiosta tosin on sekin hyvä vaihto ehto jos äiti tosiaan haluaa sitä?! Eikä muut mielipiteillänsä tai muuten painostuksella sitä tee!!!!

Ja apua ap saa juuri siten parhaiten, että hän neuvolassa kertoo ajatuksistaan ja samalla voi kysellä sitten siitä adoptiostakin. Ei äidiltä kukaan riistä lasta suoraan synnytyksestä, vaikka hän olisi adoptiosta kysellytkin, vaan prosessiin kuuluu se, että vaihtoehdot käydään hyvin läpi ja tarjotaan apua ja tukea myös siihen vaihtoehtoon, että äiti haluaa pitää vauvan. Ja apua Ap nyt tarvitsee, ei mitään kauhisteluja siitä, minkälainen äiti hän on, kun ei sikiötään rakasta tai epämääräisiä vakuutteluja siitä, kuinka sitä lastaan sitten heti alkaa rakastaa (ei nimittäin välttämättä ala, monilla kestää jonkin aikaa syntymästä ennen kuin lapseensa toden teolla rakastuu.)

Vierailija:

Kyl täs ketjus on aika moni tohon adoptioon päätyny ehdotuksissaan! Mutta nyt on herkässä mielen tilas oleva ihminen joka apua kaipaa ni mun mielestä kaipaa kyl jotain muuta ku vaktoja adoptiosta tosin on sekin hyvä vaihto ehto jos äiti tosiaan haluaa sitä?! Eikä muut mielipiteillänsä tai muuten painostuksella sitä tee!!!!

Niin kuin joku tuolla kirjoittikin, ei se että lasta ei heti anna pois tarkoita sitä etteikö myöhemmin voisi lapsesta luopua. Tiedän monta sellaista perhettä joiden lapsille olisi parempi jos he pääsisivät oikeasti heitä haluavien vanhempien hoitoon, vaikka ei sitten biologisia olisikaan. Jos äiti ei todellakaan opi lastaan rakastamaan, lapsi siitä kärsii. On totta että jotkut oppivat myöhemmin rakastamaan lastaan, kaikki eivät. Ap:lle suosittelisin vähän aikaa katsomaan herääkö rakkaus lapseen ja tekemään päätöksen vasta sitten, apua varmasti saa vauvan kanssa pärjäämiseen siksi aikaa, eikä siinä menetä kuin muutaman kuukauden omasta elämästään.



Se että on pakokeino valmiina harkittuna, voi yllättäen auttaa jaksamaan. Kannattaa rohkeasti ottaa selvää kaikista vaihtoehdoista, siinä ei menetä mitään.

Ei sitä vielä välttämättä tunne mitään kuukausiakaan lapsen syntymän jälkeen. Toisia lapsia vaan rakastaa heti ja toisten kanssa se vie jopa vuosia. Äidinrakkaus on yltiöromantisoitua. Oikeasti äitiys on suurimmaksi osaksi työtä jossa on vain rakkauden välähdyksiä siellä täällä. Ei ole mitään maailmoja kaatavia tunteita, mutta silti tosipaikan tullen antaa vaikka henkensä ja sitä rakkautta löytyy enemmän kuin osaa kuvitellakaan.

Voit tietysti selvittää kaikki vaihtoehtosi, sekin voi tuoda mielenrauhaa, mutta luultavasti vauvan synnyttyä ilmestyvät myös tunteet häntä kohtaan.

Eli ei paniikkia, et ole tehnyt mitään väärin! Nyt neuvon sinua soittamaan terveydenhoitajallesi tai mielenterveystoimistoon.

Minä en ainakaan rakastanut vauvaani, kun se oli masussa. Loppuajasta odotin innolla, että näkisin oman pienokaiseni. Kun hän syntyi, se oli jotenkin niin iso juttu (sanoisinko shokki), en häntä kyennyt heti rakastamaan. Päällimmäisenä tunteena oli velvollisuus ja vastuuntunto, vauva on nyt minun vastuullani, minun on pidettävä hänestä huolta. Ensimmäiset päivät (jopa viikot) menivät synnytyksestä, väsymyksestä toipuessa, tutustuessa vauvaan. Kun sitten olisi voinut rakastua vauvaansa, alkoi koliikki vaivata, jatkuvaa huutoa päivästä toiseen. Kyllä siinä rakkauden tunteet hävisivät, jos niitä oli ollut. Ei ollut energiaa muuhun kuin siihen, että jaksoi hoitaa vauvaa. Vasta kun koliikki helpotti, aloin pikkuhiljaa nauttia vauvasta, ja rakastuin. Ja kaikesta huolimatta haluan toisenkin lapsen!

Niin monet turvautuvat aborttiin, koska pitävät sitä jotenkin parempana ratkaisuna.

Kun lapsesi on syntynyt, sinulla on aikaa miettiä jaksatko sitoutua hänen kasvattamiseensa vai onko parempi antaa hänet sijoituslapseksi tai luopua hänestä kokonaan antamalla hänet adoptioon. Adoptiolasta kaipaavia perheitä on paljon ja adoptoitavia lapsia on vähän, kotimaan adoptiot ovat todella harvinaisia.

Jos päätät kuitenkin huolehtia lapsesta itse, saat varmasti halutessasi apua. Alkuajoiksi voisit mennä vaikka Ensikotiin.

silloin vauva-aikaa ei tarvitse kohdata yksin!!



..ja toki voit antaa adoptioonkin, heti tai myöhemmin, mutta harkitse myös sitä ensikotia.

adoptioon annettujen lasten äitien tuntemuksia, nimittäin voi olla että et siirrä tuota oloasi pois vaan se menee tulevaisuuteen ja silloin katuminen on myöhäistä.