miten jaksatte kaksosten kanssa yksin?

Olen ollut kotona yksin kaksosten kanssa alusta asti. Mieheni ei voinut pitää isyyslomaa, joten heti totuin hanskaamaan arjen rutiinit yksin. Joskus satunnaisesti esim äitini on päässyt apuun. Ensimmäiset kaksi viikkoa oli vaikeeta, mutta sitten helpotti kun pojat sai painoa lisää ja alkoi syömään reippaammin. Nyt pojat on vähän vajaa 4kk ja tuntuu että arki on ollut pitkään jo suorastaan helppoa (kop kop). Enemmän kun päivisin tarvitsisin apua, kaipaan ennemmin aikuista juttuseuraa. Ja paljon järjestänkin meille kyläreissuja äippälomalla olevien kavereiden ja muidenkin luokse Nämä nukkuu hyvät päikkärit, noin 3h-4h kerralla ja pikkutorkkuja pitkin iltaa. Rytmitän syötöt niin, ettei ne ala yhtäaikaa ruokaa huutamaan. (en tosin imetä vaan pojat ollut pulloruoalla alusta asti.) Yölläkin kun herrat nukkuu n.7h putkeen niin tunnen itseni päivisin pirteäksi Pää kylmänä ja pitkää pinnaa, siinä kai sen salaisuus. Tietenkin eri asia kun on tottunut siihen, että toinen käsipari on apuna. Olen kuitenkin varma, että pienen " harjoittelujakson" jälkeen löydät omat rutiinisi joilla pärjäät yksin vallan mainiosti. Huolehdi, että sinulla on vauvojen kanssa ohjelmaa joka viikko. Ainakin itse koen, että tulen höperöksi jos liikaa kykin yksin kotona vauvojen kanssa. Nythän syksyllä alkaa taas paikkakuntakohtaisesti erilaisia perhekerhoja, mammakerhoja, monikkoperheyhdistysten tapaamisia, joihin ainakin itse aion tunkea.



Tsemppiä, hyvin se sujuu :-)



T: Mette poikineen



ps itselläni on vain nämä kaksoset, joten jos sinulla on kaksostesi lisäksi vanhempia lapsia, niin sitten en osaa jakaa kokemuksia..

meillä isä oli 2,5kk kotona sen jälkeen meni töihin takasin. itekkin pelkäsin etukäteen että mitenköhän pärjään yksin, mutta kyllä se ihan hyvin meni.

meillä kans nukutaan tosi huonosti päikkäreitä just puoli tuntii tai korkeintaan tunti kerrallaan. sen takia ovatkin vissiin aika itkuisia välillä ja lohduttaminen yhtä aikaa huutavia on haasteelista ei auta kun ensin pitää toista ja sitten toista. sitterissä saa aika hyvin hiljaiseksi kun kiikuttaa.



kyllä sitä pärjää kun on pakko, ei kai siinä muuta... tsemppiä!

Meillä oli isä kotona kaksi viikkoa,siinä ajassa sain aika hyvän rutiinin päälle,laitoin iltaisin valmiiksi melkein kaiken seuraavaa päivää varten ja kaikki tehtiin melkein kellon tarkkuudella. Imetin aina yhtäaikaa,nukkuivat yhtäaikaa ja jos toinen heräsi niin herättelin toisenkin. Meillä rytmi ja kaiken tekeminen ajallaan on ollut tosi hyvä juttu. Apua meillä ei ole ollut kotona kun en kuitenkaan kokenut sitä tarvitsevani.



Välillä oli tosi raskaita aikoja,valvoin kaikki yöt,ensimmäisen kerran sain nukuttua 5 tuntia putkeen kun tytöt oli 6kk ja pidettiin kotona unikoulua!! Sitä ennen heräilivät 5-30min. välein. Alusta asti söivät 3 tunnin välein,päivin ja öin. Nyt 10kk iässä ja nukkuvat paremmin jo öitä,kerran syövät edelleen ja monta kertaa yössä pitää käydä hyssyttelemässä kun heräävät...Noin 5 yötä ovat nukkuneet heräämättä,yleensä toinen herää ja toinen nukkuu koko yön,eli siis ei molemmat nuku samoja öitä putkeen,vaan vuorottelevat. Harvassa on myös ne kerrat kun molemmat nukahtaisivat yhtä helposti,siinäkin vuorottelevat,toinen huutaa kolme iltaa ja toinen seuraavat kolme..jne..sitten yksi ilta että nukahtavat molemmat hyvin ja taas sama jatkuu...



Välillä olen ollut niin poikki ja väsynyt että tehnyt mieli vaan kävellä ovesta ulos,mutta jostain niitä voimia saa seuraavaan päivään.

Nyt saa onneksi päivisin tehtyä kotitöitä kun leikkivät paljon keskenään,olohuone on meillä se lapsiturvallinen paikka,raivattiin kaikki terävä ja vaarallinen pois sieltä,ei tarvitse koko ajan olla vieressä kun leikkivät.

Kyllä se helpottaa ja yksi etu on se että aika menee niin nopeaa,en tiedä mihin tämä 10kk on mennyt :)



Memmi ja tytöt 10kk

Minä opettelin heti alusta asti tulemaan toimeen yksin. Se oli minulle tärkeää. Mies oli tosin ekan viikon kotona, että isommat lapset saivat myös huomiota totutellessaan uuteen tilanteeseen, mutta sen jälkeen olin 2kk yksin. Tämän jälkeen otin sitten apua vastaan isovanhemmilta. Ehkä jaksamissen vaikutti suhteellisen hyvät yöunet; tuplat söivät n 4 tunnin välein pullosta, joten pari 3 tunnin unijaksoa oli ihan ok. Isompien lapsien yöhulinat hoiti mies. Myös päivällä tuplat nukkuivat alussa melko paljon, siten aikaa riitti isommelle suht mukavasti. En yrittänytkän alussa tehdä mitään suursiivouksia tai muuta " ylimääräistä" Pääasia että lapset tulivat hoidettua ja ulos päästiin melkein päivittäin. Oli tietysti tärkeää, että esim lauantaisin pääsin ulos talosta tunniksi pariksi ilman lapsia ja mies hoiti homman kotona. Isommille lapsille, jotka ovat aina saaneet paljon huomiota, tämä on varmaan ollut kova koulu, vaikkakin ihan normaali elämäntilanne. Ovat kyllä ottaneet tilanteen melko hyvin vastaan, vaikka äidin huomiosta täytyykin välillä taistella :-).

Kyllä se " yksin olo" hyvin sujuu, älä yhtään pähkäile. Tottakai niitä käsiparia tarvisi aina lisää, mutta lapset tottuvat siihen nopeasti, että äiti ei voi reagoida heti, kun eka inahdus kuuluu. Meillä ovat ainakin tuplat nykyään tosi kärsivällisiä, huuto tulee vasta, kun joku asia on todella huonosti tai joutuvat todellakin liian kauan odottelemaan. Tsemppiä!

Heips!



Jotenkin se helpottaa kun kuulee että hyvinkin voi pärjätä, vaikka vaikeaa osalla taas myös on ollut. Jotenkin sitä maalailee piruja seinille ja nyt ehkä tuntuu että olen osannut vähän relata kun voihan kaikki sujua ihan hyvinkin. Muutenkin pojat taas eteenpäin menneet ja kun ilmat viileni niin taas on nukuttu ainakin yhdet 2-3 tunnin unet ja muutenkin ovat hyväntuulisia.

Meillä isä ehti pitää ekan isyyslomaviikon kun tytöt oli olleet jo kuukauden kotona. Sukulaisia tai tuttuja, joilta voisi pyytää apua, ei ole. Isyysloman mies piti kolmessa viikon jaksossa, eikä kyllä silloinkaan osallistunut lastenhoitoon sen enempää kuin työssä ollessaankaan, eli ehkä noin kerran viikossa saattoi syöttää toisen apuna ja vaippoja on tähän mennessä vaihtanut tasan 3 kertaa, kun tytöt ovat pian 8 kuukauden ikäisiä. Itse käytän päiväsaikaan kotona kestovaippoja ja mies vetoaa siihen, ettei osaa niitä vaihtaa.



Meillä kuitenkin suht helppoja olleet nuo lapset, eli mielestäni olen tosi hyvin saanut ne hoidetuksi. Pienempänä nukkuivat hyvin päiväunet, useita tunteja yhtäaikaa ja silloin ehti tehdä monenmoista. Nyt nukkuvat miten sattuu yleensä eriaikaan, joten muuta ei juurikaan ehdi tehdä paitsi touhuta lasten kanssa. Kasvimaa on ruohottunut, jotenkuten sain sen keväällä kylvetuyksi ja marjojen poiminta ja mehustus saattaa jäädä vähäisemmäksi kuin tavallisesti, mutta eiköhän sitä vielä ehdi noitakin harrastaa myöhemmin.

Ymmärrän erittäin hyvin, että pärjääminen mietityttää! Mua jännitti kanssa. Meillä pojat syntyi rv 24+1 ja pääsivät 4,5 kk ikäisinä sairaalasta. Mies piti silloin 3 kk vapaan. Tammikuussa kun meni töihin, mua jännitti ja pelotti kovasti. TOinen pojista vielä oksenteli hirmu paljon, myös kesken unien, ja oli meillä muitakin keskosuuteen liittyviä ongelmia. Lisäksi meillä oli pakkasrajana -5 eli käytännössä koskaan ei voinut nukuttaa ulkona. Sisällä nukkuivat vain vartin pätkiä ja aina eri aikaan. Emme saaneet käydä missään, ettei pojat sairastuisi. Koitin saada kaupungilta kotiin apua, mutta ei ollut kuulemma resursseja. Sukulaisia ja ystäviä ei ollut mahdollista saada avuksi. Apu löytyi MLL;n hoitajasta joka kävi meillä kerran viikossa pari tuntia ja terveydenhuoltoalan opiskelijoista, joita kävi meillä aina kaksi tyttöä kerrallaan pari tuntia kahdesti viikossa. Yleensä pyysin apulaiset tulemaan keskellä päivää, jotta sain itse syötyä jotain ja juotua kahvit ja ehkä vaikka käytyä suihkussa ja laitettua pyykkiä, ja olivat sopivasti auttamassa poikien lounaan syöttämisessä (söivät jo soseita). Oksennustautiepidemia tosin vähän sotki tätä apulaistenkin käymistä. Itse sairastin taudin kolmeen kertaan ja silloin mies joutui olemaan poissa töistä, onneksi esimies ymmärsi.



Nyt mies on ollut kesän lomalla ja ensi maanantaina palaa taas töihin ja taas mua jännittää, miten pärjään. Pojat on oppineet kävelemään huterasti tukea vasten ja kiipeilevät ja kaatuilevat ja ovat toistensa kimpussa koko ajan. Huolet on siis erilaiset, mutta kuitenkin.



En ole mikään käytännön ihminen muutenkaan, joten mulle on ollu koko ajan haaste tämä kotona pärjääminen poikien kans... Olen myös koko ajan reilusti tunnustanut kaikille että se on mulle vaikeaa ja olen siitä väsynyt. En halua pelotella laisinkaan, päin vastoin - minäkin olen kuitenkin pärjännyt vaikka koville on välillä ottanut! Pitäisi sitten vaan muistaa levätä aina kun siihen on pienikin mahdollisuus, esim. viikonloppuisin.



Vinkki muuten, jos miehesi ei ole vielä palannut töihin: hän voisi ennen töiden alkua olla yhden päivän lasten kanssa kotona yksin ja sinä voisit mennä johonkin, vaikka kaupungille tms. Ymmärtää sitten paremmin millaisia sun kotipäivät on. :)



Tsemppiä!

Mies oli ensimmäiset 3kk kotona ja se aika meni mukavasti.Sitten mies tekemään pitkää päivää töihin, minä päivät yksin kaksosten ja esikoisn kanssa(2v ikäero).Kaikki heräilivät pitkin yötä ja en tiedä nukuinko ensimmäisen vuoden aikana...järki meinasi lähteä, totta puhuen!Mutta vähitellen alkoi helpottaa, kun ikää tuli lisää!



Nyt kaksoset 3v ja esikoinen 5v... elämä alkaa voittaa!



Kaikesta näköjään selviää. Vaikeita tilanteita varmasti tulee ja väsymystä, mutta siinäkin auttaa kun ajattelee, että huomenna on taas uusi päivä ja kaikki voi olla helpommin : )