Muilla nipoja miehiä? Muutettiin uuteen asuntoon ja

mies pelkää, että pilaan sen heti, kun en tosiaan ole superhuolellinen ja tarkka näissä kodinhoitoasioissa. Että syytä siinäkin. Ja tuokin on totta, mita joku sanoi, että mies varmaan toivoi, että minä olisin muuttunut asunnonvaihdon myötä, siis huolellisemmaksi. Eilen yöllä riideltiin tästä asiasta pitkään ja tuloksena nukuin yöni sohvalla, kun alkoi ärsyttää niin paljon. Tällälaillako ne tulehtuneet parisuhteet ja avioerot alkaa, pienistä, mitättömänkin, asioista?

meillä on vähän sama tilanne, minä kokkaan uudessa kämpässämme jossa todellakin on kaikki pinna uusia ja mies konttaa perässä pyyhkien jälkiä. Lattiat pitäisi vuorata matoilla kun parketti oli niiiiiiin kallista. Ja viikonloppuna ostimme kattovalaisimen ja kun aloin avata kiinniteipattua pakettia saksilla, mies nipotti siitäkin että siihen olisi pitänyt käyttää mattoveistä. Niiku mitä välii!



Silti se ei osaa laittaa lautastaan tiskikoneeseen!

Mitäpä jos kivahdat sille takaisin, että lopettaa aikuinen mies toisen aikuisen ihmisen komentelun. Sinä olet aikuinen ihminen. Aikuisia ihmisiä ei moitita ja komennella. Piste. Typerää kyllä sinultakin ymmärtää miehesi idioottimaista käytöstä.

Nään jo itseni ap:n tilanteessa, eikä paljon houkuta. Jokaisen pitäisi saada omassa kodissaan toimia niinkuin parhaaksi näkee. Yrittäkää keskustella joku kompromissi, ei minusta kuitenkaan ole puolison tehtävä " opettaa" aikuista ihmistä.

Eikä tietenkään itse sitä huomaa, varsinkaan ei myönnä.

Työpaikan vaihdos aiheuttaa tuommoista käytöstä meillä noin vuodeksi ainakin. Ja jos stressikausi, silloin yhä aina.

kivahdan kyllä takaisinkin, mutta aina en jaksa joka asiasta riidellä. Eilen kun yöllä asiasta keskusteltiin, niin mies oli sitä mieltä, että joutuu sanomaan asioista, jotka pitäisi olla itsestäänselvyys kaikille ihmisille. Että joutuu opastamaan minua kuin lasta ja sanomaan samasta asiasta monta kertaa, kun normaali ihminen kuulemma jo kerrasta oppisi. Mieheni mielestä hän siis on täysin oikeassa, kehtasi vielä sanoa, että minkäs hän sille voi, että hänellä on " vasen käsi" vaimona.



Hitto, kun turhauttaa ajattellakin koko dilemmaa...

En ymmärrä yhtään tollasta nipottamista! Onko pakko muuttaa uuteen taloon jos tietää että on nipo.



Mua rassaa niin vietävästi yks pariskunta joka meillä käy ja nipottavat kun " maija" kaato maidon ja " matilla" on jätskit paidalla. Entä sitte? Meillä ei elämä kaadu maitopurkin mukana ja pesukonekin löytyy.



Tää pariskunta siis tulee meille " kauhistelemaan" ja surkuttelemaan kun meidän lapset touhuaa ja ihan normaalia elämää pitävät. Ei ole heidän koti eikä heidän asia.



No meni ehkä vähä asian vierestä jo.:)

Kivaha takas ukolles ja ehota että mitäs jos muutettas vanhempaan missä ei tarttee tapella...

Eniten harmittaa se, että mies ei hetkeäkään myönnä olevansa nipo tms., vaan hänen esittämänsä asiat ovat " totuuksia" , järkeviä asioita, joita kaikki vaan ei ymmärrä ja hänen velvollisuutensa on sitten valistaa mua. Ei siis jousta piiruakaan. Helkutti, mietin, että onko sillä joku kauhea stressi vain paljastuiko tuo luonteenpiirre vasta nyt uusissa olosuhteissa (yhdessä ollaan oltu jo 7 vuotta, jotain pientä on ollut havaittavissa, mutta tällaista totaalista ei todellakaan ennen.)

Minulle ilmaantui samoja oireita kun perukorjattiin koko talo.... halusin kaiken pysyvän niin ihanan uutena ja samalla muistelin aina mitä mikäkin oli maksanut. Tuo kaikkien tavaroiden/pintamateriaalien hintataju iski kun kaikki oli niin hitsin arvokasta ja rempan eteen sai tehdä hirmusti työtä!

Me oltiin miehen kanssa tyytyväisiä kun jo rakennusvaiheessa kolhittiin yksi sisäovi naarmuille. Ajateltiin että ei sitten niin itketä uudessa kodissa kun on ekat naarmut jo valmiina, niitä tulee kuitenkin.

arvostaa kumppaniaan ihan eri tavalla tyyliiin " huoh, kuinka ihanaa ettet sä haise samalle ku toi naapurin juoppo-simo" .



Jep. Mut niinhän se sanotaan, että rakennusprojekti / ylipäätään uuden asunnon hankinta,remontointi jne. hajottaa parisuhteen.



=(



Onneksi me olemme lupautuneet toisillemme kuolemaan saakka.. Meil raskaproja meneillään ja hyvin on pyyhkinnyt tähän saakka! =) Nähdään kyllä aika vähän, minä saan päivät lorvia kotosalla ja mies nikkaroi raksalla, ei oo tullut siis kahnauksia. Kantsiisko teidänkin ottaa eroa hetkeks toisiststa? Viikon äkkilähtö etelään yksistään tai kaveriporukalla, sano mun sanoneen että paluulennossa onnenkyynel vierähtää silmään kun kone laskeutuu kotimaahan ja oma (nipo) kulta on vastassa! =)

...

Mieheni ei tosin koskaan huuda tai nalkuta minulle moisista asioista, mutta on neuvomassa ihan ystävllisellä äänellä jatkuvasti, mille levylle mikäkin kattila on paras laittaa ja missä laatikossa mitäkin tavaraa on paras säilyttää yms. Annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta välillä jos rupeaa ärsyttämään liikaa, sanon, että nyt rasittaa tuo ohjaaminen. En usko, että on kyllästynyt minuun tms., sillä mies on vaan kamalan tarkka joka asiassa, mikä on toisaalta loistavaa, sillä lapsellamme on astma ja mies huolehtii lapsen lääkityksestä yms...

Mistäs sitä tietysti tietää sitäkään.



Ootte siis sitä mieltä, että ei vaan oo väliaikaista stressiä tms., johon reagoi näin?

rahahuolia?



kysy siltä?

sanoo vaan, että teen kaiken väärin ja koettaa opettaa mua tms.

Kauhea tilanne.

ehkä hän ajatteli että sinä muutut kun ympäristo muuttuu ja on pettynyt kun niin ei ole käynyt. Keskustelkaa!

Jos vanhassa asunnossa ei ollut enää väliä, että tuleeko parkettiin tahra tai kiehuuko kattila yli, niin mies ei viitsinyt nipottaa. Nyt hän ei halua pilata uusia pintoja!



Muistan itse, kuinka katkera oli mieheni upouuteen tiskipöytään tekemästä naarmusta. Nyt tiskipöytä on jo niin naarmuinen, että saa jo tehdä tosissaan tuhoja ennenkuin edes huomaisin mitään.