Muita joiden 1 ½ vuotiaat valloittaa maailmaa eikä pysy hetkeäkään paikoillaan?
Vitsi, että meinaa mennä hermo meidän puolitoistavuotiaan tytön kanssa ulkoillessa. Ihan sama missä ollaan ja miten kivaa (mun mielestä..) siellä on, kohta nähdään jossain muualla jotain kivempaa tai lähdetään muuten vaan tutkimusmatkalle, eli aletaan taapertaa pois puistosta, pois pihalta, pois uimarannalta, pois ihan mistä vaan. Meidän piha ja lähipuisto ei siis ikävä kyllä ole aidattuja alueita, ja siellä sitten äiti juoksee perässä riippuen siitä onko typy saanut metrin vai kymmenen metrin etumatkan. Joskus ois niin kiva vaan istua paikoillaan hiekkiksellä ja vaikka puhua se aloitettu lause loppuun äitikollegan kanssa. Tai jopa juoda kupillinen kahvia omalla pihalla. tai mennä pihalle pelkissä bikineissä ilman että pitää kohta kirmata naapurin puolelle.
Kai sitä pitäis olla iloinen, että ongelmat on näin pieniä ja että toinen on avoin ja utelias eikä roiku lahkeessa, mutta kun mitkään kiellot, suostuttelut tms ei toimi, tuntuu tosi tyhmältä raahata huutavaa tenavaa takaisin lähtöpisteeseen kerta toisensa jälkeen, tai sitten vaan kipittää perässä. Mutta tätä kai tää vaan on? Vai?
Kommentit (11)
Meidän neiti 1v3kk ei myöskään ole hetkeäkään paikallaan!
Uuteen paikkaan jos mennään niin ekan 5min ihmettelee vieressä ja sen jälkeen se on menoa, tonkii ja tutkii joka paikan, kiipeää joka paikkaan, ei sen ekan 5min jälkeen juuri ujostele ketään, joten vieraat ihmisetkään ei " hidasta " vauhtia.
Vaeltelee myös kauas heti tilaisuuden tultua. Pihalla ja puistoissa näkee kaukana aina jotain kivaa ja sitten mennään kauheeta kyytiä äitiä karkuun! Nyt kun neiti osaa jo kiipeillä tosi hyvin niin puistoissa kiipeilee itseään paljon vanhempien lasten perässä korkeisiin kiipeilytelineisiin ja liukumäkiin, ja äitiä hirvittää!!
Aina haluaisi itse kävellä....mutta ei missään nimessä siihen suuntaan johon äiti haluaa....
Neiti oppi kävelemään 9kk ikäisenä ja sen jälkeen meno on ollut vauhdikasta!
Samat asiat " ärsyttää" , ei voi hetkeäkään olla puistossa/juhlissa itse paikallaan, juoda kahvia rauhassa kun koko ajan pitää juosta neidin perässä. Ja tosiaan, ei viitsi olla pihalla pelkissä bikineissä koska minä hetkenä tahansa voi joutua juoksemaan tielle tai naapuriin neitiä hakemaan=(.
meillä myöskään ei mitkään kiellot toimi, vauhti vain lisääntyy kun huomaa että kielletään tai lähdetään perään!
Mutta toisaalta olen iloinen että neiti on avoin ja reipas eikä ole arka.
Kaupassakin höpöttelee vieraille, vilkuttelee ja keikistelee ihmisille=)
Meillä on pikku neidillä muutenkin tosi kova/tempperamenttinen luonne, siis tietää mitä haluaa. Pääsääntöisesti oikein iloinen ja naurava lapsi, mutta kun jotain haluaa, niin kyllä naapuritkin kuulee! Kiukkua kestää sen muutaman minuutin ja sitten taas nauraen juostaan/kiivetään seuraavaan paikkaan!
Moni on vain lohdutellut että pärjääpähän myöhemmin elämässä kun ei ole arka ja tietää mitä haluaa ja osaa tuoda oman tahtonsa esille!
Tulipahan kirjoitettua, taisi mennä jo vähän aiheen vierestä=)
Täällä poika 1v2kk ja tuon tuostakin ottaa suunnan ja lähtee määrätietoisesti oikein isännän askelin taapertamaan milloin mihinkin - ihan niinkuin tietäisi tarkalleen mihin on menossa ja mitä tekemässä :D Karkuun juokseminen on myös ihan sairaan kivaa...
Mä toistaiseksi nautin vaan tästä, kun takana on 4kk ajanjakso, jonka aikana poika ei irrottanut otettaan mun puntistani hetkeksikään - itseasiassa poika ei suostunut paria minuuttia kauempaa olemaan missään muualla kuin sylissä... Toisekseen jätkä on vielä sata kertaa rauhallisempi pakkaus kuin siskonsa aikanaan - kiipeileekin vain liukumäkeen sun muihin " normaaleihin" paikkoihin, ei keiku edes aidalla tai puussa tai muuta vastaavaa ;P
Kiinni nappaan yleensä siinä vaiheessa,kun uhkaa häipyä pihasta tai puistosta, muuten annan taapertaa. Jos näköetäisyydellä pysyttelee en välttämättä ihan joka sekunti edes kulje perässä. Kyllä poika osaa katsella missä se äiti on, ja selvästi vilkuilee peräänsä, jos annankin vaan mennä. Juttelut muiden kanssa hoidetaan sitten juostessa tai sanotaan lause loppuun mikäli tenava ei välittömässä hengenvaarassa ole ja menen perään vasta sitten... En usko, että tuo ihan joka sekunti kopparia tarvitsee. Pääsee meidänkin pihasta ja puistosta parkkipaikalla ja tielle, mutta juoksen kyllä vielä kovempaa kuin poika...
....meillä pikku neiti kiipeää JOKA paikkaan. Yksi päivä löysin neidin ikkunalaudalta seisomassa, ikkunalauta on noin 1,2m korkeudessa. Oli laittanut tuolin ikkunan eteen ja sitä kautta kiivennyt=).
Joten pakostakin on vähän perään katseltava, en perässä muuten kulje, mutta neitokainen vain keksii välillä ihan päättömiä juttuja mihin yrittää kiivetä. Annankin aika paljon kiipeillä ja sitten vain itketään jos tiputaan, eihän sille mitään voi. Eihän se muuten opi kiipeilemään ja se kun näyttää olevan meidän neidin elämän tarkoitus=).
Perässä mennään. Bisquit, meidän typy 1 v 2 kk laittaa suuhunsa kaikkea, joten en uskalla päästää muutamaa metriä kauemmaksi itsestäni. Esimerkiksi eilen rannalla pienet kädet löysivät heti tupakantumpit ja lasinsirut, vaikka olevinaan olin katsonut, että sellaisia ei leiripaikaltamme löydy. Ehkä oma piha on eri asia. Tosin mummolan ojasta löysi aarteen -koirankasan (mummolassa ei ole koiraa), jota sitten laittoi aimoannoksen suuhunsa ennen kuin edes ymmäsin, mitä tapahtui. Ihan kaikkea ei tarvitse äidin mielestä maistella.
mutta voin teitä muita menevien ja rohkeiden lapsien äitejä lohduttaa, että tänä kesänä jo lähempänä 3-vuotias viihtyy jo jonkin aikaa hiekkalaatikollakin :). ensi kesänä on teilläkin varmasti paljon helpompaa.
ja tuon ulospäinsuuntautuneisuuden hyvät puolet tulee nyt yli vuoden vanehmpana paljon enempi esiin. Esim. päiväkodin aloittaminen oli helppoa, pääsi kuvioon mukaan nopeasti, samoin kyläillessä, jos ei ole sellainen paikka, jossa on hirveästi särkyvää voi kaikessa rauhassa jutella kavereiden kanssa, sillä tyttö viihdyttää ihan itse itseään. kunhan vaan välillä tarkistaa tilanteen, ettei ole mitään liian hurjaa keksinyt.
Eli meille noin sanottiin neuvolassa, kun 1v3kk ikäinen poika oli tutkinut kaikki laatikkot ja käynyt avamassa kaikki osaston ovet... Parempi noin että liikku, kun on kiinni äidin housun lahkeissä.
Meillä ainakin " pahinta" -ainakin äidille- olivat juuri ikävuodet 1-2. Koko ajan perässä oltava, ei hetken rauhaa. Muskarissakin muut lapset köröttelivät äitiensä sylissä ja meillä vedettiin pitkin nurkkia. Ja ei todellakaan missään hiekkalaatikolla istuskeltu, vaan koko ajan ravattiin jonnekin. *huoh*
Jaksamista teille, kyllä se helpottaa:)
Mun poika oli juurikin samanlainen tuossa 1-2 vuoden välillä. Ei siinä auta muu, kuin juosta perässä ja antaa muiden juoruta puistossa, kyllä sitä sitten myöhemmin kerkiää istuskella. Nyt poika 3 ja risat on vieläkin kyllä vilkas ja utelias, mutta leikkii hiekkalaatikolla jopa puoli tuntia itsekseen ja muutenkin on rauhoittunut ihan mahdottomasti tässä viime aikoina. Kuopus, neiti 1-v. on hieman rauhallisempaa mallia, mutta eiköhän tuollakin vielä vauhti kiihdy!!!
Se on sitä perässä juoksemista ja kieltämistä sen sata kertaa, ymmärrän miltä susta tuntuu, itseänikin harmitti kun tuntui et poika oli aina ainoa, joka vaan juoksi ja repi kaikki alas ja oli vaan niin mahdottoman utelias, muiden lapset olivat aina kiltisti ja rauhallisesti. Mutta täytyy yrittää ajatella, että vilkkaat ja temperamenttiset lapset ei jää sitten isompana muiden jalkoihin ja osaavat pitää puolensa. Ja monet(esim. pojan hoitajat) kuitenkin aina kehuivat kuinka ihanan avoin ja iloinen lapsi minulla on, että kaikessa on aina monta puolta.
Jaksamista villiviikareittenne kanssa, tämä on ainutlaatuista aikaa, kun lapset ovat pieniä ja viattomia.
Mun äiti aina sanoo, että niin kauan lapset on helppoja, kun he polkevat vain syliä, eivätkä vielä sydäntä!! (Tarkoittaen murrosikää ja aikuisuutta)
Yritä ajatella asiaa toiselta kantilta. Musta on ainakin tosi ihanaa ja paljon helpompaa, kun voin vain seurailla vilkaan ja uteliaan taaperon menoa metrin parin päästä. Poika 1 v 1 kk ei ole hetkeäkään paikallaan, vaan tutkii ympäristöä innokkaana. Tämä on oikeasti tosi paljon helpompaa, kuin se, että taluttaa huonosti kävelevää uteliasta taaperoa koko ajan ympäri puistoa ja heti kun kädestä päästää irti, niin tulee iso muksahdus ja huuto. Nyt kun osaa jo kunolla kävellä, niin äitille koitti paljon helpommat ajat :)
..on vauhtia piisannut. Heti, kun kaveri pääsi itse liikkumaan, oikeastaan jo kierähtelyvaiheessa, oli ihan mahdotonta pysyä puolta minuuttia pidempään paikallaan. Hyvänä esimerkkinä on se, että poika oli oppinut noin 2 päivää aikaisemmin kierähtämällä liikkumaan, kun hetken katsoin telkkaria pojan ollessa lattialla ja kun seuraavan kerran vilkaisin, ei tyyppiä näkyny missään.. No, tarkempi tarkastelu paljasti, että siellä oltiin sitterin alla remontteeraamassa tohkeissaan jotain..
Vielä meillä ei kävellä (1v2kk), mutta kontataan, ja lujaa. Odotankin innolla sitä kun poika joku päivä kirmasee juoksuun kontaltaan kuin pikajuoksija. Uusin mahtava juttu on kiipeileminen, kohta ei varmaan enää voi jättää pinnasänkyyn keskenään yhtään, ettei kapsahda lattialle. Jalkaa on jo soviteltu siihen malliin laidan päälle miehekkäästi..
Olen ns. totaaliyhäri (yksin odotusajasta saakka) ja raskainta varmaan on se, että kun lapsi väsähtää, se haluaa syliin, muttei sitten siinäkään pysy yhtään paikallaan, yhteiset löhöilyhetket on loppuneet ryömimään oppimisen jälkeen. Onneksi väsyneenä on oppinut nukahtamaan omaan sänkyyn päikkäriaikaan itsekseen ilman sen kummempia hyssyttelyjä. Muihin väsähdysaikoihin sitten ravataan ympäriinsä (äiti siis ravaa lapsi sylissä) ihmettelemässä kaikkea mahdollista, että pikkuherra pysyy tyytyväisenä.
Poikaa ei kiinnosta pätkääkään leikkiä mun kanssa (siirtyy aina mielenkiintosemmille apajille kun kalkkismutsi alkaa lähestyä leikkejä) eikä katsella telkkaria/kirjoja/kuunnella satuja/lauluja.. En uskalla edes ajatella, minkälaista meillä olisi muskarissa. :)
ja ratkaisumme on ollut, että ulkoilemme pojan ehdoilla eli kuljemme perässä ja rinnalla. :) Täytyyhän pojan saada tutkia maailmaa! :D