Kelle palkankorotukset kunnissa? Sairaanhoitajat vs. opettajat, entäs muut???
Eikös olisi järkevämpää esiintyä yhtenäisesti kunta-alojen matalapalkkojen palkkauksen suhteen. Nyt on ainakin työnantaja päässyt hyvään tulokseen, kun työntekijät ovat keskenään erimielisiä. Mielestäni nuo esitykset yhteisen kunnallisen palkkaohjelman jatkamisesta seuraaville vuosille ovat hyviä. Opimmekohan mitään edellisistä lakoista? Ei ainakaan meille sairaanhoitajille tuonut tulosta.
Kommentit (34)
mutta itse olen asiaa järkeiltyäni todennut, että on turha odotella/toivoa palkankorotusta. Jotta korotus todella tuntuisi myös kukkarossa saakka, korotuksen pitäisi olla tosi tuntuva, eikä se ole ikinä mahdollista julkisella puolella. Niinpä teen lastentarhanopettajan työni onnellisena pienellä palkallani ja olen tyytyväinen siitä, ettei minun tarvitse tehdä ylipitkiä työpäiviä ja että saan useimmiten jättää työni työpaikan ovien sisäpuolelle. Olenkohan ainoa, joka ajattelee näin?
kaikilla virassa olevilla opettajilla maisterin paperit.... ne seminaarit oli jotain kivikautta silloin joskus
täällä yksi ope jokaa suunnittelee ainakin tuntejaan ja tekee opetusmateriaalia tällä pitkällä lomalla. Ja tiedoksi, että usein teen myös niitä 12 tunnin työpäiviä ilman ylityökorvauksia (kuten aiempi sanoi, ylitöitä ei meillä makseta. Täähän oli kutsumusammatti...)
Itse olin 10v lastentarhanopettajana ennen kuin jatkoin koulun puolelle. Nyt toimiessani alkuopetuksessa ei työpäiväni tosiaan veny iltaan asti. Oppilaat lähtevät 12-13 välillä, joten kyllä itsekin lähes aina 15 mennessä pääsen kotiin, vaikka seuraavaa päivää jäisinkin suunnittelemaan. Vanhempainvartit pidän 2krt vuodessa ja nekin aina aamulla 7-8 tai iltapäivällä 13-16 välillä ja aina on kaikkien vanhempien kanssa saatu sovittua vartti aika näihin aikoihin.
Itse koen työni nyt antoisaksi ja nautin siitä suunnattomasti. Lastentarhanopettajien työ on paljon raskaampaa ja tosiaan lomat lyhyemmät, joten heille tuon palkankorotuksen suon.
lähihoitaja koulutus kestää 3 VUOTTA. Siinä ajassa tehdään monta palkatonta työharjoittelua.
Lähihoitajan työ on yleensä vuorotyötä. Aika usein vanhuspainotteista.
Hienoa kuulla miten paljon arvostat lähihoitajien työtä. Toivotaan etten vanhuksena ole huonossa kunnossa ja surkeiden lähihoitajien armoilla.
Yleensä esim. hoitokodeissa yövuorossa saattaa olla lähihoitaja ihan yksin. ajattele.
viestisi osoitti myös miten suuresti arvostat siivoojia.
Mutta hei. Hienoa, että sinulla palkka juoksee ja audilla ajelet. Toivotaan että elämä kohtelee sitten yhtä lempeästi jatkossakin.
Sairaanhoitajille ei makseta ylitöistä, eivätkä he voi halutessaankaan vaikuttaa palkkaansa esim. päivystämällä kuten lääkärit. Ylitöistä ei makseta, ei myöskään lisätöistä. Vaikka tekisi tuplavuoron 7-22:00 töitä korvausta ei saa tai se on joku naurettava summa (meillä n.7 euroa kertakorvauksena, siitä sitten verot).
ja tiedoksi opettajille (vaikka he toki kaiken tietävätkin muita paremmin)
Opettajien työehtosopimuksessa sanotaan, että kouluajan ulkopuolella tehtävä työ on huomioitu palkkauksessa ja se, että lomat pyörii MELKOISEN mukavasti.
Narina siitä, että joutuu vastaamaan sähköposteihin, valmistelemaan tunteja, korjaamaan kokeita... SE KUULUU TEIDÄN TYÖHÖNNE! ja siitä teille maksetaan.
Siksi teillä on palkallinen KAHDEN JA PUOLEN kuukauden kesäloma, kolmen viikon joululoma, syysloma ja talviloma.
Jokaisessa työssä on omat juttunsa, teillä ne sitä, että voitte järjestää kouluajan ulkopuolisen työn tekemisen sellaiseen aikaan kuin haluatte (ja myöskin jättää sen tekemättä jos niin päätätte.. kaikki eivät nimittäin niitä juttuja tee).
Lopettakaa se narina. Palkkanne on vähintäänkin kohtuullinen työmäärään nähden.
t. ex-ope joka vaihtoi alaa ja lähti paiskimaan hommia ;)
työ on vaativaa ja raskasta ja koulutuksena vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto. Uusi lastensuojelulaki vaatii, että työtä on oltava tekemässä pätevät ihmiset ja tälläkin hetkellä koulutetut sosiaalityöntekijät siirtyvät muihin töihin, kun palkka on niin huono.
Siis sosiaalityöntekijöille kunnon palkka!
Opettajilla on muutenkin niin löysät päivät ja liksa juoksee koko kesän vaikka lomailevat 2,5 kk.
sen lisäksi, että niiden eläkeikä on ihan naurettavan korkea nykyään, niin palkka on aivan paska. Toiset pelastaa henkiä ja vaarantaa omansa muiden takia....saa siitä palkkaa 1500 euroa (peruspalkka) +lisät jotka voivat olla 200-700 euron väliltä.
Minusta ei ole yhtään hyvää syytä, miksi julkisen sektorin pitäisi saada enemmän palkkaa kuin nyt. Ne palkat maksetaan yhteisestä pussista ja mitään ylimääräistä rahaa ei ole olemassa. Mistäs ajattelitte ottaa nuo rahat? TÄnään viimeksi luvattiin eläkeläisille veronalennukset, niin eipä taida jäädä muuta jaettavaa...
Kehen verrattuna nämä opet ja sh:t sitten tienaa niin hirveän vähän?
sinä varmaan sitten tykkäät, että palomiehet lopettavat duuninsa ja VPK astuu kuvioihin. On varmaan tosi luottavainen olo kun joku kouluttamaton teini joka tykkää sammutella paloja tulee " pelastamaan" perhettäsi tulipalosta. Tai jos eläkeikiä ei lasketa, niin on varmaan ihan yhtä luottavainen fiilis kun 65 vuotias palomies papparainen tulee kantamaan sinut ulos kerrostalon ikkunasta. Eihän sellaiset vanhat papat enää mitään jaksa kantaa.
Vaikea neuvottelukierros on edessä.... Saapi nyt kuulla mitä hallitus budjettiriihessä ottaa kantaa KORKEASTI KOULUTETTUJEN matalapalkka-alojen valtionosuuksiin. Hallitusohjelmassa puhutaan nimenomaan korkeastikoulutetuista, joten eiköhän lähihoitajatkin saa tyytyä yleiskorotuksiin.
Ja miksi hakeutua alalle, jolla on alhaiset palkat? Jos alalle hakeutujia olisi paljon paljon vähemmän, kilpailu osaajista olisi kovaa ja se nostaisi palkkatasoa.
Mutta kun joka toinen mamma on jonkinlainen hoitaja tai opettaja, niin liikatarjonta laskee ansiotasoa. Ja kyllä, tiedän että on pulaa hyvistä tekijöistä.
Ja jos haluaa tehdä hoitotyötä, miksi hakeutua julkiselle puolelle?
Opettajat marisee jos joutuvat tekemään samanlaista työpäivää kuin normaalit työntekijät. Vaan harvoinpa opet tekevät 12-tuntisia päiviä, ja iltaisin vielä lukevat meilit kotona.... Jos yksi vanhempi soittaa viikossa, niin sekin tuntuu olevan katastrofi.
Korotukset henkilötasolla ne ansaitseville. Marisevat hoitajat sairaaloissa happamine naamoineen ja epäystävällisine " palveluasenteineen" eivät paljon ilahduta.
Ja vastaus kysymykseen: korotukset insinööreille.