Desogestrel sandoz - miten toimineet teillä muilla?
Jouduinpa minäkin vaihtamaan cerazetteni noihin ja vain huonoja kokemuksia olen saanut :( Cerazettet toki nostivat painoa hieman, mutta iho oli kunnossa ja menkat pysyivät kiltisti poissa.
Mutta nyt onkin tilanne sitten eri. Painoon vaikuttamisesta en osaa sanoa, mutta "harmit" alkoi jo muutaman päivän käytön jälkeen: naama kukkii pahemmin kuin ikinä teinivuosina, samoin alkoi tuhruttelu ja parin viikon käytön jälkeen alkoi menkat, jotka on jatkuneet nyt jo 6 päivää eikä loppua näy. Luomuna siis menkat ollu aina 3pv. Enkä ole tuhruttelusta kärsinyt ikinä ennen. Eikä eka liuska ole vielä edes syöty loppuun.
Mulla ainakin asia on selvä, näillä ei jatketa. Mites teillä muilla käynyt?
Kommentit (35)
Käytin vajaan vuoden ja oikeastaan koko sen ajan oli helvetilliset vatsakivut, kramppaavaa kipua johon ei edes kunnon särkylääkkeet auttaneet. Kunnon menkat kesti n. 2-3 vkoa putkeen ja tuli 1-2 viikon välein. Suunnilleen kolmen kuukauden käytön jälkeen mieliala alkoi laskea ja ennen lopettamista kaikki tuntui täysin harmaalta ja mitäänsanomattomalta, parisuhde oli koetuksella ja tuntui ettei missään ole mitään järkeä.
Nyt kun mietin niin aivan liian pitkään sinnittelin kipujen, vuotojen ja ton masentuneen fiiliksen kanssa, olo parani heti kun lopetti noi pillerit.
Alkuun oli tiputtelua ja menkkoja jatkuvasti, vuoto ei ole ollut suurta. Sinnikkäästi jatkoin, nyt menkat tulee kerran-pari vuodessa ja juuri sen verran vuotaa, että huomaa, että menkat on. Suosittelen!
Oon syönyt 2019 kesäkuusta lähtien Desogestreliä, eikä juuri ongelmia. Alussa oli tiputteluvuotoa parin kuukauden matkalla, se ei ollut kovinkaan runsasta tai ollenkaan kivuliasta. Viimeisimmän vuoden sisällä vuoto on sellaista minkä huomaa lähinnä seksin aikana, mutta muuten pysyy tosi niuikkana. Ainut mikä on muuttunut, tuntuu että olotila on jotenkuten enemmän "turta", oma mieli ei ole jotenkin yhtä herkillä ja asiat on enemmän tasapaksuja. Usein kai pillereillä saattaa olla päinvastainen vaikutus, mutta tää sama olotila oli myös aiemmin kun söin yhdistelmäpillereitä. Syön Desogestreliä sillä haluaisin kapselin, ja tällä testailtiin josko ne hormonit sopisi mulle. Tarkoitus olisi tän syksyn aikana ottaa kapseli ja sanoo heipat aikataulutetulle pillerin napsimiselle
Järkyttävät migreenit, mieletön ruokahalu, pitkät ja RUNSAAT menkat. Piti hillitä toisella lääkkeellä. Puoli liuskaa ehdin syödä. Ei enää ikinä.
Olen syönyt nyt reilun kaksi vuotta Desogestrol Sandozia ja kertaakaan ei ole ollut menkkoja tai mitään vuotoa, painonnousua on ollut, mutta se on johtunut vaan omasta syömisestä. Mulla on aina ollut ns huono iho, joka on vanhemmiten parantunut hieman. Mutta pillerit eivät ole aiheuttaneet mun ihoon muutoksia. Mulla tosin ikää jo 44v ja mies on harkinnut vasektomiaa ja siksi olen syönyt näitä jo näin kauan, enkä ottanut kierukkaa.
Voiko desogestrelillä menkat olla pillereiden aloituksesta 6kk poissa ja sit vaan yhtäkkiä alkaa??
Uppista, eikö kellään mammalla näitä pilsuja käytössä??
Ei huonoja vaikutuksia, menkat loppui kokonaan.
Mulla aloitettiin pillerit runsaita kuukautisia hillitsemään ja siinä ovat kyllä auttaneetkin. Olen käyttänyt näitä nyt n.6kk ja alusta lähtien on mieliala ollut hyvin räjähdysherkkä, pinna on kireällä pienistäkin asioista, toisekseen olen alkanut kärsimään tihentyvistä migreenikohtauksista. Tällä hetkellä migreeniä on ollut viikossa 2-3 kertaa.
Ihan paskat. Jatkuvaa vuotoa. Saattaa max viikon olla vuotamatta ja sitten alkaa vuoto uudestaan. Mies sanoo, että en ole oma itseni. Saatan hermostua ihan pienistäkin asioista. Normaalisti mulla on toooosi pitkä pinna. Naama räjähti ja käsissä ihottumaa. Nyt loppuu näiden käyttö ja olen mielummin ilman. Neuvolasta ei mitään apua. "Ota kaks pilleriä parin viikon ajan, niin tasottuu." Ei mitään hyötyä. Ylumääräistä rahan menoa vaan kun joutuu tulpahintaa maksamaan pillereistä.
Olen syönyt näitä 6 vuotta, ilman mitään oireita mitä muut ovat maininneet. Painoni myös laski paljonkin, mutta siihen ei vaikuta pillerit vaan ruokavalio ja liikunta. Käytännössä ihminen ei voi lihota kun syömällä enemmän mitä kuluttaa, joten pillerit ei lihota vaan saattavat lisätä ruokahalua tai kerätä nestettä. Tähän sitten auttaa liikunta ja itsehillintä. No kuitenkin tämä oli vaan sivuseikka. Mulla hävisi kuukautiset kokonaan kun aloin syömään pillereitä ja tässä ollaan nautittu 6 vuotta elämästä ilman menkkoja. Itseäni kiinnostaisi onko täällä muita, jolla olisi yhtä pitkään ollut kuukautiset tauolla ko pillereiden kanssa ja kuinka nopeasti ne tulivat takaisin, kun lopetit pillerit?
mulle on sopineet cerazettet erittäin hyvin. ainoastaan alkuun ekan puoli vuotta vuodin vähän väliä. Sen jälkeen kaksi niukkaa tiputtelupäivää7vuosi. Muutenkin ok - https://hespac.com/cerazettefi.htm
Voi kestää muutaman kuukauden että kroppa tottuu uuteen pilleriin ja tulla tiputtelu- ja välivuotoja. Eli ei kannata ihan heti luovuttaa ja tuomita pilleriä sopimattomaksi.