Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mielestäni aikuisilla lapsilla ei ole velvollisuuksia vanhempiaan kohtaan, onko kukaan samaa mieltä?
18.07.2007 |
Olen itse suuresta perheestä, jossa vanhemmat ovat aina korostaneet, että meillä aikuisilla lapsilla ei ole velvollisuuksia heitä kohtaan, esim. käydä vierailemassa tai hoitaa heitä vanhuksina. Vierailumme ja muu apumme pohjautuu siis täysin omaan haluumme. Mieheni perheessä taas korostuu velvollisuus vanhempia kohtaan sekä vanhempien omalta taholta, mutta aivan erityisesti sisarusten ja heidän puolisoidensa taholta.
Viime joulu oli ensimmäinen, kun mieheni vanhemmat " joutuivat" viettämään joulun ilman ketään kolmesta lapsesta ja se oli kuulemma heille rankkaa. Toinen veli vihjaili suoraan, että olisi meidän vuoromme mennä sinne jouluksi, emme kuitenkaan menneet, koska a) en halua mennä velvollisuudesta, b) olin pitkällä raskaana eikä ulkomaille meno enää siinä vaiheessa kiinnostanut.
Olen huomannut, että omassa lapsuudenperheessäni yhteydet ovat paljon tiiviimmät ja rakkaammat kuin mieheni lapsuudenperheessä. On ko kukaan muu samaa mieltä, että suhteen ei tulisi perustua velvollisuudelle vaan vapaaehtoisuudelle?
Nyt kun meillä on oma vauva, tuntuu kauhealta ajatukselta, että alkaisin kuormittaa häntä aikuisena sillä, että hänellä on velvollisuuksia meitä kohtaan! Eihän hän ole itse valinnut syntymistään tänne vaan miehen kanssa olemme halunneet lapsen! Miten silloin voisimme sälyttää hänelle velvollisuuksia? Jos hän ei aikuisena halua käydä luonamme, olen tietenkin todella surullinen, mutta en halua, että hän tulee käymään mikäli ei HALUA käydä, vaan tuntee ainoastaan velvollisuudekseen käydä.
Kommentit (37)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kaikkea voi aina sysätä yhteiskunnan vastuulle, niinkuin täällä Suomessa yleisesti ehkä ajatellaan. Ei omia vanhuksia saa unohtaa laitoksiin. Toisaalta ymmärrän sen, että jos tämä vanhus on ikänsä ollut ilkeä läheisiään kohtaan niin sitten saakin " maksaa" yksinäisyydellään. Toisaalta koskaan ei ole liian myöhäistä muuttua... kai
Oma isoäitini oli kotonaan lähes elämänsä loppuun saakka, paljolti omien lapsiensa ansiosta. Eikä kukaan kyseenalaistanut tätä. Ihan samalla lailla olen itsekin asennoitunut, että sitten kun omat ja puolison vanhemmat ovat iäkkäitä, heitä autetaan siinä missä vain voidaan. Ja onhan lastenlapsistakin sitten varmaan monenlaista apua silloin. Vastavuoroista siinäkin tapauksessa olisi tuo avunanto.
kyllähän lapsikin voi erota perheestään, ainakin teinit kai?
tai jotaa?
-ei se keltä kysyit-
Ja tietenkään " vahukset" eivät saa vaatia " huomiota" vaan olla kiitollisia siitä mitä saavat.
Vierailija:
aikuisen lasten on osattava asettaa vanhemmilleen rajat
vanhempien on osattava laittaa aikuisille lapsilleen rajat- molemmilla on omat elämät
Toki visiiteistä voi sitten sopia niin, että ajankohta on mieluisa kummallekin osapuolelle.
miten tämä vanhempi haluaa. Esim. jäämään töistä pois, unohtamaan harrastukset, jättämään lomamatkat muualle kuin sen vanhentuneen vanhemman luo, etc.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siihen ei sisälly sitten jälleennäkemisen hetkellä ruikutusta siitä, kuinka " minusta ei kukaan koskaan välitä"
Ei mua ole mitenkään koulutettu kiitollisuuteen. Arvostan vanhempiani todella paljon, he ovat minulle hyvin rakkaita ja todellakin koen, että on minun velvollisuus auttaa heitä, jos he tarvitsevat minua. Olen saanut heiltä elämässäni aivan kaiken: rakkauden, juuret, mahdollisuudet, arvot... aivan kaiken. Miksi en kokisi kiitollisuutta ja olisi valmis auttamaan heitä?
Itse olen miettinyt asian niin, että jos he joskus vanhetessaan tarvitsevat hoitoapua, ei minun tarvitse olla se joka hoitaa, vaan voin tukea siinä, että he saavat ammattilaisen avuksi. En ole ollenkaan hoitajatyyppiä ja luulen, että minun hoidossani saattaisi olla kamalaa. Voin kuitenkin auttaa monella muulla tapaa. Mummiani olen auttanut siivoamisessa, lukenut lehtiä, hoitanut asioita, kuskannut kyläpaikkoihin jne... miksi ihmeessä kieltäytyisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
miten tämä vanhempi haluaa. Esim. jäämään töistä pois, unohtamaan harrastukset, jättämään lomamatkat muualle kuin sen vanhentuneen vanhemman luo, etc.
Ihminen pilaa elämänsä saamalla lapsia tai hoitamalla vanhempiaan, mutta en ymmärrä miten???
Serkkuni jätti fysioterapeutin koulutuksen kesken hoitaakseen isäänsä, jolla oli todettu aivokasvain. Mies sai kuolla vaimonsa ja lastensa keskellä, omassa kotonaan. Serkkuni ei varmaankaan tykkäisi hyvää, jos joku vihjailisi hänen pilanneen elämänsä tai tuhlanneen reilun vuoden elämästään tms. Hän toivoi rakkaalle isälleen parasta hoitoa, ei sen vähempää.
En ymmärrä miten sukulaisen hoitaminen katsotaan vajavuudeksi ja huonoksi asiaksi. Meillä oli isäni isoäiti asumassa kanssamme siitä lähtien, kun menin esikouluun. Toimme hänelle hänen toivomat ostoksensa, pidimme huolta hänen kissastaan, katsoimme, ettei hän vahingoittanut itseään saunassa jne. Ei se ollut tuhlausta tai elämän pilaamista! Me lapsetkin opimme kunnioittamaan sukua ja perhettä, ajattelemaan myös toisia!
Hulluksi on maailma mennyt, kerta kaikkiaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tunnen kuitenkin ihmisiä, jotka ovat hoitaneet dementoitunutta vanhempaa vaikkapa 5-20 vuotta, mikä on suoraan sanoen aikamoinen taakka!
Eräs nainen aloitti " oman itsenäisen elämänsä" vasta yli 40-vuotiaana, mennen mm. naimisiin.
Tottakai omasta vapaasta tahdostaan saa jäädä vanhempiaan hoitamaan, mutta jos vanhempien hoidon takia ei esim. omat eläkkeet kerry, ei ammattitaitoa, parisuhde rakoilee kun yökaudet pitää dementoitunutta iskää vahtia... Sitten kyse on jo vähän erilaisesta asiasta kuin yhden vuoden pestistä.
Itse olen nyt hoitanut 5 vuotta kehitysvammaista lasta enemmän tai vähemmän kotona - ja nyt alkaa tulla se aika, että alan jo miettiä osa-aikaista laitoshoitoa. Kun omaa elämää ei enää pysty suunnittelemaan lapsen arvaamattoman tilanteen takia juuri ollenkaan. Ei töiden kannalta, ei perheen, ei parisuhteen - kannattaa kokeilla omakohtaisesti tätä omaishoitajuutta, niin sitten vasta tietää, mistä asioista tingitään.
Ja samalla saat kuulla, miten eläkekertymäsi on onneton, työmarkkinat eivät tee sinunlaisellasi " lusmulla" yhtään mitään etc.
Vierailija:
Voin kuitenkin auttaa monella muulla tapaa. Mummiani olen auttanut siivoamisessa, lukenut lehtiä, hoitanut asioita, kuskannut kyläpaikkoihin jne... miksi ihmeessä kieltäytyisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoana tyttärenä meillä on tilanne, jossa joudun hoitamaan iäkkäiden vanhempieni juoksevia asioita ulkomailta käsin. Äitini on sairaalassa ja huonossa kunnossa, isäni on surullinen ja masentunut avioliiton loppumisesta ja pelkää jo etukäteen yksinjäämistä ja elämänmuutosta. MInulla on kaksi pientä lasta ja joka loma menee " neljää" lasta hoitaessa. Ei tulisi mieleenkään, että voisin, vaikka joskus haluaisinkin vetäytyä syrjään, sillä kenen puoleen vanhempani sitten kääntyisivät???
Elämää ei voi elää yksin, jossain vaiheessa kaikki tulevat tarvitsemaan läheisiä, ennemmin ja myöhemmin, joten parempi elää sovussa sukulaisten ja ystävien kanssa. Mistä sitä tietää missä jamassa itse on huomenna tai kymmenen vuoden päästä? karman laki on, että ihminen joutuu antamaan sen verran kun on saanut.
Lisäksi olen aina sanonut, etten ikinä tule painostamaan lapsiani siihen että pitäisi viettää joka joulu entisessä kodissa.
mutta meillä oli isoäidin juoksevia asioita hoitamaan palkattu ihan yksityinen ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse saattohoitanut äitini 18- kesäisenä ja tein sen täydestä sydämestäni, koska hän oli sen kaiken ansainnut pitämällä minusta niin hyvää huolta. En hetkeäkään edes harkinnut muita vaihtoehtoja.
en minä ajatelut, että tuhlaan elämääni, vaikka nuoruus loppui kuin seinään ja kaverini bailasivat ympäri maailmaa samaan aikaan. Ei minun elämäni mennyt hukkaan myöskään silloin, kun oma sairas lapseni sitoi minut kotiin useaksi vuodeksi. Mitähän silloin olisi pitänyt tehdä, ettei elämä olisi valunut hukkaan? Käydä töissä, baarissa, matkustella ja aerobicata? Nykyihminen on onneton, koska on niin sokea.
En voi kuvitella arvokkaampaa ja tärkeämpää tehtävää kuin lähimmän ihmisen vierellä kulkeminen kuolemaan saakka. Oli hurjaa kokea niin nuorena roolien vaihtuminen päälaelleen, mutta se kasvatti minusta viisaan aikuisen jo varhain. Tuntuu hyvältä kun ei tarvitse katua tai murehtia mitään jälkikäteen, on kauniit muistot kaikesta.
Olin aina ajettellut, että toivotavasti en saa vanhempiani riesakseni samalla tapaa kuin äiti ja isä sai mummini. Mutta kun tuli se hetki, jolloin apua tarvittiin, ei tuollaiset ajatukset edes käyneet mielessä. Oli itsestään selvää, että autan sairasta isää ja autan äitiä isän hoitamisessa. Se vaan meni niin.
Kun isä kuoli, tajusin itse, että olinkin hoitanut isääni paljon, vaikka aiemmin olin sitä asiaa pelännyt ja se oli ahdistanut. Siis silloin kun olin asiaa miettinyt vanhempieni ollessa terveitä. Tajusin samalla sen, että ei mummi ollut vanhemmilleni riesa. He halusivat auttaa mummia.
Alue: Aihe vapaa
aikuisen lasten on osattava asettaa vanhemmilleen rajat
vanhempien on osattava laittaa aikuisille lapsilleen rajat
- molemmilla on omat elämät
Toki visiiteistä voi sitten sopia niin, että ajankohta on mieluisa kummallekin osapuolelle.