3-4 vuotiaat istuvatko ostoskärryissä kaupassa ollessanne?
Kommentit (26)
meidän nelivuotias ei osaa olla marketeissa kunnolla, inhoaa niitä yli kaiken, ja tietää, että tekemällä töllöntöitä pääsee pois. Jotenka, jos aikonen jotakin kaupasta saada ostettua, lapsi laitetaan tod. istumaan kärryihin.
Eikä kyse ole siitä, etteikö jaksaisi kävellä, miten kellään tulee edes mieleen, että kyse olisi siitä?
Vajaa 4-vuotias tarkoittaa että täyttää pian 4 vuotta, ei mitään muuta. Tai jos heittosi oli tarkoitettu vitsiksi, oli aika huono! t. 14
Mullekin on käynyt juuri noin monen asian kanssa. Onneks on av. ;-)
Alitti sen painorajankin, joten ei katsottu siinä mielessä " pahaksi teoksi" . Poika itse viihtyi siinä ja halusi siinä istua. On ihan murtunutta miestä kun ei anneta hänen enää istua niissä. Niin tahtoisi vielä. Ja olisi se meistäkin paljon helpompaa jos siinä istuisi. Mut ei arvattu enää laittaa kun painoraja (15kg) alkoi tulla vastaan ja poika on niin pitkäkin että hankala hänet on siihen enää ees laittaa.
Kyllä tuo kävellä jaksaa, ei se siitä ole kiinni koskaan ollut. Hän on halunnut istua ja se on helpottanut meidän ostoksien tekoakin kun on siinä istua nököttänyt. Nyt tuo sitten roikkuu kärryissä kun on niin tylsää kävellä niitä käytäviä pitkin..
Autokärryssä istuu jos semmonen on saatavissa. Muuten työntelee pikkukärryjä ja kauppareissut onkin yleensä kohtuullisen rasittavia :-/
enpä ole tullut ajatelleeksi muuten, että on jo iso tuo 4v istumaan kärryissä, ja lisäksi painaakin jo reilun 18kg. Tänään oli siis viimeinen kerta. Nää on taas näitä mitä en ole vaan tullut ajatelleeksi, tietenkään ei niin ison enää tarvitse istua kärryssä, hävetys omasta puolesta.
Lelujen kerääminen oli myös yksi mihin havahduin keväällä vasta kun täältä luin, ja siitä illasta alkaen on kerännyt lelunsa yksin huoneestaan.
Rattaatkin tajusin jättää pois vasta melkein 3-vuotiaana, työnsin vaan ajattelematta kunnes havahduin että ei hitto :)
Seuraavaksi varmaan havahdun apupyöriin kun lapsi on 7v. Täytyykin alkaa enemmän treenaamaan pyöräilyä muutes.
Onneksi on av ja gallupit :)