Vauva ja taapero -miten jaksatte?
Miten te muut äidit jaksette, joilla pieni vauva (alle 6 kk), ja 2-3-vuotias esikoinen???
Minulla 2 kk vanha vauva ja esikoinen vähän yli 2 vuotta. Raskasta on ollut, vaikka vauva helpompi kuin esikoinen. Mutta esikoinen ottanut todella raskaasti vauvan tulon: kiukuttelee ja on vaipunut aika lailla " vauvan tasolle" (haluaisi tuttia/ rintaa ja potalla istuminen välillä hankalaa). On muutenkin todella temperamenttinen ," vaativa" ja paljon sairasteleva lapsi. Voimat ovat vähissä ja itkettää harva se päivä/ yö. Esikoinen, joka ennen nukkui yönsä suht ok, on alkanut myös heräilemään ja itkemään äitiä aina satunnaisesti, ei onneksi joka yö. Raskasta on, kun vauvakin syö öisin 1-5 kertaa ja on aika kitisevä & huonosti nukkuva päivisin.
Neuvolassa sanoivat, että 2 vuotta on ikäerona hankala juuri sen suhteen, että esikoinen ns. tarrautumis-iässä. Vauvatulo vain pahentaa hänen eroahdistustaan äidistä. Kuulemma olisi helpompaa, jos ikäerona olisi esim. 3 vuotta. Näin olen ystäviltänikin kuullut. Olisi kai pitänyt odottaa itsekin kauemmin, mutta en tajunnut, että elämä muuttuisi tälläisesti " ahdistukseksi" , kun perheeseen tulee toinen lapsi...
Pelkään kovasti, että kohta iskee todellinen masennus/ ahdistus, ellei tilanne pian helpota. Imetyskin tekisi mieli lopettaa, kun sekin hankaloittaa 2 lapsen hoitamista. Toki isä on suurena apuna perheessämme, mutta välilä tuntuu, että tarvisisimme lasten hoitoon suuremmankin apujoukon. Tunnen itseni huonoksi äidiksi.
Mielelläni kuulisin, miten te muut olette jaksaneet? Miten selviätte kahden pienen lapsen kanssa? Entä kuinka esikoinen on reagoinut vauvan tuloon?
Voimia ja jaksamista muillekin uupuneille äideille! Toivottavasti tunnelin päässä on valoa, jossain vaiheessa....
Kommentit (8)
Ihan samoja ajatuksia on monilla ollut, minulla myöskin! Tule tosiaan mukaan tuonne Lik@n jo esittelemään porukkaan, jaetaan siellä kokemuksia ja yritetään tsempata toinen toisiamme!
Meilläkin esikoinen on ottanut vauvan syntymän aika raskaasti ja mm. itkeskelee äitiä öisin. : ( Mullakin on hirvee eroahdistus hänestä, kun en enää / tällä hetkellä ehdi rauhassa olemaan hänen kanssaan juuri yhtään. Surullista. Pakko vaan yrittää ajatella, että tämä on tällainen vaihe ja kohta tulee uusi. Itselläni on muuten pikkusisko juuri tällä samalla ikäerolla, ja nyt aikuisena en voisi olla hänestä onnellisempi!
Arki on meillä nimenomaan selviämistä. Itse selviydyn jotenkuten ajattelemalla ja toimimalla vain hetken kerrallaan. Ja sitten toisaalta yrittämällä ennakoida joitain asioita, kuten että ruokaa ei koskaan tarvitsisi laittaa kiireessä tai että esikoisen aamutoimet olisivat tehty ennen kuin vauva herää.
Mutta tule siis jatkamaan keskustelua tuonne meidän muiden joukkoon!
Voimia!
t. Ompunäiti ja lapset 2v4kk ja 2,5kk
Haluan vain rohkaista, että isomman reaktiot kuulostavat aivan normaaleilta ja menevät ohi!! Meillä ennen niin mainiosti nukahtaneet lapset heittäytyivät tuossa nukkumaanmenoasiassa ihan mahdottomiksi, mutta se laantui ensimmäisen kuukauden jälkeen. Meillä oltiin ennen vauvan syntymää myös kuivia ja tutittomia, mutta " vahingot" ja tutinryöstöt ovat nyt vallalla, mutta luotan niiden menevän ohi. Yritän olla kiinnittämättä asiaan liikaa huomiota.
Älä kuuntele puhetta " hyvistä" ja " huonoista" ikäeroista!!! Lapsia on aina syntynyt kaikilla ikäeroilla, ja aivan täysjärkisiä ihmisiä niistä kasvaa;) Tottahan toki lapsi aina reagoi uuteen perhejärjestykseen. Eri iässä reagointi, tottuminen jne. on vain erilaista! Mun mielestä on ihanaa, että meidän 2v4kk ikäinen osaa ja näyttää jo tunteensa niin suoraan (=huutaa, että vauva roskikseen tms.), niin niistä voidaan " keskustella" ja päästä asian ytimeen. Kovasti halitteluja ja muistaa kertoa joka päivä, että äiti rakastaa valtavasti meidän " isoa poikaa" . Edellisellä kerralla oli tuo puoli hankalampaa, kun 1v3kk ikäinen ei oikein päässyt käsiksi tunteisiinsa. Oli jo unohtanut ajan ennen vauvaa, joten ei tiennyt syytä pahaan oloonsa...
OM sekä vauva kohta 3kk, " iso" veli 2v4kk ja isosisko 3v7kk
et luet noita " pienten äidit" pinoja, vanhojakin varmaan löytyy ku laittaa hakuun. ihan samoja fiiliksiä on minullakin ollu! liity mukaan keskusteluun pienten äitien pinoissa, saat varmaan tukea ja huomaat et samaa " ahdistusta" se on toisillakii. jaksamista!
ja elämä meni ihan sekaisin alussa, esikoinen tappeli nukahtamista vastaan 2-3 tuntia päikkäreille ja yöunille, keksi kaikki mahdolliset temput vauvan syöttämisen aikaan jne. Vauva oli tosi herkkäuninen, vaati tissiä tiheään ja oli maratonsyöjä (parhaillaan istuin imettämässä tuntitolkulla, kun tutti ei kelvannut ja huuto tuli, kun otti tissin pois suusta), vauva ei nukkunut muualla kuin sylissä ja heräsi tosi tiheään yöllä syömään (1-3 tunnin välein), kun ensin valvoi jonnekin 2-3 yöllä.
Ensimmäisen kerran elämässä tunsin mitä on, kun on TODELLA väsynyt. Tässä kaikessa ehkä paras pelastaja oli kantoliina. Vauva oli 3 viikon ikäsestä 3-4 kk:n ikäiseksi päivät siinä, otin pois vain vaipain vaihtoon ja syömään. Liinassa vauva oli tyytyväinen ja nukkui, minulla oli kädet vapaana esikoiselle. Toinen mahtava apu oli riippukehto, johon sai tuupattua aina vauhtia yöllä (kun noin 2 kk:n ikäisenä suostui nukkumaan jo jossain muuallakin kuin mahan päällä sydämen ääntä kuuntelemassa...), jolloin ei joka murinaan tarvinnut tissiä enää laittaa. Nykyään päikkärit on pelastettu riippukehdon avulla, kun siinä saa hyssytettyä vauvan uudelleen nukkumaan, kun heräilee vähän väliä... Vauva on nyt 7 kk ja vähitellen alkaa jo joku järki tulla elämään :) Alku vain oli hankalaa...
Itsellä vain oli ihan hirveä riittämättömyyden tunne, kun piti liian paljon sanoa esikoiselle, että " odota hetki, ei nyt, äiti syöttää vauvaa..." Otin sitten ihan kahden keskistä aikaa esikoisen kanssa aina, kun isä tuli töistä kotiin vauvaa kantelemaan.
Koeta järjestää mahdollisimman paljon kahdenkeskeistä aikaa esikoisen kanssa. Siitä nauttii sekä lapsi että äiti.
Ja lohdun sana: aika nopeasti pahin helpottaa. Meillä lapset ovat nyt 2v 5 kk sekä 9 kk, ja kuopus on jo " iso poika" , konttailee, syö kiinteitä, pystyy jo hieman " leikkimään" esikoisen kanssa... Vieläkin tuntuu ettei kädet ja huomio riitä kummallekin ja esikoinen on aika kovakourainen kuopuksen kanssa, kummatkin heräilevät öisin eri syistä (mm. kuopuksen hampaat)... Mutta enää ei ole niin kiinni vauvassa ja esikoinenkin kasvaa päivä päivältä fiksummaksi. Koeta siis kestää!
Meillä kävi onneksi niin hyvin että kuopus ehti syntyä ennen esikoisen pahimman uhman alkamista (ikäero siis 1v 7 kk), mutta toisaalta esikoinen ei ollut lainkaan yhtä omatoiminen kuin parivuotias. Jokaisella ikäerolla on puolensa!
Minusta aika uskomaton kommentti neuvolasta. Kyllä se nimittäin vain niin on, että ikäeron " hyvyyteen" vaikuttaa kaikkein eniten lasten luonteet ja tietenkin myös vanhempien, etenkin äidin, jaksaminen. Jos vauva on todella itkuinen ja suuri tarpeinen niin väkisinkin hoitaminen on rankkaa. Esikoisen luonne taasen vaikuttaa suuresti siihen miten hän hyväksyy vauvan. Esim. meillä ei 1v 8kk ikäerolla ollut suuriakaan vaikeuksia missään vaiheessa, vaikka esikko aina olikin äidin tyttö. Sen sijaan kaverilla tuolla neuvolasi mainostamalla 3 vuoden ikäerolla ensimmäinen vuosi oli vanhempien omien sanojen mukaan yhtä helvettiä kun isosisko kiusasi ja satutti aivan jatkuvasti. Muutenkin ihan kaikissa ikäeroissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Ihan riippuu vastaajasta kumpia löytyy enemmän.
Samassa tilanteessa on monia ja perustettiin ihan oma pino sitä varten, eli mukaan vaan vertaistukea saamaan ja asioista juttelemaan :)
Tässä linkki tämän viikon " Pienten äidit viikko 30" pinoon (toivottavasti toimii):
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?appid=93&m=10852974&p=2&tmo…
Terkuin,
Likk@ + poika 2v2kk ja tyttö 3,5kk