Kaksi viikkoa synnytyksestä, ja nyt jo voisin antaa vauvani pois.

missähän päin asut? jos asuisit lähellä, voisin ottaa vauvaasi hoitoon välillä jos susta tuntuu että kaipaat hetken omaa aikaa! Toivottavasti saat pian apua oloosi ja pääset nauttimaan vauvastasi.



Itselläni esikoinen leikattiin, sektiosta jäi pitkäksi aikaa paha olo kun oon seiska luokalta asti haaveillut omasta vauvasta ja SYNNYTTÄMISESTÄ!! (taidan olla kummajainen..) mutta pettymys oli iso kun edellisenä päivänä käynnistykseen mennessä päätettiinkin leikata seuraavana aamuna kun epäiltiin vauva olevan iso (4,8kg) ja vauvalla mahan ympärys iso. Aamulla leikattiin, vauva oli 4190g (olis mahtunut ehkä tulemaan, koin että sektio oli turha) ja paraneminen oli hidasta. Lisäksi lapsella epäiltiin downin syndroomaa joka varjosti elämäämme kaksi viikkoa tulosten tulemiseen asti. Lisäksi mies oli armeijassa joten olin vauvan kanssa kahden viikot. (9kk)



Itse koin että en kiintynyt vauvaan heti niinkuin monet synnyttäneet sanoivat ja sen kahden epävarman viikon aikana ei tiennyt kuinka vauvaan suhtautuu; onko hän terve vai ei. Mitään merkitystä sillä että vauva olisi ollut sairas ei olisi ollut, rankaahan se olis tietenkin ja erinlaista ollut mutta yhtä ihana se lapsi olisi kumminkin ollut. Leikkaushaavan kipu ja itse liikkuminen oli hankalaa ja vauvan hoito sairaalassakin pääosin hoitajilla teki kans sen että vauva oli jo useamman päivän ikäinen ennenkuin aloin itse hoitamaan. Kuopus syntyi alakautta ja tuntemukset oli ihan erinlaiset synnytyksen jälkeen.

Missään ei koskaan sanota, että äiti ei välttäättä tunne vastasyntynyttä kohtaan yhtään mitään. Tai tuntee jopa inhoa.



Sinusta tulee hyvä äiti. Kun kuluu aikaa, et antaisi lasta mistään hinnasta pois. Hormoonit sekoittavat pään ja elämänmuutos on iso. Älä yritä tuntea jotain mitä et tunne, vaan anna itsellesi aikaa tottua uuteen ihmiseen. Ei ole mitenkään tavatonta, ettet tunne mitään häntä kohtaan, ettehän edes tunne toisianne vielä!



Kyse voi olla myös synntyksen jälkeisestä masennuksesta, mitä jos kävisit juttelemassa jonkun ammattilaisen kanssa? Onko neuvolassa psykologia? He ovat kuulleet nämä samat jutut moneen kertaan ja tietävät, että kyseessä on tavallinen ilmiö.



T. Saman kokenut

Siihen voi hyvinkin mennä vuosia tai joskus lapsi jää vieraaksi. Jokatapauksessa kukaan ei ole epäonnistunut, et sinä eikä lapsi. Minulle tulee aina olemaan suhde esikoiseen kipeä kohta joka jäytää nyt kun tiedän miltä tuntuu rakastaa aidosti ja syvästi lastaan niin kuin tätä kolmatta rakastan.

Sitä ennen en tuntenut mitään. Hoidin esikoista pelkästä velvollisuudentunnosta. Tuo hyvä äitimyytti on vahva, mutta ainakaan minä en tuntenut mitään suunnatonta rakkautta heti. Minusta on aivan luonnollista, että tuore äiti ei heti rakastu vauvaansa, onhan elämänmuutos niin valtava. Sitäpaitsi väsymys, oma fyysinen kunto (en minä ainakaan ollut omissa mitoissani 2vk:n päästä synnytyksestä) ja hormonit ilman masennustakin ovat riittäviä tekemään alusta vaikean.

Minä annoin itselleni luvan olla rakastamatta, päätin, että jos en vastaakaan " täydellistä äitiä" , niin olen parasta vauvalle, mitä on tarjolla. Sitten se rakkaus lapseen vähitellen kehittyi. Suraaviin vauvoihin rakastuminen on tapahtunut jo synnäriltä, mutta seuraavilla kerroilla asiat ovat olleet tuttuja, ja en ole vaatinut itseltäni liikoja.

Ole armollinen itsellesi!

Kolmen äiti

Olen 2 lapsen yh ja tän kuopuksen kanssa olen ollut raskaudesta asti yksin. Välillä jo raskaus aikana tuli mieleen vaikka halusin lapsen pitää en pysty aborttia tekemään. Kesken meno kymmenen vuotta aikasemmin ja lapsettomuutta pitempiaikasessa suhteessa sen jälkeen. Tän kuopuksen saatua alkunsa mulla oli se lähtö tilanne että tuli eksyttyä tutun miehen matkaan kun olin sekavassa tilassa. Tuttu lapsuudesta ikätovereita. Eipä hän ollu aatellu asiaa sen kummemmin vaikka olin erittäin sekavassa tilassa. No seuraavan aamun koittaessa kuitenki mun jo okei ollessamme harrastimme seksiä jonka muistan mutta luulen että aikaisemmin yölläkin koska kysyi et tehtäiskö vielä. No siitä seuras raskaus johon tää kyseinen tyyppi ei halua että ois isä enkä ol viel selvitystä tehny vaik pitäis kun en todellakaan ole siel yksin ollu. Sanoi mulle et ei ol valmis isäks ja toivoo et ei kukaan koskaan tule sanomaan et on isä. No tais men hiukkasen ohi aiheen jo:S

että kaiken näköisiä ajatuksia oli et vaik halusin ni raskaus aikana oli ajatuksia et miten mä jaksan ja ym. Esikoinenkin oli jo silloin 13v et alust tavallaan lähti tää ruljanssi.

Kyllä meillä on paikkakunnalla sekä perheneuvolan psykologi että mielenterveystoimisto. Kynnystä ehkä vähän ottaa yhteyksiä sinne, kun olen itse terveyskeskuksessa töissä, mutta varmaan pakko jos tämä ei mene ohi. Ja otankin.



Joku kysyi mistä olen, että ottaisi vauvaa hoitoon. Minulla on mies kotona ensin isyyslomalla ja sitten pitkällä kesälomalla, joten saan kyllä omaa aikaa, ja se tuntuukin hyvältä. Hän hoitaa vauvaa hyvin. En ole enää ihan nuori, ja nähnyt sisarusten ja miesten sisarusten vauva-aikaa " teoriassa" , mutta silti tuli yllätyksenä, kuinka kokonaisvaltaisesti sitä on vauvassa kiinni. Tai ei oikeastaan se käytäntö, mutta se, miltä se tuntuu psyykkisesti.



Hyvä kuulla kuitenkin, että vauva voi tuntua muukalaiselta muistakin, kuin masentuneista äideistä. Minulla ei ole minkäänlaisia vahingoittamisajatuksia vauvaa kohtaan, päinvastoin suojelevia.



Äimän sivut vaikuttivat hyviltä, kiitos linkistä!



ap

ja tuntemuksia varmasti kaikilla esikoisen saaneilla vanhemmilla!

ap

Mitä olette sanoneet?



ap

vähän niinkuin mitä kuuluu-kysymykseen että " mitäs tässä, ihan hyvää" vaikka elämä oliskin täyttä paskaa.



tottakai sinun on hyvä puhua tuntemuksistasi sellaisten ihmisten kanssa joihin oikeasti luotat ja joille haluat puhua, mutta mitään velvollisuutta totuudenmukaiseen puheeseen sinulla ei joidenkin työkavereiden suhteen ole.



äitiys on tosi iso muutos. siinä menee koko identiteetti nurin kertarytinällä, ja rakentuu hiljalleen uudestaan kun joutuu uudelleen määrittämään paikkansa maailmassa ja suhteessa muihin ihmisiin jne.

jos niillä ei ole lapsia, eivät voi tietää alkuvaiheen todellisia tunteita. Jos ovat jo vanhempia, ovat varmaan jo unohtaneet alun vaikeudet, koska se on perin lyhyt aika.



Minä tunsin rakkautta vauvaani kohtaan hänen ollessaan 6kk. En ollut missään vaiheessa masentunut.