Lue keskustelun säännöt.
Kumpi pahempaa; ettei saa toista lasta vai lapsettomuus kokonaan?
12.07.2007 |
Itselläni on kohta 4-vuotias tyttö, ja toista lasta ei meille tule, koska mies ei tahdo. Toisen lapsen hankkimatta jättäminen, edes yrittäminen, on minulle tosi suuri juttu, välillä melkein kestämätön! Olen toki onnellinen ja kiitollinen terveestä, ihanasta lapsestamme, mutta toinen lapsi kummittelee mielessäni ja sydämessäni joka ikinen päivä, vaikuttaen toki myös elämäämmekin.
Lapsettomuus (jos siis lapsia haluaisi), mistä syystä tahansa, on aina tragedia, mutta onko se suurempi tragedia kuin se toisen tai kolmannen lapsen saamattomuus? Omasta mielestäni voin silti ääneen puhua siitä kuinka kipeä asia minulle on, eikä sitä kuitenkaan hälvennä se tosiasia, että meillä on se yksi lapsi. Kipeä asia minulle kuitenkin.
Kommentit (24)
Ja ihan oikeasti - elämä yhden kanssa on niin paljon helpompaa, kuin kahden lapsen kanssa! NAUTI! Sinulla on ihana elämä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta sanoisin, että kyllä lapsettomuus ilman yhtäkään lasta on pahempi juttu! Itse olen kokenut molemmat ja kyllä hirveintä olisi, jos nyt ei olisi tuota yhtäkään (toista ei hoidoillakaan saatu).
Itsellä 2 lasta, mutta se vuosikausien kaipuu ja kipu helpotti jo yhdestä lapsesta, toinen ' tehtiin' enemmän järkisyistä
Mutta nyt minulla on kaksi, poika ja tyttö, ja olen erittäin tyytyväinen. Tyytyväinen olisin varmaan yhdenkin lapsen äitinä - se on luonteesta kiinni.
Vierailija:
Ja ihan oikeasti - elämä yhden kanssa on niin paljon helpompaa, kuin kahden lapsen kanssa! NAUTI! Sinulla on ihana elämä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on terve ihana lapsi jo. Miksi ihmiset eivät osaa iloita siitä mitä heille on jo suotu? Sen sijaan tuijotetaan vain sitä mitä ei ole saatu...
sen joka joutuu asumaan taivasalla vai sen, jolla on jo kaunis koti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloin sitä ei pääse koskaan sukeltamaan siihen lapsen maailmaan, elämään niitä väsymyksestä sekaisia ensikuukausia, seuraamaan lapsen kasvua...
Meidän lapsiluku näyttää jäävän yhteen, vaikka toista (ja kolmattakin) toivoimme. Olen silti erittäin kiitollinen siitä, että olen saanut tämän yhden ihanan tyttären ja kokea äitiyden onnen. <3
en väheksy niidenkään ihmisten tuskaa, jotka eivät saa useampia lapsia. Kyllä sekin kipeää tekee.
Mutta en rinnastaisi yhden lapsen saaneita niihin jotka eivät saa sitä ensimmäistäkään. Niillä vasta kovaa onkin, kun eivät saa koskaan pitää omaa lasta sylissä, katsoa hänen kehitystään etc.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
TOTTAKAI yksi lapsi korvaa täysin lapsettomuuden aiheuttaman tuskan ja ikävän!
Jos ei, niin silloinhan sitä tavallaan kieltää lapsensa. Ja mitä tuollainen aiheuttaa lapsen henkiselle kehitykselle? Ei mitään hyvää tai sitä tukevaa ainakaan.
Itse kuumeilen kolmatta välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta todellakin olen onnellinen ja kiitollinen näistä kahdesta. Mahdollinen kolmas toisi toki paljon onnea lisää, mutta tärkeintä minulle ovat nämä lapseni ja se, että saan olla äitinä heille.
Se mitä on tässä ja nyt on todellista, kaikki muu vain unelmaa.
Tottakai olen onnellinen ja kiitollinen ja vaikka mitä tyttärestäni, eihän siitä ole kysymys. Mutta kuka surun määrän tai laadun pystyy määrittelemään? Eli jos toisen lapsen saamattomuus on minulle kipeä asia, niin tarkoittaako se sitä että en saa sitä surra ja siitä puhua, koska varmana se kokonaan lapsettomuus on jollekkin muulle VIELÄ kipeämpi asia?
Tällä logiikalla ei sais syödä sisäfilepihviä, kun jollain on kumminkin Afrikassa kurjempaa...Ok, tyhmä vertaus, mutta eihän asioita mistä ihmiset ovat surullisia, tai tuntevat tuskaa, voi verrata. Tarkoitan että asia on minulle kipeä, miksi en siitä saisi puhua? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olla auttamassa, neuvomassa, nostamassa, leikkaamassa, piirtämässä...milloin mitäkin KAHDELLE lapselle!
Ja vaikka leikkivät keskenään, niin suurin osa ajastani menee siihen, että vuorotellen kumpikin käy pyytämässä jotakin. Melu on kaamea (kärsimme tästä mieheni kanssa ihan oikeasti) ja harva se hetki saa olla selvittämässä lasten välejä, kun leikki ei suju.
Tässä päästiin näihin tyypillisiin av-palstan vastauksiin, eli " kiellät oman lapsesi jne" . Miten ihmeessä tollaisiin johtopäätöksiin päästään keskustelussa että toisen lapsen saamattomuus on kipeä asia? En tajua en, ystäväpiirisi saa olla onnellinen että heillä on laisesi älykkö ystävänä. Kammottava ajatuskin että kaltaisellesi ihmiselle pitäisi purkaa kipeitä tuntojaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen surua siitä, että en saa ehkä enää kokea raskautta, synnytystä ja sitä ihmeellistä tunnetta, mitä vauvan syntymä edustaa.
Toki sitä miettii, että mitä jos perheeseemme syntyisi vielä uusi perheenjäsen, joka vauva-ajan jälkeen kasvaisi ja kehittyisi. Mitä kaikki tuo toisi tullessaan. Mitä se tekisi lasten väliselle suhteelle tai meille vanhemmille. Tavallaan olemme nyt tiivis tiimi, meidän perheemme. Kolmas lapsi laittaisi koko pakan taas uusiksi.
Olen yrittänyt eritellä mielessäni, haluanko uutta vauvaa (ja raskautta ja kaikkea siihen liittyvää) vai uuden lapsen. Se on aika tärkeä kysymys.
No tottakai saat surra sitä, ettei toista lasta nähtävästi tule. Siis sun logiikallako jos täysin lapsettomana olo on pahempi asia kuin tuo sekundäärinen lapsettomuus, niin silloin jm asiasta kärsivä ei saisi surra sitten yhtään. Todella älytön näkökulma!!!
Ilmeisestikään et kovin kauan joutunut odottamaan ensimmäisen raskautesi alkamista, eli sulla ei ole kokemusta siitä, että millaista on primaari lapsettomuus, kun ei sitä ensimmäistäkään vielä ole eikä näytä tulevankaan?
Vierailija:
olla auttamassa, neuvomassa, nostamassa, leikkaamassa, piirtämässä...milloin mitäkin KAHDELLE lapselle!
Ja vaikka leikkivät keskenään, niin suurin osa ajastani menee siihen, että vuorotellen kumpikin käy pyytämässä jotakin. Melu on kaamea (kärsimme tästä mieheni kanssa ihan oikeasti) ja harva se hetki saa olla selvittämässä lasten välejä, kun leikki ei suju.
Miksi selvitätä riitoja jatkuvasti? Mutta kaikkihan on vaikeaa jos sen siksi tekee
Toki saat surra sekundaarista lapsettomuuttasi, mutta mun mielestä primaarinen on vielä kipeämpi asia.
Mieti niin, että on kaksi sairasta, toisella parantumaton syöpä ja toisella hyvänlaatuinen kasvain. Kumpaankin sattuu ja saakin sattua, mutta jommallakummalla on varmasti huonompi olo.
Mutta jos kysymys kuului, kumpi on pahempaa, olla kokonaan lapseton vai kaivata toista lasta, niin kyllä mielestäni tuo ensimmäinen vaihtoehto! Ikävää, jos se mielipide tekee minusta mielestäsi kylmän ihmisen.
Ja jos yhden lapsen äiti vertaa ikäväänsä toiseen lapseen kokonaan lapsettomuuteen, ei se mielestäni edelleenkään tee mitään hyvää sen jo olevan lapsen minäkuvalle.
Ps. Ystäväni purkavat usein minulle huoliaan ja jakavat ongelmiaan kanssani. Olen hyvä ja empaattinen kuuntelija, enkä vain omasta mielestäni.
En vain ole samaa mieltä kuin sinä.
Vierailija:
Tässä päästiin näihin tyypillisiin av-palstan vastauksiin, eli " kiellät oman lapsesi jne" . Miten ihmeessä tollaisiin johtopäätöksiin päästään keskustelussa että toisen lapsen saamattomuus on kipeä asia? En tajua en, ystäväpiirisi saa olla onnellinen että heillä on laisesi älykkö ystävänä. Kammottava ajatuskin että kaltaisellesi ihmiselle pitäisi purkaa kipeitä tuntojaan!
Lapsettomuus ehkä vielä kipeämpi. Sekundäärilapsettomalla on yleensä kuitenkin yksi lapsi kuten meillä. Poika pian 4v ja koko aikana ei ehkäisyä - toista vain ei tule. Surullista, mutta toisaalta on edes se yksi rakas poika.
Tosin ap:n kohdalla kyse ei ole edes sekundäärilapsettomuudesta varsinaisesti - mies ei vain suostu yrittämään toista lasta. Varmasti ikävää ap:stä, en sitä vähättele, mutta kuitenkin erilainen asia - miehen voi AINA mielestäni ylipuhua ja väsytystaktiikalla suostutella...
Eli kyllä mun mielestä on selkeästi pahempaa olla kokonaan lapseton, jos lapsi on se suurin toive.
Ymmärrän silti sinunkin tuskaasi, onhan se toisen saamattomuus toteutumaton haave.