Pinoon kaikki joilla on joku " ihonalainen/ensirakkaus" tms joka silloin tällöin muistuu mieleen!

Mies jota en koskaan saanut. Minä olin 14v, hän 25v. Törmäsin häneen 1,5 vuotta sitten ja hän sekoittaa pääni edelleen... Hän on nykyään kolmen lapsen isä, minullakin perhe, joten mitään ei edelleenkään tapahtunut, pidettiin vähän aikaa yhteyttä, mutta ei muuta. Näen hänet harrastukseni merkeissä silloin tällöin, pari kertaa vuodessa, etäältä... Toki voisin välttääkin nämä tilanteet mutta onhan se aika katkeransuloista...



Mutta vielä joskus on oikea aika.

Mies, jota en koskaan saanut, jäi mieleeni nuorena ja kauniina, kuten ne lyhyet hetket, jotka vietimme yhdessä. Hän on minulle aina villi ja vapaa, saavuttamaton unelma. Yhteisiä hetkiä eivät tahraa arjen ongelmat tai riidat, sillä ne ovat olemassa vain muistoissani. En edes haluaisi kohdata häntä nyt, kun aikaa ja elämää on kulunut näin paljon, jottei haave särkyisi. Toivon hänelle kuitenkin kaikkea hyvää.

Mies, jota en koskaan saanut, jäi mieleeni nuorena ja kauniina, kuten ne lyhyet hetket, jotka vietimme yhdessä. Hän on minulle aina villi ja vapaa, saavuttamaton unelma. Yhteisiä hetkiä eivät tahraa arjen ongelmat tai riidat, sillä ne ovat olemassa vain muistoissani. En edes haluaisi kohdata häntä nyt, kun aikaa ja elämää on kulunut näin paljon, jottei haave särkyisi. Toivon hänelle kuitenkin kaikkea hyvää.

samalla haavekuvan menetys pelottaa. Ja sekin jos haavekuva vastaakin todellisuutta. Molemmat liian vaarallisia vaihtoehtoja onnellisessa parisuhteessa elävälle...

On kaksi miestä ketä ihannoin ja kumpikaan ei mieheni. Nyt ei ole kummastakaan aikoihin kuulunut. Viimeksi laitoin toiselle facessa viestiä ja hän ehdotti tapaamista. Pahaksi onneksi molemmat olimme kipeitä ja hän oli vaan vähän aikaa suomessa. =/

roihahti viidennellä luokalla. 14-vuotiaana seukattiin viikko. Edelleen mietin tätä tapausta. JOskus on aikuisena törmätty ohimennen, ja edelleen saa veneeni keikkumaan. Väkisin joskus mietin miksi, ja mitä jos..Olen nyt 36vuotias.

Kelläpä ei olisi tällaista "one that got away" henkilöä mielessään, minulla ainakin on. Se oli aivan hullua rakkautta, sellaista jota ei voi unohtaa ikinä. Mies muutti sitten toiselle puolelle maapalloa opiskelemaan, ja suhde loppui siihen, mutta ei rakkaus. Tiesin miehen tulevasta muutosta jo ennen kuin tavattiin, mutta silti tyhmänä rakastuin aivan täysillä.



Tuskinpa ikinä tulen tätä ihmistä unohtamaan. Ja miksi pitäisi, onhan siinä jotain surullisen kaunista, että niin huumaannuttavan rakkauden sain kokea, vaikkakin liian vähän aikaa. Viimeksi eilen itkin ikävääni katsoessani Frasieria, jaksoa jossa hän hyvästeli rakkaansa. Muistui oma kokemus mieleen, kun ikuista rakkautta vannoen saatoin miehen lentokentälle...

30 vuotta. Meille ei vaan ikinä tullut oikeaa aikaa.



Nykyään nähdään silloin tällöin, istutaan hetki kahvilla ja pidetään toisiamme kädestä. Siihen se jää.



Mulla on perhe, samoin hänellä. Ei mulla ole mitään syytä jättää mun miestä. Hän saattaisi ollakin valmis syöksymään tuntemattomaan, koska ei vaikuta kovin onnelliselta liitossaan.

Opiskelimme yhdessä, olimme kolme vuotta erottamattomat. Läheisimmät ystävät.

Molemmat tiesi, että oltiin enemmän kuin ystäviä, mutta en antanut sen mennä pidemmälle, koska tiesin, että tulevaisuuden suunnitelmat ja tavoitteet oli liian erilaiset. Keskusteltiin asiasta paljon.

Särjin sydämeni silti ja hänenkin, kun hieman ennen valmistumistamme sovittiin, että parempi kaikille, ettei olla enää missään tekemisissä. Ikinä.

Se oli kamalaa, mutta ystävyyttä siitä ei olisi koskaan tullut ja toisia emme voineet saada.



Joko päivä mietin häntä. Asutaan n 50km päässä toisistamma, hän avovaimon kanssa ja minä perheen kanssa. Olen silti varma, että hänkin ajattelee minua usein.

Hän asuu "pienessä" kaupungissa Keski-Suomessa ja minä käyn lähes joka päivä samassa kaupungissa. Tiet erosivat vuonna 2008 keväällä valmistujaisjuhlassa, jossa emme enää vaihtaneet sanakaan.

Pelkään ja odotan sitä päivää, kun hän kaupungilla kävelee vastaan. Näen hänet kaikissa vastaantulijoissa, ja se on raastavan ihanaa.."/

Kaikkea hyvää sinulle rakas

Varsinkin aina laihduttaessa mietin häntä, saan uutta motivaatiota laihdutukseen siitä että ajattelen että jos hän sattuisi tulemaan kadulla vastaan niin olisihan se kiva jos olisin hoikka ja nätti :-/

ei olla nähty nyt 9 vuoteen, todennäköisesti ei enää koskaan tulla näkemäänkään, mutta ei mene viikkoa etten häntä ajattelisi. Mieheni tietää tämän ihonalaiseni olemassaolon.

Tunne on molemminpuolinen. Hän on se ensirakkauteni. Arki ei kuitenkaan hänen kanssaan sujunut eikä tule sujumaan mutta kun miehen kanssa menee huonosti niin on ihananraastavaa ajatella häntä.

Vierailija:

Joka ei ole oma mies.

uskomaton, mieletön, ja jotain yli-ihanaa. Oli opiskelukaveri. Ensin hän oli varattu, sitten minä.



Mutta ei oma mies jää kakkoseksi yhtään. Ja toisaalta, ei haittaa jos on tällaisia juttuja, jotka menis varmasti myös pilalle, jos jotain tapahtuisi/ tehtäisi. Pääasia, että molemmat tietää, että sähköä oli (ja on) paljon. Molemmat myös tietää, ettei mitään tule tapahtumaan ja se varmaan osa tätä taikaa :)

Tiedän ettei elämästä hänen kanssaan koskaan tulisi mitään. Pelkkää haaveilua vaan. Nyt taas olen ihan sekaisin kun kuulin mitä mieltä hän on minusta. En kuullut sitä häneltä vaan muualta. Onneksi tämä tästä taas aikaa myöten laantuu.=)

Jäi todella ihon alle kytemään, en ikinä unohda. Minulla ei mene montaa päivää ettenkö häntä ajattelisi. Välillä laitellaan viestejä, soitellaankin. Kerran nähtiinkin, yöllä 04 aikaan. Tavattiin kaupunglla yllättäen ja lähdettiin tämän exän kämpille juttelemaan. Se oli tosi raastavaa. Istuttiin vierekkäin ja ihmeteltiin miksi näin?



Tästä ensirakkaudesta on jo yli 12v. aikaa (olin hänet tavatessani 13v.). Oman miehen kanssa olen nyt ollut pian 7v ja edelleen tuo vanha rakkaus on painolastina mukana. Se öinen tapaaminen oli vuosi sitten, sen jälkeen ei olla taidettu kuin kerran puhua puhelimessa. Minua lohduttaa ja helpottaa se, että meilläkään ARKI ei sujunut. Ja niin, exästä on tullut sekakäyttäjä, ehkäpä narkkarikin. Lapsi on huostaanotettu ja on itse persoonallisuushäiriöinen. Mutta, silti. Ihon alla, aina.

Ensirakkaus.

Välillä etsin netistä uusimpia kuvia ja tietoja hänestä, pelaa jääkiekkoa ulkomailla.



Arki tuskin toimisi. Ei olla nähty kohta 10 vuoteen, mutta silti hän on usein mielessä. Ihonalainen.

Minäkin myönnän googlettavani tietoja hänestä...

Näin viimeksi n. 2 vuotta sitten ja hän tuli jutteleen mulle ja pyysi soittamaankin. Olen itse jo aviossa, joten en todellakaan soittanut hänelle enkä häntä enää takaisin ottaisi, koska rakastan mielettömästi nykyistä miestäni. Mutta jostain kumman syystä sitä henkilöä en mielestäni saa pois...

Se aivan ihana, hurmaava mies.. Ihanaa aikaa oli, mutta kesti lyhyen aikaa, ei olisi kestänyt arkipäiväistymistä. Aikaa tästä nelisen vuotta. Välillä olen nähnyt Hänet kaupungilla, törmätty baarissa... Viimeksi uutena vuotena kun olin kihlatun ja kavereiden kanssa juhlimassa. Ohikulkiessa vetäisi käsivarresta, juteltiin hetki. Seuraavana aamuna laittoi tekstiviestin, numeron oli varmaankin etsinyt hakupalvelusta. Hetken aikaa mietin, josko kävisin tapaamassa.... Melkein vastasin jo viestiin, kunnes ajattelin kihlattua ja sitä että tämän miehen kanssa haluan elää. Siispä laitoin viestiä että olen onnellisesti parisuhteessa.



Mutta vieläkin, joskus toisinaan, tulee hän mieleeni

toinen niistä on sellainen jonka kanssa ei mikään ehtinyt alkaakaan...