Onko kukaan päätynyt vuosien jälkeen ihonalaisen kanssa yhteen?

Mietin että kuinka pitkälle tuo tunne lopulta kantaa.

muunnetaan kysymystä, kuinka parhaiten unohtaa kun oma järkikin sanoo, ettei mitään mieltä???

Mä en todellakaan tiedä mitä mä teen. Kohta on tehtävä päätöksiä, ei tällainen voi jatkua, kun tilanne on jo jatkunut kaksi vuotta.

Mitä?

Mitä?

pakkomielle. Omistushalua. Kukaan muu ei saisi häntä saada kun sinä et saa?



Rakkaus sana kärsinyt pahan inflaation. Minulle tarkoittaa ikuisesti, on valmis kuolemaan toisen vuoksi.



Rakastan tummaa leipää, rakastan mun kenkiä....voi jeesus!

http://www.imdb.com/title/tt0388233/



Kannattaa katsoa.

kerran siitä on erottu ja siihen on ollut syynsä. En ole itse on-off tyyppiä, se on joko tai.



Vaikeina hetkinä sitä miettii ja jossittelee, se turhaa

takiainen? joku verta imevä mato tulee mieleen...ehkä se sellasta onkin

Oltiin 8 vuotta erossa, molemmilla uudet laastarisuhteet. Tavattiin "sattumalta" baarissa ja se oli menoa. Nyt ollaan oltu 8 vuotta onnellisesti yhdessä...

Ei alunperin varsinaisesti seurusteltu... mutta jotain suhteentynkää oli kuitenkin. Välien katkettua kummallakin oli muita suhteita. Minä olin juuri lähtenyt sen hetkisestä suhteesta, joka oli täysin toivoton, kun mies yllättäen otti yhteyttä minuun. Mies oli jättänyt edellisen tyttöystävänsä, koska ei saanut minua mielestään, vaikkei edes tiennyt olinko enää vapaa vai en. Nyt ollaan onnellisesti naimisissa ja yhteinen vauva tulossa :-)

Mulla oli sellainen suhde. 18-vuotiaana tavattiin ja seurusteltiin vähän vajaa vuosi. Mies lopetti suhteen ja jäi mulle "kummittelemaan". Vaikka mulla oli uusia suhteita, niin jotenkin en vaan tätä yhtä voinut unohtaa. Ja unelmoin, että mitä jos...



No sitten yht'äkkiä 26-vuotiaana tuli tilanne, että olin eronnut avomiehestäni ja tää mies oli vapaana. Tavattiin Helsingin yössä ja kaikki tuntee tuntui olevan edelleen olemassa. Oltiin erottamattomia. Kunnes parin kuukauden kuluttua rupesin tajuamaan, että en oikeasti ollut rakastunut siihen, vaan siihen kuvaan, joka mulla oli kummitellut kahdeksan vuoden ajan. Neljän kuukauden kuluttua sanoin, että tää ei toimi ja jätin miehen.



Puoli vuotta sen jälkeen tapasin nykyisen aviomieheni. Ja se oli menoa. Puolen vuoden kuluttua kihloihin, vuoden kuluttua naimisiin. Nyt 9 vuotta avioliittoa takana ja kolme lasta.



Olen tosi onnellinen, että sain yrittää uudestaan tän "ihonalaiseni" kanssa. Tajusin itse, että ei se suhde toimi todellisuudessa. Muuten ehkä unelmoisin edelleen...

Kaikki elämässä hyvin, vuosien jälkeen tapaaminen ja kaikki nousee taas pintaan. En ole valmis tekemään mitään ratkaisuja, en edes halua tehdä niitä ja haluaisin vain unohtaa, unohtaa, unohtaa. En ymmärrä, miten tunteet yhtäkkiä voivat nousta noin pintaan, vaikka kaiken pitäisi olla hyvin.