RV 34 enkä haluakaan pitää vauvaa. Mitä teen?

Samoin laita sairaalaan esitietolomakkeeseen tiedoksi adoptioonanto ja koita jaksaa selvittää missä vaiheessa prosessi. Voimia!

se voidaan viedä suoraan lastenkotiin. 6 viikkoa pakollista harkinta-aikaa ennen adoptiota. Mutta toi voi oikeasti olla ihan hoidettavissa oleva masennus.

ainoa vaihtoehto on adoptio, jonka varmaan täysin hyvin tiedät itsekin. päätöstäsi joudut harkitsemaan vielä kahdeksan viikkoa lapsen syntymän jälkeen, sitä ennen et voi päättää lopullisesti.

voi olla että hormonit ja väsymys ym. tekevät nyt sinulle tepposia. mutta ota asia heti puheeksi neuvolassa niin osaavat arvioida tilannettasi ja saat apua!

tai sitten voit olla masentunut. Tai tiedät ihan oikeasti että et pysty siihen. Juttele neuvolassa! Niin mäkin tein.



Ja mulla on iki-ihana murrosikään ehtinyt neiti. Ja elämä mallillaan, sillä on nyt kaksi pikkuveljeä ja mulla aviomies.

En oikeasti tuntenut mitään rakkauden tunteita mahassa olevaa vauvaa kohtaan vaikkakin oli toivottu ja harkittu ja odotettiin sitä kovasti. Synnytyksen jälkeen kun vauva nostettiin luokseni, en vieläkään tuntenut mitään yltiöpäistä. MUTTA kätilöopistolla kun vauva makaa akvaariosängyssään vieressäni, rintaani nousi niin pakahduttava rakkauden tunne että en voi sitä sanoin kuvata, siitä se lähti ja en mitään sellaista rakkautta ole koskaan tuntenut mitään tai ketään kohtaan. Sinulle saattaa käydä samoin! Ja masennukseen ja jaksamiseen saa apuja. Ehkä neuvottelet adoptiokuviosta mutta älä tee mitään ratkaisua ennen kuin olet täysin varma ja katsonut homman loppuun asti. Voimia!

Siitä nyt ei kannata huolestua, ettei ole mitään tunteita vauvaa kohtaan. Miten olisikaan, eihän se ole vielä syntynytkään, etkä vielä tunne koko tyyppiä. Toisilla äideillä se rakkaus voi alkaa vasta esim. 2 kk-1 vuosi synnytyksestä, kauhean yksilöllistä.



itsekin odotin lasta yksin ja voi sitä ihanaa hetkeä, kun sain pikkuisen ensi kertaa syliini. Valtava rakkauden ja suojelemisen tunne tulvahti sisälleni samantien. Se voi olla ihan biologista / hormonaalistakin.



Mutta toki, jos sulla on oikeiasti isoja ja pahoja ongelmia, niin sitten tuo adoptio on oikea ratkaisu. Onneksi sulla on se 8 viikon harkinta-aika. Ihan vähästä ei kannata luovuttaa, ihminen kyllä selviää mistä vain, kunhan tahtoo!



Tsemppiä!

Olisin vain halunnut olla raskaana, mutten synnyttää sitä lasta. Olin aivan varma, että lapsi on jotenkin sairas tai vammainen ja pelkäsin jo hajoavani etukäteen.



Tietenkin minun on nyt helppo jälkiviisaana kertoa, että lapseni olikin sitten se maailman tervein, kaunein ja paras...ym. mutta tiedän, ettei sellaiset tarinat tilanteessasi auta. Sairastuin myös vaikeaan masennukseen lapsen synnytyä. Jos jaksat, niin yritä puhua tilanteestasi jonkun ammattilaisen kanssa (älä keskustele 3:n lapsen äitien kanssa tunteistasi).

pidäthän itsestäsi ja vauvasta siellä mahassa huolta. Vaikka saattaisitkin päätyä adoptioon, voit sitten rauhassa myöhemmin ajatella että lapsella oli hyvät eväät elämään. Pyydä apua ja jos et heti saa niin pyydä uudelleen. Voimia sinulle mitä ikinä teetkin.



Voi olla että rakastut niin lapseen ettet annakaan pois. Jos annat niin hyvään perheeseen niin voitte molemmat elää onnellisina, sinäkin sitten kun olet taas paremmissa voimissa, tietäen että sun lapsella on hyvä olla!

Ei siinä välttämättä tule edes mitään hetkeä jolloin se rakkaus syttyy, vaan ajan mittaan se vauva vaan alkaa tuntua luonnollisemmalta ja rakkaammalta ja tärkeämmältä.



Jos elämäntilanteesi on liian vaikea, etkä usko oikeasti kykeneväsi kantamaan lapsesta huolta, on suuri rakkauden teko antaa lapsi adoptioon. Apoua saat varmasti, kun ryhdyt puhumaan asiasta neuvolassa tai menet sosiaalivirastoon.



Mua aina jaksaa ihmetyttää, miten lapsensa pois antavia ihmetellään ja moralisoidaan, kun tukea pitäisi. Abortin tekeminen on jotenkin muka normaalimpaa kuin lapselle elämän, vaikkakin sitten adoptiovanhempien luona, antaminen.

jäähän siinä tunnustamatta isovanhempienkin oikeus lapsenlapseensa ja muuta tollasta!

Mutta muuten...

Vauva oli vahinko. Kumi petti ja mä idiootti en hakenut edes jälkiehkäisyä. Enpä olis uskonut, että näin voi käydä omalle kohdalle. Joo, nythän se kuulostaa ihan tyhmältä!

Silloinen ns. poikaystäväni (oltiin seurusteltu joku puolisen vuotta) ilmoitti jo heti alkumetreillä, että hän ei tätä halua. Päätin jaksaa yksin. En tuntenut mitään vauvaa kohtaan, mutta ajattelin että aikanaan.

Mutta nyt, ei vieläkään! Kohta on jo viikot täynnä. Oikeastaan vauvan läsnäolo ahdistaa jo nyt. Potkiva maha ei ole kiva, haluaisin omaa rauhaa, en sitä että joku on ihan koko ajan kiinni. Mietin miten raskasta vauvan kanssa on. Varsinkin tehdä kaikki vaan pakosta. Olen muutenkin äkkipikainen ja väsyneenä tosi pahan tuulinen. Mietin vauvan hoitoa jonain työnä mikä pitää suorittaa. En millään tunteella tulevaa kohtaan. Ja sitten sitä kun saan laittaa vauvan hoitoon ja olla yksin! Imetyksestä tms. on varmaan ihan turha mainita mitään...

Pitää ottaa sitten siellä neuvolassa puheeksi, jos uskallan.

Mutta mitä sekään auttaa jos ne vaan toteaa, että masennusta on ja kyllä se siitä :´-(



ap.

sulla on 2kk hyvää aikaa miettiä ja jos todella tuntuu ettet lasta halua niin täällä on paljon vanhemmaksi haluavia jotka eivät omaa lasta saa kuin adoptoimalla,joten annat elämän kokoisen lahjan jollekin parille adoptoimalla vauvasi

Noilla viikoilla hormoneittenkin vaikutuksesta odottava äiti saa ihan älyttömiä ajatuksia päähänsä. Minä esim. käytyäni synnärissä tutustumassa itkin jälkeenpäin pitkään ja vuolaasti, kuinka kalseaan ja ankeaan ympäristöön vauva joutuu syntymään ;)

Puhu vaan asiasta mahdollisimman pian neuvolassa ja läheistesi kanssa, niin kyllä asia selkiytyy päässäsi. Jos päädyt adoptioon, niin lapsesi saa varmasti hyvän kodin, koska adoptiolapsen haluavat perheet syynätään niin tarkkaan. Jos päätät pitää lapsesi, et varmasti tule sitäkään katumaan. Rukoilen sinun puolestasi, että teet oikean ratkaisun sekä itsesi että lapsesi kannalta.

Jos tuntuu, ettet uskalla puhua asiasta neuvolassa niin ota yhteyttä sosiaalitoimeen tai pelastakaa lapset ry:hyn. Näistä paikoista saat adoptioneuvontaa joka sinulle kuuluu.



Jos päätät antaa vauvan pois on sinulla vielä synnytyksen jälkeen kahdeksan viikon harkinta-aika. Tämä aika on siis minimi eli jos et vielä silloin kykene tekemään ratkaisua niin voit harkita lisää ja vaikka käydä tutustumassa vauvaasi lastenkodissa tai sijaisperheessä.

terv. 6

Joku edellä kertoi synnytystä edeltävistä huolista / peloista ja kertoi sairastuneensa synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Myös minulla oli näin. Eli saattavat ennakoida masennusta, johon olisi hyvä saada apua jo ennen synnytystä, koska sen jälkeen mennään pohjalle ja lujaa, jos niikseen on. Ilman muuta kerrot asiasta neuvolassa, ja jos kertomaasi ei reagoida, ota yhteyttä terveyskeskuslääkäriin tai mielenterveystoimistoon.



Joku vakuutti, että vauvaan rakastuu heti kun se on syntynyt. Se ei välttämättä pidä paikkaansa kaikilla. Minä olin vauvasta ensimmäisen kerran pienen hetken onnellinen, kun hän oli jo 3 kk, toisilla se voi kestää reilun vuodenkin.

kypsä äidiksi jo 19-vuotiaanakin, mutta joku toinen taas ei. itse en olisi ollut, enkä olisi halunnut äidiksi sen ikäisenä. Kuitenkin, tultuani vahingossa raskaaksi päälle 30-vuotiaana, ei mulla ollut epäilystäkään, ettenkö pitäisi lasta. Vaikka ei ollutkaan sitä miestä siinä vierellä auttamassa ja tukemassa. Olinhan jo ehtinyt opiskella itselleni ammatin, elää vapaata nuoruuselämää menoineen ja harrastuksineen jne.



Tietenkin elämäntilanne ja ikä siinä sivussa vaikuttaa, on valheellista väittää muuta!

kumpi sulle?